Eskarijuoru ja kilpipiilean lapsoset

17.8.2017

Hejsan!

Voi jukra tätä viherkasvi-innostustani joka ei sitten millään ota laantuakseen, vaikka luulin lapsuudessani jo saaneeni yliannostuksen viherkasveista ja etenkin amppeleista! Mutta niinhän se menee, että koskaan ei pitäisi sanoa ”ei koskaan”.

Kilpipiilea oli yksi viime vuoden ehdottomista viherkasvitrendeistä ja löysipä sellainen tiensä myös meille. Mutta mikä tekee tuon kasvin erityisen hauskaksi (muotonsa ja kasvutapansa lisäksi) on sen lisääntymisinto, eli yhden kilpipiilean hankittuasi omistat ykskaks useamman yksilön. Tuo kasvi nimittäin kasvattaa pieniä alkuja ahkerasti ja on muutenkin aika nopeakasvuista lajia. Nuo pienet alut on helppo irrotella äitinsä juuripaakusta, ja joko laittaa suoraan multaan juurtumaan tai juurruttaa vesilasissa. Hauskat lehdet tekevät jo pienistä kasvinaluista näyttäviä ja kiinnostavia.

Jos Kiinasta kotoisin oleva kilpipiilea on ollut hittikasvi 1970-luvulla, niin melkoisen retro on myös simpukka-amppeli! Näitä oli meillä kotona aikoinaan paljon, kuten myös juoruja. Eri lajikkeita ja aina keittiön ikkunalla uusia juurtumassa. Juorut olivat kultaköynnöksen ja rönsyliljan kanssa ne perusviherkasvit, joita löytyi vielä 90-luvulla monestakin kodista.

Meidän viherjuorusta käytetään kuitenkin nimeä eskarijuoru, sillä kasvin alku tuli esikoisen mukana esikoulusta. Keväällä koulua tyhjennettiin (täällä eskari käydään koulussa) saneerauksen tieltä ja sekä elokuussa palaavat lapset, että koulun irtaimisto siirrettiin väistötiloihin.. Ehkä juuri siitä syystä koulun viherkasvit napsittiinkin pistokkaiksi ja jokainen lapsi sai istuttaa oman kasvinsa alun. Pari vuotta kasvi olikin meillä aika pienessä ruukussa, kunnes viime keväänä se pääsi taas vähän suurempaan ruukkun ja otti aika harppauksen rehevyytensä ja vihreytensä suhteen. Nyt kolmannen luokan alettuakin tuosta kasvista on mukava seurailla kouluvuosien etenemistä. Se on vähän kuin sellainen lapsen mukana kasvava kasvi, joka kertoo samalla ajan kulusta.

Vaikka marketista löytynyt parin euron simpukka-amppeli tuntuikin aluksi hyvältä idealta (onhan simpukat jo materiaalina melko boho juttu), jotenkin nuo retrot vibat oikein korostuvat saviruukun seurassa. Niinpä en nyt ole vielä päättänyt, että tykkäänkö amppelista vai en. Siihen pitää kai vähän totutella! Voi kuitenkin olla niin, että eskarijuoru saa suojakseen astetta kliinisemmän ruukun sekä simppelimmän amppelin ja päätyy työhuoneenn koristukseksi. Ja simpukka-amppeli taasen joutuu hetkeksi lipastonlaatikkoon odottamaan tuomiotaan. 🙂

Vihreän energistä torstaita!

Tallenna


Hyvinvointi – terveyttä vai onnellisuutta?

16.8.2017

Aurinkoista aamua! Jälleen olisi aika jatkaa Lifen ambassador -postaussarjaa, ja tällä kertaa mennäänkin niihin ihan perusjuttuihin, aiheena koko perheen hyvinvointi. Mistä syntyy hyvinvoinnin kivijalka ja mitä hyvinvointi ylipäätään merkitsee? Tuolta postauksen lopusta löydät myös huikean kilpailun, jossa viisi onnekasta voittaa itselleen hyvinvointikonsultaation. Mutta sitä ennen niitä ajatuksia siitä hyvinvoinnista! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa.

