Heipsan ja aurinkoa uuteen viikkoon!

En tiedä, oliko se tuo kuuma kesä ja se, ettei uunia juuri halunnut lämmittää, vai sitten vaan jokin selittämätön mielensolmu, mutta tajusin tuossa viikonloppuna, että olen tyystin lopettanut leipomisen. Tai siis olen toki leiponut kaikenlaisia kakkuja ja piiraita pitkin kesääkin kun on ollut tarve, mutta olen lopettanut sellaisen ”harrastusleipomisen”. Sen, että vatkaa tai vaivaa taikinaa ihan puhtaasti pelkästä tekemisen ilosta. Viime aikoina on tuntunut, että olen kadottanut otteeni vähän useammankin asian suhteen ja seilannut omassa pienessä ristiaallokossani. Tästä syystä puhdas oivallus leipomisen ihanuudesta tuli enemmän tai vähemmän hyvään saumaan. Jonkinlainen lukko avautui ihan muuten vain leivotun omenakakun myötä. Ehkä leipominen vain on sellainen omia elämänarvoja vahvistava harrastus, jota ei saisi unohtaa vaikka kuinka olisi hellettä tai muuta ihmeteltävää.

Kuten olen kertonut, meillä ollaan toistaiseksi vielä mummulan omenasadon varassa, mutta tänä vuonna se sato onkin ollut varsin tuottoisa ja noista raamatullisia hedelmiä on riittänyt meillekin oikein mukavasti. Tosin minusta tuntuu, että kuiva kesä on tehnyt omenoista älyttömän jauhoisia, enkä saanut ainuttakaan hedelmää kestämään omenakairan (tai -poran) lävistämistä. Uuniin mennessä omenakakku ei siis ollut kummoisenkaan näköinen kun lohkot hapertuivat käsiini, mutta vanha sanonta ”leivo leipä liipin, laapin, kyllä uuni kaunistaapi” piti kutinsa ja lopputuloksesta ei tullut lainkaan hullumpi. Koska se ”harrastusleipominen” on sitä lajia leipomista, jossa jokainen työvaihe ja jokainen tuoksu on vähintään yhtä tärkeitä kun aikaansaatu lopputulos, nakkasin kakkutaikinaani oikein kunnolla kanelia. Omenan ja kanelin tuoksuyhdistelmä jos mikä saa aikaan takuuvarman hyggefiiliksen.

Jos kuuma kesä laittoi pasmat sekaisin, on tämä syksysttelykin tänä vuonna vähän kaksipiippuinen juttu. Jossain määrin nimittäin syysfiilikseen pääsee vaikka sitten omenan ja kanelin tuoksulla, mutta esimerkiksi callunat on tullut kierrettyä kaupassa vielä toistaiseksi aika kaukaa. Että vaikka siihen fiilikseen jotenkin pääseekin, niin ei kuitenkaan vielä ihan kunnolla. Mutta ehkä sekin tästä vielä iskee päälle ihan tosissaan. Kenties ensimmäisen takkatulen myötä ja kelien jossakin kohtaa viiletessä.

Olen viime aikoina saanut kokea myös vilkasta unielämää ja tässä eräänä aamuna totesin miehelleni, että näin ihan hirveää painajaista. Unessani nimittäin oli joulu, enkä ollut yhtään ehtinyt valmistella ja hössöttää tuota loppuvuoden suurfestaria. First world problems, tiedän! Mutta hei, aika kauheeta silti! Joten myönnettäköön, että kun tässä viime päivinä olen lihottanut Pinterestin kasvihuonetauluani, on sieltä kuvavirrasta tullut napsittua muutama jouluinenkin idea jo ainakin korvien väliin hautumaan. Sanokaa mitä sanotte, kyllä ihmisen pitää tehdä just niitä juttuja, joista tulee hyvä mieli. On se sitten ihan huvin vuoksi leipomista tai joulusta inspiroitumista syyskuussa.

Omenakakun ohjeen olen kirjoittanut blogiin pariinkin kertaan, mutta löydät sen esimerkiksi Omenakakku kuin kukka -postauksesta.

Ensi viikolla nämä kahvittelut hoidetaan toivottvasti jo kasvihuoneessa, joten kaipa siinä on hyvä syy loihtia taas joitakin herkkuja. Ja Ehkä sitä sitten myös innostuu niistä syysistutuksista. Monta ideaa ja mielikuvaa on jo valmiina, nyt pitäisi vain päästä toteuttamaan!

