Herkullinen tuorepuuro ja muita vatsajuttuja

14.10.2018

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Life ⎮ Ambassador


Aurinkoista syyssunnuntain iltapäivää!

Tänään pikkuisen asiaa oman navan ympäriltä, eli toisin sanoen vatsan hyvinvointia. Jo pitkään on puhuttu siitä, miten suolisto on kehomme toiset aivot herkän yhteytensä vuoksi. Jos joku vielä sattui pitämään ajatusta huuhaana, niin viimeistään tämän syksyn uutisoinnista on voinnut lukea, että aivo-suolistoyhteys on nyt jopa ihan tieteellisesti todistettu! Mutta onhan se ihan selvää, että vatsan hyvinvointi vaikuttaa niin mielialaamme kuin elämänlaatuummekin, ja tänään muutamia vinkkejä hyvinvoivan vatsan, sitä kautta ja paremman mielen saavuttamiseen. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa.

Kuten olenkin jo aikaisemmin kertonut, olen itse joutunut taistelemaan vatsavaivojen kanssa joskus ihan todenteolla ja päätynyt jopa leikkauspöydälle jatkuvan ongelmani kanssa. Nuo ajat on onneksi takana päin, eikä vatsavaivat enää sulje elämää neljän seinän sisään, mutta tuo koetteleva vaihe elämästä on kuitenkin aika vahvasti muistoissa. Niin pieneltä kuin sana ”vatsavaivoja” kuulostaakin, kyse on oikeasti elämänlaadusta, mielen ja ihan koko kehon hyvinvoinnista.

Ruokavaliolla on tietenkin ihan äärettömän merkittävä vaikutus siihen, miten vatsamme voi. Ihan yhtälailla kuin raskas ateria väsyttää ja tekee olon nuutuneeksi, suolistoa ärsyttävät ruoka-aineet alentavat mielialaa ja aiheuttavat kipuja ja stressiä. Se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Hyvä esimerkki on kansallisherkkumme ruisleipä. Täynnä kuitua ja terveellistä ruista, mutta omalle vatsalleni liian suuri pala purtavaksi. Se mikä lopulta on omaa napaa ajatellen paras vaihtoehto löytyy usein vain kokeilemalla. FODMAP-ruokavalio on aika hyvä keino tilanteen rauhoittamiseksi ja sen avulla pystyy myös etsimään niitä oman suoliston ja vatsan ”kipupisteitä”.

Henkilökohtaisesti olen aivan ihastunut kauraan, jota vatsani sietää oikein hyvin ja jopa tarvitsee säännöllisesti. Myös maitotuotteiden vähentäminen minimiin on tuonut hyviä tuloksia. Samalla tiedostan, että ongelmia tuottaa sekä vehnä, että sokeri, ja noiden kahden jälkimmäisen yhdistelmä on ehkä se kaikkein pahin. Toisaalta asian tiedostamalla osaa myös vältää ne pahimmat hairahdukset. Vaikka itse tehty pulla taivaallisen hyvää onkin, ei se voi olla jokapäiväinen herkku. Vaikka vehnä-sokeriherkut koukuttavatkin, on putki syytä katkaista ennen kuin tilanne äityy liian pahaksi.

Tykkään ihan hirmuisesti kaurapuurosta ja voin vallan mainiosti syödä sitä aamupalan lisäksi myös välipalana. Toisaalta vaihtelu virkistää, ja joskus välipala saisi olla jotakin muutakin kuin kuuma puuro. Tuorepuuro on helppo välipala kun sen valmistaa vain tarpeeksi ajoissa. Vähintään 12 tunnin turvotus takaa sen, että puuro ei kipristele vatsassa, mutta välipalan voi vallan mainiosti valmistaa vaikka vuorokautta aikaisemmin tekeytymään. Helppo napata mukaan vaikka töihin ja lisukkeilla välipalasta saa aikaan monia eri variaatioita.

Markkinoilla on myös erilaisia vatsan hyvinvointiin tarkoitettuja jugurtteja, mutta avattu, ja tuorepuuroon sekoitettu probioottikapseli tekee kylmästä puuroannoksesta ihan varmasti paremman vaihtoehdon!

