Kaupallinen yhteistyö ⎮ Varax

---

Petivaatteiden tuuletus ja pakastimen sulatus. Siinä kaksi asiaa, joista olisin mielelläni ottanut talvella ilon irti pakkaskelien myötä. Vaan ei tullut talvea ja pakastin on yhä sulattamatta. Mutta petivaatteita ei sentään sovi olla tuulettamatta ympäri vuoden, vaikka kunnon raikas pakkaskeli niille oikein hyvin sopiikin. Miksi ja kuinka usein peitot ja tyynyt kannattaa nostaa ulos. Siitä tänään kaupallisessa yhteistyössä Varaxin kanssa.

Koska huoneilma on nykyisin melko kuivaa, kenenkään sänky tuskin kuhisee pölypunkkeja kuten joskus peloteltiin. Silti joka aamu olisi syytä nostaa peitto pois makuupaikalta ja antaa patjan tuulettua ja kuivua kehon tuottamasta kosteudesta ja lämmöstä. Eli niistä tekijöistä, joista hyötyvät punkit ja bakteerit. Myös makuuhuoneen ikkuna kannattaa avata aamuisin ainakin hetkeksi. Nopea tuuletus on paikallaan myös talvella, mutta kannattaa säätä patterit ja lämmittimet siksi aikaa pois päältä. Pahin virhe on pedata sänky heti ylös noustessa ja jättää kostea lämpö visusti vällyjen väliin. Meillä makuuhuoneet on yläkerrassa ja sängyt usein myös petaamatta koko päivän. Tai sitten ne pedataan vasta aamutoimien lopuksi, kun sänky on saanut ainakin tunnin verran tuulettua. Joka aamu peitot ja tyynyt kannattaa ravistella ja pöyhiä. Paitsi että ne pysyvät kuohkeampana, hyvä hoito myös lisää petivaatteiden kestoa ja käyttöikää.

Lakanoita vaihdetaan joissakin talouksissa viikon välein, toisissa 2-4 viikon välein. Se, mikä on sitten oikea tapa riippuu paljolti myös nukkujista. Ja tietenkin siitäkin, käydäänkö suihkussa illalla juuri ennen nukkumaanmenoa vai aamulla ensimmäiseksi. Joka tapauksessa tyynyliinat suositellaan vaihdettavaksi viikon välein. Harva pesee hiuksiaan päivittäin ja pään kautta haihdutamme lämpöä myös yöllä.

Kunnon talvipakkasilla peitot ja tyynyt on ihana nostaa ulos vaikka koko päiväksi. Myös petivaatteiden ”peseminen” puhtaassa lumessa tuo ihanan raikkaan fiiliksen. Mikäli petauspatja ei ole kehon lämmössä muotoutuvaa materiaalia, senkin voi nostaa pakkasilla ulos tuulettumaan. Petivaatteiden tuulettaminen on kuitenkin suotavaa ihan ympäri vuoden. Lakanoiden vaihdon välissä tyynyt ja peitot kannattaa nostaa ulos ja sänky patjoineen imuroida huolella. Tuuletus kannattaa yhdistää myös ihan tavalliseen viikkosiivouspäivään, vaikka lakanoita ei juuri silloin olisi tarkoituskaan vaihtaa. Peitot ja tyynyt voi nimittäin viedä ulos lakanoineen päivineen ja makuuhuoneen siivouskin helpottuu.

Vaikka päivät ovat paahteisia ja yöt kosteita, petivaatteiden tuuletus kannattaa silti. Ilma on yleensä päivän aikana kuivahtanut ja pahin lämpö ja porotus ohi. Niinpä peitot ja tyynyt kannattaa viedä ulos raikkaaseen iltailmaan ja ennen yökosteuden saapumista. Ulkona pöyhityn peiton alle mukava sujahtaa pitkän päivän jälkeen.