Oikein ihanaa maanantain jatkoa! ♡

Kaupallinen yhteistyö / SPR

---

Sunnuntaita!
Tänään mennään tosi tärkeän asian mukana, nimittäin Suomen Punainen Risti kaipailee juurikin sinun apuasi, ja tarkemmin sanottuna aikaasi. Tänäkin vuonna järjestetään SPR:N Nälkäpäivä -lipaskeräys (20.-22.9.). Kyseessä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys ja veikkaisinpa, että samalla myös yksi tunnetuimmista keräyksistä. Nälkäpäivä-keräyksen tuotolla kartutetaan SPR:n katastrofirahaston varoja. Rahaston sitomattomat varat mahdollistavat nopean toiminnan kriiseissä ja katastrofeissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.  Jos koet, että elämästäsi löytyisi edes tunti-pari tärkeille talkoille, nyt jos koskaan on loistava hetki tarttua toimeen ja tulla lipaskerääjäksi! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä SPR:N kanssa

Meillä kun tuo kohta kymmenvuotias jää yksinään kotiin, käydään yhä aika ajoin läpi tuttu litania toimintaohjeita hätätilanteen varalle. Yksi erittäin tarkkaan painottamani asia on se, että tulipalon sattuessa kotoa on poistuttava heti. Ja heti tarkoittanee tässä kohtaa sitä, että kaikki muu jäätetään taakse, eikä mitään lähdetä hakemaan tai etsimään. Ihmishenki menee tässä kohtaa kaiken muun edelle, niin karulta kuin se kuulostaakin. Kun tulipalossa menettää kaiken, menettää kuitenkin myös paljon sellaista, mitä ei voi koskaan saada rahalla takaisin. Rakkaissa esineissä ja valokuvissa on muistoja ja tunteita, hetkiä joita ei voi enää elää uudelleen. Samalla ihminen menettää kuitenkin myös kaiken sen, mitä kutsumme perustarpeeksi. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu seistä kylmässä yössä paljain jaloin ja pelkkä yöpaita yllään. Kohdata se tosiasia, että on juuri menettänyt ihan kaiken ja pahimmassa tapauksessa rakkaan ihmisen.

Tulipaloesimerkki tuntuu luontevimmalta kuvaamaan hetkessä syntynyttä hätää täällä kotimaassa. Maailmalla vastaavan kaltaiseen tilanteeseen joutuu ihmisiä monin verroin, ja humanitaarisen avun tarpeessa elää jopa 100 miljoonaa ihmistä. Nälkäpäiväkeräys on tapa auttaa molemmissa tilanteissa. Oli kyse sitten tulipalossa omaisuutensa hammasharjasta lähtien menettäneistä tai katastrofialueen kenttäsairaalan hoitoa tarvitsevista, Nälkäpäivä-keräyksen varat ovat juurikin tähän tarkoitukseen.

Mitä Nälkäpäivä-keräyksen varoilla sitten konkreettisesti saadaan?

Esimerkiksi Bangladeshin kenttäsairaalassa kaksi euroa riittää potilaan päivittäiseen ruokaan. 10 euroa mahdollistaa antibioottikuurin 10 lapsipotilaalle, 17 euroa äitiyspakkaukseen kenttäsairaalassa synttynäneelle ja 142 euroa takaa tynnyrillisen dieseliä jolla sairaalaan saadaan sähkö yhdeksi päiväksi.

Suomessa 22,5 euroa tuottaa yhdelle vapaaehtoiselle kadonneen etsintäkoulutuksen,  50 euroa henkisen tuen koulutuksen. 160 euroa taasen riittää varmistamaan vaatteet tulipalon uhrille. 

Nälkäpäivän lipaskeräykseen voit ilmoittautua SPR:n sivujen kautta. Mukaan kannattaa lähteä, vaikka et pystyisikään osallistumaan kokopäiväisesti, sillä jo tunnistakin on suuri apu. Voit osallistua lipaskerääjäksi yksin, mutta myös isomassa ryhmässä ystävien tai työtovereiden kanssa. Kaikki apua on tarpeen, ja jokainen lipaskerääjä on yhtä tärkeä. Lisää tietoja Nälkäpäivästä ja lipaskerääjäksi ilmoittautumisen löydät täältä.

Tule mukaan. Yhdessä saadaan enemmän aikaan!

Kaupallinen yhteistyö / Willab Garden

---

Heipsan!

