Vitsit, miten paljon kommentteja! En millään pysty kaikille teille nyt yksitellen vastailemaan, joten kiitän yhteisesti mielipiteiden vaihdosta. Me bloggarit taidetaan ajatella näistä asioista aika samalla tavalla, ja ajatukset itse kullakin joskus karkaa näihin ”pulmiin”. 

Anyway, mä oon täällä nauttinut täydellisestä elämästäni ja ollut pelkkää hymyä koko ihminen. 🙂 Tosissaan olettaako joku oikeesti kaiken olevan niin kauhean hyvin!? Eiköhän se ole niin, että meillä kaikilla on ne omat ongelmamme joko ihmissuhteissa, raha-asioissa, terveydessä tai jossain muussa. Bloggarillakin sentään on oikeus jonkinlaiseen yksityisyyteen, ja ihan kaikkea ei tarvitse ihan kaikkien kanssa jakaa.

Mutta otsikkoon viitaten;

Kävin tänään lääkärireisulla (terveys – pieni käärme paratiisissa :)) pienellä putiikkikierroksella ja matkaan tarttuivat nämä ihanat Polkka Jamin kuppila-aiheiset postikortit.

Ajattelin laittaa piristykseksi keittiön seinälle. Ihan kivoja varmaan kehyksissäkin, ja näistä oli saatavana myös julistekokoja. Sopivasti nostalgiaa ja leikkisyyttä. Kivaa Suomi designia!

Kuvat on vähän elottomia, kun on niin hiton pimeää! Mutta värit noissa korteissa on kyllä aivan mahtavan herkulliset.

Ja nyt tää menis saunomaan….

Nämä on näitä juttuja, joita jokainen bloggaaja kai pohtii aika ajoin. Miksi, kenelle, mitä ja millä tavalla. Koko bloggaamiseen on kai yhtä monta syytä ja tapaa kuin on bloggariakin, ja jokainen pohtii asioita vain omalta kantiltaan.
Itse olen jo pidempään miettinyt, miten blogille käy, kun remppakierros on tältä kesältä takana ja jokainen uusi tai uudistettu nurkka on kuvattu ja pläjäytetty tänne nähtäväksi. Ymmärrätte kai, ettei yksikään bloggaaja , kuten tuskin kukaan muukaan, voi viikottain vaihtaa kotinsa tapetteja tai uusia huonekaluja tai niiden järjestystä. Jossain vaiheessa tullaan siihen pisteeseen, että kaikki on jo nähty.

No, mutta jos unohdetaan kuvat ja mietitään sitten blogin sanallista sisältöä on vaihtoehtoja kai ääretön määrä. Joka päivä mielessäni liikkuu satoja aiheita, joista olisi kiva kirjoitella. Tekstiä kirjoittaessa kuitenkin alan nykyisin jähmettyä. Ajatukseni ovat omiani, ja vaikka korostan, etten halua yleistää, provosoituu aina joku. Ja kun en jaksaisi provosoida. En jaksaisi riidellä ja väitellä; Yhtälailla kuin minulla itselläni on jokaisella muullakin oikeus omaan mielipiteeseensä. En halua tulla ”käännytetyksi”. En jaksa lukea miten minun pitäisi ajatella.
Tiivistettynä; Sanallista puolta rajoittaa ehkä eniten oma laiskuuteni ja mukavuudenhaluni. Sinänsä surullista, koska blogi ei palvele minua enää samalla tavalla kuin ennen. Tämä ei ole enää se sama pääntyhjennyspaikka, mitä se joskus oli. Mutta olkaa huoleti, nautin tästä silti edelleen, ja bloggaan asioista joista haluan. Olen vain kriittisempi, ja karsin sisältöä melko paljon.

Bloggerin tilastoa katsoessani huomaan, että lukijoita kiinnostaa nähdä laajoja kuvakulmia sisustuksesta. Nämä jutut ovat yleensä suosittuja, mutta yleensä suurin kiinnostus liittyy huoneen uudistukseen, tapettiin, kalusteisiin tai uuteen järjestykseen. Ja kuten jo mainitsin, tätä ei voi valitettavasti lukijoille viikottain tarjota.

