aika ihana syyskuu

05.9.2018

Heipsan!

Onhan se oikeesti aika ihanaa, että syyskuussa voi kulkea paljain säärin! Ja kelit ovat nyt jopa paremmat kuin viime kesänä monena heinäkuun päivänä. Tämän aurinkoisen ja lämpimän ajanjakson kun miinustaa siitä elokuun ja tammikuun välisestä pimeästä, kylmästä ja sateisesta kaudesta, on lopputulos enemmän kuin mieleeni. Syksy makuuni!

Mitä tulee pukeutumiseen, nyt on tosiaankin nähtävissä asua moneen makuun. Silmiini osui eilen Helsingissä nuori nainen, joka oli verhoutunut villakangastakkiin, paksuun kaulahuiviin, pipoon ja hanskoihin. Toki aamut ovat viileitä ja kylmiäkin, mutta jokseenkin tuosta flunssasta toivuttuani olen kyllä kokenut kelit vielä ainakin kohtalaisen kesäisinä. Jos mekkokelejä on tarjolla, yritän hyödyntää ihan jokaisen päivän.

Mä olen tänään mässännyt luumuilla. Tai kriikunoilla oikeastaan. Viime vuonna satoa tuli vähän huonommin, mutta tänä vuonna ne kaikkein vanhimmatkin oksat kannattelevat huikeaa määrää hedelmiä. Silti taitaa ihan jokainen päätyä suuhun, parhaita kun ne ovat juurikin näin.
Joillekin kriikunoiden tapa levitä juuriversoistaan on sietämätön, ja sanotaan, että puusta on liki mahdoton päästä eroon. Meillä suurin osa versoista ajellaan ihan leikkurilla nurmikon mukana, mutta muutaman olemme viime vuosian jättäneet myös kasvamaan. Kun kuusi vuotta sitten muutimme tänne, oli pihassa kolme nuorta kriikunan taimea, joille oli annettu kasvumahdollisuus samaan tapaan. Tänä vuonna niistä yhteen tuli jo hedelmiä. Enemmänkin päänvaivaa itselleni tuottaa tuo joka paikasta versoava villivadelma. Sitä on nimittäin ihan jokaisessa perennapenkissä ja tontinrajatkin tuntuvat koko ajan tulevan lähemmäs taloa, kiitos vattujen. 🙂

Mutta hei, toivottavasti nämä kelit jatkuvat vielä pitkään. Moni mekko tykkää ihan varmasti tällaisesta syystuuletuksesta! Mutta nyt nukkumaan. 🙂


syyskuu

03.9.2018

Maanantaita!
Ja ajatella, että ollaan jo syyskuussa! Tuntuu ihan hassulta, kun juurihan tässä vasta ihmeteltiin erityisen lämmintä kevättä. Ja vaikka syyskuun nyt luvataankin alkavan varsin kesäisissä lämpölukemissa, oli ainakin täällä meillä tuo kuun aloitus varsin syksyinen. Lauantaina nimittäin satoi vettä välillä oikein kunnolla ja enemmän tai vähemmän ihan koko päivän. Menin heti aamulla ulos nostelemaan sormustinkukan taimia kukkapenkkeihin ja vaikka ylläni oli sadevaatteet ja kumisaappaat, olin kuin uitettu koira. Tavallaan oli myös aika ihanaa lätkiä menemään savisissa saappaissa ja kuraisissa vaatteissa. Kädetkin tuli huuhtaistua syöksytorven alla, joten jokin kurraleikeistä innostuva lapsi sisälläni nautti tilanteesta hyvinkin paljon.

Mutta jos lauantai olikin hämärän syksyinen ja sateinen, niin onhan tuo valo ja aurinko onneksi taas palannut syyskuutakin ilostuttamaan. Niin kivaa kuin välillä onkin nauttia hämyisestä sadepäivästä, en ihan vielä ole valmis luopumaan valosta. Oikeastaan en luopuisi siitä ollenkaan, mutta Suomessa kun ollaan, tähänkin asiaan pitää jollakin tasolla valmistautua. Henkilökohtaisesti oma valmistautumiseni on pitänyt tähän asti sisällään uusiin kirkasvalolamppuihin tutustumista. Kohta 15 vuotta vanha valonlähteeni alkaa olla jo melkoisen tehoton. Jos teillä on vinkata joku hyvä kirkasvalolamppu (mielleellään tuollainen uusi LED), niin otan vinkit ilolla vastaan.