Varax on kotimainen yritys joka valmistaa huonekaluja, puutarhakalusteita ja kiinteistökalusteita Suomessa ja suomalaisen työn voimin. Varaxin pyykki- ja tuuletusteline löytyy lukemattomien taloyhtiöiden pihasta, kuten myös monen omakotitalonkin pihasta. Samanlaiselle tuuletustelineelle vietiin petivaatteet myös lapsuudenkodissani ja siinä piiskattiin matot ja tekstiilit. Varax tuuletusteline 144 on klassikko johon mahtuu useampikin peitto ja matto. Kipattava yläosa helpottaa painavien mattojen kanssa toimimista. Tukeva kaluste kestää myös aikaa ja käyttöä. Materiaali on kuumasinkitty teräsputki ja väreinä sinkitty, musta ja harmaa. Meillä on käytössä harmaa, joka sulautuu mielestäni mukavasti puutarhaan.

Perjantai on perinteinen viikkosiivouspäivä monessa kodissa ja niin se on meilläkin. Tosin varmaankin tekeminen venyy myös huomiselle aamupäivälle sillä illalla tulee vieraita ja juhlitaan rapujuhlia.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

Varaxin puutarhakalusteista kirjoittelin ennen juhannusta. Postauksen pääset lukemaan tästä linkistä.

Olin ehtinyt kesän aikana unohtamaan kuinka suuri merkitys uutisoinnilla oli omaan hyvinvointiini. Tai pikemminkin sillä, kun päätin keväällä tietoisesti vähentää koronauutisten lukemista. En mennyt kuplaan enkä tynnyriin, ihan vain säännöstelin silmilleni pääsevää uutismassaa ja luin valikoiden. Nyt arjen alettua ja otsikoiden suurentuessa olin kupsahtaa vanhaan kuoppaan. Skenaarioihin, erilaisiin arvailuihin ja jatkuviin, toisistaan poikkeaviin yhteenvetoihin. Ja olihan se helppoa, kun joka tuutista alkoi taas satamaan samaa räntää.

Huomaan, että ihmisten mielissä epätietoisuudella on nyt iso osa. Myös jossittelu on raivannut paikkansa ja tuonut mukanaan skeptisyyden. Kannattaako, jos ei kuitenkaan. Viitsiikö, kun ei kuitenkaan toteudu. Onko mitään järkeä, jos kuitenkin… Näitä mahtuu nyt arkeen monessakin mielessä ja ikävä kyllä, ne ovat yleensä kaikki kovin negatiivisia ajatuksia elämästä ja tulevaisuudesta. Vievät voimia ja valitettavasti myös melko helposti ilon tekemisestä. Pelko ja epävarmuus ovat toki molemmat inhimillisiä tunteita. Niille ei vain saisi antaa liian isoa sijaa elämästä. Sillä epävarmimmassa ja pelottavimmassakin  elämäntilanteessa on aina jotakin varmaa ja turvallista. Jotakin mihin luottaa ja minkä avulla luottaa tulevaisuuteen.

Se, mikä kenellekin luo turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta on hyvin objektiivinen juttu. Joillekin se on usko, toisille rakkaus ja joillekin vain ihan tavalliset rutiinit. Kun olo on epävarma tai tulevaisuus pelottava, lääkettä ei kannata lähteä merta edemmäs noutamaan, sillä melko usein se on siinä ihan lähellä. Niin tavallisena ja arkisena, että meinaa jäädä miltei huomaamatta.

Vaikka kuulun arjen ylistäjiin ihan normaalitilassakin, koen, että uutistulvan keskellä arjelle kannattaa antaa vielä isompi rooli. Vaali, hoivaa ja kasvata – pätevät kaikki tähän oikein hyvin. Tieto siitä, että arki pysyy, olosuhteista huolimatta, kannustaa myös panostamaan itse arjen sisältöön. Mielekkyyteen ja innostavuuteen. Millaisesta arjesta minä pidän. Mitä arkeni kaipaa ja mistä sen soisi luopuvan. Kaikkeen emme pysty vaikuttamaan, mutta äärimmäiseen moneen asiaan kyllä. Avaimet on omassa taskussa, pitää vain uskaltaa käyttää niitä.

