Hellurei! Muistatteko kun sanoin taannoin, että mulla olis yksi matonvaihto, jota en ole vain saanut aikaiseksi suorittaa. No nyt sain. Ja heräsikin heti kysymys, että pitäisikö myös tuo a.k.a. iso eteinen värittää samanmoisella! Ne jotka ovat roikkuneet mukana jo pidempään saattavat muistaa mistä punainen matto on peräisin. Kyllä, sama matto oli myös vanhan kodin aulatilassa ja sen kaveri makuuhuoneessa. Useampi vuosi rullalla ei kuitenkaan ollut koitunut mattojen kohtaloksi ja sain loistavan piristyksen tylsän eteisen iloksi.

Meillä tosiaan on kaksi eteistä, ja niistä puhutaan pikkueteisenä ja isona eteisenä. Tai nyttemmin ehkä eteisenä ja isona eteisenä. Tämä suurempi on lähinnä läpikulkutila, koska sisäänkäyntiä ei käytetä kuin siivoamisessa. Jopa postinkantajat tietävät, että ovi tullaan avaamaan talon toiselta puolelta. Mutta näin ei ole ollut aina, ja siitä muistutti taas nokipoika, joka jyskytti ison eteisen ikkunaan maanantaiaamuna klo 8.  Se mitä joskus kadehdin uusista taloista on ehdottomasti arkisisäänkäynnit ja pääovet. Vaikka meilläkin ehkä olisi ollut mahdollisuus rajata nuo alueet omiksi tiloikseen ollaan päädytty kuitenkin siihen, että meillä kuljetaan huoneiden läpi ja alakerran pääsee ympäri kulkemalla juurikin molempien eteisten läpi. Pieni eteinen kuljettaa joko olohuoneeseen ja sitä kautta keittiöön tai vastaavasti työhuoneen kautta isoon eteiseen ja siitä keittiöön. Kenkä- ja takkihelvetti on siis aina nökösällä. Kesälle kiitos siitä, että eteisen neliöt tuntuvat aina tuplaantuvan tässä kohtaa vuotta.

Hauska juttu on myös se, että punaisen maton yläpuolella roikkuu sama eteisen valaisin, kuin vanhassakin kodissa. Tuohon se silloin kohta kahdeksan vuotta sitten iskettiin väliaikaisesti, enkä vielä ole saanut aikaiseksi päivittää. Sulaketaulullekin taisi olla jokin piilosuunnitelma, mutta sekin on jäänyt toteuttamatta. Kadehdin siis myös aikaansaavia ihmisiä! Se, minkä tämä mattojuttu nyt aiheutti on kipinä maalata lattioita. Eteisen vanha matto on nimittäin hionut maalipinnan ihan rikki.

Lohikeitto tähän yhteyteen siksi, että se sopii loistavasti kylmään keliin. Lauantain lenkillä tuli puhe lohikeitosta, ja pakkohan sitä oli tehdä. Kunnon kermalla ja voilla maustettua, kuinkas muutenkaan.

Ai niin, näissä kuvissa näkyy myös tuo mun perintötelefooni. Sitä lapsena veivattiin ahkerasti mummulassa. Meidän lapset ei oikein edes jaksa ymmärtää, että kyseessä on puhelin.

