Hupskeikkaa! Villasukat vaihtuivat tyllihameeseen, ja tänään pidetään hauskaa!

Vaatehuonetta siivotessani nostin rekille vierekkäin tyllihameen ja farkkupaidan, ja siinä se oli! Täydellinen ja rento yhdistelmä.

Viettäkää kiva lauantai! Minä ainakin aion! 🙂

Lupailin erilaisia postauksia Pietarin matkalta, ja tässäpä nyt yhdenlainen ”lievepostaus”, eli kootut matka-asut. Näitä ei oikein huvittanut laittaa blogiin viime viikolla, kun Suomea helli helle, mutta nyt ollaan vähän lähempänä tuolloista Pietarin puolipilvistä ja tuulista säätä. Säätiedothan olivat ennen matkaamme aika ristiriitaisia, ja vielä torstaiaamuna taidettiin lauantaille lupailla helteitä. Niinpä matkalaukkuun piti pakata aika laajalla kirjolla vaatteita, joista saa taiottua helposti toimivia kokonaisuuksia.

Näissä ensimmäisissä kuvissa ollaan Helsingin rautatieasemalla. Puolet päivän junamatkustamisesta jo onnellisesti takanapäin, viisumit on noudettu ja matkasuunnitelmat hiottu viereisessä ravintolassa kuntoon. Tuntuu hirvittävän kivalta lähteä toisen bloggaajan kanssa matkaan, koska silloinhan on ihan normaalia kuvata esimerkiksi vaatteita, eikä pelkkiä nähtävyyksiä. 🙂

Lauantaina sää oli Pietarissa oikeasti aika kylmä, ja välillä jopa kaduin, että jätin takkini hotelliin. Toisaalta, Talvipalatsissa olisin paahtunut se päälläni, ja onhan pitkän takin kantaminen muutenkin vähän hankalaa. Kävellessä pysyi kuitenkin helposti lämpimänä ja suuret rakennukset suojasivat tuulelta.
Tässä kohtaa kamerat ovat jo niin täynnä kuvia, että näissä näkyy väkisinkin ota vaan nopeasti joku kuva -fiilikseni. Eli pääsimme perus turistiposeeraamisen kimppuun. Johon tosin tuo tuulen lättänäksi tuivertama kampaukseni sopiikin oikein hyvin.
Noille väljille housuillekin on nykyään vaikka mitä hienoja nimiä, mutta minä kiskaisen aina näiden omieni kohdalla jalkaan salihousut. Muistanette ne 90-luvun väljät kammotukset? Kenkävalinta osui reissuun kyllä ihan kohdilleen, sillä nuo Niken lenkkarit varustettuna Schollin geelipohjallisilla olivat kuin unelmat kävellä. Vaikka lauantai-iltana väitinkin, että joka paikkaa särkee, kuin olisi lekalla hakattu, jouduin kuitenkin toteamaan, että jalkapohjissa ei tunnu oikeastaan mitenkään erikoiselta. Ei siis päästä mihinkään siitä, että kaupunkilomalla hyvät kengät ovat kaiken A ja O!

Etukäteen jo sovittiin, että Lauantai-iltana laitetaan parempaa niskaan, ja lähdetään parempaan ravintolaan. No, kuten aikaisemmin kirjoitin, ei se sitten ihan niin mennytkään. Mutta korkkarit oli matkalaukussa sananmukaisesti raahattu perille, joten pakkohan niitä oli käyttää. Tosin vaati vähän jääkylmää vettä ja puolitoista tuntia jalkojen heiluttelua kohti kattoa, että tuhkimo sai kenkänsä jalkaan. No, pääsi niillä juuri hissillä sinne hotellin alakertaan, jossa illallistimme ja hautasimme kaikki aiemmat suunnitelmamme hyvien perustelujen alle. Alemmassa kuvassa yritettiin vissiin jotain naisellista polvenkoukistusta, josta ei sitten lopulta tullut yhtään mitään. 🙂

Lopuksi sunnuntain asu, kotiinlähtöä odotellessa. Iltapäivää kohti Pietarin sää vaihtui koko ajan kesäisemmäksi, ja Helsinkikin otti vastaan aurinkoisena.

Niin tosissaan, ei ehkä sitten jaksettu edes me bloggaajat olla niiden asukuvien kanssa niin tosissaan, mutta ainakin näiden kuvien avulla muistan sen, miten hauskaa meillä Mintun kanssa reissussa oli.

Ja hei, jos mielitte lähteä kaupunkilomalle Pietariin, niin käykäähän osallistumassa tuohon VR Allegro matkalahjakortin arvontaan! Siellä on tosiaan palkintona 240 euron Allegro -lahjakortti, jolla helpottaa jo kummasti niin omaa, kuin kaverinkin matkabudjettia!

