Elämäni ei suinkaan pyöri pelkkien housujen ympärillä, mutta tykkään pyörittää elämääni housut jalassa.
Täydellisesti istuvat housut ovat joka naisen vaatekaapin kulmakivi, mutta niiden löytyminen ei aina välttämättä ole helppoa. Olen pikkutytöstä asti joutunut tottumaan siihen, että housukaupoilta palataan yleensä kotiin itkien ja parkuen. Niin, ja tyhjin käsin!
Please Jeans -postauksissa olen huoannut että mun housumaku jakaa mielipiteitä. Toisten mielestä roikkuva haaraväli, ja alas istutetut takataskut, eivät ole kovinkaan naisellisia, eivätkä imartele aikuista kroppaa. Makuasioita. Mulla on kuitenkin ollut pitkään hakusessa myös housut, jotka istuisivat kuin hansikas, ja olisivat samalla, paitsi naiselliset, myös omalla tavallaan ”aikuiset”. Niin, ja silti tietty ”mun näköiset”.
Tarkin kriteeri housujen metsästyksessä on kuitenkin ollut pituus! Jestas, miten vaikeaa onkin löytää täyspitkää lahjetta! Se on nimittäin sellainen juttu, että en halua aina talvisin käyttää saapasvartta, tai vaihtoehtoisesti vilautella paljasta säärtä, tai sukanvartta, kengän ja lahkeen välistä. Useimmiten on kuitenkin pakko soveltaa, koska jostain syystä vaateteollisuus ei ole vielä oikein sisäistänyt ihmisen keskimitan kasvua. Housuista on aika helppo ottaa pituutta pois, mutta hitto, sen lisääminen on hankalaa!

Jeps, mut nyt tärppäs!
Mun yksi ehdottomista lempivaatemerkeistäni Day Birger et Mikkelsen pelasti mut jälleen! Day Rcoon slim fit farkut istuvat kuin hyvät farkut, mutta täyttävät kaikki housukategoriani odotukset! Perfect!

Harmaa ja kulta ovat muutenkin mun suosikkeja, joten yhdistelmä toimii. Kivat vetskarit ovat tavallaan kuin koru. Aika simppelit yläosat toimii näiden kanssa, mutta ilme kevenee kivasti vaikka valkoisen silkkipaitiksen seurassa. Niin, ja kun ilmat tästä lämpenevät, nämä on mustien avokkaiden kanssa hyvä pari!

En tiedä, onko tämä tumma harmaa nyt ehkä kovin keväinen sävy, mutta meistä taitaa tulla ystikset joka tapauksessa pidemmäksi aikaa.

Pahoittelut huonoista kuvista. Yritin väkisin kuvailla ilman lisävaloa, ja täällä on ollut ihan törkeän pimeä päivä! Nyt ilmassa pöllyää pakkaslunta, ja eilinen kevät tuntuu olevan kaukana. Kurkkasin kuitenkin 10 päivän sääennustetta, ja se lupaili huomisesta alkaen kevättä. Siellä oli jo ihan kivoja yli kymmenenkin asteenkin lämpötiloja. Jes, sieltä se kevät tulee!!!

Mä olen tänään instagramin puolella esitellyt teille meidän kevättä; Lumetonta maisemaa, trenssi-asua, ja oli niistä pihatöistäkin puhetta. Tartuin lopulta siihen haalistuneen pinkkiin fiskarssiin ja aloitin haravoinnit. Kovin sankoin joukoin kun ette talkoisiin ilmoittautuneet. Harmi, täällä olis nimittäin saanut myös makkaraa! 🙂

Aika paljon helpommalla sitä pääsisi kun kärräisi kaasugrillin ulos, mutta ei siinä kyllä ole lainkaan tätä samaa tunnelmaa kuin (huussin takana) nuotiolla paistetussa (A-luokan) mössömakkarassa. Juomana pillimehu, ah, aika täydellistä!

Eikä me ihan hirveästi saatu aikaiseksikaan mitään, makkara kun otti oman aikansa. Mutta hei, meillä oli kivaa, ja se oli pääasia!

Mies lupasi laittaa mulle aitoja kattilapopcorneja illalla. (Hyvittelee vähän sitä eilistä! ;))
Se tekee ne, popparit siis, sellaisessa voi/vesi-nesteessä. Ihan parhaita! Voittaa mennen tullen sen voinmakuisen mausteen. Ja, kuistilla on colaa kylmässä… Mä olen tänään jo ihan hyvällä tuulella!

Puspus, kivaa iltaa teillekin!!!

Jokin aika sitten lisäsin instagramiin tekstin I think I like who I am becoming. Piti mielestäni oikein hyvin kutinsa tuo, jonkinlaiseksi voimalauseeksi kai tarkoitettu, lainaus.
Tunsin tuolloin, että elämässäni oli löytynyt uusi ja parempi suunta, joka teki arjestani paitsi helpompaa myös mielekkäämpää. Onnelliseksi minut asiassa teki se, että olin itse tietoisesti muuttanut käyttäytymistäni ja tehnyt töitä uuden suunnan löytymisen eteen. Toisin sanoen; Olin itse toiminut oman onneni seppänä -ja opetellut myös sanomaan EI.

