Hellohello!

Tiedättekö kun joskus tulee se tunne, että pää pitäisi vaihtaa. Asiat unohtuu, sitä seisoo jääkaapilla ja miettii, että mitäs mä nyt tässä… Mieheltä tuli juuri viesti ”kaikki menee korvasta pihalle”. Meillä on molemmilla ollut jotenkin unohduksien viikko, mutta onneksi esimerkiksi tänään pojan joukkuekuvaus pelastui sillä, että ihana naapuri muistutti, ja nappasi vielä jätkän kyytiinsä, kun peliasu oli kiireellä kiskottu päälle (kiitos, H, jälleen kerran ♡). Huh, pääsiäinen tulee kyllä tarpeeseen! ’:)

Kylvimme lasten kanssa pääsiäisohrat sen verran ajoissa, että meillä taitaa olla pääsiäisen pyhinä vähän ylikasvanutta heinää. No, onneksi keittiössä vihertää ohran lisäksi myös paljon muuta, ja yrtit varsinkin ovat noin ulkonäöltään mieleeni. Tosin piti kuvata teille joku kiva yrttikimara, mutta ikkunalla olleet basilika ja rucola ottivat yliannostuksen aamuauringosta, ja molemmat olivat nuupahtaneet melko heikon näköiseksi; kas, olin unohtanut kastella ne aamulla! 😀  Onneksi nuo aina piristyvät, kun vain saavat vettä!

Itse pääsiäisen suhteen meillä on kaikki vielä vähän auki, enkä ole uhrannut ajatustakaan esimerkiksi ruokapuolelle. Tosin vaikka rakastan joulua ja olen jouluihminen, pääsiäisessä viehättää ehkä juurikin se, ettei kaiken tarvitse olla niin justiinsa kuin jouluna (ja sen niin justiinsahan minä toki määritän joulunakin ihan itse, eli ei tässä joulua syytellä). Meillä ei ole pääsiäisen ruokaperinteitä (paitsi ehkä parsa), joten kaiken voi tehdä ihan fiiliksen mukaan. Hyvää ruokaa, kaunis kattaus ja koko perhe pöydän ääressä. Lisäksi mukavaa tekemistä, rentoa olemista ja toivottavasti myös ulkoilua.

Viime vuonna kokoonnuttiin extempore ystävän luokse kiirastorstaita viettämään. Tuloksena oli todella hauska ilta äideille ja lapsille, ja tänä vuonna olisi tarkoitus ottaa uusiksi. Tämä onkin meidän yksi pääsiäisen kohokohta, eikä torstai-iltaa tarvitse viettää yksin lasten kanssa. Sitä ennen käyn kuitenkin hakemassa pääsiäisfiiliksen koululaisten pääsiäiskirkosta.

Meidän pääsiäinen ei siis pidä sisällään mitään kovin ihmeellistä, mutta kuitenkin paljon pieniä asioita, joilla on lopulta hurjan suuri merkitys.

Ihanaa iltaa ja kiirastorstain aattoa! ♡

Tallenna

Vaikka aurino ei tänään juuri ole päässyt paistamaan, yöllä satanut lumi on antanut tänään ihanaa puhdasta valoa. Pakkasen vähän laskettua koirakin viihtyy taas hiukan paremmin ulkona, ja tänään onkin tullut ulkoiltua ihan mukavasti. Raikas talvi-ilma tekee hyvää, ja rentouttaakin mukavasti.

Lupasin kuvia makuuhuoneesta, ja tässä niitä muutamia. Eipä tuo nyt juuri ole muuttunut, ja sähkötkin ovat ehkä enemmän ilo asumisessa, kuin kuvissa, mutta nyt voi sanoa, että makuuhuone on vihdoin valmis! Tosin tuo sähköjen veto tuli jotenkin niin yllättäen, etten ollut ehtinyt (heh, neljä vuotta aikaa!!!) miettiä makkarin kattovalaisinasioita ja kattoon päätyikin vintiltä vanha kruunu – paremman puutteessa ja väliaikaisesti. 🙂

Jokin patterinsuojus/ikkunalauta on vielä ajatuksissa makuuhuoneeseen laittaa, mutta muuten se on nyt siinä. Ja kyllähän se aika kivalta tuntuu, kun ei tarvitse joka imuroinnilla jatkojohtoja selvitellä.

Makuuhuoneen ja yläkerran aulan Love Warriors julisteet koristelin jouluksi Tine K:n risutähdillä. Nyt pähkäilenkin, että kai ne pitäisi jouluisuutensa vuoksi kerätä taas vintille säilöön. Jotenkin ei lainkaan huvita! Ja hei, on yläkerran karahkakuusessakin vielä koristeet, ja Nisset ja possutkin on yhä paikallaan. Apua, huomenna on pakko tehdä asialle jotain!!!

Olen sopinut itselleni illaksi vielä jumppapalaverin, mutta sen jälkeen mulla on optio yhteen lämpimään kainaloon, kulholliseen popcornia ja pariin jaksoon Gilmoren tyttöjä.

