Ai että, kun olisi joskus kiva haihtua näkymättömäksi. Paeta arkea ja kanssaihmisiä jonnekin tietoisuuden ulottumattomiin, sulkea korvansa jokaiselta Äiitiiiiiii… -alkuiselta lauseelta ja nostaa keittiön pöydälle robotti joka sekä valmistaa ruuan, tarjoilee sen, ja siivoaa vielä jäljet. Sama kone voisi vastata kaikkiin niihin Missä… -alkuisiin kysymyksiin, kuten ”missä meidän maito on”, ”missä mun sukat on” tai ”missä mun puhelin on…”. Enkä suinkaan tahtoisi kadota iäksi! Sanotaanko vaikka, että ihan vain siksi aikaa, että ehtisin lukea yhden kirjan. Uppoutua lukemaani ja sukeltaa hetkeksi Flavia de Lucen seikkailuihin.
Oma aika on käsitteenä mielenkiintoinen tapaus. Tarjosipa sitä minulle taannoin puhelinmyyjäkin, tosin lehden muodossa, ja vastaukseksi naureskelin, etten taida nyt istua ihan kohderyhmään. Nyt kun asiaa oikein tuumailen, oma aika on juurikin sitä, mitä me pienten lasten äidit tarvitsemme. Vannon, että jos joku vielä soittaa ja tarjoaa omaa aikaa, tartun tilaisuuteen heti! Aikakausilehden en niinkään pidä väliä, niitä löytyy vino pino jo kotoa. Osa lukemattomiakin vielä.
Onni on kuitenkin Pikku Kakkosen pituinen hetki ruokailun jälkeen. Se tunti, jolloin saa vähän aikaa nauttia kirjastaan. Ja onni on myös se kutkuttava tunne, joka hoputtaa illalla kiskaisemaan pyjaman päälle ja kömpimään sänkyyn kirjan kanssa. Voitte arvata, mikä suunnitelmani on tällekin illalle, kun saan pikkuväen nukkumaan! 🙂
Tässä juuri taannoin kirjoitin teille pikkukaupungissa elämisen hyvistä puolista, ja tänään eteeni tuli todellinen käytännönesimerkki. Nimittäin siskoni viestitti minulle kuvan Alan Bradleyn uusimmasta kirjasta, ja riemuitsi koska oli onnistunut saamaan sarjan uusimman kappaleen näin pikaisesti lainaan. Minä tietenkin vastailin viestiin, pohdin, onko tämä nyt se seuraava osa Flaviaa itsellenikin, ja varmistelin vielä suomennetut kirjat Googlen avulla. Koska se todisti epäilyni todeksi, päätin koettaa onneani ja käväistä minäkin kirjastossa. Hyppäsin autoon ja ajelin kylille. Kuusitoista minuuttia siskoni viestin jälkeen olin jo lainannut kyseisen teoksen. Tähän aikaikkunaan sisältyi sekin, että kipitin tiskille tekemään varausta kirjasta koska en löytänyt sitä hyllystä. Ystävällinen kirjastontäti kuitenkin kertoi, että kyseinen kirja on hyllyssä, ja nousi jopa noutamaan kirjan minulle, kun en itse nähnyt sitä toisen kirjan takaa. Ah! Hetkiä, jolloin voisi kehrätä siitä hyvästä, että sattuu olemaan maalainen!
Oma aika, se pienikin hetki on tärkeä. Oli se sitten ulkona luonnosta nauttien vietetty puolituntinen, saunan lauteilla koettu totaalirentoutuminen tai hyvään kirjaan uppoutuminen. Noista hetkistä kannattaa pitää kiinni, ja niistä kannattaa myös nauttia – aina kun suinkin mahdollista!
Viime aikoina olen viettänyt pikkukakkosaikani Venetsiassa, mutta tänään suuntaan Englannin maaseudulle. Ihanaa iltaa myös sinulle!
