No moikka! Eikö olekin vähän hassu otsikko ollakseen blogissa? Mutta joo, näissä ajatuksissa mieleni on viime päivinä viipynyt. Siinä, miten jokin niin informatiivinen, tärkeä ja viihdyttävä voi yhtä aikaa olla ahdistavaa ja tosi nujertavaa.

Viimeksi eilen klikkasin itseni pois eräästä ”positiivisesta” Facebook-ryhmästä, koska en yksinkertaisesti jaksa sitä, että joudun päivä toisensa jälkeen näkemään ihmisten riitelyä ja kinastelua. Kuulun harvoihin tuollaisiin ryhmiin, ja olen liittynyt niihin oikeastaan vain ja ainoastaan joko tiedonjanostani tai jonkinlaisesta vertaistuen tarpeesta. Olen se, joka ei koskaan kommentoi, tykkää ehkä ja seuraa kaikkea taustalla. Mutta välillä tuntuu, että maailmassa ei yksinkertaisesti ole aihetta, joka ei nostattaisi vihaa, tunteenpurkauksia ja negatiivista panettelua. Toki monesti varmaan takana on ongelmia ihan vain jo ilmaisun tai ymmärryksen kanssa, netin välityksellä kun joskus mennään metsään. Mutta aika paljon sitä joutuu nykyään näkemään ihan oikeaa pahansuopuutta. Ja no joo, eihän tuo nyt millään tavalla yllätä, onhan tässä itsellekin tullut vuosien saatossa yksi jos toinenkin annos sitä itseään suoraan niskaan. Mutta joka kerta tällaiseen törmätessä mietin, että esimerkiksi koulukiusaamista ei koskaan saada kitkettyä, jos aikuisetkaan eivät pysty olemaan tieten tahtoen loukkaamatta muita. 🤯

Viikko sitten tulin äärimmäisen surulliseksi erään iltapäivälehden videon myötä. En yksinkertaisesti pystynyt ymmärtämään sitä, että kahdesti päivässä vaa’alla käyvästä naisesta tehtiin jonkinlainen sankari ja esikuva. Jos minä kertoisin julkisesti käyväni aamuin illoin vaa’assa ja suhteuttavani sitten päivän ruokailua ja liikuntaa laitteen näyttämään lukuun, olisin sairas. Ihan jokaisella mittapuulla katsottuna ja ulostuloni olisi varmaankin jonkinlainen hätähuuto. On jotenkin todella surullista, että meidän yhteiskuntamme ihannoi tällaisia roolimalleja. Ja samaan aikaan ollaan muka huolestuneita ulkonäköpaineista ja syömishäiriöiden yleistymisestä. 😢

Samaan aikaan olen miettinyt, miten oikeasti voi olla niin, että elämme maailmassa jossa monen (aikuisen!!!) mielestä on ihan OK lynkata 16-vuotias ilmastoaktivisti täysin aiheeseen kuulumattomin argumentein. Hirveää vihapuhetta ja täysin asiaankuulumatonta arvostelua. Välillä tekisi mieli repiä hiukset päästään, kun silmien eteen nousee jatkuvasti ihan älytöntä sontaa. 😡

