Eli otsatukkapohdintaa. Viimeisten parin viikon aikana on tukatuttanut ihan vietävästi, ja vaiva tuntuu lähinnä vain pahenevan.
Muistatte varmaan, että alkuvuodesta Klaaran syntymän jälkeen, tämä samainen juttu oli mielessäni. Ajatuksia voitte lukea netflix ja tukkahaaveiluja -postauksesta. No, tuolloinhan vetosin ihoni rasvoittuvuuteen, ja jätin otsishaaveilut pelkiksi haaveiksi, kun Turkulainen Studio Ewa W laittoi frisyyrini uuteen uskoon. Mutta hitsi vieköön, aihe ei jätä rauhaan!

Nyt ihon rasvoittuminen on kurissa, ja otsis olisi senkin puolesta mahdollinen. Aknen hoito on oikeastaan ajanut ihoni päinvastaiseen suuntaan, iho on kuiva ja hilseilevä. Olenkin hiljaa sisälläni tehnyt päätöksen pienestä itseni palkitsemisesta. Tälle syksylle on nimittäin, aknekuurin lisäksi, yksi suurempi projekti ja sen jonkinlaisena porkkanana voisi toimia oikein hyvin uusi tukka!

Kaivoin inspikseksi joitakin otsiskuvia eri sävyissä. Helena Christensenin nostin kärkeen, sillä Helena jos kuka on otsiksestaan tunettu. Nainen jonka kauneutta ei yksinkertaisesti voi olla ihailematta. Boheemi ja rento, luonnollinen ja häikäisevä! Kauneuden ja hiusten lisäksi, ihailen myös naisen pettämätöntä tyyliä. Ja kyllä, ihailen mielummin aikuisia, itsevarmoja ja tyylinsä löytäneitä naisia, kuin parikymppisiä muoti-ikoneita.

Eli huolettomasta ja ylipitkästä otsiksesta haaveilen yhä! Jonkinlaisesta suojasta, jonka alle piilottaa edes osa aknen jättämistä arvista ja iän tuomista juonteista. Lisätään tämä syksyn pakko saada -listalle!

Kuvat: 1. 2. 3. 4. 5.

Värin suhteen olen vielä harkinta-ajalla, mutta veikkaan, että sama suunta on jatkumassa, tummempaa kohti mennään.

Kuvat: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Mikäli kaipaatte inspistä omaan tukatukseenne, suosittelen kurkkimaan Pinterestistä Lovely Hairstyles -kansioni!

Eilinen auringonpaiste hyödynnettiin pihassa aloittamalla pikkuisia syystöitä. Lähinnä siis siivoiltiin paikkoja, laitoin pahimmassa kunnossa olevat kesäkukat kiertoon, ja istutin ensimmäiset syysistutukset rapuille. Villiviiniä revittiin taas alas, jottei se lähtisi syksyn tullen mätänemään seinille. Kannoin ensimmäisen lyhdynkin ovenpieleen (tiedän, olen tosi myöhässä näiden syyshössötysten kanssa), mutta kynttilää en kuitenkaan muistanut illalla laittaa palamaan. Ehtiihän sitä.
Tänään ei sitten sitä aurinkoa olekaan kuin kukkien muodossa. Tassutellaan sisällä, kaksi pienintä on nuhanenäisinä ja suurin (?) muuten vain väsynyt viikonlopun valvomisista. Eipä omissakaan yöunissa ole viime yön jäljiltä kehumista, flunssaiset lapset kun eivät nuku niin kovin levollisesti.

Nautin kuitenkin näistä hiljaisista kotipäivistä. Kiva vain olla, laittaa korkeintaan ruokkaa ja pestä pyykkiä. Lupasin Niilolle, että tänään laitetaan Klaara ajoissa nukkumaan ja katsotaan koko Voice Kids ja syödään poppareita. Olen niin niuho äiti, että aikaisemmat jaksot on meillä katseltu kahdessa erässä. Tuskin se maailma nyt kuitenkaan siihen kaatuu, että joskus lapsikin valvoo hiukan pidempään!
Nyt pitää kuitenkin kiiruhtaa ruuanlaittoon. Porkkanasämpylät ajattelin vielä pyöräyttää iltapalalle, mutta sen jälkeen kiskaisen vaihteen vapaalle ja villasukat kohti kattoa.
Suloista sunnuntaita jokaiselle!