Ensi viikolla päästään viimein kasaamaan kasvihuonetta ja koko kesän mittainen odotus vihdoinkin palkitaan. Kasvihuoneen nousemista pääsette seuraamaan kohtalaisen suorana ainakin instan stooreista, mutta sitä ennen ajattelin kuitenkin kirjoittaa muutaman rivin (joka muuttui tosin kilometritekstiksi) kaikesta siitä muusta, mitä itse kasvihuoneen rakentaminen pitää sisällään. Myönnän, että olin itse jokseenkin tietämätön kaikista niistä tarvittavista työvaiheista, ja ajattelinkin, että ehkä omista havainnoistani ja vinkeistäni olisi hyötyä jollekulle muulle. Kirjoitukseni on nyt ehkä enemmänkin sarjaa ”naiselta naiselle”, joten älkööt ammattilaiset vaivautuko nauramaan puutteellista ammattisanastoani. 🙂  Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Mutta hei,  aloitetaan!

Ihan ennen ensimmäistä lapionpistoa pitää tietenkin päättää, millaisen kasvihuoneen haluaa ja mihin sen sijoittaa. Kuten olen aikaisemmin kertonut, oma haaveeni on aina ollut korkean muurin päälle rakennettu kasvari, ja tästä syystä myös tarvittavat pohjatyöt eroavat pitkälti tavallisesta täysin lasiseinäisestä kasvihuoneesta. Kasvihuoneen koon valintaan taasen vaikuttaa tietenkin sen käyttötarkoitus. Koska meidän kasvihuone tulee toimimaan myös huvimajana, tilaa pitää riittää sekä kasveille, että oleskeluun. Paras saamani vinkki Willabgardenilta olikin ”kukaan ei ole koskaan jäänyt katumaan liian suuren kasvihuoneen rakentamista”. 🙂

Kaikki tähän asti kasvihuoneesta kirjoittamani postaukset löydät täältä, ja niissä enemmän juttua ajatuksistani kasvihuoneessa. Tällä kertaa kääritään enemmän hihoja.

Mitä tulee erilaisiin rakennuslupasäädöksiin, nämä asiat kannattaa tarkistaa kuntakohtaisesti. On eri asia rakentaako kasvarinsa taajama-alueen tarkkaan kaavoitetulla asuinalueella (jossa jopa harjakaton suunta on tarkoin määrätty), vaiko haja-asutusalueella kuten me. Mutta oman kunnan rakennustarkastaja osaa kyllä kertoa mitä saa tehdä ilman virallista lupaa ja mihin lupa sitten vastaavasti tarvitaan.

Willab Gardenin Mur Maxi 4 -kasvihuone oli oma valintamme ja kasvihuoneen kooksi valikoitui 18,7 m².  Kaksoisovien kautta vaihtuu paitsi ilma, kulkeutuu siitä myös tarvittaessa huonekalut. Lisäksi suuri oviaukko luo vaikutelman, jossa tila sekä kasvihuoneen sisällä että ulkopuolella ovat kuitenkin yhtä.

Tuossa yllä olevessa kuvassa näkyy puun alle sijoitettu oleskeluryhmä, joka vilahtelee kesäpostauksissani tiuhaan. Tästä kuvakulmasta näette myös kasvihuoneen paikan, se on nimittäin tässä yllä olevassa kuvassa tuo keskellä oleva kaivettu alue. Alapuolella taasen on kuva, jossa näkyy paikalla aikaisemmin ollut hiekkalaatikko ja juuri pois kaivetun unkarinsyreenin paikka. Toisin sanoen kasvihuone korvasi syreenin ja hiekkalaatikon. 🙂

Kun kasvihuoneen koko ja paikka on päätetty, lupa-asiat selvitetty ja kasvihuonetilaus tehty, alkaa valmistelut. Ihan ensimmäinen vaihe oli tietenkin pohjapaikan kaivaminen. Muurikasvihuone on luonnollista pystyttää valetulle betonipohjalle, mutta valettu pohja soveltuu myös muihin kasvihuoneisiin. Se on ja pysyy ja luo vankan pohjan rakennukselle jonka toivoisi tietenkin palvelevan käytössä kymmeniä vuosia. Koska kasvihuoneeemme on pinta-alaltaan aika iso ja kesä oli kuuman helteinen turvauduimme koneelliseen kaivamiseen pelkän lapioimisen sijaan. Mitään syvää kuoppaa ei toki tarvinnut kaivaa, vaan oikeastaan sellainen n. 30-40 cm jonka mukana lähti nurmikko.