Herkullinen tuorepuuro

2 annosta

2dl kaurahiutaleita
2rkl chian siemeniä
2rkl kookoshiutaleita
3,5dl kauramaitoa
( vaihtoehtoisesti sokeroimatonta kookos- tai mantelimaitoa)
ripaus aitovaniljaa
(tai pari pyöräytystä myllystä)
(suolaa)
(Makeutusta)

(probiootit)

 

Sekoita kaikki aineet keskenään ja laita tiivissä astiassa jääkaappiin tekeytymään vähintään 12 tunniksi. Lisää päälle maapähkinä- tai mantelivoita, rouhittuja pähkinöitä tai manteleita, marjoja, helmäsosettä tai hilloa. Nopeasti kookosrasvassa paistetut ja kanelilla maustetut banaaniviipaleet kruunavaat tuorepuurosta jälkkärimäisen välipalaelämyksen! Chia on hyvä kuitulisä joka hellii vatsaa luonnolisella geelimäisellä olemuksellaan. Muista kuitenkin liottaa hyvin ja pidä päivittäinen annos kohtuuksien rajoissa. Muista myös, että kuitu vatsassa vaatii seurakseen nestettä. Riittävä veden juonti on siis myös vatsan kannalta tärkeää.  Lifen Chiasta saat vielä vuoden loppuun sen 20% alennuksen koodilla uusikuu.

Probioottikuuri silloin tällöin on paikallaan ihan jokaiselle, mutta joskus suolisto-oireet äityvät pahoiksi ja pitkittyvät. Tilanteen katkaisuun hyvä apu on Lifen  Sporebiotic. Itiömuotoiset bakteerit selviytyvät paremmin suolistoon ja kestävät esimerkiksi mahahappoja. Olen itse käyttänyt tätä ihan muutaman päivänkin kuureina, kun vatsa alkaa temppuilla, mutta tuotetta voi käyttää myös pitkäaikaisesti. Hyvä apu myös esimerkiksi matkailijan käyttöön!

Puhdas+ Saccharomyces Boulardii on probioottihiiva, eli eräänlainen hyvä hiiva, joka voitelee ja rauhoittaa vatsaa. Sopii oikein hyvin kuuriluontoiseen tai jatkuvaan käyttöön. Tämä eroaa maitohappobakteereista sillä, että tuote ei ole bakteeri. Joten mikäli haluat hoitaa vatsaa ja suolistoa jo antibioottikuurin aikana, Boulardii on tuote juurikin siihen!

Me suomalaiset ollaan ehdotonta kahvikansaa ja itsekin tunnustaudun jonkinlaiseksi kahviriippuaiseksi. Olen kuitenkin aika kranttu kahvini suhteen, ja suomalaisten suosimat vaaleapaahtoiset kahvit eivät sovi suuhuni ja vielä vähemmän vatsalleni. Paahdettaessa kahvista poistuu sen luontaisia happoja ja mitä tummemmaksi paahdettu kahvi, sen vähemmän näitä happoja tulee nautittua. Aika usein asian oletetaan muuten olevan juurikin toisin päin. Tummaa kahvia pidetään vatsalle pahana, vaikka moni suomalainen hyötyisi juurikin siitä, että vaihtaisi perinteiset kahvilaadut tummaan ja vahvaan kahviin. Koska olen totuttanut vatsani laadukkaaseen ja vahvasti paahdettuun kahviin, ns. huoltoasema kahvi ei tule kuuloonkaan. Koska edelleen hyvän kahvin saaminen on Suomessa keskittynyt kaupunkikahviloihin, juon kahvini useimmiten kotona. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, kun kroppa ja pää kaipaisi kofeiinia ja silloin tulee helposti nautittua kupillinen vaikka hampaat irvessä.

Pääsin testaamaan uusia Coffee Pixels kahvipatukoita ja olin kieltämättä vähän skeptinen ensimmäisen kokeiluni kanssa. Makuja on kaksi Coffee Pixels Cascara ja  Coffee Pixels Milk. Testasin ensin tuota vahvempaa Cascara-makua ja se oli kyllä sen verran jytyä, että koko patukkaa en saanut millään syötyä. Mutta jonkin ajan päästä huomasin kyllä ne perinteiset kahvin vaikutukset ja iltaunisena jaksoin juhlia oikein hyvin yli puolen yön. Omaan suuhuni Milk-maku sopi paremmin ja kahvin hyödyt irtosivat kyllä siitäkin. Casarassa kofeiinia on ison espresson verran ja Milkissä puolikkaan. Koska kahvi on diureetti, kannattaa muistaa, että kahvittelijan on syytä juoda päivän aikana myös runsaasti vettä!

Koska nämä suolisto- ja  vatsajutut on aika henkilökohtaisia voin oikeastaan kirjoittaa asiasta vain oman näkökulmani. Toisaalta, jos vinkeistäni on jotakin hyötyä edes jollekulle, päästään heti plussan puolelle. Mikäli kuitenkin kärsit jonkinlaisista vatsavaivoista niihin kannattaa hakea apua henkilökohtaisesti. Näistä ollaan juteltu paljon Porin Lifen Tiinan kanssa ja vatsaongelmat ovat kuulemma nykyisin yksi yleisimmistä vaivoista joiden vuoksi myymälään astutaan. Apua kannattaakin hakea, sillä kärsi sitten kovasta vatsasta, tai vaikkapa närästyksestä, elämänlaatuaan ei kannata uhrata asialle joka on korjattavissa!