Koko maailma on ihan sekaisin. Ihmiset kärsivät ja pelkäävät ja ovat eristyksissä rakkaistaan. Talous on retuperällä ihan valtiota, kuntia ja yksityishenkilöitä myöden. Ihmiset menettävät läheisiään ja elävät ahdingossa. Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, turvallista kotia ja lämmintä ateriaa ja tukea oppimisen kanssa. Mä voisin jatkaa tätä listaa koska se on oikeasti ihan loputon jos aletaan miettiä, mitä kaksi kuukautta on yksilötasolla tuonut mukanaan. Ja se on tuonut sitä ihan minunkin elämääni. Huolta ja murhetta. Ihan tavallista ja sitten taloudellista huolta ja murhetta. Ensimmäiset viikot itkin ja olin lähestulkoon paniikissa. Mutta sitten mä jotenkin ajattelin, että elämä kantaa. Ja onneksi mulla on ihana puoliso joka repii ylös aina silloin kun tuntuu, että alan vajoamaan johonkin lohduttomuuden syövereihin. Mutta jotenkin mä vain lakkasin lukemasta liiaksi uutisia. Lakkasin seuraamasta jokaista käyrää ja tilastoa. Aloitin elämään niillä eväillä, joita mulla oli. Ja tiedättekö, sitten mä huomasin, että ne asiat, jotka olivat kuitenkin mulle kaikkein tärkeimpiä pysyivät siinä. Perhe, ystävät ja omat jutut, jotka tuovat mulle valtavasti iloa. Ja minä joka normaalisti kulutan kolme kirjaa viikossa, en ole saanut kahteen viikkoon yhtään kirjaa päätökseen. Koska kaiken tämän keskellä mä olen ollut (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) kuin tutkimusmatkalla itseni kanssa. Olen oivaltanut ihan valtavasti itsestäni ja elämästäni. Muutama viikko sitten tuntui rehellisesti jopa pelottavalta viettää niin paljon aikaa oman puolisonsa kanssa. Mutta mä olen tykännyt siitä. Nauttinut. Nauttinut niin valtavan monesta asiasta, että välillä oikein hävettää. Koska tiedän, että on valtavasti myös niitä juttuja, jotka on ihan pyllystä. Niitä, joita tuossa aluksi luettelin.

Ja siksi musta tuntuu, jotenkin väärältä sanoa, että olen onnellinen. Tulee syyllinen olo. Ikään kuin ei saisi olla onnellinen. Ei nyt, ei tänä keväänä. Mutta mä olen! Valtavan onnelinen. Onnelinen siitä ajasta joka mulla on ollut mahdollisuus viettää oman perheen kesken. Onnelinen koska olen oivaltanut mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Ja erityisen onnellinen koska olen ehtinyt miettimään niin paljon, ja ehtinyt toteamaan, että mä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan!

Mä menen nyt syömään poppareita ja jätskiä noiden muiden kanssa. Joten ihanaa viikonlopun aloitusta sullekin! ❤️

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Hetki & Indieplace

---

Voi jukra, miten näitä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä on taas odotettu! Sormet ovat syhynneet multapussille ja kesäkukkien kimppuun. Eilen lähdettiinkin Klaaran kanssa heti aamupäivällä puutarhahommiin. Vaihdettiin mullat vanhoille mårbackoille ja istutettiin kesää ruukkuihin. Pojille jätettiin nuo karskimmat puutarhatyöt, ja me tytöt nautiskeltiin kasvihuoneen hellelukemista. Lämpöä riitti lasiseinien sisällä, vaikka aurinko välillä pilvien taakse piiloutuikin! Ihan parasta keväässä on kuitenkin se, että lasten ulkoilun suhteen ei ole tarvinnut stressata. Ulkona ollaan paljon, myös huonommalla säällä. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Hetki -brändin kanssa.

