Eilisestä positiivisuudestani huolimatta kesäkurpitsan taimieni tilanne otti koville. Symbolisesti kun kaikki itse kasvatettu on aina paljon tärkeämpää kuin valmiina ostettu. Jokainen milli ja jokainen lehti on huolella ihailtu, ja rakkaudella vaalittu. Tai ehkä taimien masentava ulkonäkö yhdistettynä kylmän koleaan säähän iski jonnekin pinnan alle. Niin tai näin, löysin itseni illalla itkemästä ruskistuneiden lehtien ja nuppujen kohtaloa.

Tiedän, että moista tunteilua on kovin vaikeaa ymmärtää, jos ei koe viherpeukalointia kovinkaan vahvasti omakseen. Ei kuitenkaan liene tarpeen kertoa, että mulle tuo harrastus on erittäin tärkeä ja jossain määrin se pitää minut järjissäni. Vähän niin kuin kirjatkin. Ne on rinnakkaistodellisuuksia, joihin uppoamalla huolet ja murheet väistyvät. Niinpä karkottaakseni zuccini-apatiaa, olen nauttinut kasvihuoneen luomasta lohdusta ja kääntänyt katseeni kaikkeen muuhun kasvavaan. Vajonnut sinne jonnekin onnelliseen mielensopukkaani, jonne maalliset huolet tai murheet eivät mahdu. My happy place ei siis välttämättä ole kirjaimellisesti kasvihuone, vaan enemmänkin se siellä saavutettu mielentila. Vähän kuin urheillessa tuleva runner’s high euforia tai ne kirjan ensimmäiset sivut, kun ymmärrät, että tämä teksti on ahmittava ja äkkiä.

Olen monesti miettinyt, miten tärkeää tuollaisen my happy place -tilan löytäminen oikeastaan on. Siis sen, että tietää miten siihen omaan flow-tilaan pääsee. Ja olen myös miettinyt sitäkin, että se oma tapa löytyy varmaankin vain kokeilemalla. Itse saan kivat kiksit myös siivouksesta, mutta en pysty esimerkiksi ymmärtämään niitä joille onnellisuuden korkein tila syntyy vaikean kuvioneuleohjeen noudattamisesta, tanssimisesta tai soittamisesta. Ehkä juuri siksi, että en ole kokeillut. Todistetusti kun nämäkin lajit kuitenkin toimivat.

Missä mun happy place ei kuitenkaan yleensä ole, on kaikenlaiset kokkarit ja kekkerit. Sellaiset, joissa bloggaajien odotetaan tai oletetaan jatkuvasti käyvän. Tarvitaan erityisen hyvä syy, että innostun lähtemään omasta periferiastani jonnekin sivistyksen keskelle. 😀  No tänään sellainen syy kuitenkin on. Eikä ehkä muuten, mutta kun mukaan saa ottaa 11-vuotiaan avecin, jolle tilaisuus on sitten sitäkin tärkeämpi. Eli tälle illalle on tiedossa laatuaikaa esikoisen kanssa. Ihan kiva, sillä tuntuu, että tuon ikäistä poikaa on jo välillä vähän vaikea ilostuttaa. 🙂

 

Ps. tuo viime syksynä saamani Univormun tarvikevyö on taas päässyt käyttöön. Sen pukeminen on ikään kuin siirtymäriitti todellisuudesta omaan maailmaan. Kaikki tarvittava näppärästi käsillä ja pepun päällä vielä lisäläppä puhelimelle josta voi puuhaillessa kuunnella äänikirjaa. Nautinnon maksimointia, sanoisin. Hyvä vinkki vaikka äitienpäivälähjaksi. Tai no, ehkä tulee vähän viime tippaan, mutta jos lahjan kanssa ei ole ihan niin päivän päälle, niin ehtiihän se kuitenkin kesän puutarhasesonkiin. 😀

Heipsan!

Maanantaiaamu löi tänään melko karskisti vasten kasvoja, mikä johtunee täysin kovin lyhyeksi jääneistä yöunista. Ei minulla arkea vastaan mitään ole, siihen pitää vain sisällyttää riittävä yöunet. Miniloma vapun perään teki kuitenkin hyvää ja kotiin oli taas kiva palata.

Kevät on ottanut hiukan takapakkia, tai ainakin mitä tulee lämpötiloihin. Nyt elellään sitä malttamattomalle sisustajalle pahinta aikakautta. Sitä, kun kaupan leikkokukat ei enää juuri  jaksa kiinnostaa, mutta vielä ei ole kauheasti maljakon täytettä ulkoakaan poimittavaksi. Tai no, tulppaaneja olisi, ja kevätkaihonkukkaa. Valkovuokotkin saivat lisäaikaa ja idänsinililjat. Mutta kevään ensimmäisten kukkijoiden (joita ei millään edes tohtisi poimia) lisäksi odotan ainakin itse jo ihan valtavasti syreeniä, juhannusruusua, pioneita ja niitä daalioita. Edes marjaomenapensaan oksia! Ah, sitä onnenaikaa kun pöydälle voi nostaa maljakon täydeltä kukkia. Ihan ilmaiseksi (tai ainakin melkein ilmaiseksi) omasta pihasta napsimalla. Tuoreita kukkia keittiössä, olkkarissa, makuuhuoneessa ja jopa veskissä ja eteisessä. En sitten millään malttaisi odottaa!

