{ perheblogi? }

06.10.2014

Indiedays Blog Awards äänestys on jälleen käynnissä, ja kiitän teitä kaikkia, jotka annoitte äänenne blogilleni tuossa ehdokasäänestyksessä.

Blogini on tänä vuonna ehdolla kategoriassa Inspiroivin perheblogi, ja täytyy myöntää, että ihan ensimmäiseksi kategoria jopa kummastutti minua. En ollut koskaan tainnut kuullakaan tuollaista kategoriointia, ja jäin pohtimaan, mikä oikeastaan on perheblogi.
Ensimmäisenä mieleeni tuli, etten bloggaa lapsista sen suuremmin, enkä oikeastaan lastenvaatteistakaan. Katsottuani kuitenkin läpi kilpasiskoni, ymmärsin, ettei luokittelussa kaiketi ollutkaan kyse lapsista bloggaamisesta, vaan enemmänkin perhelähtöisestä elämästä ja perheellisestä bloggaajasta. Tällä tavoin ajateltuna, olen totisesti enemmän perhebloggaaja, kuin muoti-, ruoka- tai kauneusbloggaaja. Yhtälailla kuin perhe luo speksit elämääni, se luo ne myös blogilleni.

Jatkossakin perheeni tulee esintymään blogini kuvissa epäsäännölisen säännöllisesti, mutta teksteissä ja sisällössä sitäkin enemmän. Onhan selvää, että tekemiseni, elämiseni ja valintani ovat pitkälti lähtöisin siitä tosiseikasta, että olen perheellinen, kahden pienen lapsen äiti.

blogawards

Olisi hauska kuulla myös teidän mietteitänne perheblogista tai perhebloggaamisesta. Miten koette asian, tai miten määritätte perheblogin?
Ja, mikäli koette blogini inspiroivana perheblogina, olen tietenkin kiitollinen, jos annatte äänenne blogilleni. Äänestämään pääsette tästä linkistä.

Täällä vatsatautirumba senkin jatkuu. Tauti palasi pienimmälle entistä voimakkaampana, ja iskipä se myös itseeni. Ei auta kuin toivoa, että tämä menee nopeasti ohi!

Teille toivottelen kuitenkin energistä uutta viikkoa. Koitetaan nauttia syksyn kauneudesta ja ruskan sävyistä!


{ pullapäivä }

05.10.2014

Me vietetään eilistä korvapuustipäivää vähän jälkikäteen, mutta ei kai se niin vaarallista ole. Herkuttelu siis jatkuu läpi viikonlopun!

pullaa 2

Nutturapullien ohjeen voit lukea täältä.

pullaa 1

Mä meikkasin ja puin vasta vatteet päälleni, kun ajattelin käydä kaupassa. Puolilta päivin istuttiin vielä koko porukka keittiön pöydän vieressä, ja syötiin tuoretta pullaa ja juotiin maitoa. Enpäs muista yhtä lungia sunnuntaita vähään aikaan viettäneeni! Ihan kiva!

Ottakaa rennosti!


{ kurpitsa }

04.10.2014

Törmäsin eilen ruokakaupassa iloisen oranssiin kurpitsaan. Vaikka tämä ei ollut muodoltaan (tai lajikkeeltaan) ihan lyhdyn koverrukseen soveltuva, nappasin sen kuitenkin kärryihin. Jotenkin tuo on niin hellyttävä ihan vain koristeena kuistin pöydällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen illalla, ja tänään, on maalailtu. Keittiön suuri ruokapöytä, jonka ääreen mahtuu 12-14 henkeä, sai uuden värin. Ennen mustanruskeaksi petsattu pinta on nyt kiiltävän valkoinen, ja odottaa enää viimeistä maalikerrostaan. Kyse on sen verran suuresta huonekalusta, että muutos todellakin näkyy, ja muuttaa taas koko keittiön luonnetta. Totesimme vain, että tuokin olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.

Pöydän hiontahan oikestaan aloitti koko keittiöremontin, kuten jostain on aloitettava -postauksesta saattoi arvatakin. Ja, vaikka pöytä olisi toki ollut kauniimpi valkoisena jo aikaisemminkin, tuntuu kivalta, että tämä uusi pöytä juhlistaa muutenkin muuttuvaa keittiötä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Samalla kun pensselit on kastettu Otexiin ja kalustemaaliin, saavat parit väliovetkin valkoista pintaansa. Pieniä juttuja, joilla on kuitenkin valtava merkitys!

Sellaista lauantaita täällä. Toivottavasti teilläkin on leppoisat tunnelmat.

Ihanaa viikonloppua kaikille!