Vaikka tämän ihanan lämpöaallon aikana on tullut vietettyä paljon aikaa pihahommissa ja mitä ihmeellisemmissä vaatevalinnoissa, ne kaikki ”fiksummat hetket” on tullut vedettyä uudessa suosikissani Niinmun -pellavamekossa.

Muistanette, kun esittelin Support your local -paitani, jonka tilasin Virpin My Country Home -putiikista. No, tuolloin Virpi kysyi, josko haluaisin testata hänen omaa Niinmun -pellavamallistoaan, ja koska en (hävettävää kyllä) omista yhtään kunnollista pellavamekkoa, vastasin tietysti myöntävästi.

Kuten hyvin tiedättte, on vaatteita ja sitten vaatteita. Niitä toisia tulee hankittua hetken mielijohteesta, ja vaikka vaatekaappi pullisteleekin, sieltä ei tunnu ikinä löytyvän mitään päällepantavaa. Ja sitten on vaatteita, jotka sopivat melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja nyt musta tuntuu, että pellavamekko on juuri tätä jälkimmäsitä sorttia.
Tässä mekossa kivaa on väljä leikkaus, vilpoinen materiaali, ja se, että olo ei kesämekosta huolimatta ole alaston. Huomaan nimittäin iän tuoneen jonkinlaista ”verhoutumisen tarvetta”. Joka paikkaan ei vain halua mennä olkapäät paljaina. Alastoman olon välttämisen lisäksi, kesämekko hihoilla kiinnostaa myös siitä syystä, että se suojaa auringon haitallisilta säteiltä. Tämäkin ajatusmaailma kuvastaa varmasti jonkinlaista iän tuomaa viisautta.

Jäin oikein pohtimaan, miksei vaatekaappini sisältöön aiemmin ole kuulunut vastaavanlaista vaatetta. Toki suurin syy viime vuosina on ollut se, että valmismekot ovat yleensä itselleni liian lyhyitä, ja säädyllistä mekkoa on lähes mahdoton löytää (tämä mekko valmistettiin toivomaani pituuteen).
Mutta, myönnän, että vielä muutama vuosi sitten karsastin ”telttaan” pukeutumista. Kyllä, minä oikeasti nuorempana ajattelin, että kenenkään itsetunto ei voi parantua siitä, että vartalonsa piilottaa liian väljään vaatteeseen. Muistan myös hyvin aikoinani (varmaankin iltapäivälehdestä) lukemani varoitukset tunika + legginsit -muodista. Ihminen kuulemma lihoaa huomaamattaan kun pukeutuu liian mukavasti, eikä kiristävät vaatteet muistuta linjojen vartioinnista. Miettikää nyt oikeasti, mitä soopaa meille naisille syötetään – siitäkin huolimatta, että varsinaiset kureliivit poltettiin jo melkein sata vuotta sitten!

Niinpä koen nykyään väljän mekon (tai muun vaatteen) enemmänkin tapana korostaa vaikkapa sääriä (tai muuta kehonkohtaa, jota kukin haluaa korostaa), kuin peittäää sen enempää mitään muotoja tai muodottomuutta!

Niinmun -tekstiilit ovat täysin kotimaista suunnittelutyötä, mutta mikä parasta, koko mallisto myös tehdään ihan alusta loppuun Suomessa. Ja, vaikka tuotanto onkin kasvamassa, pääpointti koko Niinmun -tuotemerkissä on kotimaisuus ja siitä Virpi haluaa pitää myös kiinni. Ihailtavaa, sanon minä!

Musta tässä on myös tosi ihanaa se, että aviopari lyö osaamisensa yhteen ja Virpin valikoimista löytyy myös kotimaista puusepänosaamista. Loistavaa!

mekko⎮niinmun /saatu
laukku⎮Marc by Marc Jacobs
sandaalit⎮Sophie Snoor
koru⎮Pernille Corydon /saatu

Maanantaiaamu, vappua edeltävä viikko ja maa valkoisena rännästä. Nyt tosin tulee niin silkkaa vettä, että valkoisuus on kadonnut, mutta ei nyt silti paras mahdollinen asetelma uuden viikon aloitukseen.

Blogipäivä ja lauantai-illan juhlallisuudet ovat takana ja arki kaikessa kauneudessaan (ja kauheudessaan) edessä. Lauantaipäivä kului Kattilahallilla alyttömän nopeasti ja ensimmäistä kertaa ikinä olin paikalla ihan alusta loppuun. Ihan ensimmäistä kertaa itselleni ei myöskään tullut päivätilaisuuden jälkeen pakottavaa tarvetta linnoittautua hotellihuoneeseen ja nauttia hiljaisuudesta. Tilalla oli iso merkitys, ja nyt kun tilaisuudessa oli tilaa liikkua, ja mahdollisuus istua myös rauhassa alas ja ihan vain jutella, aika kuluikin kuin siivillä. Marian ja Mintun kanssa havahduimme tosiaan siihen, että kello lähenteli neljää, ja mikäli Maria mieli ehtiä junaansa (ja me kaksi muuta vielä iltatilaisuuteen) oli aloiltaan noustava ja nopeasti.

