Sataa, sataa, ropisee, pili pili pom, pili pili pom… Tämänkaltaiset (omanlaisellaan tunnelmalla ladatut) sadepäivät ovat muuten älyttömän hyviä sellaiseen suurelliseen elämän filosofointiin. Tai no, jos ei suurelliseen, niin ainakin sellaiseen pienimuotoiseen ja henkilökohtaiseen ajatuksenjuoksuun.

Tuleeko teille välillä sellainen selittämätön tunne, että elämässä pitäisi ottaa joku uusi suuntaa? Tavallaan asiat ovat oikeinkin hyvin, mutta sitten puuttuu se jokin. Arki rullaa, mutta olo on välillä väsähtänyt ja tukkoinen. Sitä lähtee pohtimaan, että pitäisikö hurahtaa raakaravintoon, ryhtyä vegaaniksi tai vähintäänkin tehdä joku muu käännös kohti askeettisuutta ja löytää itsestään se spartalainen itsekuri.

Ei sillä, hatunnosto jokaiselle vegaanille ja raakaruokailijalle, mutta olen myös alkanut pohtia, kuinka suuri vaikutus nykymedialla on tähän itsensä tutkiskelun tarpeeseen. Enää kun ei oikein riitä, että syödään ruokaympyrän mukaan, käydään kaverin kanssa jumpassa ja koiran kanssa lenkillä, vaan pitäisi ”hurahtaa”! Hurahtaa ravintoon, hurahtaa terveyteen tai hurahtaa ihan mihin tahansa. Ylipäätään asioihin pitäisi jotenkin suhtautua intohimoisemmin. Ja jos niin ei jostain syystä tee, huomaa tuntevansa syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, että on ihan ”tavallinen”.

Luin tässä taannoin hyvän kirjoituksen siitä, miten ravinto on saanut lähes jumalallisen merkityksen elämässämme. Kuinka käännyttäminen on muuttunut ihmisten syyllistämiseen. Koko juttuhan taisi lähteä liikkeelle siitä Safkatutkan julkaisemasta kuvasta, jossa maailma oli ikään kuin jaettu Taivaaksi ja Helvetiksi. Toisaalla syötiin luomua auringon paistaessa, toisaalla makseltiin veroja, otettiin lainaa, ja käytiin apteekissa (kuvaa en nyt enää löytänyt Safkatutkan Facebook -feediltä).

Enkä nyt tarkoita, että olisi missään nimessä huono juttu olla vegaani, raakaruokailija tai vaihtaa ravintonsa luomuun, mutta kuvasta kirvonnut keskustelu käsitteli mielestäni hyvin nykyajan hurahtamisen tarvetta. Ja juuri sitä samaa tarvetta, jota itsekin ajoittain koen – vaikka elämässä on kaikki ihan hyvin. Että mitäpä jos olisin vaikka hulluna neulomiseen ja erilaisiin lankoihin. Kuuluisinko kenties suurempaan yhteisöön ja olisin osa ”jotain”? Joka kerta kun tuo tunne hiipii luokseni, joudun toteamaan, etten juuri ole hurahtanut kunnolla yhtään mihinkään. Elämässäni on paljon asioita, jotka tuovat siihen iloa. Niihin kuuluu liikunta, ruoka (joskus terveellisempi, joskus vähemmän), käsillä tekeminen, lukeminen, puutarhanhoito jne. Niistä kuitenkaan mikään ei ole asia, johon heittäytyisin ihan täysillä. Mikään tekemisistäni ei ole niin suurta ja mahtavaa, että se määrittelisi koko persoonallisuuteni ja vaikuttaisi jokaiseen valintaani.

Tänään kaikki tämä ajatuksenvirta juoksi jälleen pienen pääni sisällä. Auttaisiko Fengshui, tai mitäpä jos tulisin ihan huipuksi raakaleipuriksi? Kunnes tajusin, että elämässäni on ehkä jo ollut vaihe, jolloin heittäydyin tavoitteisiini täysillä. Vaihe, joka määritti minut, elämäni, sosiaaliset suhteeni ja jokaisen tekoni. Entä tulinko onnelliseksi? Enpä juuri…

Seitsemän vuotta Tiibetissä, Krishna-liikkeeseen kääntyminen ja kaikki kieltävä askeettisuus saavat siis yhä odottaa. Aion pysyä nykyisessä uskonnossani ja jatkaa elämääni tavallisella ja tylsällä kultaisella keskitiellä. Hetkittäin tulen hurahtamaan moniin asioihin, mutta noin niin kuin suuremmassa mittakaavassa, näin on lopulta ihan hyvä.

En tule jäämään historiankirjoihin minkäänlaisen elämäntavan, ruokavalion tai ajatusmallin kehittäjänä. Sen sijaan toivon kovasti, että minut muistetaan naisena, joka vietti perjantai-illat mieluiten kotona. Villasukat jalassa, hyvää punaviiniä siemaillen ja kirjastaan nauttien. Villasukkaperjantai olkoon siis täysin oma elämänkatsomukseni; elämäntapa, jota kenenkään muun ei tarvitse noudattaa.

Ihanaa viikonlopun aloitusta!

Viime viikolla puhistiin helteessä, nyt värjötellään villasukissa. Mihin ihmeeseen se kesä taas katosi!?