Keväällä nuo puutarhatyöt on jotenkin niin täysin erilaisia kuin syksyllä. Enkä rehellisesti sanottuna oikein edes tykkää tehdä puutarhatöitä syksyisin. Näin keväällä taasen päivä menee ulkona ihan hetkessä. Ilta tuntuu tulevan aina salakavalan nopeasti ja huomaa, että olisi vielä vaikka mitä kivaa hoidettavana. Tämän poikkeuksellisen kevään aikana meillä on tehty arkena paljon sellaista, mikä yleensä tehdään viikonloppuisin tai sunnuntaisin. Toki lasten koulu ja arjen rytmittäminen tuovat omat haasteensa, mutta iltapäivät ja illat ovat vapaa-aikaa. Alkuun, silloin maaliskuussa, olin melko fanaattinen aikataulujen ja ruokailujen suhteen. Mutta koen, että siinä missä tämä kevät on opettanut lapsille arjen taitoja, on se opettanut minulle rentoutta. Se, että mikään ei juuri nyt tunnu varmalta ja turvalliselta on ehkä jossain määrin opettanut elämään siinä kuuluisassa hetkessä. Toki meillä edelleen eletään sitä hyväksi havaittua korona-arkea. Arki on arki ja viikonloppu viikonloppu. Arkipäivisin kello soi aikaisin, tehdään aamutoimet ja odotetaan päivän tehtävänantoa. Mutta siinä kohtaa kun pinna venyy liian tiukalle kahden lämpimän aterian kanssa, olen opetellut hölläämään. Rehellisesti sanottuna uskon, että lasta palvelee huomattavasti paremmin yhteinen hyväntuulinen lounashetki kuin hampaita kiristelevät vanhemmat ja lämmin ruoka. Oivalluksessani auttoi toki sekin, että muistutin itseäni kuinka kivoja meidän perjantait oli ennen tätä koronakevättä. Tukka putkella ajettiin suoraan koulusta bassotunnille. Esikoisen soittaessa me noudettiin Klaaran kanssa murkinaa kaupasta. Äidille salaattia ja lapsille Hetki-rieskaleipää. Soittotunnin aikana ehti oikein hyvin syödä lounassalaatin ja soittaja ruokaili kotimatkan aikana, koska useimmiten oli kiire jo seuraavaan harrastukseen. Ei ollut aikaa keittää perunoita ja se oli lapsista oikeastaan ihan hauskaa! Niinpä olen höllännyt. Autossa syömisen sijaan ollaan kuitenkin aterioitu rennosti ulkosalla.

Toinen asia, jossa huomaan oppineeni rentoutta on arkiset puuhat. Kun elämä oli vielä talvella yhtä aikataulua, sitä halusi hoitaa useimmat kotityöt itse. Ajatuksella, että tulee varmasti nopeasti valmista. Viimeisten parin kuukauden aikana meillä on kuitenkin tehty paljon asioita yhdessä ja enemmän lasten tahtiin. Lapset ovat ottaneet enemmän vastuuta siivouksesta ja yleisistä kotitöistä. Saunakin lämpenee jo lapsityövoimalla! Toisaalta on ollut aikaa tehdä ruokaa yhdessä ja lapset ovat saaneet leipoa ja tehdä puutarhatöitä. Jääkaapin ovessa on myös jonkinlainen ”autoin äitiä -lista” ja palkanmaksun valuuttana toimii jäätelö. Peliaikaa voi tienata puuhommilla. Vaikka elämässä on nyt omat murheensa, on uudenlainen arki tuonut mukanaan myös paljon hyvää. Niin haluan ajatella.

Meidän puutarhapäivän lounaspöydästä löytyi eilen kotimaisia Hetki -välipalatuotteita monessa muodossa. Lasten suosikkeja ovat tietysti nuo voileipämäiset rieskat ja niistä meillä katettiin pöytään Hetki Rieska Mozzarella ja Hetki Rieska Kana-ceasar. Makuvertailun voiton vei kuitenkin yksimielisesti  täytetty Hetki Tonnikalapatonki. Yksi oma Hetki-lempparini on Kana-tacosalaatti. Sopivan ruokaisa ja kivan rouskuva. Tuotteet toimivat loistavasti välipala kiireisessä arjessa, mutta pelastavat myös ne lounashetket, kun olisi kiva vaan istua valmiiseen pöytään ja rupatella päivän kuulumiset.

Ja onhan se totta, että ulkona kaikki maistuu aina paremmalle. On se sitten talviulkoilun lomassa tai auringosta nauttien ja piknikeväitä mutustellen. Eikä oma pihakaan ole huono paikka. Päinvastoin, tähän vuoden aikaan se on minusta paras!