Iltajuhla juhlittiin samassa paikassa, eli Kattilahallilla. Jälleen tehtiin ennätys, me nimittäin viihdyimme mieheni kanssa näissäkin bileissä ihan ensimmäistä kertaan loppuun asti. Sama juttu, tilalla oli taas valtava merkitys. Ennen juhla on ollut itselleni jo lähtökohtaisesti sitä, että maalais-/kotihiiri heitetään täpötäyteen Helsinkiläiseen yökerhoon, joten voinette kuvitella, että en ole ollut ihan omimmillani. Nyt iltatilaisuudesta jäi tosi kiva fiilis!

Luojan kiitos, pilkkuun asti juhliminen tarkoitti näissä bileissä sitä, että hotellille lähdettiin jo puolilta öin. Täysin absurdi ajatus, että jaksaisin vielä juhlia aamuyölle.

Testasin päivällä myös ”ristomattiratiat”, ja kaikista ennakkofiiliksistä huolimatta tykkäsin näistä. Lasien hankinta on edelleen edessä, joten ehkä tylsän ja klassisen sijaan voisi kokeilla vaihteeksi jotain vähän erilaista. Vai mitä mieltä olette? 🙂

Eilen sitten jätimmekin Helsingin taaksemme jo aamu kahdeksan jälkeen ja suuntasimme kovalla kiireellä kotiinpäin. Lapset mummulasta ja mies omille menoilleen. Itselleni jäi sitten arkinen pyykinpesu, laukkujen purkaminen, kaupassa käynti ja ruuanlaitto. Salibandyharjoitukset ja uuteen viikkoon valmistautuminen. Ja pakko myöntää, että siinä kun eilen palasimme laukkuinemme (ei niin siistiin kuntoon jääneeseen) kotiin, paluu arkeen iski kasvoille kyllä melko voimakkaasti. Niitä hetkiä, kun se avec olisi tervetullut ihan tähän arkiseenkin valssiin.

Mutta hei, oli arki sitten raskasta tai ei, niin kyllä tämä meno mulle vain paljon paremmin sopii. Oma sänky, ja ihan tavallinen kaurapuuron makuinen arkiaamu. Aina on kiva käydä, mutta vielä parempi palata kotiin!

Eli oikein ihanaa ja ihan tavallista maanantaipäivää kaikille!

Voihan viulu, kun meni postauksen julkaisu myöhäiseksi, mutta julkaisen sen nyt kuitenkin, kun niin olin ajatellut tehdä. Ilta hulahti musiikkiopiston oppilaskonsertissa, joka oli Niilolle ensimmäinen laatuaan ja tietysti ihan älyttömän jännittävä tapaus. Mutta hienosti meni, ja pitää kyllä myöntää, että eipä olisi itsestäni lapsena ollut (eikä kyllä nytkään) noin vain esiintymään muiden edessä. Hatunnosto tässä välissä siis kaikille teille esiintyjille ja musikanteille!

Kuvassa mun viime aikojen lempparimekko. Sellainen sopivasti arkinen, mutta mekko kuitenkin. Tämä on meandin syysmallistosta, eli ei valitettavasti enää saatavilla, mutta jos samaa mekkoa joskus vielä tehdään ihan yksivärisenä, sellainen on pakko hommata. Venyy ja paukkuu, eikä kiristä tai purista. Helmaakin riittää sen verran, että sitä voi jokainen säädellä itselleen sopivaan mittaan. Oikeasti vähän jopa karsastin ensin tätä raitakuosia, mutta mekosta on tullut sellainen monen paikan pelastaja, sillä joka kerta kun ei ole muka mitään päälle pantavaa, päädyn pujottamaan tämän kretongin ylleni.

EDIT: täältä löytyy mekkoa vielä parissa koossa!

Toinen luottojuttu on alkuvuodesta hankkimani Marc Jacobsin New Hillier Hobo. Nimittäin vaikka usein tykkään vaihdella käsilaukkua fiiliksen mukaan, tämä jämähti käyttöön ihan heti. Menee sirosti olalle, kun pitkä hihna lepää laukun ympärillä, ja vapauttaa käsiä mukavasti olan yli heitettynä. Lisäksi laukku on tilava, mikä ainakin itselläni on yksi arkilaukun kriteereistä.

 

Klaarakin jaksoi istua konsertissa yllättävän hyvin, mutta huomasin kyllä jossain kohtaa, että sylikaverini muuttui koko ajan kuumemmaksi, silmät vetisemmiksi. Huomenna täällä siis pidetään ihan perinteistä sairastupaa ja koetetaan saada flunssa kääntämään suuntansa.

Mutta nyt on pakko saada kurnivaan vatsaan jotakin täytettä. Pyjama päälle ja iltapalalle.

Kauniita unia teillekin.