Torstai toivoa täynnä, eikös!?

Lupasin jossain kohtaa laittaa kuvia kalkkimaalatusta seinästä, mutta se on vähän jäänyt. Lähinnä, koska tuo seinä nyt ei vaan ole mikään kovin kuvauksellinen. Täynnä jos jotakin pistoketta ja nyt vielä kamala ruma valokuitulaatikko. No, ehkä ne saadaan jotenkin kauniisti piiloon – sitten joskus. Lähinnä tämän seinän maalaus oli pieni koe, eli tarkoitus olisi maalata samalla sävyllä viereisen huoneen, eli olohuoneen kolme seinää. Pianohuoneeseen riittää tämä yksi, sillä puuseinät jätetään molemmista huoneista valkoiseksi, ja pianohuoneessa on lisäksi tuo rappusten panelointi, mitä ei myöskään lähdetä kalkkimaalilla maalaamaan.

Maalina käytimme Kalklitirin kalkkimaalia, ja eka kerros sudittiin sävyllä San Saccaria. Heti kerroksen jälkeen olin kuitenkin sitä mieltä, että sävy oli liian vaalea. Ongelma on kuitenkin se, että nämä huoneet ovat talon pimeimpiä, sillä olkkariin paistaa lähinnä ilta-aurinko, ja pianohuoneeseen pääsee lisäksi jonkin verran aikaista aamuaurinkoa. Kovasti ei siis voida tummempaan heittää, ettei lopputuloksesta tule pimeä ja ahtaan oloinen. Nougatin Sannalta kyselin apua, ja sain kuulla, että San Saccariasta seuraava tummempi harmaa olisi sävy Winter Primo. Sen kuitenkin olen livenä nähnyt, ja tiesin, että tuo sävy näyttäisi näissä huoneissa turhan tummalta. Kalklitir on kuitenkin tehnyt ihan nimikkomaalin Sannalle, ja sävy Nougat on juurikin noiden kahden perussävyn välistä. Selvästi harmaampi, ja vain inan tummempi, kuin San Saccaria, mutta fiilis on heti vahvempi. Niinpä sudittiin pari kerrosta sävyä Nougat, ja lopputulos on ihan täydellinen.

Tässä nougat sävyssä näkyy jo selkeämmin tuo pensselin jälki, kuin mitä se näkyi vaaleammassa San Saccariassa. Seinän pinta on nyt ihanan tuntuinen, ja kun päästään aikanaan maalaaman loputkin seinät, uskon, että lopputulos on täydellinen. Tietysti sitten vielä ne listat aikanaan kruunaavat koko homman.

Je ne farkut. Ne on ollut odottamassa jo tovin keväisempiä säitä. Lempparimerkki Please Jeans, vähän vaaleammassa sävyssä tällä kertaa. Tosi ihanat, joskaan ne ei ole vielä asettunut päälle yhtä mukavasti kuin vanhat farkut, mutta kyllä nämäkin tästä vielä pehmenevät. 🙂

Aurinkoa ystävät!
Pus!

Tuntuu ihan oudolta ajatella, että vielä tovi sitten päivällinen syötiin aina keinovalossa, ja pikkukakkosen aikaan tuntui joka kerta, että siinä se päivä nyt oli. Kohta taas nukkumaan ja aamulla ylös – elämä oli yhtä itsensä toistamista. Tiedän, ettei päiviin ole ilmaantunut lisää tunteja, meillä lapset menevät vieläkin aikaisin nukkumaan ja illat ovat ihan yhtä lyhyitä, kuin ennenkin. Silti se, että saa katsella viiden jälkeen lastenohjelmia auringonvalossa tuntuu niin uskomattoman ihanalle!

Selitin juuri tänään miehelleni, että lenkille voisi olla lähdössä vaikka jatkuvasti. Toisin kuin muutama kuukausi sitten, kun ei yhtään huvittanut pukea heijastinliiviä päälle, ja lähteä hyppimään tuonne pimeyden keskelle kylmään ja kosteaan. Esimerkiksi marraskuussa tervan juontikin houkutteli enemmän kuin lenkille lähtö. Hyi!

Ihan pienenä takapakkina energisyyteen olen kuitenkin huomannut, että ruuan päälle sohvalla pötköttäminen kieltämättä laiskistuttaa, ja saa olon aika vetämättömäksi. Silti tätäkin on ihan kiva harrastaa, olla joskus vähän vähemmän energinen. Ja nyt tästä pääsee kuitenkin jotenkuten ylös, ja saa itsensä vaikka aika nopeasti siihen ulkoiluvireeseen.

Niin, että näissä tunnelmissa tänään nautittiin upeasta alkuillan auringonpaisteesta.

Silti tänään ei kyllä taideta enää lähteä minnekään. Meillä on nimittäin sämpylätaikina kohoamassa, eli tänään pyöritellään taikinaa. 🙂

Leppoisaa iltaa!

Otettiin eilen kaikki ilo irti kauniista illasta ja haettiin pari isoa nippua pajunkissoja. Lähinnä siltä varalta, että lähempänä pääsiäistä pajut saattavat olla jo täydessä kukassa. Yksi kimppu koristeeksi, ja yksi lapsille vitsa-aineiksi. Vielä pitäisi hakea hiukan isompi oksa, jotta lapset saavat pääsiäispuunsa. Saappaat kurassa tallusteltiin pellon reunaa ja heiteltiin kiviä lammen jäälle. Muisteltiin viime kesää ja huonoa kalaonnea.

Risuretken jälkeen virittelimme pihaan kunnon nuotion ja paistoimme tikkumakkaraa. Voi että, miten se onkin niin eri makuista kuin grillissä kypsennetty! Veikkaan tosin, että maku syntyy enemmänkin fiiliksestä. Vähän sama juttu, kuin vertaisi kotona syötyä jäätelöä jäätelökioskista ostettuun. Oli kuulemma paras ilta pitkiin aikoihin. Ja niinhän se on, ei sen tekemisen tarvitse olla sen kummempaa; Yhdessäoloa ja aika arkisiakin juttuja, mutta niistä jää ne parhaat muistot.

Tuntuu, että vuosi sitten pääsiäinen jäi jollakin tapaa ihan viettämättä, mutta tänä vuonna ajattelin ottaa siitä kaiken ilon irti. Näin kun ajoissa aloittaa, niin ehtii varmasti nauttia ihan jokaisesta pikkujutustakin.

Suloista keskiviikkoa!