>Viikonloppuun mahtuu paljon hetkiä. Parempia ja vähemmän parempia. Olen yrittänyt talettaa jokaisen ainakin jonkinlaisena kokonaisuutena mieleeni. Välillä olen näyttänyt sivusta seuraajalta, ja pysähtynyt mielialani on saanut kanssaeläjäni kummastumaan. Niinkin paljon ,että Niilo ja T järjestivät ihanan musiikkiesityksen huikeine koreokrafioineen. Lauluna, mikäs muukaan kuin, Porsaita äidin oomme kaikki! Spotifyllekin kokosin jo oman joululistani.
Vatsat on täytetty köyhilläritareilla, ja aikaa käytetty pihvinpaistosta ulkoiluun. Pian alkaa  viikonloppu tehdä loppuaan. Väistämätön tosiasia.
Ensimmäiset joulutortut on leivottu ja maisteltu. Niitä tarjottiin vanhemmilleni.
Joululehdet pääsivät vaihtoon. Nannan Tanskasta tuoma, ja tänne postittama, BoligLiv pääsi sekin jo toisiin käsiin. Lehtien kierrättäminen on kätevää. Ostamme äitini kanssa joulun lehdet niin, että kahteen samaan ei sorru molemmat. Sitten vain lehdet vaihdetaan, ja lopuksi oikea omistaja arkistoi ne seuraavia jouluja inspiroimaan.

Mukavat hetket mielessäni valmistaudun uuteen viikkoon. Lisää hetkiä tulossa, mutta ne sitten aikanaan. Nyt vielä tässä.

>Ajatella, taas yksi viikko takana. Aika tuntuu kulkevan luvattoman nopeasti. Melkein jokainen homma, jonka kuvitteli tekevänsä tai vievänsä tällä viikolla loppuun jäi kuitenkin kesken tai aloittamatta. Joulu lähestyy uhkaavaa vauhtia ja huomaan, etten tänäkään vuonna ole hankkinut joululahjoja ajoissa; Marraskuuhun mennessä, kuten olin suunnitellut.
Aika tuntuu kulkevan luvattoman nopeasti, kun ajattelen Niilon tulevia syntymäpäiviä. Taas yksi vuosi on karannut, juossut nopeasti tiehensä, jättäen jälkeensä kourallisen muistoja. Jälleen kerran sekä hyviä, että huonoja.
Aika kulkee luvattoman nopeasti. Huomaan sen katsellessani silmäkulman juonteisiin paennutta meikkiäni. Voin yrittää huijata peiliä, mutta kellolle, kalenterille ja elämälle olen liian heikko vastustaja.

Viikonloppuna annan ajan hetkeksi pysähtyä. Nautin lumisesta pakkasmaisemasta, kynttilän valosta, lämmöstä ja läheisistä. Annan ajatuksen viipyä hetken ystävässä, joka saattaa isänsä haudan lepoon. Lapsissa, jotka jättävät hyvästit rakkaalle vaarilleen. Yritän ymmärtää elämää siinä kuitenkaan onnistumatta.

Aika kulkee luvattoman nopeasti – halusimme tai emme. Jokainen hetki on tärkeä kaikessa tyhjänpäiväisyydessään ja turhuudessaankin. Ajan kulkua voi seurata sivusta, tai sen matkaan voi hypätä mukaan.
Yritän aistia jokaisen hetken. Tätä viikonloppua ei tule enää koskaan toiste.

>Pidän kovasti käsillä tekemisestä ja näpertelystä, mutta joulukorttien suhteen olen ottanut uuden linjan; Meiltä postitetaan vain kuvakortteja. Uusi linjani taas on ihan yhtä vanha kuin lapseni. Niilon syntymän jälkeen en ole joulukortteja askarrellut. Ajattelin, että kiusataan sukulaisia muutama vuosi kuvakorteilla, ja askarrellaan sitten joskus, kun lapsi jaksaa siihen keskittyä ja asiasta innostua. Eli ei ihan vähään aikaan!

Myönnän, että joulukiireiden vähentämisen lisäksi valokuvakortteihin on toinenkin syy. Rehellisesti ja häpeilemättä, ihan vain äidillinen ylpeys. Sellaisia me äidit usein olemme. Lähes pakonomaisella tarmolla järjestelemme jälkikasvumme sohvalle tonttulakit päässään. Vaadimme kasvoille ilosta hymyä ja lisäämme tunnelmaa tontuilla ja muilla jouluun kuuluvilla lisämateriaaleilla.
Itsellänikin on selvä visio tämän vuoden korteista: Haluan Niilon ja Alman vierekkäin eamesiin, alle kauniin taljan, hiukan punaista tekstiiliä, kauniit vaatteet (neuletta ja samettia), tonttulakkia päähän ja hymyilevän lapsen. Ja onnistuuko visioni – ei varmasti!
Niilo tahrii vaatteensa ennen kuvaan ehtimistä. Sekä koira, että lapsi kieltäytyvät keinutuolissa istumisesta, tonttulakki ei tule kuuloonkaan. Ei silti vaikka äiti on sen itse ommellut vain ja ainoastaan mätsäämään kaikkeen muuhun kuvassa olevaan. Kukaan ei pysy paikallaan ja ikkunasta tuleva valo loppuu.
Pahimmassa tapauksessa lapsi ei enää koskaan suostu pitämään kyseisiä vaatteita. Äiti alkaa pohtia oliko syy tonttulakista kieltäytymiseen ehkä traumaa viime vuodesta.

Tänä vuonna Canon halusi auttaa projektiani. SELPHY CP 800 -kuvatulostimen avulla teen nyt kortit kotona valmiiksi asti. Pienellä ja simppelillä laitteella kuvat voi tulostaa joko suoraan kamerasta, USB muistilta tai vaikka kännykästä ilman tietokonetta. Mahdollista on kuitenkin tulostaa myös tietokoneelta käsiteltyjä ja muokattuja kuvatiedostoja, kuten omassa korttikokeilussani.