Tänään olen yrittänyt elvyttää kesäkurpitsan taimia. Olen puristellut muoviruukkuja, tunkenut tamponeja multaan (joo, hätä keinot keksii) ja posotellut hiustenkuivaajalla. Antamani kasteluohjeet eivät sisältäneet sitä pientä yksityiskohtaa, että valmiiksi märkiä kasveja ei tarvitse kastella. No, katsotaan miten käy. Jos edes yksi taimi säästyisi. Ja onneksi uusia taimia voi ostaa! Maailma ei siis kaadu, vaikka taimet eivät tästä juopottelusta tokenisikaan. Toki silti itse kasvatettu on aina itse kasvatettu.

Ystävät aloittelevat parhaillaan keittiöremppaa, ja vaikka sisustellaankin ihan täysin eri tyylillä, on kaikkien ihanien keittiökuvien katseleminen tuonut tullessaan sellaisen pienen himotuksen laittaa omakin köökki uusiksi. Tänään kuitenkin totesin, että tykkään sittenkin tästä ihan just näin. Toki on miljoona pientä juttua, joita miettii joka päivä, mutta noin yleisesti ottaen näin on hyvä. Kun vain saan niitä kukkia pöydälle!

Kuten näkyy, keittiön ovikin on taas paikallaan. Kiitokset Helakaupalle, josta tilasin uudet saranat näppärästi vain lähettämällä kuvat vanhoista. Ei taida olla vipstaakia, jota heiltä ei löytyisi. Samasta paikasta on siis myös nuo meidän vetimet, joita usein kysellään.

 

Mutta nyt vielä hetkeksi taimia kuivaamaan. Ihanaa maanantai-iltaa!

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Arabia

---

Kevät keikkuen tulevi, sanotaan, ja juurikin tuota keikuntaa on kai ollut viime päivien kylmän kolea sää. En silti liene ainoa, jonka mieli matkasi jo auringon myötä kesään; Paljaisiin varpaisiin, lämpimään tuulenvireeseen poskilla, valoisiin kesäöihin ja mustikkasuihin.

Kesä on paljon enemmän kuin vuodenaika. Joskus tuntuu, että se on suomalaisen mielen toinen puoli – se valoisa ja sosiaalinen, joka vapautuu aina keväällä. Kun talvella kuljemme tuulen ja tuiskun läpi katse alas luotuna ja omaan kuoreemme kääntyneenä, nostaa kevät leukaa ja laittaa hymyn huulille. On helpompaa olla sosiaalinen, kun ei palele.
Tänään piipahdus tuohon kesäiseen mielentilaan Arabian kaupallisen yhteistyön myötä.

Ensin tulee raparperi, sitten mansikat, mustikat ja lopulta vielä omenatkin. Kesällä on lukuisia syitä leipoa, paistaa piirakoita ja vohveleita tai vatkata marenkia. Yhtä monta syytä on keittää kahvit ystäville, nostaa pöytään mehukannu ja nauttia pitkien kesäiltojen tuomasta vapaudesta. Noihin kesäisiin kahvihetkiin sopiva astiasto on Arabian Huvila. Heini Riitahuhdan suunnittelema vaaleanpunainen Huvila –muki tarttui käteeni jo Suomi 100 –mukikokoelmasta ja nyt siitä on ilokseni valmistettu kokonainen astiasto Arabian Rakastetut kuviot –sarjaan.

Vaaleanpunaisen, käsivarapiirrolla tehdyn Huvila –kuvituksen innoittaja on villiruusu ja taitelija Heini Riitahuhdan lapsuuden kesien mummolan huvimajassa vietetyt kahvihetket. Huvila –kuosi voisi yhtälailla olla omasta mummolastani ja ehkä juuri siinä on se syy, että ihastuin tähän hempeään roosaan. 1920-luvun henkeä huokuva Huvila –sarja pitää sisällään Suomi 100 –mukikokoelmasta tutun mukin, kaksi lautaskokoa, kulhot ja mehukannun, joka on kuin tehty mummun keittämälle marjamehulle. Lisäksi astiastoon kuuluu ihana nostalginen tarjoilualusta.

Omat kesäsuunnitelmani ovat varsin yksinkertaisia. Puutarhasta nauttimista, kahvihetkiä ja kesäiltoja kasvihuoneessa. Sadepäivien varalle olen suunnitellut katselevani kaikki Suomisen Olli –elokuvat. Niitä me katseltiin myös lapsena siskoni kanssa ja kaikki oli ihanan eri kivaa. Tuo Arabian Huvila -sarja on mielestä juurikin sellainen astiasto, josta myös Suomisen perhe olisi voinut kesäkahvinsa nauttia!

Varaslähtö kesänostalgiaan otettiin vaniljajäätelön, vohveleiden ja mansikoiden kera. Kannussa mummunmehua ja pöydällä kimppu valkovuokkoja. Aikamatkalla kesään aistin ulkona liehuvan lakanapyykin, vastaleikatun nurmen ja juhannusruusujen syreenin tuoksun. Voi kesä, tule pian ja anna parastasi!