Farkut, ”salihousut” ja musta jakku: Lindex
Harmaa T-paita, musta toppi ja nahkakorkkarit: H&M
Musta T-paita: Filippa K
Raitajakku: me&i
Huivi: Becksöndergaard
Lenkkarit: Nike
Laukku: Marc Jacobs
Iltalaukku: Saint Laurent
Pitsihame ja trenssi: Ellos
Koru: Pernille Corydon

En jaksa edes muistaa, koska viimeksi olen saanut jättää herätyskellon virittämättä, tai nukkunut yli kuuden tunnin yöunet. Nyt on molemmat ihanuudet takana, ja kylläpä vain tuntuu mahtavalta!

Ihanaa uutta viikkoa!

”Tällä kertaa kaikki muuttuu…”
”Oon ollut tosi tyhmä ja ymmärrän sen nyt. Mutta lupaan, ettet enää koskaan joudu kärsimään”
”Mä muutun, lupaan!”
”Nyt laitan asiat kuntoon, saatpa nähdä!”

Nämä ja tuhannet muut tyhjät lupaukset olet vuosien varrella kuullut. Jo vuosia olet järjelläsi ne myös tyhjiksi ymmärtänyt, mutta ihmisellä on luontainen taipumus uskoa asioiden paranevan. Luontainen taipumus kuitenkin ajatella toisesta ihmisestä hyvää. Varsinkin kun kyse on läheisestä, rakkaasta ihmisestä.

Entä kun yksikään tuhansista lupauksista ei toteudu? Sanat jäävät helisemään tyhjinä ja onttoina. Tämäkään kerta ei muuttanut mitään, kaikki on kuten ennenkin. Mutta silti tulee uudet lupaukset, tai oikeastaan ne samat, mutta tällä kertaa täynnä uutta toivoa ja uutta uskoa. Ehkä tällä kertaa se toinen ihan oikeasti tarkoittaakin sanomaansa, ja jos et usko, mitä sitten käy? Näet, miten paljon toinen on pahoillaan, pyytelee anteeksi, soimaa itseään… Olisi sydämetöntä olla uskomatta, antamatta uutta mahdollisuutta. Eikö?

Joka kerta tajuat menneesi lankaan. Alat pitämään itseäsi typeränä ja tyhmänä. Helppona narrattavana, joka uskoo kaiken. Mietit mikä sinussa on vikana. Löydät läjän syitä itsestäsi, et selvästikään ole muutoksen arvoinen. Kenties pyydät liikaa, vaadit toiselta mahdottomia? Ehkä olet ansainnut pettymyksesi omalla käytökselläsi? Kun asiaa tarpeeksi kääntelee, vika todella on sinussa itsessäsi.

Mutta samaan tapaan kuin järjen ääni varoitteli tyhjistä lupauksista, se kuiskii välillä korvaasi, ettei vika ole sinussa. Että olet tyhjiä lupauksia arvokkaampi, ansainnut jotakin parempaa. Ymmärrät, että uskominen suureen muutokseen vaatii pieniä tekoja – jonkinlaisen todisteen edistymisestä. Ja, kun mitään ei tapahdu, asiat avautuvat eteesi uudessa valossa.

”Aina pitää yrittää loppuun asti, ei saa luovuttaa.”
”Lopussa kiitos seisoo, ja sitkeys kyllä palkitaan.”

Näin meille opetetaan jo lapsena, mutta kenen loppua pitää odottaa? Kenen sitkeydestä oikeastaan on edes kyse? Kuinka monta kertaa ihmisen pitää pettyä, syyttää itseään ja antaa anteeksi? Kenen paha olo ja syyllisyys on etusijalla?

Niin kaunis kuin ajatus muutoksesta voikin olla, se menettää lopulta hohtonsa, ja ymmärrät, että kaiken sen ajan ja energian, jonka olet haaskannut haaveisiisi, olisit voinut käyttää elämiseen: Toteuttaa muita unelmia, sekä suojella itseäsi tyhjiltä lupauksilta ja turhilta pettymyksiltä.

Koska jossain kohtaa totuus valkenee sinulle. Tajuat asioiden muuttumattomuuden ja huomaat, että se tekee paljon kipeämpää kuin petetyt lupaukset. Ja se sattuu eniten juuri siitä syystä, että ymmärrät itse satuttaneesi itseäsi kaikkein eniten. Kun lopulta anelet anteeksiantoa itseltäsi, ymmärrät, että se loppu tarkoitti juuri tätä.

Se, että päästää irti, ei automaattisesti tarkoita luovuttamista. Joskus asioiden todellinen tila pitää vain hyväksyä ja jatkaa elämää eteenpäin. Eikä loppukaan koskaan ole pelkästään loppu. Samaan aikaan se on aina jonkin uuden alkua, ja joskus uusi voi olla parempaa, kuin vanha. Se mahdollisuus kannattaa ainakin katsoa!

Tänään piti päästää ulos nämä ajatukset. Ulkoilutin myös pellavamekkoa, jolla juuri ja juuri aamulla tarkeni nahkatakin ja ison huivin kanssa. Hurrr, kun oli kylmä!

Toivorikasta torstaita!

Tallenna