{ töitä }

22.5.2014

Aurinkoiset terveiset!

Olen täällä yrittänyt pari päivää olla oikein supertehokas, kun mieskin on kotona. Olen hoidellut alta pois rästihommia, perannut pihaa, pessyt lakanapyykkiä ja siivoillut paikkoja, joita tulee harvemmin edes ajatelleeksi. Tosin, eihän mikään työ tekemällä lopu, ja siitä kai voi olla ihan kiitollinenkin. Vaikka, joskus kieltämättä tyhjät pyykkikorit, ja puhdas ja siisti eteinen, voisivat olla pikkuisen pysyvämpi olotila!

working 4

Sana työhuone assosioi luonnollisesti sanan työ kanssa, ja työtähän tässä työhuoneenkin laitossa on edelleen vaikka kuinka. Nyt tosin tietokone on jo löytänyt paikkansa, samoin tulostin ja muu toimistopuolen tarvike. Toisella puolen taloa on kuitenkin vastaavasti nyt huone, jonka kohtalo on vielä hiukan kysymysmerkki. Olenpa siis mallaillut huonekalujakin uuteen järjestykseen. Lähinnä ajatustasolla, mutta pienempiä kalusteita siirrellenkin. Tuntuu vain niin turkasen tylsältä puuhailla sisällä, kun ulkona on ihan unelma sää. Jospa jättäisi nämä puuhat sovinnolla sadepäivien varaan!

working 3

Ja kun nyt työstä tuli puhe, niin samalla menen lupaamaan, että tänään vastailen teidän kommentteihinne! Tiedän, olen jälleen pahasti jäljessä, mutta asia korjataan! Tähän väliin lähden kuitenkin ripustamaan lakanoita kuivumaan. Ja, jumitun mitä todennäköisemmin jonkun kukkapuskan juureen nyppimään rikkaruohoja! Mä en sitten millään osaa vain olla tuolla pihalla!

Kaunista kesäpäivää!


{ maksimekko }

19.5.2014

Tai maximekko. Kumpi se oikeasti on?
No, olkoon kumpi tahansa, sellaisen puin tänään ylleni. Ei ehkä paras mahdollinen asu puutarhatöihin, mutta tänään pitäisi tehdä vähän muutakin Sääret muistuttavat talven jäljiltä kynittyä broileria, enkä mielelläni vilauttele niitä julkisilla paikoilla. Pitkä mekko on sopivan vilpoisa ja rento, mutta jättää silti sääret piiloon.
Kuivaharjaus, epilointi ja rasvaus. Siinäpä työlistaa tälle päivälle! 🙂

maksimekko 4

Tämä viikko on potkaistu käyntiin kesärennolla fiiliksellä. Ehkä paras maanantai aamu ikinä. Ajattelin säilyttää fiiliksen läpi viikon, olla hiukan vähemmän kontrollifriikki ja rutiinien orja, vaihtaa kesävaihteelle!

maksimekko 2

Suloista alkanutta viikkoa ja aurinkoisia ajatuksia!

mekko saatu/me&i


{ raskaan päivän jälkeen }

16.5.2014

Mä olen tiedättekö ihan puhki! Koko päivä meni tänään jonkin sortin shoppailussa, nimittäin Ikeassa ja Bauhaussissa. Keittiökalusteita ja kylppärikamaa. Ei kuitenkaan omaan kotiin, joten siinä kassavaiheessa onneksi hetkellisesti helpotti. Mutta, kun mukana on vielä kaksi lasta ja jonkin verran pitkät automatkatkin, niin voitte kuvitella sen tunteen kun pääsi kotiin ja veti pyjamanhousut jalkaan! Ah, perjantai-ilta! Olen ehkä jopa tienannut itselleni lasin viiniä, koivet nostan ainakin kohta kohti kattoa!

Mulla on oikein huono omatunto siitä, miten olen teitä tässä viikon ajan aliarvioinut. Postauksia vailla sen kummempaa punaista lankaa – saati syvällisempää sisältöä. Päätin juuri, että parempi ajanhallinta olkoon ensi viikon teema. Kroppa kaipaa salille (juu, ei toivoakaan, että olisi viime päivinä ehtinyt), ja pääkoppakin tarvitsee jo tuuletusta. Nyt on muovailtava aikaa uusin ottein!
No, onneksi mä pidän haasteista! 🙂

day birger et mikkelsen 2 daybirgeretmikkelsen

Koleat säät ovat saaneet mut luottamaan aika tummiin sävyihin, ja kepeistä pastelleista ei ole tietoakaan. Jospa viikonlopun aurinko herättelisi nukkuvan kevätihmisen jälleen oikeaan sesonkiin. Voihan sitä ainakin toivoa!

housut ja teeppari|Day Birger et Mikkelsen
jakku ja kengät|Zara
laukku|Mulberry
kello|MK
huivi|BeckSöndergaard
korut|Pernille Corydon
turkoosi pääkallokoru|ei hajuakaan…

Mutta nyt perjantai-illan viettoon! Tehkää te samoin!