Arvonta

Kerro kommenttiboksissa oma vinkkisi vatsan hyvinvointiin ja voit voittaa Lifen  Sporebiotic tuotteen. Palkintoja arvotaan kolme kappaletta. Jätä kommenttisi viimeistään sunnuntaina 21.10 ja olet mukana arvonnassa! Arvonnan säännöt löydät täältä.

 

PS: Muistattehan, että saatte vuoden loppuun saakka -20% alennuksen Lifen oman valikoiman tuotteista niin kivijalassa kuin nettikaupassakin koodilla uusikuu!
Life juhlii nyt lokakuussa myös synttäreitään ja sen kunniaksi onkin kivoja tarjouksia. Kannattaa siis piipahtaa myymälässä!

Oikein ihanaa sunnuntain jatkoa ja kaikkea hyvää uuteen viikkoon! ♡


Sunnuntaina

14.10.2018

Aurinkoista aamua!

Täällä heräiltiin sunnuntaiaamuun omasta sängystä ja kyllä sekin vain aika ihanalle tuntui. Ja pitkät yöunet ja auringonpaisteeseen herääminen. 🙂

Sunnuntain ohjelmaan kuuluu musiikkia, kuntosalia ja tietysti ihan vain aikaa perheen kesken. Sellainen sopiva ohjelma ja mielentila, jolla valmistutaan uuteen viikkoon.

Nämä kuvat on viime viikon keskiviikolta. Oikeastaan postaus on oli tarkoitus julkaista jo torstaina, mutta loppuviikon aikataulu on ollut enemmän kuin tiukka. Mutta samapa tuo kun ei meidän koti muutamassa päivässä mihinkää muutu, eli oikein hyvin ne voisivat olla tältä aamulta. 🙂

Ja kuten huomaatte, mun kirjakaappiprojekti on edelleen kesken!

Mutta tulin oikeastaan vain toivottamaan rauhallista ja rentouttavaa sunnuntaita. Nyt alut täyteen virtaa ja uusi viikkokin on kiva aloittaa. ♡


Kasvihuone lokakuussa

10.10.2018

Kaupallinen yhteistyö / Willab Garden


Heipsun!

Täällä on ollut tänään aivan mahtava keli. Lämmintä ja aurinkoista, aivan erilaista kuin eilen, kun tunsin olevani täysin nuutunut ja sohva veti magneetin lailla puoleensa. Illan jumppakin olisi eilen jäänyt välistä, jos treffejä ei olisi tullut sovittua ystävän kanssa. Tänään moista ongelmaa ei ole, kiitos aurinkoenergian, jonka avulla jaksaa taas ihan eri tavalla! Voisin jopa rakastua syksyyn, jos päivät olisivat aina näin kauniita!

Kasvihuone on kyllä siitä hauska, että sen fiilis todellakin elää maisemastaan. Vähän kuin olisi tapetoinut seinät iloisen kirjavilla tapeteilla. Ja vaikka ehkä jättäisinkin keltaiset ja oranssit tapetit kauppaan, niin luonnossa nuo värit ovat ihan paikallaan. Mietin väkisinkin, miltä tuntuu seurailla kasvihuoneesta käsin luonnon heräämistä henkiin taas ensi keväänä. Varmasti todella ihanaa!

Olin jo vähän ajatellut, että siirrän koristekurpitsat syrjään ja alan laittamaan sellaista vähäeleisempää tunnelmaa kasvihuoneeseenkin. Jonkinlaista talven odotusta. Tänään kuitenkin totesin, että kurpitsan oranssi  väri on mitä parhain vielä jonkin aikaa. Ja koska meillä on kuitenkin kotona niin väritöntä ja vaaleaa, on toisaalta aika kiva, että väreistä pääsee kuitenkin nauttimaan kasvihuoneessa. Ja tänään niistä tarkenikin nauttia ihan kahvikupposen äärellä – ja ilman takkia!

Tuonne kasvihuoneen peräseinälle tuli tosiaankin pitkä hylly, joka pääsi viikonloppuna vihdoin paikalleen. Tänään harjattiinkin ruukkuja oikein urakalla ja nosteltiin niitä hyllyn päälle. Kesällä tuohon on kiva laittaa esimerkiksi yrttejä ja keväällä hylly on kätevä

Vielä kun saataisiin tuo muurikin vaaleaksi ennen talven tuloa, olisin aika tavalla onneni kukkuloilla!

Oikein ihanaa oranssin aurinkoisen keskiviikon iltaa teillekin! ♡

Lisää Mur Maxi kasvihuoneesta löydät täältä, ja tästä linkistä voit lukea kaikki mun kasvihuone -postaukset.