Tällä hetkellä omaa arkeani kultaa aikaiset aamut ja kaunis luonto. Yhteiset ateriat, päivän kiireettömät kahvi- ja teehetket, puutarhassa oleilu, kasvihuone, daaliat, hiljaisuus ja illan joutilas tunti vaikkapa neuloen tai kirjan parissa. Huomaan tarvitsevani enemmän liikuntaa ja enemmän järjestystä ympärilleni, joten yritän mahduttaa myös niitä arkeeni jatkuvasti enemmän. Ylipäätään asioita jotka tekevat elämästä mielekästä. Asioita, jotka ovat just mulle itselleni niitä hyvän elämän kannalta tärkeitä juttuja ja jotka auttavat luottamaan myös tulevaisuuteen. Ja koska kaikkea ei kuitenkaan pysty on jostain myös luovuttava. Tällä hetkellä se pois karsittava on liika uutisten lukeminen, jossittelu ja negatiivinen ajattelu tulevaisuudesta.

Tiedän, tiedän!!! S-sanaa ei saisi sanoa, ei varsinkaan kun mittari huitelee iltapäivisin miltei hellelukemissa. Mutta tänä aamuna se vain jotenkin hyökyi päälle. Syksy oli siinä ihan nenänpäässä. Varmuuden vuoksi peiteltiin jo eilen illalla daaliatkin. Edellisyö oli niin kylmä, että pelkäsin jo satoni kaatuneen. Voi että miten harmittaisi, jos halla sattuisi puraisemaan niiltä hengen pois. Oma vaivansa toki valtavien harsojen levittämisestä, mutta suhteutettuna daalioiden teettämään muuhun työhön, kutakuinkin kohtuullinen toimenpide. Silti. Tuntuuhan se syksyiseltä. Se että pitää pelätä kylmää. Torjua kylmää!

Syksyiseltä puolestaan näyttää maisema. Se, kun kurkkaan aamulla makuuhuoneen ikkunasta ulos ja näen veden yllä lepäävän ohuen harsopeitteen, menisi vielä kesästä. Mutta siinä ajassa kun ehdin alakertaan, ja ehkä nipin napin käymään vessassa, usva alkaa levitä ja kohta ikkunasta ei näy enää juuri mitään. Siitä alkaa jo olla kesä kaukana. Usvan keskellä aamuissa on jonkinlainen oma taikansa. Vaikkakin se taika haihtuu aamuisin aina keskustaan ajaessa kuin seinään. Yht’äkkiä paistaakin kirkkaasti ja kaikki onkin selkeää. Ihan kuin ajettaisiin takaisin kesään. Eli suokaa anteeksi, syksyntunne on varsin paikallinen, mutta olemassa kuitenkin. Hassua.
Aikoinaan vähän jopa pelkäsin noita sumuisia aamuja. Sitä, ettei näe eteen eikä taakse. Nykyään lähinnä nautin sumupeitteestä ja sen tuomasta rauhallisuudesta. Varsinkin, kun kaiken harson takaa kuitenkin aurinko valaisee. Tuo aamulenkkikaveri on nykyisin sen verran hidasta ja perässä vedettävää sorttia, että maisemia ehtii hyvin paitsi ihailla, myös kuvata. Niinpä räpsin aamulla sumukuvia muistoksi. Ihan vain todisteeksi siitä, miten kaunista syksykin voi olla. Koska onhan se, vaikka ei suosikkivuodenaikani olekaan.  Ja kyllä siinä aamun kauniissa kosteudessa myös tuoksuu syksy. Hajoava luonto ja hiljaa hiipivä kylmä.

Mutta niin pitkään kun kashmirneuleesta riittä lyhythihainen malli  ja farkuista vajaamittaiset lahkeet, ollaan kuitenkin vielä voiton puolella. Ja paljaat varpaat tietenkin muistuttavat yhä kesästä. Siitä hiljalleen ohi hiipuvasta, josta kaikista aisteista huolimatta, ja juuri niiden vuoksi, pidetään niin kovin napakasti kiinni.