Kun hellemekot kesähelteillä alkoivat kyllästyttämään, leikittelin mielessäni syyspukeutumisen mahdollisuuksilla. Mitä kaikkea kivaa voikaan käyttää, kun ei tarvitse jatkuvasti hikoilla!
No, syksy tuli ja arki koitti. Päälimmäisenä vaterekilläni roikkuu edelleen ne hellemekot, ja aamulla kiskaisen sieltä alta päälleni jotakin mukavaa ja käytännöllistä. Se siitä syystyylistä – tänäkin vuonna. Olen niin mukavuudenhaluinen, että kaikenlainen pukeutumisen suunnittelu ja asukokonaisuuksien valmiiksi valitseminen eivät vain mahdu elämääni.

Aamu viiden sali, ja puoli seiskan suihku. Aamupalat ja -kahvit. Farkut, teeppari ja neule. Hiuksiin hätänuttura, kasvoille nopea meikki. Tämän enempään en pysty, arkipäivä tuntuu alkavan samalla tutulla kaavalla taas päivästä toiseen. On katsottava itseään peilistä ja myönnettävä, etten ole muodikas sanan varsinaisessa merkityksessä. Enkä missään muussakaan merkityksessä.

Mutta en suinkaan valita! Leikittelin hetken ajatuksella, että tässä pitäisi vielä aamun tunneilla muuttua huolitelluksi tyylilyyliksi, ja pelkkä ajatuskin alkoi ahdistaa. Näin on omalla kohdallani ehdottomasti parempi! Ja, mitä muotiin tulee, koen jollakin tapaa vapauttavana, ettei tässä iässä enää tavitse olla muodikas. On ihan ok, että jokaisella on oma tyylinsä, eikä jokaisen trendin perässä tarvitse juosta.

Vaikka tyylilyyliksi en olekaan muuttumassa, sen vaatehuoneen kohdalla olisi ehkä varaa pieneen parannukseen. Jospa siis pakkaisi hellemekot jo vähän taaemmas, ja nostaisi esiin enemmän neuletta ja pitkää lahjetta. Kaikenlaista syyspuuhaa voisi tehdä ihan vaikka vain arjen helpottamisen vuoksi. Eteisen syyskuntoon laittaminen on yksi sellainen. Kuraa ja märkiä vaatteita, kasa likaisia kenkiä jne… No, tiedättehän te!
Ja, ehkä nuo pohjamaalatut ovetkin olisi jo aika sutia valmiiksi. Lisään senkin listaani, joka on muuten jo aika pitkä!

Mutta hei, se on casual friday! Tai, perjantai nyt ainakin!
Nautitaan siitä!

Pirtsakat huomenet!

Kuten varmaan monessa muussakin pikkulapsiperheessä, aamu on täällä aloitettu sunnuntaista huolimatta jo ennen kuutta. Toki meilläkin joskus pidempään nukutaan, eilen jopa seitsemään ja toinen lapsista nousi vasta puoli yhdeksältä. Myönnän toki välillä miettiväni, että lasten kasvaessa sitä saisi itsekin mahdollisuuden joskus nukkua pidempään, mutta noin pääsääntöisesti aamuherätykset eivät itseäni juuri haittaa. Oikeastaan päinvastoin! Jos kello lähentelee yhdeksää kun avaan silmäni, koen hirveän huolen siitä, että päivää on kulunut hukkaan jo hyvän matkaa.

Puhutaan aamuihmisistä ja iltaihmisistä. Itse koen kuuluvani ensimmäiseen ryhmään, vaikka mielelläni nukunkin välillä pidempään. Aamuvirkku taasen on mielestäni eri asia. Siinä on kyse enemmänkin luonnollisesta vuorokausirytmistä, ei kellonsoitosta. Vanhemmitenhan ihmisistä usein tulee aamuvirkkuja.

Mitä sitten on olla aamuihminen olematta samaan aikaan aamuvirkku?
Itselleni ”aamuihmisyys” tulee enemmänkin siitä aamun fiiliksestä. Noustako kiroillen ja pärräten univajettaan, vai innoissaan uudesta päivästä. En esimerkikis ole koskaan torkuttanut puhelimeni herätystoimintoa. Vanhassa Nokiassa herätysmelodia alkoi aina pienellä erillisellä piippauksella, ja olin pystyssä ennen kuin pidempi piipitys alkoi. Nykyisin heräämisnopeuteni riippuu pitkälti siitä, miten suureksi olen säätänyt puhelimeni äänet. Joskus lampaantaljan ja villasukan välissä soiva puhelin hälyttää niin äänettömästi, että herääminen siihen kestää pidempään. Mutta noin yleisesti olen kuitenkin niitä ihmisiä, joille herätyskellon pirahdus tarkoittaa pystyyn nousua.

