{ joulua menneiltä vuosilta }

14.11.2014

Aloin ihan omaksi huvikseni selata blogin joulu -tunnisteen alla olevia postauksia. Oikeastaan ihan hauska palata mielessään taaksepäin, kun kuitenkin jokaiseen kuvaan sisältyy ne omat muistonsa. Mieleen tuli aamuvarhaisen lahjapaketoinnit, kun loppuraskaudessa ei enää uni maittanut. Muistin yhdessä leivotut piparkakut, joulunajan vieraat jne.

Niinpä kokosin joitakin kuvia ihan näin vaan omaa, ja ehkä jonkun muunkin, joulumieltä kohottamaan. Pari viikkoa vielä, ja sitten onkin ensimmäinen adventti ja joulukuu pyörähtää käyntiin!

joulu mv

Joulua on meillä näköjään vietetty parissakin eri väriskaalassa, ja varmaan sama tulee jatkumaan. Oma mieli rauhoittuu nykyään niukemmasta värimaailmasta , mutta lapset rakastavat tonttuja ja possuja, joten mihinkäs niistä päästäisiin. Isoon taloon mahtuu kyllä monenlaista koristetta, eikä joulun tunnelman tarkoitus kai ole olla sisustuslehdestä repäisty, vaan sellainen hyvän mielen juttu, jossa kaikille on jotakin kivaa.

joulu pun

Ensimmäiset oikeat jouluvalmistelutkin ovat jo käyneet mielessä. Lanttuja ja porkkanoita voisi vaikka alkaa jo keittelemään, ja tehdä mahdollisimman paljon muutenkin ajoissa valmiiksi, ettei stressi pilaa tunnelmaa. Joululahjoille en ole ,jokavuotisista uhkauksista huolimatta, suonut vielä yhtään ajatusta, mutta lahjapaperia ja teippiä olen kyllä hamstrannut hyvissä ajoin. Ensimmäiset piparitkin on yhä paistamatta, mutta se asia pitää korjata pikapuoliin. Luulen, että innokkaita apulaisia kyllä löytyy! 🙂

Rentouttavan eilisillan jälkeen, tämä päivä onkin ollut sitten ihan täynnä ohjelmaa. Kohta auton nokka laitetaan kohti pääkaupunkiseutua, joten istumalihaksille on taas käyttöä.

Suloista perjantaita ja viikonlopun aloitusta. Pysykää kuulolla, sillä tulossa on sekä arvontaa, että alekoodia!


{ torstai }

13.11.2014

Hiphei ja hauskaa torstaita!
Asioiden hoitoa tämä päivä, kaikenlaista rästijuttua pois jaloista, ja mieltä stressaamasta. Silti ihanaa kun on syy välillä laittaa hiukset ja meikatakin, sillä pari päivää olen hipsinyt menemään aika rähjäisen näköisenä.

Tarkoituksella jätin mustat vaatteet kaappiin ja päätin synkistelyn sijaan vetäistä ylleni vaaleaa sinistä. Kiva välillä näinkin, ja mukavan rentoa! Mustat laukut ja kengätkin vaihdoin välillä ruskeisiin, josko ne keventäisivät oloa ja mieltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on tänään pitkästä aikaa vapaailta. Anoppi tulee lasten seuraksi ja pääsen vähän ulos nollailemaan. Tuntuu superhienolta ja tekee varmasti hyvää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaulassa uusi By Pia’s cashmereshaali, jonka sain blogin kautta. Aivan ihana ja laadukkaan oloinen huivi, ja värikin oli jopa parempi, mitä osasin odottaa. Tämä huiviaddikti sai taas yhden uuden suosikin.

Kivaa torstaita kaikille!


{ hyvinvointiviikko}

12.11.2014

Kuten jo maanantaina uhkasin, tämä viikko on pyhitetty hyvinvoinnille ja jaksamiselle, mikä käytännössä tarkoittaa marraskuun pimeyttä ja masentavaa säätä vastaan taistelemista. Aseet ovat yksinkertaiset; Lepo, liikunta ja ravinto, mutta, kuten jo huomautinkin, on monella muullakin asialla merkityksensä jaksamiseen ja paremman olon metsästykseen. Tunnelman lisäksi, olen havainnut saaneeni virtaa viikkoon hyvän ystävän paripäiväisellä vierailulla, ja toteankin sosiaalisuuden yhdeksi ihan ehdottomaksi piristysruiskeeksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nenä kiinni netissä, tai selkä kyyryssä tietokoneen edessä ei sekään ole välttämättä niitä parhaita vaihtoehtoja vetämättömään oloon, joten viikkoon on mahtunut paitsi rauhallisia lukuhetkiä, myös yhden lempparikirjailijani filmatisoinnit, joita löytyy nyt jo pari Yle Areenasta. Maria Lang ja Ola Rapace – varsin onnistunut paketti, enkä voi kuin suositella!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vähemmän aikaa koneella, enemmän aikaa kaikelle muulle. Niinhän se vain menee. Uskokaa täi älkää, kaiken tämän lisäksi kolmeen päivään on mahtunut myös yhdet tehotirsat ja kohtuullisen pitkiä yöunia! 🙂

Ihan pelkillä vihersmoothieilla ei selviä, vaan tarvitaan myös ”kunnon ruokaa”. Kuvituksena siis arkiset otokset päivällispöydästä. Jep, myös kamera on levännyt tällä viikolla!

Ja tuntuuko missään? No tuntuuhan se! Maanantaina lenkille piti raahautua, mutta tänään on virtaa vielä toiseenkin happihyppelyyn! Nyt ollaan vasta keskiviikossa, mutta sunnuntaina olo on varmasti vielä parempi!

Voikaa hyvin, pus!