Tiedä sitten johtuuko se Eino Leinon viisaudesta, vai jonkinlaisesta itsesuojeluvaistosta kenties, mutta pari viime päivää olen piilotellut teiltä yhtä tosi onnellista juttua. Niin, ehkä ajattelin että jos en iloitse julkisesti niin… Tai että jos en ylipäätään iloitse niin kovin paljon, niin sitten ei mahdollisesti satukaan niin kovasti. Mutta tyhmäähän tuo on, tiedän sen itsekin.

Eli pitemmittä puheitta, tässä hän nyt on. Meidän pieni onnemme nimeltään Taavi.

Taavi muutti meille maanantaina ja on kotiutunut loistavasti keskuuteemme. Utelias pikkukissa, joka nauttii seurasta ja väsähtelee täysinäisen vatsansa viereen pitkin päivää. Ulkonäöltään kuin tiikeri, siitäpä Taavi nimikin lopulta tuli. Sanomattakin selvää, että ollaan ihan rakastuneita koko perhe. ♡

Se on hassu juttu, miten jotkin vaatteet näyttävät taas ihan erilaisilta lojuttuaan hetken aikaa lipastonperillä. Näin kävi myös hullaantumiselle nimeltä Please Jeans.

Niin monet Pleaset tuli hurmoksessa aikoinaan hankittua, ja jossain kohtaa nämä housut olivat mulle kuin toinen iho. Mutta sitten tapahtui jotain. Kenties se vanhanaikainen kyllästyminen ja ikään kuin vain kasvoimme erillemme. Lopulta tuli kuitenkin se päivä, jona lipaston farkkulaatikot olivat taas siinä kunnossa, että etsiessäni eräitä tiettyjä housuja, jouduin kahmaisemaan kunnolla laatikon pohjalta. Ja siinä ne olivat! Vaatehuoneen periferiaan unohtuneet pöksyt, jotka huusivat nimeäni. Täytynee myöntää, että hetkeen sisältyi hurjasti myös jännitystä, sillä pelkäsin pahoin, etteivät ne enää mahtuisi päälleni. Mutta niin kuin toinen iho konsanaan, ne sujahtivat jälleen varsin mukavasti ylleni.

Edelleen ne varmaan jakavat mielipiteitä, mutta koska käyttämäni housut yleensä tarvitsevat vain minun oman mielipiteeni, päätin, että tästä alkaa toinen Please Jeans kierros! Pienen tauon jälkeen tykkää niistä taas aika paljon.

Täällä ei edelleenkään ole maisema muuttunut sen talvisemmaksi, eikä tälle viikolle muuta sadetta luvatakaan kuin vettä. Vaan eipä anneta sen haitata. Vielä ehtii lykkiä kukkasipuleitakin maahan. 🙂

Muksaa keskiviikkoa!

Tallenna

Nyt ollaan kyllä jo semisti jouluisen puolella, myönnän! En kuitenkaan voinut vastustaa noita kullankimaltavia Mailegin enkelinsiipiä, kun niihin jouluostosteni lomassa törmäsin. Ne on jotenkin niin suloiset ja kauniit, että tuskin niitä raaskii joulun jälkeen piiloonkaan laittaa. Noin valojen kanssa ne näyttävät kuitenkin vähän jouluisilta, vaikka nuo samat valot kyllä nekin toimittavat yövalon virkaa ympäri vuoden. No, joku sanoi mulle joskus, että meillä on joulu vuoden ympäri, joten menkööt sen piikkiin. 🙂

Instagramissa jo ensilumia onkin ollut tarjolla, ja vähän aikaa sitten näin itsekin muutaman hiutaleen ilmassa. Siinä ne leijuivat hiljalleen alas ja katosivat näkyvistä. Ihana fiilis! Joka ikinen vuosi niin ihanan ihmeellistä, ja muistuttaa, että lopulta ne neljä vuodenaikaa ovat suuri rikkaus!

Käyn muuten kovaa sisäistä kamppailua tuon pinnasängyn kanssa. Klaarahan ei ole itse halunnut edes kuulla puhuttavan uudesta ”isojen tyttöjen sängystä”, vaan pitää lähes tulkoot kynsin hampain kiinni tästä ”omasta sängystään”. No, nyt asiaa on pehmitetty ja isomman sängyn hankintaa on suunniteltu, mutta huomaan, että pinnasängystä luopuminen onkin mulle itselleni myös aika kova kolaus. Ison tytön sänky tarkoittaa jo vähän isompaa tyttöäkin, ja äidin sydäntä se riipaisee. Onneksi vintillä on tilaa, ja ehkä joskus saan kaivaa sängyn taas käyttöön. Siinä toivossa tahdon olla.

Tänään lapset lunastivat vanhempieni lupauksen syysloman yökyläilystä ja me jäimme viettämään iltaa ihan aikuisten kesken. Nyt kynttilöitä palamaan ja mukavaa asentoa lopuksi iltaa. Aikuisten laatuaikaa tiedossa!

Tunnelmallista iltaa!