Aamuihminen olen siinäkin mielessä, että herään mielelläni vähintään 2,5-3 tuntia ennen ”lähtöä”. Toki aamulenkille lähden noin vartin sisään heräämisestäni, mutta mikäli kyse on työstä, opiskelusta tai mistä tahansa matkaan lähdöstä, viritän vekkarin soimaan hyvissä ajoin. Aamulla aika kuluu kahvin, tietokoneen ja aamupalan merkeissä. Myös meikki ja hiukset ottavat aikansa. Näistä suurimman osan tahdon kuitenkin tehdä yksin ja rauhassa. Ennen kuin on aika kattaa aamupalat muille, huolehtia lasten hammaspesuista ja pukeutumisesta.

Aamuihmisenä myös liikun mielummin aikaisin aamulla, kuin myöhään illalla. Koen näin säästäväni aikaa, ja vireystaso nousee korkealle koko päivää ajatellen. Valitettavasti joka aamu liikkuminen ei ole mahdollista, sillä en voi jättää lapsia yksin kotiin, tai en viitsi ottaa sitä riskiä, että lapset heräävät poissaollessani ja herättävät isänsä, joka on vasta päässyt unilleen. Mutta, silloin kuin vain on mahdollista, aikataulutan aamuuni mielelläni oman liikuntatuntini.

Aamuvirkku aamuihminen?
Vaikka nautin aamun raukeudesta ja varhaisista tunneista yksin ja omassa seurassani, virkeyteni on ollut kesän mittaan koetuksella. Syykin on yksinkertainen, omat elämäntavat kun vaikuttavat vireystasoon. Jos illat venyvät säännöllisesti yli puolen yön, on turha luulla, että vajaan viiden tunnin unilla kukaan olisi pidemmän päälle kovin virkeä.
Siispä pitää katsoa itseään peilistä ja myöntää, että jotakin on tehtävä!
Viimeisen viikon ajan otin itselleni tavoitteeksi vaipua höyhensaarille, kun kellon ensimmäiset numerot ovat korkeintaan 22. Onnistuinkin tässä aika hyvin, ja uuden viikon haasteeksi aionkin ottaa nukkumaanmenoaikani parantamisen entisestään. Rajan voisi vaikkapa vetää siihen, että seuraavan viikon ajan olen sängyssä viimeistään klo 22.15. Pienillä muutoksilla kun on mahdollisuus totuttaa keho parempiin elämäntapoihin melko huomaamatta.

Aamu- vai iltaihmisiä? Aamun virkkuja vai torkkuja? Olisi kiva kuulla myös teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne. Entä onko joku tietoisesti muokannut itsestään aamuihmisen, muuttanut rytmiään ja asennoitumistaan aamuihin?

Reipasta ja aurinkoista päivää teille!

Pitkää lahjetta ja pitkähihaista paitaa. Sää on muuttunut selvästi syksyisempään (tai suomalaisempaan ) suuntaan. Aamulenkille olen jo vetäissyt shortsien sijaan juoksutrikoota jalkaan,  ja eilen fillaroidessa suojasin jopa käsivarsiani. Ilmassa on selvästi sellainen syksyn kosteus!

Viilentynyt sää antaa muutenkin mahdollisuuden hiukan monipuolisempaan pukeutumiseen. Myönnän, että olin jo lopen uupunut hellemekkojen pyörittämiseen ja pyykkäämiseen. Toki on kiva, ettei ihan toppatakissa vielä tarvitse kulkea, mutta pukeutumisen kannalta juuri tälläinen sää on eniten mieleeni. Siis jos sadetta ei lasketa!

Keväällä ostamani vaaleat kesäfarkut ovat säästyneet vähällä käytöllä. Ei puhettakaan farkkujen pukemisesta, kun elohopea kiipeää kolmenkympin kieppeille.  Mutta nyt, pilvisen päivän asuun ne sopivat mitä parhaiten. Kesäkengistä ja kesäisistä koruista en niistäkään tahtoisi vielä luopua. Toivottavasti syksy jatkuu kohtalaisen lämpimänä ja kauniina.

Rakkauteni huiveihin kiittää sekin viileneviä säitä. Kaulan ympäri heitetty suuri kangas kun tuo jonkinlaista turvaa. Tänään ohjelmassa onkin huivien järjestelyä, pesuohjeisiin perehtymistä, ja todennäköisesti myös pesulakassin pakkaamista. Siis tavallisen tylsän arkipyykin lisäksi.
Toki syksyn saapuminen jollakin tapaa myös ahdistaa ja pelottaa. Varsinkin se pimeys ja synkkyys. Mutta yritän kaivaa esiin syksyn parhaat puolet ja keskittyä niihin. Kenties tällätavoin valon puutekaan ei iske niin lujaa!

Tämän keskiviikon parhaiksi puoliksi pitää ehdottomasti listata mutakakun puolikas, joka eiliseltä jäi. Jaksaahan sitä kaikenlaista, kun saa laskea iltapäiväkahvin varaan myös sokerihampaansa! Kakun ohjeen olen joskus kirjoittanut piece of cake -postaukseen.

Ihanaa keskiviikkoa teillekin.

farkut : 2ND  DAY
pusero : H&M
kengät : Scholl