{ meandi HQ / malmö }

09.9.2014

Instagramissa näitä perjantain kuvia jo hiukan vilahtikin. Matkakohteena oli tosiaankin me&i:n pääkonttori Malmössä, ja matkaseurana meandin iloisen kaksikon, Annan ja Venlan lisäksi, blogisiskot Heidi, Minttu ja Elisa. Kahden jälkimmäisen kanssa tiet ovat kohdanneet aikaisemminkin, ja ryhmämme osoittautui todella iloiseksi ja naurua hersyväksi porukaksi.

me_meandilla 1

Iloinen bloggariryhmä. Vierailulla oli myös samanlainen jengi Saksasta. Kuva lainattu Heidiltä.

Raakapuuvillasta postitettavaan vaatteeseen.
Saimme perehtyä koko prosessiin, suunnittelusta toteutukseen, ja aina valmiisiin vaatteisiin asti. Itselleni vaateteollisuus on aika vieras laji, ja oli ihan mahtava kuulla, miten moni, hyvin pienikin asia, vaikuttaa tekstiiliteollisuuden vastuullisuuteen ja tuotantoketjun toimivuuteen. Että ihan tosissaan vielä nykypäivänäkin tuotanto sisältää rutkasti käsin tehtäviä toimenpiteitä ja vaatii tekniikan sijaan ihan oikean ihmisen läsnäoloa. Tuntui myös aika hurjalta, että pääkonttorilla oli ”suomalainen huone”; asiakaspalvelu, joka vastaa päivittäin lukuisiin suomalaisten asiakkaiden kysymyksiin!
Melko suuri yritys kuitenkin, ja silti kaikki on jotenkin niin äärettömän läheistä, kuin perheyrityksessä olisi vieraillut!

meandilla 33

Meandin vaatteille tärkeimpiä ominaisuuksia ovat ehdottomasti laatu, ja käytännöllisyys/mukavuus. Uuniikki ulkonäkö, joka voidaan pukea myös sanaan tunnistettavuus, sekä yhdisteltävyys ja unisexajattelu. Lastenvaatteissa ei mennä trendi edellä, ja muodin aallonharjalla seilaten, vaan erotutaan rohkeasti massasta ja pysytään omassa tyylissä. Samaan aikaan  kun värikylläisyys ja printit ehkä ihmetyttivät toisia, meandi raivasi tiensä kuluttajien suosioon juuri olemalla erilainen ja selkeästi erottuva vaatemerkki. Mallistojen lisäksi meandi on halunnut selvästi erottua myös myynnillään. Nykyään kotikutsuja järjestävät jo lukuisat firmat, ja niiden suosio kasvaa jatkuvasti.

Alkujaan lastenvaatteiden rinnalle suunniteltu naistenmallisto on kasvanut vuosien kuluessa, ja nyt 10-vuotias me&i selvästi panostaa yhä enemmän myös naisten pukeutumiseen. Lastenvaatteisiin mätsäävien printtien lisäksi tarjolla on yhä enemmän laadukasta ja mukavaa vaatetta naisille hillityissä sävyissä ja väreissä. Itse olen vuosia pukeutunut meandin naistenvaatteisiin, ja olen koko ajan iloisempi siitä, että naisten pukeutuminen on selvästi erotettu lasten vaatteista, ja mallistosta löytyy myös niitä hillitymmin printattuja ja printittömiä aikuisten vaatteita.

meandilla 5

”Nostalgiaseinällä” oli lattiasta kattoon meandin printtejä vuosien varrelta. Näimme myös sellaisia, jotka eivät vielä ole päässeet vaatteisiin asti! Kaikkien kuvioiden takana on kuitenkin yksi nainen, yllä olevan kuvan Camilla, jonka aikoinaan piti vain suunnitella logo me&i -tuotemerkille. Logon jälkeen Camilla on kuitenkin suoltanut meandille printtejä ihan älyttömän määrän, ja luonut mallistoihin yhteenkuuluvan tarinan yksittäisinä printteinä, koko printattuina kankaina ja erilaisina applikaatioina.

Parituntisen aikana toinen meandin perustajista, Helene Nyrell, kertoi meille työstään, siitä, miten vuonna 2004, pinestä joulumyyjäisiin tarkoitetusta myyntierästä kasvoikin tuotemerkki, jonka liikevaihto on jo yli 200 miljoonaa kruunua. Ja, mikäli mun pitäis just nyt nimetä tosielämän idolini, olisi Helene juurikin hän. Ihailen naisia, joilla on vahva visio tulevaisuudesta ja urastaan. Into tekemäänsä työhön, ja kyky olla nöyrästi ylpeä aikaansaamastaan. Helene oli kaikkea tätä, ja paljon muuta. Ihan selkeästi mun ykkösidoli ja aivan loistava esimerkki jokaiselle naiselle! Kirjoitin teille viime viikolla työn ilosta, ja tässä naisessa ruumiillistui kaikki se kuvailemani!