Terveys, elinolot, toimeentulo ja onnellisuudenkokemus ovat varmaankin ne hyvinvoinnin perusmääreet, mutta koska hyvinvointi kostuu melko moninaisista palasista, on kokemus hyvinvoinnistamme täysin subjektiivinen. Toisaalta siis kroonisesti sairas ihminen voi kokea itsensä hyvinvoivaksi, kun taas terve ja energinen, mutta yksinäinen henkilö kokee hyvinkin vahvasti hyvinvointinsa heikkouden.

Vaikka kuulun itse niihin kroonisesti sairaisiin, en mittaa hyvinvointiani sairaudella tai sen puuttumisella. Toki sairaus joskus vaikuttaa hyvinvointiini enemmän, mutta en koe, ettenkö voisi voida pääasiassa hyvin sairaudesta huolimatta. Oma hyvinvoinninkokemukseni tulee enemmänkin juuri siitä onnellisuudesta ja elämänilosta. Arjessa jaksaminen ja elämisen mielekkyys menevät itse sairauden edelle. Koen myös erittäin tärkeänä osana hyvinvointia ihmissuhteet sekä elinympäristön. En kuitenkaan koe ihmissuhteita automaattisesti onnellisuuden takeena; En välttämättä muutu automaattisesti onnelliseksi rakkaan ihmisen seurassa, mutta koen tärkeänä, että ollessani onneton, voin kääntyä läheisen ihmisen puoleen ja tuntea olevani rakastettu. Kaipa se on eräänlaista turvallisuudentunnetta ja päätyy osittain tuonne elinolojen kategoriaan.

Kun henkinen ja fyysinen hyvä olo kulkevatkin käsikkäin, on täysin luonnollista, että ne myös tukevat toisiaan, mutta samaan tapaan kokonaisuus kärsii toisen osa-alueen tullessa häirityksi. Kakkupala ei siis automaattisesti edistä fyysistä hyvinvointiamme, mutta iloisessa seurassa ja erityisessä tilanteessa nautittu herkku, nostaa onnellisuudentunnettamme ja kompensoi tilanteen. Toisaalta terveelliset elämäntavat eivät takaa hyvinvointia kun kohtaamme elämässä vastoinkäymisiä.

Koska onnellisuuspilleri on edelleen keksimättä, omaa hyvää oloa pitää rakentaa pala palalta. Kaikki langat eivät tietenkään ole omissa käsissämme, mutta valta osa parempaan oloon johtavista valinnoista on kiinni itsestämme. Väitän, että hyvinvoivan kehon on helpompi tavoittaa myös hyvinvoiva mieli. Kun koemme itsemme energiseksi ja virkeäksi, myös muut hyvinvointia vahvistavat valinnat tuntuvat helpommalta toteuttaa. Kun olo on vetämätön ja jatkuvasti väsynyt, on melkoinen kynnys lähteä liikkumaan, vaikka tiedämmekin liikunnan ja ulkoilun merkityksen hyvinvoinnille ja onnellisuudelle.

Fyysinen hyvinvointi lähteekin kolmesta peruspilarista ja tärkeysjärjestyksessään ne ovat nämä:

  1. Riittävä lepo/uni
  2. Ravinto
    (Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, jota lisäravinteet tukevat.)
  3. Liikunta

Itseni toistamisen uhallakin muistutan, että hyvää oloa ei saa purkista, pilleristä tai kapselista. Mikään määrä vitamiinia ei korjaa unenpuutetta tai epäterveellistä ruokavaliota. Lisäravinteilla voi kuitenkin täydentää ruokavaliota ja huolehtia siitä, että keho saa varmasti tarvitsemansa rakennusaineet.  Tähän postaukseen on nyt kerätty sellaiset hyvinvoinnin perustuotteet Life -myymälästä: Ne tärkeimmät vitamiinit, rasvahapot ja probiootit, jotka auttavat täydentämään ruokavaliota.

Tämän kuluneen Life-vuoden aikana ehkä suurin henkilökohtainen oivallukseni on ollut vatsan ja suoliston hyvinvointi. Hyvinvoiva vatsa toimii sekä välittömästi, että välillisesti. Kipristelevä suolisto, tai vessassa ravaaminen eivät tee ketään hyvinvoivaksi, saati onnelliseksi, mutta suoliston hyvinvointi vaikuttaa myös esimerkiksi ihoon ja yleiseen vireystilaan. Suoliston kunto vaikuttaa ravinnon ja ravinteiden imeytymiseen ja väitetäänpä, että suolistolla on myös selkeä yhteys aivojemme toimintaan. En kiellä, terve suolisto ja vatsa ovat oman kokemukseni perusteella melkoinen harppaus paremmin voivaan kehoon ja mieleen.