Syksyyn sopeutiminen ei tosiaan ole kovinkaan vaikeaa niin kauan kuin nämä ihanat aurinkoiset päivät jatkuvat! Tykkään, tykkään!
Tänään kuitenkin aurinkoinen on paitsi aamu, myös tämä mamma! Syynä ihanan pitkät yöunet; Kömmin nimittäin pahnoille itsekin heti kahdeksan jälkeen, kun olin saanut lapset nukkumaan. Olen nyt koittanut noudattaa tätä linjaa vähintään kerran viikossa. Kun mies on poissa, on poissa myös ne suurimmat houkutukset kukkua myöhään esimerkiksi telkkaria katsellen. Vaikka ei sillä, juuri eilen mietin tuota tutkimusta, jonka mukaan suomalaiset katsovat keskimäärin 2 tuntia ja 58 minuuttia telkkaria päivittäin! Hurja luku, itse taidan päästä samaan viikon aikana!

Mutta sitten kuviin: Pianon hankinta hiukan sekoitti sisustussuunnitelmiani. Ollaan tässä koitettu miettiä huonekaluille uusia paikkoja, jotta piano saataisiin pysyvämmälle paikalle ja soittovireeseen. Päädyimme ratkaisuun siirtää kirjakaapit pois rappujen vastaiselta seinältä, ja asettaa piano niiden tilalle. Tällöin se ei joutuisi olemaan vasten ulkoseinää. Kirjakaappien sijoittaminen uudelleen onkin nyt kysymysmerkkinä. Saadaanko ne mahtumaan silti samaan huoneeseen, vai voisiko kenties yläkerran aula toimia pikkuisena akirjastona. Itse heitin ilmoille myös ehdotuksen pianon kantamisesta yläkerran aulaan, mutta sen kannatus ei kuulostanut kovinkaan vahvalta. Asia on nimittäin niin, että tuo aulatila tuntuu jotenkin kauhean turhalta! Ei siinä oikeastaan ole pahemmin kukaan oleillut.

Kuten ennenkin on ollut puhetta, aulatila on pieni, ja se on täynnä ovia. On makuuhuoneiden ovet, vessan ovi ja ovi kummallekin vintille. Tila on kuitenkin kaunis, sillä portaikkoon seinä on (kaiteita lukuunottamatta) avoin, mikä toisaalta tekee tilasta vielä haastavamman, kun ehjää seinää ei ole, mutta turvallisuus lasten kanssa pitää huomioida.
Olen pallotellut mielessäni erilaisia ideoita niin työtilasta kuin vaatesäilytyksestäkin. Alkuperäisen cozy cornerin kuvista tila on muuttunut jo jonkin verran. Syynä lähinnä divaanin pakkosijoittaminen tänne yläkertaan. Ikean senkissä on edelleen Klaaran vaatteita, mutta ne pitäisi kyllä tsekata asap, ja siirtää vaatekaappiin jonka kesällä maalasin.
Tässä viimepäivinä ollaankin tultu siihen tulokseen, että meidän talo on ihan liian pieni! Ja tietysti olemme samanaikaisesti painineet suuren kysymyksen parissa:
Eikö ihmiselle ikinä riitä mikään! 🙂

Puutarha puskee komeaamaksaruohoa. Taitaakin sitten olla ne vuoden viimeiset oman tuotannon leikot.
Mutta nyt:
Huisin hauskaa ja aurinkoista viikonloppua. Me taidetaan tanssia sitä huonekaluvalssia vasta ensi viikolla. Aurinkoon mars!