Mutta tiedättekö, mikä hieno puoli sosiaalisessa mediassa kuitenkin on?! No se, että jotakuinkin voimme ja pystymme valitsemaan sen, mitä silmillemme saamme. Kun uutiset lukee suoraan lehden sivulta, eikä edes kurkkaa asian yhteyteen netissä kerääntynyttä kommenttivuorta, säästyy oikeasti aika paljolta moskalta. Ja sivustot ja mediat, jotka lähinnä ahdistavat ja ärsyttävät voi helposti karsia pois seurannasta. Ja mä ajattelin, että nyt kun päivät lyhenevät ja syksy käy päälle, alan yhä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, millaisia juttuja haluan nähdä ja lukea. Jätän tietoisesti seurannasta sivustot, jotka tuottavat lähinnä vain ahdistusta ja pahaa oloa. Jätän lukematta vihamieliset kommentit uutisotsikoiden alta ja säästän omaa päätäni ja sieluani ihmisten tunteenpurkauksilta. Ihan yhtälailla kuin välttelen energiasyöppöjä negistelijöitä elämässäni, voin vaikuttaa negatiivisuuden määrään myös ruutuajallani. Miksi täyttää mieli negatiivisella ja pahantahtoisella, kun elämässä on kaikista (oikeista) huonoista uutisista huolimatta kuitenkin paljon hyvää ja kaunista. Yksi syy siihen, että aikoinaan ihastuin blogeihin ja bloggaamiseen oli juurikin se hyvä mieli ja kauniit ja kivat jutut. Maailman menossa on ihan tarpeeksi kaameutta, eikä sitä ahdistusta tarvitse lisätä kiusaamalla itseään täysin asiaankuulumattomalla sonnalla. Uutiset pitää tietenkin lukea, eikä maailman menolta voi silmiään sulkea. Sen lisäksi aikansa voi käyttää somessa kivojen asioiden parissa. On se sitten blogien, instan tai kissavideoiden selailua. Itse valitsen mieluummin asioita, jotka verenpaineen nostattamisen sijaan rentouttavat ja virkistävät myönteisyydellään. ❤️👍🏻

Viimeisetkin chilit on nyt kuivattu ja purkitettu. Näillä maustaa taas kivasti kaikkea ensi kesään saakka. Ja hei, itse tehty chilisuklaa, voihan nam! Mieheni teki tuota sormisuolalla ja chilillä maustettua suklaata ja voi että mutta se on hyvää. Niin ihanan polttavaa, että koko ajan tekee mieli ottaa lisää ja antaa uuden suklaapalan taittaa pahinta poltetta. Kaupan vastaavissa chiliä on yleensä hienostunut annos suklaan makua vahvistamaan, mutta tämä on kyllä tosi ihanaa. Mietin jo, että tässä on yksi hyvä joululahjaidea!(Joulu mainittu!)

Mutta hei, se on perjantai. Viime viikonloppu meni totaalirentoillen, joten on oikeastaan ihan hauskaa, että tälle viikonlopulle on taas jo ohjelmaa. Meillä aikuisilla aikuistenohjelmaa ja pikkuväellä mummulareissu. Mutta tänään ihan vain koti-ilta. Kynttilöitä, kirja ja mukava asento. Ja muutama pala suklaata tietysti!

Ihanaa viikonloppua! ♡

Vaikea uskoa, että vajaa kuukausi sitten kasvarissa sai istua hellevaatteissa ja sandaaleissa. Kaikki oli vihreää, linnut visersivät ja daaliat loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Nyt uunissa kuivuu viimeiset chilit ja habanerot. Tällä viikolla on pakko aloittaa daalioiden nostaminen, sillä viikonlopulle on jo ohjelmaa, enkä halua pitkittää hommaa yhtään pidemmälle. Edellisyönä oli jo ihan kunnolla pakkasta ja ensimmäinen parkkikiekkokin tuli jo tuhottua auton laseja skrabatessa.

Vaikka syksy aluksi tuntuikin erittäin vastenmieliseltä ja olin koko viime viikon murheissani kukkaloiston menetyksestä, alan jotenkin päästä tunnelmaan. Eilen aamulla ilma oli pakkasen kirpeä ja aurinko paistoi. Se tuntui oikeastaan ihanalle. Raikkaalle. Parin viikon syyssurutyön jälkeen olen jotenkin valmis kohtaamaan myös kasvihuoneen syksyn. Olen yrittänyt tuupata asiaa tuonnemmaksi ja jopa karttanut kasvihuonetta, sillä kesän loppuminen ja kasvihuoneen viileneminen ovat ottaneet koville. Tuntuu kuin menettäisin jotenkin ”oman huoneeni”. Niin tärkeä keidas tuosta lasikattoisesta majasta mulle tuli.