Meidän jääkaapista löytyy Bioteekin probiootti-perheestä kaksikin tuotetta. Bioteekin Probiootti Plus, sekä Bioteekin Probiootti Comp. Ensin mainittu on hyvä perusprobiootti joka toimii niin aikuisella kuin lapsellakin. Vaikka tuoteperheestä löytyykin versiot Baby ja Junior, meillä päädyttiin tähän, koska se käy koko perheellemme. Kapseli on helppo avata ja sen sisällön voi sekoittaa lapsille jugurtin, smoothien tai muun kylmän ruuan tai juoman joukkoon. Sisältö ei tuo ruokaan makua eikä tuoksua, joten vastustuskykyä ja suoliston limakalvoja hellivät ainesosat tulee nautittua kuin huomaamatta. Probiootti Comp taasen tomii silloin kun elimistö joutuu erityiselle koetukselle: Epäsäännöllinen päivärytmi, ärtynyt suolisto tai poikkeava bakteerikanta. Comp toimii myös kuuriluontoisena antibioottikuurin tai ulkomaanmatkan aikana, sekä yleisesti silloin kun vastustuskyky on muuten koetuksella.

Life Omega3 – 70 %  huolehtii tärkeiden rasvahappojen saannista. Rasvahapot ovat nekin tärkeitä suolistolle, ja erityisesti se ärtynyt suolisto taltutetaan omega kolmosilla probioottien ohella. Rasvahapot ovat tärkeitä myös aivoille, sydämelle, verisuonille. Rasvahapot auttavat aivoja esimerkiksi muistia parantamalla, parantavat veren rasva-arvoja (kolesteroli) ja ehkäisevät 2 tyypin diabetesta. Plussana tästä tuotteesta täytyy mainita, että tämä on ensimmäinen kokeilemani tuote, joka ei tuo mukanaan pahanhajuista hengitystä tai kalanmakuista röyhtäilyä!
Koska kapselit ovat suuria ja jälkeläisemme kakovat niitä lötköjä lapsille tarkoitettuja omega 3 ”hyytelökarkkeja” meille suositeltiin Lifen myymälässä tuota nestemäistä Eskimo -3 Pure -nestettä. Tämä on nimittäin tosi raikas sitruunanmakuinen kirpsakka liuos, eikä kumpikaan lapsista ole vastustellut sen käytössä. Lusikallinen iltapalan yhteydessä, ja se on siinä. Nestemäinen tuote toimii myös aikuisille, jotka eivät saa nieltyä suuria öljykapseleita.

Yhtenä uutuussuosikkinani täytyy nostaa esiin tuo Nordic Health Boost B12. Se on suun limakalvoille suihkutettava B12 -vitamiini. Koska kyseinen vitamiini menettää hieman tehoaan kulkiessaan suoliston läpi, suihke ratkaisee ongelman, ja B12 imeytyykin jo suun limakalvoilta. Erityisen tärkeä tämä vitamiini on kaikille kasvissyöjille, mutta myös meille hatarapäisille äideille ja isille. B12 -vitamiini on sekä hermoston, että aivojen kannalta erittäin tarpeellinen ja siitä on todettu löytyvän apua myös väsymykseen ja uupumukseen (tuote ei suinkaan korvaa unta). Jos siis olo on sellainen ”kuraan kuollut kuttu”, eli mitä se nyt usein lapsiperheissä arjen pyörteissä on, niin silloin tämä kannattaa napata päivärutiiniin. Suihke maistuu aprikoosille ja se on makeutettu ksylitolilla. Kuin karkkia suihkuttaisi suuhunsa, paitsi että tässä vielä tuo kromi tasaa kehon normaalia verensokeripitoisuutta.