Koska meidän omenapuut on vielä sen verran pikkuisia, että omeanoiden suhteen ollaan kaukana omavaraisuudesta, ollaan kuskattu tänäkin vuonna omppuja mummulasta. Lähinnä niitä on tullut syötyä ihan sellaisenaan, mutta tällä hetkellä keittiön pöydällä on aineksia omenagranolaan. Jokunen omppu päätyy myös uuniin kuivumaan ja saa ehkä päälleen hennon kanelihunnun. Tulee muuten samalla kiva huonetuoksu. 🙂

Oikein mukavaa syyskuun ensimmäistä viikkoa!


perjantai, himotushame ja alekoodi

31.8.2018

Hellurei ja perjantaita!

Ihan ensimmäinen kunnon arkiviikko takana. Ja tuntuu muuten kivalta! Flunssat on sairasteltu ja elämisen rytmi on palannut. Samalla tietysti koko arjen kirjo harrastuksineen päivineen. Enkä epäile lainkaan, etteikö tänään kun viimeiset aikataulut ja kuljetukset on viety kunnialla läpi, myös viikonloppu tulisi ihan tarpeeseen.

Arjen huomaa ihan parhaiten kyllä siitä, miltä koti näin perjantaina näyttää. Keittiön pöydällä on pinot puhtaita viikattuja vaatteita, sillä kukaan ei ole saanut niitä kulkemaan siitä eteenpäin. Tiskipöydällä kasa juomapulloja kuivumassa, ja eteinen joka pursuaa kenkiä. Sitten on reppua ja mailaa, tossua, kassia ja soitinta. Se kaikki on helppo rajata pois kuvasta, mutta todellisuudessa tuo raivaus saattaa vaatia vielä tänään myös ihan konkreettista työtä. 🙂

Mä olen aina tykännyt eläinprinteistä. Muistan joskus tosi tosi nuorena ostaneeni jo edesmenneestä Seppälästä sellaiset leopardikuvioiset rintsikat, joille siskoni nauroi katkeamatta. Itse asiassa se kuosi oli sellainen tosi nykyaikainen (tarkoitan nyt tätä päivää), ja ottaisin vastaavat liivit nytkin enemmän kuin mielelläni. Mutta siis tykkään näistä printeistä edelleen, ja nyt kesän aikana sain ihan valtavan himotuksen tähän Neo Noirin leo-hameeseen. Selasin nettikaupan toisensa jälkeen ja jouduin ikäväkseni kuitenkin pettymään kun hame olikin sitten joka paikasta loppu. Onnekseni Lifestyle La Luna sai kuitenkin tilattua vielä muutaman kappaleen kyseistä hametta ja sain viimein tyydytyksen hamehimooni.

Se on mun mielestä sopivasti rock ja chic! Ja kiva just näin vähän väriä ympärillään. Olin eilen aamulla lähdössä yhteen työjuttuun noissa punaisissa kengissäni ja Klaara sanoi, että ne on tontun kengät. Kieltämättä ne on aika jouluiset (ainakin väriltään) ja vähän jopa kärjistään tonttulookkia, tai no, ainakin terävät. Kengät on H&M Premium Quality -mallistosta vuoden takaa. Matalakantaiset mokkakengät, oikein kivat ihan farkkujenkin kanssa.

Mutta hei, alekoodia lupasi otsikko ja täältä pesee:

Koodilla uusikuu saat -25% alennusta kaikista Lifestyle La Lunan normaalihintaisista tuotteista. Koodi ja alennus ovat voimassa tiistaihin 4.9. 2018 (klo 23.59) asti.

Oikein lokoisan makoisaa viikonloppua! Nuorimmainen käynnisti juuri imurin, joten taidat mennä ja ottaa osaa talkoisiin. 🙂