Pohjimmiltani olen kuitenkin ihminen, joka saa hirmuisesti iloa puutarhatöistä, käsillä tekemisestä ja ennen kaikkea työnsä tuloksen ihailemisesta. Niinpä olen tässä laatinut itselleni jonkinlaisen suunnitelman seuraavan viikon varalle:

Daalioiden ylösnosto, leikkaus, kuivaus ja varastointi.
Myönnettäköön, että en ole ihan varma millainen tuo kellariin suunnittelemani talvetuspaikka todellisuudessa on, ja millaisena huoneen lämpötilat talvella pysyvät. Se kun on sellainen kellarikoppi, joka vielä kevääseen asti oli täynnä kaikkea muuton ja remontin aikaista rojua ja ovi on pidetty visusti kiinni viimeiset kuusi vuotta. 😀 Mutta ajattelin panostaa siihen, että annan juurakkojen kuivua kunnolla ja pakkaan ne mahdollisimman ilmavasti. Lömpötilan seuraamiseen mittari ja sitten vaan kohti ensi kevättä ajatuksella ”hätä keinot keksii”.

Ruukkujen tyhjentäminen ja puhdistaminen.
Mikään ei ole ällöttävämpää, kuin keväällä aloittaa kesäkukkien istuttaminen ruukkuihin joissa on edellisen kesän möhnät pohjalla. Haluaisin sellainen ihanan puisen, vähän vessaharjaa muistuttavan ruukkuharjan, mutta todellisuudessa ihan tavallinen tiskiharjakin kelpaa tähän hommaan. Eli mullat ja juurakot kompostiin ja sitten ruukkujen pinta harjalla puhtaaksi.

Pihan yleinen syyssiivous. Loputkin kesälelut ja -tavarat talvisäilöön.
Muuten jätän kyllä perennapenkkien siivouksen suosiolla kevääseen, sillä se on silloin huomattavasti mukavampaa ja helpompaa. Edellisen kesän kasvusto lähtee keväällä kevyesti haravoimalla kun taas syksyllä kaikki pitäisi leikata pois. Vähemmän kykkimistä siis.
Myös nurmikko pitäisi vielä leikata.

Kasvihuoneen siivous ja syysistutukset ruukkuihin & tunnelman viimeistely lyhdyin ja valoin.

To do -listoista ollaan montaa mieltä, mutta kun ne on täynnä mukavaa puuhastelua, ei niissä kai mitään pahaakaan voi olla.

Kivaa iltaa. ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Maanantaita!

Ei kuulkaas käynyt edes mielessä eilen, että butter chicken ohjeenkin olisin voinut teille kirjoittaa. Syitä on monia, kuten vaikka se, että en koe olevani ruokabloggaaja, enkä muutenkaan osaa keksiä mitään uutta. Jotenkin ajattelen, että jos kirjoittaa reseptin, niin sen pitäisi olla jotenkin tosi omanlainen tai erikoinen. Tai jos otetaan esimerkiksi vaikka uunifetapasta, niin johan siitäkin saatiin polemiikki, että kuka sen nyt sitten oikeasti keksi. Vaikka eihän reseptien jakamisella pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, kuka sen pyörän ensimmäisenä kehitti. Ehkä itsekin pitäisi aina joskus joku kiva ruokaohje jakaa. Ja itse asiassa viime maanantaina se kävikin mielessä, kun tein ystävän ohjeen mukaan (tai sitä pikkuisen muokaten ja soveltaen) mifujauhistortilloja, jotka upposivat lapsille kuin väärä raha.
Toinen syy on se, että en oikeastaan koskaan laita ruokaa ohjeen mukaan itsekään. Mulla on ikään kuin jokin alitajuinen tarve aina tehdä hiukan eri tavalla kuin neuvotaan. Älytöntä, tiedän. Tykkään kyllä kokata, mutta asioiden mittaaminen ei ole mun juttu. Mututuntuma sitten senkin edestä. Mutta, koska sain monta kyselyä eilisen reseptin perään ja totesin, että butter chickenin voi myös tehdä yhtä monella tapaa, kuin on ruokailijoitakin, päätin jakaa tämän oman tapani. Tässä on kuitenkin kyseessä sellainen ruokalaji, jossa maustaminen on ihan pääroolissa, joten älkää missään nimessä tuijottako tekään liian tarkkaan ohjetta, vaan kuunnelkaa omaa makuaistianne. Itse taisin laittaa parikin ruokalusikallista juustokuminaa (en tosin mitannut) ja mitä taas tulee chiliin, niin mielestäni ei voi sanoa, että yksi tai kaksi punaista chiliä. Me kasvatettiin kesällä taas chileja, ja jos joku punainen lajike on suht mieto, niin toinen taas miltei räjäyttää pään. Eli tulisuutta oman maun mukaan. Se on kuitenkin tärkeää, että ruoka maistuu, eikä ole vain tulista. Tässä tapauksessa sieltä kastikkeesta pitää voida maistaa ainakin kardemumma, jeera, kaneli ja inkivääri. Ja sitten se kiva takapotku siihen päälle. Ja juuri näiden makujen vuoksi tällainen kastike on kuin tehty kylmille syysilmoille. Lämmittää nimittäin niin tuoksullaan kuin maullaankin.