meandilla 4

Lounaaksi toimistolla söimme vegaanista raakaruokaa, joka oli ihan uusi elämys mulle! Tämä oli Helenen valitsema lounastyyli, joten iski ihan pikkuinen raakaravintovillitys (luonnollisesti Helenen ulkoinen olemus ja energisyys olivat ihan paras myyntipuhe! :)).

meandilla 11

Entä mitä uutta?
Kyllä, näimme valmiit syysmalliston uutuudet, jotka paljastuvat teillekin ihan pian. Koska olen itse vähemmän lastenvaatebloggaaja, vinkaan teille malliston naisten uutuuksista, kun se on ajankohtaista. Ihan vielä ei ole lupa pläjäyttää noita salaisuuksia blogiin asti. 🙂

meandilla 2

Tammikuisen muotinäytöksen jälkeen olin häkeltynyt siitä yhteenkuuluuvuuden tunteesta, joka me&i:n myyjien välillä selvästi vallitsi. Tämän pääkonttorivierailun jälkeen olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, että yritys todellakin toimii hyvässä ja suvaitsevaisessa ilmapiirissä. Harvemmin saa vastaavaa tunnetta tuollaisesta kuin yhtä suurta perhettä -fiiliksestä. Suomessa tämänkaltainen ajattelu on myyjien välillä kuulemma todella vallitseva, ja kyllähän sen selvästi pystyy aistimaankin!

Ihan loistava matka ja hauskaa seuraa. Tuli pohdittua, kuinka monta bloggaajaa todella tarvitaan aukaisemaan lukitun huoneiston ovi, ja miten helposti neljä iloista naista saa ilmaisen bussikyydin Kööpenhaminassa. Toisinsanoen, naurettua tuli ihan valtavasti!!!!

Laitan muitakin matkakuulumisia blogiin, kunhan ehdin. Nyt kuitenkin toivottelen teille mukavat tiistait!


{ tyylikkäät tanskalaiset }

08.9.2014

Olo on edelleen vähän pöpperöinen ja väsynyt viikonlopun univajeesta ja reissaamisesta. Juuri sellainen olo, että voisi haahuilla koko päivän verkkareissa ja villasukissa. Mutta ei kuitenkaan voi. Ei sitten millään sen jälkeen kun on pari päivää katsellut tyylikkäitä tanskalaisia! Hitto, mutta siellä osataan!

Ehdoton hittiväri naisten pukeutumisessa oli musta, ja höysteenä toimivat harmaan eri sävyt. Skandinaavisen vaaleat naiset eivät silti näyttäneet synkiltä, vaan huolettoman rennoilta ja raikkailta. Tanskainpiroituneena piti itsekin sonnustautua tänään(kin) mustiin – ainakin osittain.

maanantai 2

Vaikka elohopea kiipesi Kööpenhaminassa lähes hellelukuihin, paikallisten päällä näkyi paljon ylisuuria neuleita, ja varsinkin neuletakkeja. Myös biker-tyyliset mustat nahkatakit olivat kovassa huudossa. Hameiden helmat ja shortsien lahkeet olivat todella lyhyitä, ja housuissa suosituin malli taisi olla edelleen rento loose fit.
Asusteissa korut olivat pieniä tai todella suuria, huivit näyttäviä ja muhkeita. Laukut rennon (yli)suuria tai pikkuisia cross body -malleja. Nämäkin suurimmaksi osaksi mustana.

maanantai 4

Tämän näköisenä tänään kynsihuoltoon.

farkut|me&i|saatu
pusero|h&m
nahkatakki|vila
huivi|becksöndergaard
kengät|zara
korut|pernille corydon

maanantai 3

Palailen reissupostausten merkeissä myöhemmin. Juuri nyt pitää prosessoida ikäviä uutisia, eikä pää toimi ihan tavanomaisella vauhdillaan.

Aurinkoista viikon alkua teille kaikille!


{ lähempänä unelmaihoa }

07.9.2014

Kuten paremman ihon metsästys -postauksessa lupailin, jatkan näitä ihojuttuja Indiedaysin ja Vichyn yhteistyön merkeissä. Tällä kertaa ajattelin jutella enemmänkin tuotteista, joiden avulla unelmaihoa on nyt tavoiteltu jo parisen kuukautta. Kaikki tässä postauksessa näkyvät tuotteet ovat itselleni tuttuja jo ennen tätä yhteistyötä, ja kokemuksiani Vichyn tuotteista voitte löytää enemmänkin tuolta Beauty -tägin alta. Kuten viimeksi kerroin, merkityksellistä olikin juuri löytää ne oikeat tuotteet ja tehdä selvä suunnitelma, miten näitä käytetään. Iho kun saa parhaimman hyödyn silloin, kun sekä puhdistus, että hoitotuotteet täydentävät toisiaan. Vaikka Vichyn tuotteet ovat olleet itselläni käytössä jo parisen vuotta, olen sahannut hoitolinjasta toiseen, ja unohtanut sellaisen pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen ihonhoidon.

