{ syksyisempää }

13.8.2014

Pitkää lahjetta ja pitkähihaista paitaa. Sää on muuttunut selvästi syksyisempään (tai suomalaisempaan ) suuntaan. Aamulenkille olen jo vetäissyt shortsien sijaan juoksutrikoota jalkaan,  ja eilen fillaroidessa suojasin jopa käsivarsiani. Ilmassa on selvästi sellainen syksyn kosteus!

Viilentynyt sää antaa muutenkin mahdollisuuden hiukan monipuolisempaan pukeutumiseen. Myönnän, että olin jo lopen uupunut hellemekkojen pyörittämiseen ja pyykkäämiseen. Toki on kiva, ettei ihan toppatakissa vielä tarvitse kulkea, mutta pukeutumisen kannalta juuri tälläinen sää on eniten mieleeni. Siis jos sadetta ei lasketa!

keskiviikko asu

Keväällä ostamani vaaleat kesäfarkut ovat säästyneet vähällä käytöllä. Ei puhettakaan farkkujen pukemisesta, kun elohopea kiipeää kolmenkympin kieppeille.  Mutta nyt, pilvisen päivän asuun ne sopivat mitä parhaiten. Kesäkengistä ja kesäisistä koruista en niistäkään tahtoisi vielä luopua. Toivottavasti syksy jatkuu kohtalaisen lämpimänä ja kauniina.

keskiviikko asu 2

Rakkauteni huiveihin kiittää sekin viileneviä säitä. Kaulan ympäri heitetty suuri kangas kun tuo jonkinlaista turvaa. Tänään ohjelmassa onkin huivien järjestelyä, pesuohjeisiin perehtymistä, ja todennäköisesti myös pesulakassin pakkaamista. Siis tavallisen tylsän arkipyykin lisäksi.
Toki syksyn saapuminen jollakin tapaa myös ahdistaa ja pelottaa. Varsinkin se pimeys ja synkkyys. Mutta yritän kaivaa esiin syksyn parhaat puolet ja keskittyä niihin. Kenties tällätavoin valon puutekaan ei iske niin lujaa!

keskiviikko asu 3

Tämän keskiviikon parhaiksi puoliksi pitää ehdottomasti listata mutakakun puolikas, joka eiliseltä jäi. Jaksaahan sitä kaikenlaista, kun saa laskea iltapäiväkahvin varaan myös sokerihampaansa! Kakun ohjeen olen joskus kirjoittanut piece of cake -postaukseen.

Ihanaa keskiviikkoa teillekin.

farkut : 2ND  DAY
pusero : H&M
kengät : Scholl


{ Klaara }

12.8.2014

Nimpparitervehdys Klaaroille!

Täällä on ollut oikea hulinapäivä, ja kun vihdoin tilanne rauhoittui, totesin kameran akun lyövän tyhjää. No, huonoa tuuria!
Uunissa on tänään paistettu karjalanpaistia, ja tietysti nimppariherkkuja. Päivänsankari on yhä hiukan flunssainen, joten isommat juhlallisuudet saavat nyt tällä kertaa jäädä väliin.

Lasten flunssakierre käy kieltämättä jo omillekin voimille (tai oikeastaan hermoille), ja niinpä olen tänään nauttinut pienestä breikistä arjen keskellä. Aamulenkin jälkeen lämmin ja pitkä suihku, sekä rauhallinen aamupala. Pääsinpä vielä reiluksi tunniksi istumaan kynsihuoltoon! Ihan mahtava tiistai!
Tauko tekee todellakin hyvää, ja huomaan, että näin kesän jälkeen, kun lasten kanssa on ollut erityisen tiiviistii ja keskenään, tulee pieni irtiotto kotikuvioista enemmän kuin tarpeeseen. Eikä sen todellakaan tarvitse olla mikään suuri loma! Hetki omaa aikaa, ja taas on akkuja ladattu!

klaara

Vatsa kurnii, ja suklaakakku houkuttelee kimppuunsa, joten pitemmittä löpinöittä lähden kattamaan pöytää.
Kaunista Klaaranpäivää kaikille!


{ helppo iltapala – teeleivät }

11.8.2014

Tälläisenä sateen viilentämänä iltana iltapalakin maistuu ihan eri tavalla, kuin hellepäivän jälkeen. Meillä flunssavuoro kiertää, ja nyt vuorossa on perheen pienimmän koetteleminen.

Kauppareissu sateeseen ei tänä iltana jaksanut kiinnostaa, ja iltapala piti nyhjäistä siitä, mitä kaapista löytyy. Jotta ihan ei puurolinjalle jouduttu, (ja äiti säästyi sämpylätaikinan teolta) juolahti mieleeni teeleivät! Niin yksinkertaista ja helppoa, ja silti olin unohtanut nämä herkut!

Pikkuleipurin avulla leivät valmistuivat hetkessä, ja maistuivat sen verran hyvin, että pitää kuulemma leipoa huomennakin! Joskus vähemmän on tosiaan enemmän!

teeleipä

Teeleivät n. 9kpl

3dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
3tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1dl juustoraastetta
50g voisullaa
2,5dlmaitoa

Sekoita kuivat aineet sekaisin keskenään, lisää viimeisenä joukkoon rasva ja maito.
Lusikoi leivinpaperille pieniä kasoja, ja taputtele jauhojen avulla leivät litteiksi.
Pistele vielä haarukalla reikiä leipään, ja heitä uuniin.
N. 225°c ja 15 minuuttia.

Me tehtiin heti suosiollla pari satsia. Maistuvat ihan sellaisenaan, ja tai voikkarina. Toki myös teenkin kanssa, mutta me juotiin kaakaota. Nam!

Ihanaa iltaa!