Raita-kastikkeeseen en edes yrittänyt laittaa mitään määriä. Kun raastaa keskikokoisen kurkun, niin siihen pitää sotkea joku x määrä turkkilaista jogurttia, jotta koostumus on sopivan kastikemainen. Ja jos ostat ison tonkan turkkilaista jogurttia naanleipiä varten (meillä ei ainakaan edes ole kaupassa pienempiä pakkauksia), niin onhan siinä jogurttia kastikkeeseen ihan yllin kyllin. Meillä raitaan ei edes laitettu chiliä, sillä näin se pyöristää makuja enemmän lasten suuhun sopivaksi.

Naanleipiä ajatellen laitoin tuonne alemmas linkin, josta löytyy hyvä naanleipäresepti.

Butter chicken

400-500 g broilerin fileepihviä

 (voita paistamiseen)

 3-4 valkosipulinkynttä

1 iso sipuli

 3 rkl raastettua inkivääriä

 tuoretta tai kuivattua chiliä 

1/2 – 1 rkl juustokuminaa

1/2 – 1 rkl garam masalaa

 1/2 – 1 tl suolaa

3 rkl tomaattipyreetä

1 tlk (500 g) tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia

 2 dl kermaa (kuohu- tai ruokakermaa)

Leikkaa broilerin fileet kuutioiksi tai suikaleiksi ja paista voissa. Siirrä hetkeksi sivuun. Hienonna sipulit ja chili ja raasta inkivääri. Kuullota sipulit ja lisää joukkoon chili, inkivääri, suola, garam masala ja juustokumina.

Lisää tomaattipyree ja paseerattu tomaatti, broilerkuutiot ja kerma.

Anna hautua rauhassa ja tarkasta maku.

Tarjoa riisin (basmati), naanleivän ja raitakastikkeen kanssa.

Raita

raastettua kurkkua (ja porkkanaa)

turkkilaista jogurttia

hunajaa

kardemummaa tai garam masalaa

(kuivattua chiliä)

suolaa

Naanleipä

Hyvä, itseleivotun naanleivän resepti löytyy esim. täältä. Toki jos jollakulla on tandooriuuni, niin siellähän niitä parhaita leipäsiä saisi tehtyä. Ja leivinuunikin olisi jo melkoinen voitto, mutta tämä on siis ohje, joka toimii ihan tavalliseen sähköuuniin, joka valtaosalla meistä taitaa olla. 🙂

Ja jotta ei olisi vain eilisen kuvia uudeelleen, niin laitetaan perään terkut Almalta. ”Rintasyöpäleikkaus” nro 2 takana ja vanha neiti viettää seuraavat päivät huilaillen.

Mukavaa maanantai-iltaa! ♡