vichy idealia 1

Omalle iholleni parhaimman avun olen löytänyt Vichyn Idéalia -sarjasta.
Idealia on silottava ja heleyttävä sarja, joka sopii kaikille ihotyypeille. Suurin muutos nyt viimeisen parin kuukauden aikana on ollut paluuni Idéalia Pro -serumin käyttöön. Vaikka Life serum on myös mahtava tehoaine (ja varsinkin nyt kun yöunet ovat minimaalisia), oma ihoni on kiittänyt erityisesti tuosta ihon värivirheitä korjaavasta Pro:n ominaisuudesta. Pari kuukautta sitten leukani kukki finneistä, mutta nyt kasvoisaani ei ole näppylän näppylää, ja ihon sävy on tasoittunut niin hurjasti, että meikiksikin riittää kevyempi vaihtoehto. Olen ennenkin kirjoittanut suositukseni Vichy Idéalia Pro -serumin puolesta, ja suositellut sitä kohtalotovereilleni, jotka kamppailevat kukkivan ja arpisen ihon kanssa. Olen myös saanut teiltä monia viestejä siitä, miten ihon kunto on oikeasti parantunut käytön aikana todella nopeasti, ja arvet haalentuneet silminnähtävästi. Eli jos et vielä ole kokeillut tuotetta, ja tunnistat itsesi noista ongelmista, suosittelen lämpimästi kokeilemaan!
Idealia Life -seerumi
puolestaan sopii iholle, jossa ei välttämättä ole niitä värivirheitä, mutta rasitteena on kuitenkin elämäntavat ja ulkoiset tekijät, kuten vähäinen uni, ravintoköyhä ruokavalio, saasteet uv-säteet, tupakointi jne.
Idealia sarjan silmänymärysvoide on sekin kaikkia ihotyyppejä heleyttävä. Kevyesti valoa taittava helmiäiskoostumus feikkaa väsymyksen merkit nopeasti pois ja antaa kasvoille virkeää valon hehkua.

vichy idealia 2

Mitä tulee ihon puhdistukseen, nyt omalla kohdallani kärkeen on nostettu hellävaraisuus. Iho tulee puhdistaa epäpuhtauksissta, mutta ihon oman kosteuden pois pesemisessä ei ole mitään järkeä. Myös puhdistus voi olla kosteuttavaa ja hoitavaa, ja tästä syystä omiin tuotteisiini valittiin Pureté Thermale -tuotteiden lisäksi Vichyn lähdevesi, joka viimeistelee ihon pinnan vastaanottamaan hoitotuotteet.

vichy idealia 3

Kantapään kautta olen oppinut, ettei tässä iässä pelkkä seerumi todellakaan riitä antamaan kosteutusta iholle, vaan lisäksi tarvitaan kunnollinen kosteusvoide. Vichy Idéalia sarjassa on kosteusvoide normaalille- ja sekaiholle, sekä kuivalle iholle. Vaikka voiteet myydään Day Cream statuksella itselleni paras apu löytyi siirtämällä kosteuttavampi vaihtoehto yöhön, ja pitämällä sekaihon voide päivävoiteena. Näin ihon kosteutus on taattu, eikä päivänmittaan tarvitse silti huolehtia kiiltävästä ihosta.
Aikaisemmin olen kirjoittanut, etten löytänyt yhteistä säveltä Vichyn BB-voiteen kanssa, mutta taasen pikkuisen viisaampana voiteesta onkin tullut päivittäinen suosikkini. Ongelmani oli, että alunperin laitoin kasvoille sekä seerumin, päivävoiteen ja BB-voiteen. Nyt olen oppinut, että päivävoide tuolla välissä on oikeastaan aika turha, sillä BB-voide on päivävoide, joka samalla toimii meikkivoiteena. Näin BB-voide myös imeytyy ja levittyy paremmin!

Eli tässä tälläinen pienimuotoinen esittely käyttämistäni ihonhoitotuotteista. Kuten viimeksisikn, suosittelen teitäkin tekemään netissä tuon ihanneiho diagnoosin. Ja, tuotteiden sopivuuden, sekä täydellisen analyysin tarpeistasi saat tietysti Vichy-apteekeista!
Vichy My Skin -ohjelman kautta saat apua ja ajankohtaista tietoa ihonhoitosi avuksi, ja Indiedaysin kampanjasivulta löydät myös muiden bloggaajien ihonhoitovinkkejä!

Kotiuduin reissusta aamulla puoli viiden jälkeen, ja tämä sunnuntai menee kyllä mahdollisimman rennoissa merkeissä. Ehkä jo huomenna uudenlaisella energialla, mutta nyt heitän taas hetkeksi sohvalle vaaka-asentoon!

Suloista sunnuntai-iltaa!