Mutta hei, on tässä hyvätkin puolensa! Älkää nyt heti ampuko, toivon todellakin lämmön palavaan, mutta viileät pari päivää ovat olleet aika antoisia. Tai kaikki alkoi oikeastaan jo maanantaista, jolloin aloitin pihatöillä, ja tiistaina vireeni oli niinkin kohdillaan, että innostuin iltapäivällä siivoamaan kylppärin kaapit ja laatikot (valmista tuli tosin vasta myöhään illalla!). Eilen oli sen verran viileää ja pilvistä, että vuoroon pääsivät ikkunat, ja tänään olen kunnostautunut muilla (rästiin jääneillä) kotitöillä. Olen nähkääs hyvinkin ennakoiva, ja ajattelen, että kun lämpöaalto jälleen pyyhkäisee luoksemme, voimme nauttia siitä rennosti ja elää jälleen ihan pellossa. Balanssia, sitäpä tämä taitaa olla! 🙂

Ei siis harmitella kelejä, kun niille ei mitään kuitenkaan voida. Sen sijaan nautitaan valosta ja pitkistä päivistä. Niitä tulee kuitenkin syksyllä kova ikävä. Ja helteitäkin ehtii tulla ja mennä vielä moneen kertaan, nythän ollaan tosiaan vasta kesäkuun alkupuoliskolla. Itse odottelen kovasti, että viileät päivät toisivat vielä tullessaan jonkinlaisen remontointi-innostuksenkin. Listojen ja kattojen maalaamista olisi vaikka miten, ja yksiönikin odottaa yhä remonttia. Samaan aikaan toivon kuitenkin, että välillä voisi ihan vain olla. Menemättä minnekään, tekemättä oikeastaan mitään.

Täällä on tänään syöty kuumaa perunasoppaa ja leivottu voisilmäpullia. Ei ehkä niitä kaikkein kesäisimpiä herkkuja, mutta menkööt nyt tällä kertaa! Ja koska elämä on painottunut sisätiloihin, myös pienimuotoinen sisustaminen on innostanut. Tänään keksin ullakolta Ikean pöytävalaisimen, jonka varjostin oli pahasti riekaleina. Ja kas, miten se muuttui iloiseksi (niinikään ullakolta löytyneen) Rie Elise Larsenin lampunvarjostimen avulla! Sopii oikein hyvin Klaaran kaapin päälle tunnelmaa tuomaan. Maatuska on muuten se Pietarin-tuliaiseni ja sekin istuu Tanskasta tuodun sotilaan rinnalle niin hyvin kuin lastenhuoneessa tarvitseekin. 🙂

Juuri nyt haaveilen Pikku Kakkosen pituisesta huilituokiosta kirjani kanssa, ja kaikki merkit viittaavat tämän toiveen toteutumiseen. Eli ei muuta kuin rentoa iltaa teillekin!

Jaa mutta hei; Nespresso -arvonta:

Onnea Idahhh, sinulle napsahti Nespresson Lattissima Touch -kahvikone (laitan voittajalle postia)!

Toki sauna kuuluu suomalaiseen arkeen ympäri vuoden, mutta kyllä tuo pihasauna ahkerammin lämpenee näin kesäisin. Piipusta tupruttava savu tuoksuineen kuuluu kesäpäiviin ja iltoihin. Jotenkin jo se saunan lämmittäminen on sellainen rauhoittava rituaali. Todella vaikea selittää, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. 🙂

Toukokuu oli sen verran täynnä ohjelmaa, että moni asia siirtyi odottamaan kesäkuun päiviä. Eilinen menikin ahkeroidessa pihatöiden kimpussa. Kottikärry kaupalla nokkosta. Tänään on oikein paikat kipeänä kaikesta siitä repimisestä. Eikä ihme, nuo vanhat nokkosenjuurakot ovat vahvuudeltaan kuin lapsen ranne! Sinänsä tuo homma onkin mukavampi tehdä vähän viileämmällä säällä, kun saa kunnolla suojata niin kädet kuin jalatkin.

Yksi kesäkuulle työnnetty puhde oli myös saunan perusteellisempi siivous. Vaikka mustat lauteet toki ovat edelleen mieleeni, antavat ne oman haasteensa pihasaunassa. Nimittäin, kun saunaan ei astuta suoraan suihkusta, jää lauteille väistämättäkin likaisia jalanjälkiä. Mustaa pintaa saakin tästä syystä puunata aika usein. Mutta itse löylyhuoneen lisäksi toki nuo saunan muutkin tilat kaipaavat välillä vähän perusteellisempaa puunausta.

Minulle tarjottiin viime keväänä HuopaPalloMattoa bloginäkyvyyttä vastaan, ja tilasinkin pienen maton saunan pukutilaa ajatellen. Nepalin maanjäristys kuitenkin aiheutti paljon pahaa, ja mattojen teko oli käsittääkseni jonkin aikaa tauolla. Pidin luonnollisena, että mattotilaukseni jätettiin huomioimatta, sillä ymmärsin vallan mainiosti, että tärkeämpää oli kriisin ja surun keskellä nousta jaloilleen, ja toimittaa sitten jossain kohtaa oikeat tilaukset.
Elettiin jo pitkälle syksyä kun koin pienen yllätyksen. Nimittäin postissa odotti mysteeripaketti, jota noutaessakaan en vielä arvannut mitä paketti voisi sisältää. Todellakin, siellä oli se suloinen matto, jonka olin melkein jo ehtinyt unohtaa! Mattotilaukseni ei unohtunutkaan kriisin keskellä, vaan se oli (pakkauksesta päätellen) seilannut koko kesän matkalla minulle.

Nyt kovanonnenmatto sulostuttaa saunan pukeutumistilaa, ja tiedättekö, nuo kaikki  vastoinkäymiset vain lisäsivät palluramaton kauneutta. Sillä on todellakin tarina, ja joskus jopa toivon, että matto osaisi sen kertoa.

Nautitaan tästä päivästä! Tänne meille päin ainakin lupasi jo huomenna viileämpää, joten nyt kaikki ilo irti auringosta!