Instan puolella aamulla hehkutinkin vuosipäivän kunniaksi saamaani suurta kukkapuskaa. Tarkemmin sanottuna tänään tulee seitsemän vuotta siitä, kun mentiin mieheni kanssa kihloihin. Nämä tälläiset vuosipäivät ovat oikeastaan mukava lisä arjen keskelle. Jokin syy katkaista lapsiperheen arkea ja ottaa sitä kuuluisaa parisuhdeaikaa – aikaa aikuisten kesken. No, tänään mennään siis jälleen hoitamaan parisuhdetta ja nauttimaan ihan vain toisistamme. Niin, ja leffasta. Tylsiä ja vanhoja kun ollaan.
Anyway, ihan kiva välillä vaihtaa kotiverkkarit pois jalasta, ja unohtaa pyykkirumba hetkeksi. Sujautin juhlan kunniaksi vihki- ja kihlasormuksenkin sormeeni, ei ole tullut muutamaan vuoteen pidettyä! Ai miksi?! No, kun en ole ollut koruihminen. Mutta musta on taitanut kasvaa sellainen pikkuhiljaa. Esim. näitä Pernille Corydonin korviksia ja kaulakorua (blogin kautta saadut) käytän nykyään jatkuvasti. Korviksia en itse asiassa ole tainnut ottaa korvistani pariin kuukauteen!
En tiedä, onko eteinenkään näyttäytynyt tästä kulmasta, mutta tosiaan katto ja lattia kaipaavat yhä maalia, monta muutakin juttua on vaiheessa. Nyt kuitenkin kevätaurinko antaa tähänkin projektiin taas uutta puhtia, eli eiköhän nekin siitä!
Jees, mutta nyt mä valmistaudun treffeille! Hauskaa iltaa teillekin!