Tuon tehosuihkeen lisäksi perushyvinvointia tukee se tavallinen kattaus vitamiineja. Life Life Multivitamin -sarjassa on eri ikäryhmille ja erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia vitamiinikapseleita, mutta meillä on päädytty tuohon Life Multi Sport -tuotteeseen (huomioiden erityisesti energia-aineenvaihduntaa, hapetusstressiä ja immuunijärjestelmää). Sarjassa on kaksikin erilaista vitamiinisekoitusta nimenomaan miehille, mutta koen yksinkertaisempana, että meillä on yhteinen monivitamiini, ja tuo Sport on Life Multivitamin -sarjassa se vahvin.

D-vitamiinin käyttöä ei kai voi koskaan höpöttää liikaa, joten nostetaan sekin taas pöydälle! Jos jostakin syystä jätit kesällä D-vitamiinit napsimatta, niin nyt viimeistään on hyvä aika ottaa asian suhteen ryhtiliike! D-vitamiini on tärkeää paitsi vastustuskyvyllemme, mutta myöskin luustollemme ja lihaskunnollemme. Itse nappaan D-vitamiinia pari kolme kertaa viikossa vähän isomman annoksen, sillä rasvaliukoisena vitamiinina se varastoituu elimistöön ja keho käyttää sitä omasta varastostaan. Pienet öljyhelmet on helppo niellä, ja lapset saavat myöskin pureskeltua niitä, mikä helpottaa kapselin nieltävyyttä entisestään. Jos flunssa-aalto on pyyhkäisemässä kohti, D-vitamiinin päiväannosta voi nostaa vastustuskyvyn aktivoimiseksi. Meillä on käytössä Aurinko D 100 μg, mutta sarjasta löytyy muitakin vahvuuksia.

Life Vitamin C + Berries sisältää tuhdin annoksen C-vitamiinia (1000 mg/tabletti) ja on täysin vatsaystävällinen. C-vitamiini auttaa raudan ja kalsiumin imeytymisessä, kollageenin muodostumisessa ja on välttämätön esimerkiksi juuri tuon B12-vitamiinin imeytymiselle. Vaikka keripukki vähemmän suomalaisia nykyään vaivaa, ravintoköyhä ruokavalio saattavat johtaa C-vitamiin puutosoireisiin, eli väsymykseen, heikkouteen, haluttomuuteen tai nivelkipuihin ja hengenahdistukseen. On siis ihan yleisen vireystilan ja jaksamisenkin kannalta suositeltavaa varmistaa C-vitamiinin saantinsa!
Life Vitamin C + Berries sisältää myös marjojen flavonoideja (kirsikka, goji, acai ja mustikka), jotka edistävät C-vitamiinin imeytymistä.

Jos mietitään koko perheen fyysistä hyvinvointia (ja välillisesti myös henkistä) laitan nuo kolme listaamaani perusasiaa heti samaan järjestykseen. Lepo/uni, ruokavalio ja liikunta.
Selkeä vuorokausirytmi on tärkeä aikuisellekin, mutta riittävä uni on lapsen kohdalla ehdoton. Olen itse rutiiniriippuvainen, ja tavallaan lapset ovat tottuneet kanssani samanlaiseen rytmiin. Nukkumaan mennään aikaisin, ja meillä myös herätään aikaisin. Arki-iltana kahdeksalta on ihan hyvä nukkumaanmenoaika lapsille, ennen kymmentä aikuisille. Meillä pidetään myös kiinni kiireettömistä aamuista, eli arkena noustaan sen verran aikaisemmin, ettei kenenkään tarvitse lähteä matkaan ”silmä kourassa”. Kun aamulla on vielä aikaa leppoisalla jutustelulle, ja vaikka pienelle leikille, päivä saa paljon miellyttävämmän alun, kuin kiireessä ja pinna kireällä.

Ruokailujen kannalta meillä aikuisilla on iso vastuu esimerkkimme voimalla. Lapsi omaksuu aika helposti perheen ruokailutavat, joten täysipainoiseen ateriaan satsaaminen on oman lapsen terveyteen, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen panostamista. Terveysasioista kannattaa kuitenkin puhua lapsen vasta ymmärtäessä asioita.  Liikaa ei saa lasta tietotulvalla stressata, vaan enemmänkin omalla esimerkillä ohjata niitä elintapoja.

