sunday softness

13.8.2017

No hello!

Toivottavasti olette kaikki kunnossa!? Täällä päästiin Klaara-myrskyn kanssa erittäin vähällä. Illalla kyllä satoi, mutta pisarat tippuivat kauniisti pystysuorassa, ja tuntui, ettei tuulenvireestäkään ollut tietoa. Oli siis aika outoa katsella noita uutiskuvia Etelä-Suomesta. Aamulla heräsin viiden aikaan kovaan sateeseen ja ennen kuutta jysähti niin, että luulin jo salaman osuneen omaan pihaan. Huhu kuitenkin kertoo, että kyseessä olisi jonkinlaisen sähkökaapin räjähdys, ja ääni kantautui kauempaa. No, omasta pihasta en ainakaan vahinkoja löytänyt, joten jään tähän uskoon.

Tuon parin viime päivän nahkeuden jälkeen tänään on oikeastaan ihan kivan raikas ilma. Koti on viilentynyt, ja ilma vaihtuu avonaisten ikkunoiden kautta. Myönnettäköön silti, että pojan jalkapalloturnaukseen olisi mukavampi lähteä, mikäli ei sataisi. Mutta nyt on tuskin paikallaan valitella pikku sateista, kun huonomminkin voisi olla! 🙂

Koska ensi viikko on jo naputeltu melkoisen täyteen ohjelmaa, tänään pitää nauttia sellaisesta sunnuntain pehmeydestä. Olen oikeastaan aika mielissäni siitä, että arki palauttaa taas sunnuntaille sen syvimmän merkityksen, eli parhaassa tapauksessa sellaisen hitaan joutilaisuuden, jota ennen uuden viikon alkua tarvitaan. Villasukat, kuppi teetä, kynttilät ja hyvä kirja. Sunnuntai-illan rentoutumissuunnitelma on jotakuinkin valmis!

Elokuu tuo aina mukanaan sellaisen kosteuden, joka ei haihdu ulkoa, vaikka kuinka porottaisi. Pikkuhiljaa olen alkanut siirtämään kesäelämää kuistille. Jos vaikka saisi pitkitettyä sitä kesäistä fiilistä mahdollisimman pitkälle syyskuuhun asti! Toivon ainakin onnistuvani. :)Kuvien

Kuvien Bucle -neuletakki on  Lifestyle La Luna -nettikaupasta (saatu bloginäkyvyyttä vastaan). Sellainen sopivan jakkumainen, että käy takistakin niin pitkälle kuin vain suinkin tarkenee.  Muistattehan, että tuo 15% alennuskoodi on voimassa enää tämän sunnuntaipäivän, joten jos sen haluaa hyödyntää, kannattaa pitää jo kiirettä!
Eli koodilla  laluna saat -15% alennusta kaikista Lifestyle La Luna -nettikaupan normaalihintaisista tuotteista.

Nyt kuitenkin lantsarit jalkaan ja sadetakki niskaan. Sunnuntain ulkoilut hoidetaan kentänlaidalta!

Voikaa hyvin! ♡


Myrskyä odotellessa

12.8.2017

Hiphei ja lauantaita! Taidetaan täällä Lounais-Suomessa jäädä Klaara-myrskyn ulkopuolelle, mutta hei, voihan sitä nyt kuitenkin odotella jonkinlaista ukonilmaa ja vähän lauantaimyyssiä täälläkin. Jos nyt edes se sade osuu kohdille, niin nappasinpa ainakin nuo jo auenneet pallohortensiat maljakkoon, jotteivät ihan sateen piiskaamiksi joutuisi. Ovat muuten tässä kohtaa kesää se oma lempparini maljakossa.

Vaikka myrskyn silmään ei tänään jouduttaisikaan, niin onpa meillä kuitenkin tuo oma pikkupuhurimme, jonka ainoa toive tälle päivälle oli saada mansikkakakku. Helppo homma, ehdin jo tuumata, mutta ei se sitten ihan niin kivottamasti käynytkään. Kylille saakka ehdittyäni mansikat olivat jo myyty, ja hetken aikaa puski jo huono äiti -fiilis hikenä pintaan. Nopea puhelinkierros paikallisille mansikanviljelijöille oli ainoa oljenkorsi, johon tarttua. Tämän päivän pelastus oli mieheni kollegan puoliso, jonka vanhemmat lupasivat meille mansikat. ”Pellot on jo noukittu tyhjäksi, mutta hakekaa sieltä savusaunan takaa.” Sanonpa vaan, että olikin sitten paras mansikkakakku ikinä, eikä välttämättä makunsa, mutta hyvän mielen vuoksi! Ja päivänsankari pääsi itse vielä mansikkansakin noukkimaan, mikä olikin ihan kiva elämys! 🙂

Myrskyä tai ei, viettäkää mukava lauantai! ♡


Mustikkapiirakka

10.8.2017

Tänään on sellainen ”pannari iltapalalle, vai mustikkapiirakka jälkkäriksi -päivä”. Päädyin mustikkapiirakkaan, koska en jaksanut odottaa iltapalalle asti. Joku väittäisi lohturuuaksi, itse väitän vain herkuksi. Varsinkin kun kylkeen nakkaa pallon vaniljajäätelöä!

Sunnuntaina paistoin valtakunnallisen mustikkapiirakkapäivän kunniaksi pellillisen pullapohjaista mustikkapiirakkaa, mutta tämä versio vie aina voiton helppoudellaan ja nopeudellaan. Varmaankin se ensimmäinen tänne rustaamani resepti, johon palaan aina uudelleen ja uudelleen. Ja ympäri vuoden, koska samaan piirakkapohjaan voi tehdä niin raparperi-, puolukka-, kuin omenapiirakankin (ja kaikki muut mieleen tulevat variaatiot).

Mustikkapiirakka

1,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1dl piimää
1,5dl voisulaa/juoksevaa margariinia

 Pinnalle mustikoita (raparperia, omenaa, tmv) Sokeria maun mukaan.

***

 Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää rasva ja piimä. Sekoita.
Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun/korppujauhotettuun vuokaan. Lisää mustikat ja ripottele päälle sokeria.

Paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia.

Sää on ollut tänään hetkittäin jopa syksyinen. Tai ehkä se fiilis tulee enemmänkin siitä kelmeästä valosta, joka on tänään tulvinut ikkunoista. Pidänkin kyllä itse enemmän tästä heinäkuun jälkeisestä valosta, joka on jo huomattavasti pehmeämpi. Ymmärtää termin kelmeä sitten jokainen miten tahtoo. 🙂

Mutta nyt saunaan. Ihanaa iltaa!