Suurin kävijämäärä saavutetaan päivinä jolloin postaus käsittelee jollakin tapaa vaatteita tai pukeutumista.  Tämä on ollut ehkä itselleni suurin yllätys. Ja jossakin määrin kai pieni järkytyskin, sillä ujona ja huonon itsetunnon omaavana olen jopa häkeltynyt siitä, että tänne eksyy päivässä pari tuhatta kävijää lisää, kun esiinnyn itse kuvissa.
Vaan arkinen totuus rajoitaa tätäkin lajia: Joka päivä ei täälläkään käytetä rimpsuja ja korkeita korkoja. Kotiäiti luottaa farkkuun, mukaviin tossuihin ja käytännöllisiin asusteisiin. Kurjan tavallista ja aika nähtyä sekin.

Seuraavaksi olisi aihe lapset. 
Kun lapsiaanhan ei saisi blogissaan esitellä. Joku kun ottaa tästäkin aiheesta välillä herneen sieraimeensa, ja juttua on viety oikein poliisille asti. Vastuuntunnottomat bloggariäidit jne. Vaan ihmettelenpä, pitäisikö seuraavalla kaupunkimatkalla huputtaa jälkeläisensä kuten edesmenneellä Popin Kuninkaalla oli tapana? Olette tunnistaneet minut, joten uskallan veikata, että tiedätte seurassani kulkevan lapsen olevan omani. Eikö?

Kotiäidin arkinen asu tällä(kin) kertaa koostuu niistä mukavista (loman jälkeen vähemmän mukavista) farkuista, ohuesta neuleesta, rennoista tossuista ja isosta sekatavaralaukusta.

farkut lindex, neule part two, tossut tommy hilfiger, laukku mulberry
lapsen voi piilottaa vaikka ahterinsa taakse, mutta korostan, että ketään ei tähän hommaan ole pakotettu 🙂

Totuus on kuitenkin se, että tämä blogi elää ja jatkaa oloaan ihan jokapäiväisen arkisena. Meitä on täällä päivisin kolme enemmän ja vähemmän sanelemassa ehtoja ja vaikuttamassa blogin sisältöön. Mitään uutta tai jännää ei ole luvassa, mutta yritetään löytää jutunjuurta näistä rajoittavista tekijöistä huolimatta.
Kuvissa tulee jatkossakin vilahtamaan koko sakki ja ne samat nurkat.
Siihen kuitenkin pyritään, että peppua vilauttaa vain Alma, mutta eihän tästäkään ihan varma voi olla. 😉

Kuten arvata saattoikin, sai työhuoneen toinen kaappi paikan olohuoneen nurkasta. Paikka, jonne jotakin korkeata kalustetta jo haaveilinkin. Tuntuu kaikin puolin tasapainoiselta valinnalta. Kummankin huoneen ilme koheni huomattavasti. Kaapit pääsivät omaan tilaansa ja saivat arvoisensa reviirin. Kumpikaan ei joudu toisen varjoon.

Kaappi on täynnä työhuoneen tavaroita, mutta haaveilen että toisen kaapin ”hyllytyksen” jälkeen nämä tavarat mahtuisivat työhuoneeseen, ja saisin sullottua tänne joitakin astioita ym. tavaraa pois keittiön kaapeista.

Eli hyvässä lykyssä tämä huonekaluvalssi oli yhden astiakaapin arvoinen! Niin tai näin, vähään aikaan ei kuulemma tarvitse pyytää yhtään uutta (tai vanhaa) kalustetta tai kalusteen siirtoa. Samoin on kuulemma Ikea- ja antiikkikauppakiintiö tältä vuodelta täysi.

Käsittääkseni minua ei kuitenkaan kielletty. Saan vain hankkia muuta ostosseuraa, tai käydä yksin. Ennen kaikkea kantaa ja kuljettaa omin avuin (pahoin pelkään, että kyse on myös rahoittamisesta).
(Eamesit onneksi on aika kevyitä ja ne saa vaikka kuljetettuna kotiovelle! Ja niiden ostaminen edellyttää ensin hurjaa säästämistä, joten hankinta saattaa mennä jokatapauksessa ensi vuodelle. Silloin on sitten toivon mukaan jo uudet kiintiötkin!)