Veikkaanpa, että mailmassa ei ole kovin montaa ihmistä, joka katsoo junansa lähtöajan tunnilla pieleen, ja huomaa virheensä neljä minuuttia ennen junan lähtöä – pyjama päällä, naama meikittä, hiukset tyynyn jäljiltä ja hampaat pesemättä. Mutta vielä pienempi on niiden ihmisten määrä, jotka tästä kaikesta huolimatta ehtivät junaansa. Lucky me; Olen yksi heistä 🙂

Eli kiire tuli, mutta matkaan pääsin. Sanotaan vaikka, että nainen pystyy ihmeisiin croissantin tähden!

Iloisen ja maistuvan brunssin tarjosi me&i. Seuranani oli kolmen lapsen äiti ja paras ystävä, eli oma sisko. Myös blogituttuja oli kiva nähdä livenä. Kiitokset siis kivasta tapahtumasta ja hyvästä seurasta!

Hitsit, huomasin just, että mulla sähköpostiloora ja blogi, jota on ollut tapana päivitellä. Näköjään nekin voi lähes unohtaa. Hektinen viikko, paljon tekemistä. Netin ihmeellinen maailma on jäänyt täysin, toisaalta kirjalle ja Puutarhaetsiville on löytynyt päivittäin aikaa. Ja liikunnalle ja seurustelulle. Ollaan halattu ja pussattu,
hoidettu asioita ja saatu taas joitakin hiukan eteenpäin.

Eilen otettiin suunnaksi Ikea. Ihan siis vain aikuisten kesken. Oli tarkoitus hakea projektiin työhuone pari tälläistä, mutta onneksi ihana rakas mieheni tuli järkiinsä matkan aikana ja kysyi, haluammeko ihan oikeasti ikeat vai jotain muuta. Ja jotain muutahan me haluttiin. Kilometrejä tuli auton mittariin, mutta ne haluamammekin löytyi. Ja Ikeassakin käytiin, kun nyt sinne asti kuitenkin ajettiin. Eikä ihan tyhjin käsin poiskaan päästy 🙂

Pari viikkoa pitää odotella, jotta kaappivanhukset saadaan kotiin, mutta jaksan kyllä. Hyvää kannattaa odottaa!

Pitäisi saada myös tapetit valituksi. Hitsi, kun niitäkin on niin julmetun paljon. Ihan liikaa ihanuuksia, joista on ihan liian vaikea valita.

Huomenna pitää ehtiä aikaiseen junaan. Hassua käyttää sanaa ehtiä, kun juna lähtee tuosta takapihalta, mutta kun ei ole aikoihin tarvinnut päästä aamuvarhain liikkeelle. Jotenkin on tottunut siihen, ettei ole kiire, vain koko päivä aikaa. Visiitti Helsingissä, ja koko matka yksin. Ihan omaa aikaa!

Lauantaille on tiedossa myös jotain tosi kivaa. Jotain mitä on kovasti odotettu ja suunniteltu.

Eli todistetusti mullakin on jotain muuta elämää, kuin täällä notkuminen. Mutta olkaa huoleti, se katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin. 🙂

Kuvat menee rakeiksi, höh….

***

Eilen siivoillessani ja järjestäessäni Niilon vaatekaappia kevätkuntoon, tuli mieleeni lastenvaateblogit.
Voin rehellisesti sanoa, että aikoinaan itse kun blogeihin tutustuin, en edes tiennyt moisia olevan. En tiedä onko niiden määrä hurjasti kasvanut, onko ilmiö vielä tuoreempi kuin sisustusblogit, vai enkö vain noteerannut niitä.
Tässä taannoin siskoni (joka ahkerasti seuraa lastenvaateblogeja) surkutteli, kuinka moni blogi oli sulkenut ovensa ilkeän keskustelupalstakritiikin myötä. (Omasta mielestämme) me kaksi universuminen välkyintä tietenkin analysoimme tätäkin ilmiötä. Että mikä ihmisiä vaivaa!?
Nainen on naiselle susi, sen nyt tietää jokainen joskus naisvaltaisella alalla työskennellyt, ja moni muukin. Mutta, että äiti-ihmiset ruotivat toisten lapsien ulkonäköä, nimiä ym., se menee yli hilseen. Kamalaa, jos luokan 20 Jani-Petteriä erottaisi toisistaan vain numerolapuista. Eikös juurikin vanhempian tehtävä ole valistaa lasta erilaisuudesta ja opettaa kunnioittamaan kaiken kokoisia, näköisiä ja nimisiä ihmisiä. Tai olla puuttumatta toisen vaatetukseen. Eikö ylipäätään naisilla, ja varsinkin äideillä, ole ihan omanlainen hoiva ja suojelugeeni, josta riittää kaikille lapsille. Luulin, että lapsiin kohdistuva vääryys on asia joka nostaa (lähes) naisella kuin naisella niskavillat pystyyn ja kynnet esiin.

Itse seuraan joitakin lastenvaateblogeja. Ehkä lähinnä yleisen juohean jutun vuoksi, en niinkään vaatteiden. Ihastelen kyllä persoonallisia itsetehtyjä lastenvaatteita, ja harmittelen, kun omat taidot ja aika (=viitseliäisyys) ei riitä. Saatan nähdä vaatteen, josta voisin pitää omalla lapsellanikin, tai saatan olla näkemättä. Hitto vie, eihän kaikesta tarvitse tai kuulukkaan pitää niin paljoa, että se on pakko saada myös itselle.
Itsestäni ei ikinä tulisi lastenvaatebloggaria. Oma äidillinen itseluottamukseni ei kestäisi sitä, että että joku ruotii lastenkasvatustani, tai kykyäni vaatettaa lapseni. Ei, siinä menee raja. Olen aikalailla kovaksi keitetty, mutta äitiys on jotain niin pyhää ja herkkää, että sen satuttaminen koskee eniten. Sitä paitsi, meillä vedetään haalarin päälle tänäänkin Tokmannilta ostetut kurahousut ja -kintaat. 🙂
Nostan hattua (noin niin kuin kuvitteellisesti) kaikille niille naarasleijonille, jotka loanheitosta huolimatta jaksavat innokkaasti blogata lasten pukeutumisesta. Edelleen poimin vinkkejä ja kokemuksia. Tietysti varsinkin poikien pukeutuminen kinnostaa, mutta luen mielelläni myös käytännön kokemuksia esim. mitoituksesta, koska monesti päädyn tilaamaan vaatteita netistä.

Tasapuolisuuden nimissä ensimmäinen (ja todennäköisesti viimeinen) lastenvaatebloggaus myös minulta:
Kyläily- ja kaupunkivaatteina pidän Vaahteranmäen Eemeli -tyylistä. Kaulukseton paita on enemmän mieleeni kuin kauluksellinen. Kivat mitäänsanomattomat ja helposti yhdisteltävät värit. Niistä pidän.
Kotona leikkivaatteina pidetään mahdollisimmän värikästä trikoota, veluuria, froteeta ym. mukavaa. Sijoitin ne, sekä yövaatteet, nyt alahyllyille, jotta pikkukädet yltävät itse valitsemaan.
Kaapissa on joitakin uusia keväthankintoja vielä täysin koskemattomana ja muutama lahjavaate, joissa laputkin ovat yhä paikallaan. Siis kevättä ja kevätkelejä odottamassa.

Sen pituinen se! Nimittäin tämän lastenvaateblogin tarina 🙂
Mutta kommenttiboksissa voi mainostaa omaa lastenvaateblogiaan. Minulta kun on varmaan jään
yt monta kivaa löytämättä 🙂