Toisaalta tuo esimerkkinä oleminen palvelee myös itseäni. Yksin ollessa unohdan helposti syödä, mutta lasten kanssa pöytään on ikään kuin ”pakko” istua, ja monipuolinen ateria tulee nautittua koska haluan olla esimerkkinä. Toisaalta terveellisyydestä, kasviksista tai hedelmistä ei kannata tehdä numeroakaan. ”Superteervellinen marjasmoothie” kannattaa myydä mieluummin nimikkeellä mansikkamehu tai mansikkapirtelö. Ja, jos juoma menee mukisematta alas, kun siihen saa pillin, kannattaa pilli tosiaankin uhrata! 🙂

Mitä tulee liikuntaan, siinä ainakaan lapsia ei juuri tarvitse motivoida. Lapset liikkuvat luonnostaan ja harrastukset tuovat myöskin niitä tärkeitä ihmissuhteita ja yhteenkuuluvuuden tunteita. Ehkä se lapsiperheen suurin ongelma onkin se, että myös aikuisille pitäisi löytyä aikaa liikkumiseen lasten harrastusten, harrastuskuljetusten ja kotitöiden ohessa. Selvää on kuitenkin se, että myös me vanhemmat tarvitsemme hyvinvointia ollaksemme läsnä lapsillemme ja sitä omaa hyvinvointia tulee todellakin hoitaa ja vaalia. Niin unella, ravinnolla kuin liikunnallakin.

Vaikka aiheena onkin koko perheen hyvinvointi, en siltikään kuoppaisi ajatusta ”kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin”. Oli kyseessä sitten fyysinen hyvinvointi, elämänilo tai onnellisuus, kaikki se heijastuu myös lapsiin ja koko perheeseen. Positiivinen ilmapiiri, turvallisuudentunne sekä terveelliset elämäntavat peilautuvat aikuisesta lapseen, ja vanhemmuuden rooli on huomattavasti monimuotoisempi kuin kiellot, säännöt tai suulliset ohjeet. Satsaus omaan hyvään oloon ei siis ole vanhemmilta lainkaan itsekästä, päinvastoin, se on ehdottoman tärkeää!

Mutta sitten se kilpailu, jonka jo lupasin!

Eli nyt viidellä onnekkaalla olisi mahdollisuus voittaa itselleen henkilökohtainen konsultaatio Life -myymälässä!
Lifen ammattilaisten kanssa pidetyssä n. tunnin kestävässä konsultaatiossa pääset keskustelemaan kaikista omaan terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista ja saat yksilöllisiä vinkkejä, sekä tuotesuosituksia parempaan hyvinvointiin. Voittajilla on lisäksi konsultaation yhteydessä mahdollisuus saada -10% erikoisalennus kaikista konsultaatiokerralla ostetuista tuotteista. Konsultaatio voidaan järjestää missä tahansa Life myymälässä Suomessa (löydät myymälät Life -sivustolta), ja tarkka sijainti sovitaan kunkin voittajan kanssa.

Kerro kommenttiboksissa mikä/mitkä asiat koet hyvinvointisi kannalta tärkeäksi levon, ravinnon ja liikunnan lisäksi!

Kilpailun säännöt löydät kokonaisuudessaan täältä.

Voidaan hyvin! ♡

Save

Tallenna

Save

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


find the beauty in every day

15.8.2017

Hei muruset! Aurinko paistaa, ja elokuu antaa parastaan. Loistava sää oikeastaan mille tahansa toiminnalle. Ja kauneutta on tässäkin päivässä. Monia asioita, kun vain osaa katsoa, ja ennen kaikkea haluaa löytää sitä kauneutta!

Taisin tuossa jossain postauksessa vähän sivutakin sitä, että kesän aikana on tullut mietittyä blogia ja bloggaamista moneltakin kantilta. Näitä pieniä kriisejä tulee aina, tasaisin väliajoin, ja ehkä niin on jopa hyvä. Silloin nimittäin tulee miettineeksi esimerkiksi sitä, miksi ja minkä vuoksi blogia ylipäätään on alkanut aikoinaan kirjoittaa. Jokaisella on ihan varmasti omat syynsä, ja nykyisin moni kai aloittaakin koko homman hyvin tavoitteellisesti. Itselleni kuitenkin se suurin syy, ja liikkeelle sysäävä voima, on ollut juurikin se jokapäiväisen kauneuden etsiminen. Se ajatus, että kauneutta on hyvin pienissäkin jutuissa, eikä elämän tarvitse olla luksusta ollakseen kaunista. Sen kun muistaa, osaa ehkä paremmin tehdä sitä omaa juttuaan. Koska niinhän se on, että tekemisenilo tulee parhaiten kun on oma itsensä, ja tekee asiat tavalla joka tuntuu itsestä hyvältä.