Rehellisyyden nimissä, vielä tässä kohtaa en ollut päättänyt, millainen kasvihuoneen ympärillä oleva maa tulee olemaan. Jonkinlainen ajatus oli, että kasvihuone olisi sen verran kokeammalla, että maa viettäisi kunnolla sen reunoilta alaspäin. Koska olen ihminen, jonka pitää saada haudutella idoita päässään kohtalaisen pitkäänkin, tuli lopullinen mielipiteeni asiasta ihan vasta juuri tämän viikon aikana. Nimittäin haluan, että kasvihuoneen ympäriltä poistetaan nurmea ja siihen tehdään tehdään ihan kunnollinen sorakäytävä. Kasvihuoneen eteen haluan sitten sellaisen vähän isomman sora-alueen, joka saa toimia ikään kuin kuistina kasvihuoneelle. Kenties sen voisi rajata samanlaisilla kivillä, kuin tuo meidän ajorata on rajattu. Joka tapauksessa nämä hienosäädöt ovat niitä ensi keväänkin töitä, sillä tässä alapihalla on vielä vuodentakaisestakin kaivamisesta jonkinverran paikkaustöitä jäljellä. Kuten sanottu, mennyt kesä helteineen ei hellinyt uuden nurmikon kasvatusta, mutta kaivon pohjaa se vilkutti sitten sitäkin enemmän. 🙂

Kun kasvihuoneen pohja oli kaivettu suurin piirtein tasaiseksi, se täytettiin soralla. Tässä kohtaa projektia tuli muuten lisättyä pihan ajoradallekin soraa sen verran että syskyllä ei jouduta taas ihan liejussa kulkemaan. Homma mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta kun ei olla toimerruttu. Nyt kun soraa joka tapauksessa jouduttiin ajamaan ja levittämään, tuli ikään kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 🙂

Vasta soran levityksen jälkeen alkaa ne varsinaisesti tarkkuutta vaativat työt. Kasvihuonetilauksen yhteydessä meille toimitettiin tarkat muurimitat juuri meidän kasvihuoneestamme, ja niiden avulla sekä pohja, että muuri saadaan juuri oikean kokoiseksi.

Pohjan muotti rakennettiin ”kakkoskutosesta” ja tuettiin paikoilleen siten, että muotti on varmasti suorassa. Tässä kohtaa on siis tärkeää, ettei vala pohjaa joka viettää johonkin suuntaan. Tavallisen vatupassin sijaan meidän muotti meni suoraan sellaisella hienolla ammattitimpurin mittaimella, joka piipitti ja piippasi kunnes kaikki kulmat olivat ojennuksessa. 🙂

Kun valumuotti on viimein nakuteltu kasaan ja paikalleen, valmistaudutaan itse valamiseen. Muottiin asetetaan raudoitusverkko, joka jää irti muotin reunoista siten, että koko verkko jää varmasti valun sisään, eikä valuta ruostetta reunoille. Raudoitus askarreltiin niin, että siihen käytettiin yksi kokonainen verkko ja loppu leikeltiin paloina. Ylijääneestä verkosta olin enemmän kuin iloinen, sillä nyt on ensi kesäksi myös komea kukkatuki. 😀 (Rippuen muurista) raudoitukseen tarvittiin myös tuollaisia ”tartuntapätkiä”, ja vähän pidempiä rautoja kähvelsinkin talteen ihan vain siltä varalta, että ensi kesänä ritarinkannukset taas kasvaisivat kaikkeen komeuteensa. Niin, ja onhan mulla myös ne daaliat mielessäni! 🙂

Kun muotti on tukevasti paikallaan ja raudoitus näperrelty on aika täyttää muotti betonilla. Betoniautosta tuo määrä valuu noin puolessa tunnissa ja samalla seosta levitellään ja sekoitellaan niin, että sitä varmasti menee jokaiseen kulmaan.

Näissä kuvissa näkyy nyt myös nuo raudoituspätkät, joiden tehtävä on siis tukea itse muuria.

Saatatte ehkä muistaa, kun valaessamme keittiön betonitasoja mieheni lähtikin omille matkoilleen ja jätti minut paniikkiin juuri muottiin kipatun betonin sekä kahden pienen huomiotani tarvitsevan lapsen kanssa. Koska keittiön tasoista nyt kuitenkin tuli ihan kohtalaisen nätit (vaikka itse sanonkin ;)) on tämä betonivalaminen tullut meillä vähän sellaiseksi vitsiksi, että tässäkin kohtaa ystävät nauroivat Emilian kyllä valavan yhden kasvarin pohjan ihan tuosta vaan. 😀 Homma jätettiin kuitenkin ihan ammattilaisille ja minä valan seuraavaksi sitten vaikka kukkaruukkuja. Pari ruukkua mieheni oli kuitenkin valanut jo nyt ylijäämäbetonista. Kenties jokin hyvitys viimekertaisesta. 😉

Kaikkea on turha änkeä ja tunkea yhteen postaukseen, joten jatketaan juttua toisella kertaa. Nimittäin tuosta muurista saan varmasti aikaiseksi ihan yhtä paljon tekstiä, ja liika asia yhdellä kertaa taitaa olla ihan oikeasti liikaa.

Kivaa torstaita!