Oma eilinen päiväni ei mennytkään, kuten olin suunnitellut. Siitäkin huolimatta, että olin aikatauluttanut, suunnitellut, ennakoinut, varautunut ja valmistautunut. Yksi viesti, ja huomaan koko päivän ohjelman menneen hukkaan. Kiirehdin kotiin vain, koska joku muu ei ole viitsinyt nähdä vaivaa valmistautumiseen, ennakointiin, aikatauluttamiseen ja suunnitteluun.

Puhutaan ruuhkavuosista. Pitäisi hoitaa työ, koti ja lapset. Samoin parisude ja muut ihmissuhteet, ja huolehtia myös itsestään. Sitä samaahan se on jokaisella lapsiperheellä. Juostaan kilpaa kellon kanssa, aikataulutetaan harrastuksia, ja suhataan päivä sinne ja tänne. Arki kuormittaa jokaista, mutta siihen, miten suuren kuorman kukin harteilleen ottaa, voi onneksi vaikuttaa. Ei aina tai joka päivä, mutta yleisesti. Kukaan ei jaksa kovinkaan pitkään ylikuormaa, ja omat rajat ja voimat on tunnistettava. Ihminen voi yrittää venyä, ja hetken se saattaa onnistuakin. Me kaikki olemme kuitenkin tavallisia ihmisiä. Ei ole superäitejä ja supernaisia, joiden vuorokaudessa olisi tupla määrä tunteja.

Olen kirjoittanut myös blogissa siitä terveestä itsekkyydestä, jonka avulla arjen pyörityksen lomassa myös itsestään huolehtimiselle löytyy aikaa. Terve itsekkyys pitää sisällään omasta jaksamisesta huolehtimista ja omien voimien säästämistä. Ei ole kyse kääntymisestä minäkeskeiseen elämäntapaan, vaan puhtaasti siitä, että kuuntelee myös itseään. Ei ole kyse myöskään pelkästään siitä, että ottaa aikaa liikunnalle tai urheilulle. Kyse on siitä, että ehtii päivittäin myös huolehtimaan itsestään. Muiden huomioon ottamisen lisäksi, myös itsensä on otettava huomioon, ja kuunneltava myös omia tarpeitaan. Itseltään voi vaikkapa kysyä päivittäin, kuinka minä voin! Kun suunta tuntuu väärältä ja raskaalta, on opeteltava pysähtymään ja miettimään, voiko omaa käyttäytymistään muuttaa.

Olin eilen vihainen. Suoraan sanottuna kiehuin kiukusta. Hetken olin vihainen elämälleni, kunnes tajusin, että ainoa, jolle minun on syytä olla vihainen, olen minä itse! Miksi en yksinkertaisesti vain sanonut ei.
Viimeiset pari viikkoa olen tuntenut tyytymättömyyttä arkeeni. Hyvä fiilis ja jaksaminen, joiden eteen tein pitkään töitä, ovat alkaneet väljähtää. En enää pitänytkään siitä Emiliasta, joksi olin muuttumassa. Sain siis herätykseni. Oman käyttäytymisen ja reagoinnin on jälleen muututtava. Kukaan ei kuole tai kärsi, vaikka asetan välillä omat aikatauluni yhdenvertaiselle tasolle perheen muiden aikatulujen kanssa. Päinvastoin! Tunne siitä, että toimii itse oman jaksamisensa ohjaksissa tuntuu palkitsevalta.
Hyvä olo ja hyvä mieli ovat asioita, joista hyötyy koko perhe. Itsensä venyttäminen joka suuntaan ei ole kannattavaa. Ihmiset ympärilläsi tottuvat helposti siihen, miten käyttäydyt. Jos olet jatkuvasti joustamassa ja taipumassa, on luonnollista, että se katsotaan perusluonteeksesi. Jos olotila kuitenkin itsestä tuntuu vieraalta ja raskaalta, on syytä nostaa kädet ilmaan. Yksinkertainen ei on lopulta ehkä kannattavampi ratkaisu kuin itsensä polttaminen loppuun.

Kuvien tyyppi ei liity tekstiin millään tavalla.
Tai no, eipä hänkään ole kovin hyvä sanomaan ei. Tosin, tässä tapauksessa, EI-sanan ymmärtäminen olisi vielä parempi juttu! 🙂
Me ollaan molemmat myös lähestulkoon valvottu viime yö, joten väsymys on yhdistävä tekijä sekin. Niinpä me tuumataan isot eit siivoukselle, ja nukutaan sen sijaan päikkärit!

Klaaran pikkukeittiö on kannettu tuonne keittiön toiseen päätyyn. Voisi muuten olla kiva idea rakentaa samanlainen työtaso myös pienoiskoossa! Pienet avohyllyt jne… Hhmm, täytyykin ottaa puheeksi!