Sitä jokapäiväistä kauneutta voi siis löytää vaikka kahvikupposesta tai kimpusta oman pihan kukkia. Itse asiassa, joskus vain pelkkä valonsädekin riittää!

Nappasin tuon otsikon kosmetiikkapussini kyljestä. Nimenomaan kosmetiikkalaukun kyljessä tuon tekstin voi kai ymmärtää monellakin tavalla. Voi ajatella sitä jokapäiväistä yleistä kauneutta tai siirtää ajatuksen omaan itseensä ja pyrkiä etsimään siitä peilikuvastaankin niitä positiivisia asioita turhan negatiivisuuden sijaan. Toisaalta se kauneudenhoitokin voi olla arkista kauneutta. Hetki itselle ja omalle hyvinvoinnille.

Aina välillä kyselette kosmetiikavinkkejä, ja ajattelin nostaa nyt pari tuotetta tuolat kauneuspuoleltakin pöydälle. Olen nimittäin tämän kesän aikana hurahtanut retinolivoiteeseen! A-vitamiinin, eli retinolin sanotaan olevan yksi tehokkaimpia ihon uudistajia. Retinoli onkin yksi niistä harvoista kosmetiikan raaka-aineista, jonka vaikuttavan tehon ja ikääntymisen merkkien hidastamisen jopa lääketieteemme tunnustaa. Retinoli siloittaa juonteita ja ryppyjä tehokkaasti ja aktivoi hiussuonia. Kun iho saa enemmän happea se vastaanottaa myös muut hoitavat ainesosat paremmin, ja kuona-aineet poistuvat ihosta tehokkaammin. Retinoli vilkastuttaa hyaluronihapon ja kollageenin  muodostumista ihossa, mikä taas johtaa ihon pehmeyteen ja elastisuuteen.

Ei tuo retinoli tietenkään mikään portti ikuisen nuoruuden lähteelle ole, mutta kesän käytettyäni voidetta huomaan kyllä ihon parantuneen. Jopa siinä määrin, että koen kevyemmän kerroksen meikkivoidettakin riittävän. Itselläni se on nimittäin myös tasoittanut ihon väriä. Retinolin käyttö pitää kuitenkin aloittaa pikkuhiljaa, ja teinkin niin, että käytin voidetta aluksi vain joka toinen ilta ja siirryin sitten päivittäiseen käyttöön. Yön aikana retinolivoide ikään kuin toimii tehokkaana naamiona ja aamulla iho näyttää taas kirkkaammalta.
Toisille retinoli saattaa ainakin aluksi aiheuttaa ihon kuivumista, mutta itse en tätä huomannut, vaikka ihoni erittäin herkkä ja kuiva onkin. Ehkä kevät ja kesä ovatkin parempi aika retinolin käytön aloittamiselle, kuin esimerkiksi alkuvuoden kuiva pakkasilma. Niin, ja käytän muutenkin kuivan ihon tuotteita, joten ehkä se osaltaan vaikuttaa myös. Yksi suosikkini on *Madaran SOS -voide, joka taltuttaa kiristävän ihon kasvoilta hetkessä, ja esimerkiksi saunan jälkeen ihoni oikein huutaa voisetta. Tuo BM Optiretin taasen on sellainen helposti saatavissa oleva (ja kohtuuhintainen) retinolivoide, ja tomii siitä syystä erittäin hyvin tällaiselle maalaiselle. 🙂

Tiedättekö, mä ostin juuri ihka ensimmäiset koulutarvikkeet. Vain pari kolmen euron muistikirjaa Tokmannilta, mutta kuitenkin. Tunsin itseni ehkä vähän jopa lapselliseksi, mutta oi että kun tuli hyvä fiilis! Joskus ne aika pienetkin asiat voivat tuoda paljon iloa.

Aurinkoa päiväänne! ♡

*Madaran SOS -voide saatu blogin kautta / Life

Save

Save

Save