Ihan parasta lauantai-iltaa myös teille!!!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että kirjoittaisin vähän aiheesta ”asuminen pienessä kaupungissa”. Tämä siitä syystä, että miltei 50 prosenttia blogini lukijoista on Helsingistä, ja seuraavillakin sijoilla komeilee suuremmat kaupungit kuten Tampere, Espoo, Turku ja Vantaa. Toki Google Analytics tässä kohtaa oikoo hiukan mutkia, sillä sivusto laskee esimerkiksi itseni Porilaiseksi, jota en tietenkään ole sitten millään muotoa. 🙂

Olen elämäni aikana joutunut aika monta kertaa tilanteeseen, jossa pitää esitellä itsensä, ja luonnollisesti kertoa mistä päin Suomea tulee. Kertoessani kotikaupunkini nimen, näen aika usein keskustelukumppanini ilmeestä, ettei hänellä ei ole minkäänlaista hajua siitä, missä kyseinen kaupunki sijaitsee, ja aika usein jatkankin heti selittämällä enemmän maantieteellisiä faktoja kotikunnastani. Kertoessani, että asun pikkukaupungissa, saan myös myötätuntoisia huomautuksia. Moni tietää kokemuksesta mikä on pikkukaupunki; Osahan on asunut Vihdissä, hurjimmat jopa Valkeakoskella!

Nuo kaksi kaupunkia ovat jääneet keskusteluista mieleeni vuosien varrella, joten käytän niitä nyt alustavassa esimerkissäni ikään kuin vertailupohjana:
Googlen mukaan Valkeakoskella on yli 21 tuhatta asukasta ja Vihdissä 29 tuhatta. Täällä meillä asukkaita on 7,5 tuhatta. Valkeakosken väestötiheys on 78,54 asukasta per neliökilometri, Vihdissä vastaava luku on 55,56. Arvaatte varmaan, että tässäkin kohtaa kotikaupunkini jää puhtaasti kolmikon hännille. Jep, täällä asukkaita on neliökilometriä kohden 15,8.

Se, miten kukakin pikkukaupungit kokee asuinpaikkanaan, riippuu varmaan aika paljon henkilökohtaisista mieltymyksistä, ja totta kai tottumuksesta. Helsinkiläinen ystäväni totesi taannoin, että täällä on ihana käydä, mutta hulluksi tulisi jos pitäisi jäädä asumaan. Ja myönnän kyllä, että samankaltaista shokkia kävin itsekin läpi reilut seitsemän vuotta sitten kun tänne muutin. Siitäkin huolimatta, että olen syntynyt ja kasvanut vain hiukan isommassa kaupungissa. Synnyinkaupungissani kun esimerkiksi olin tottunut vaihtuvaan opiskelijaväestöön, mutta täällä tuntui, että jokainen vähintään tunsi toisensa (nykyisin ajattelen, että kaikki ovat jollakin tapaa sukua toisilleen :)). Muistan yhä aika elävästi kesäillan viiden vuoden takaa. Silloin koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen ajellessani hiljaista kylänraittia. Jostain mieleni sopukoista kumpusi ajatus, joka käänsikin ulkopuolisuudentunteen voitoksi. Lopulta tuntui aika hauskalta ajatella, että nämä kaikki tuntevat toisensa, mutta kukaan ei oikeastaan tunne minua.
Tuosta kesäillasta asiat ovat muuttuneet paljon. Nykyisin käteni irtoaa autonratista tervehdykseen oikeastaan jokaisella valoisaan aikaan tehdyllä matkalla, ja ulkopuolisuuden tunne on kadonnut miltei kokonaan. Koen saaneeni kasapäin tuttavia, sekä ihania ystäviä. Minkäänlaista tarvetta täältä lähtemiseen en koe.

Tosiasiassa elämä pikkukaupungissa on kuitenkin hyvin erilaista, kuin Gilmoren tyttöjen Stars Hollow’ssa. Ei meillä ole Luken kahvilaa, runsauden sarvea muistuttavaa kukkakauppaa, kaupunkikokouksia, antiikkiliikettä tai Taylorin kauppaa. Yhdistävä tekijä löytyy julkisen liikenteen puutteesta, tosin Stars Hollow’n asukkaat tuntuvat kaikki asuvan kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta – palveluista joiden olomassaolo perustuu silkkaan mielikuvitukseen, ei kannattavuuteen.

Vaikka olenkin tyytyväinen elämääni juuri täällä, on tietenkin lista asioita, joita muuttaisin jos voisin. Unelma olisi, että julkinen kaukoliikenne olisi parempaa, ja esimerkiksi junalla kulkiessa Helsingissä voisi viipyä ilta seitsemää pidempään. Bussilla matkatessa Helsingissä voi viihtyä jopa ilta yhdeksään, mikä sekin tuntuu vähältä, kun muistaa linja-autovuorot, joita vielä reilu vuosi sitten kulkivat tunnin välein vuorokauden ympäri. Verotoimistosta voisi olla joskus hyötyä, mutta Kela sentään tarjoaa palveluitaan vielä kahtena päivänä viikossa. Kylän ainoa Otto-automaattikin aiheuttaa välillä päänvaivaa. Lääkäri- ja terveyspalveluiden jatkuva väheneminen ja siirtyminen kauemmas aiheuttaa hiusten repimistä, ja myönnän, että tälläkin hetkellä olen täysin pihalla siitä, mihin päin mihinkin vuorokaudenaikaan pitäisi lähteä, jos sattuisi tarvitsemaan julkista terveydenhuoltoa. Terveyskeskuksen vuodeosastoa ei enää ole, mutta onneksi neuvolapalvelut löytyvät vielä suurimman osan vuodesta omasta kunnasta. Apteekissakin olisi kiva asioida iltaisin tai sunnuntaisin. Unohdetaan tässä kohtaa kahvilat ja ravintolat, selektiivinen kosmetiikka, muoti-, urheilu- ja muut erikoisliikkeet. 🙂

Entä hyviä puolia?
Lapseni on maailman parhaassa hoidossa perhepäivähoitajalla, ja toinen koulussa jonka ystävällistä ja lämmintä ilmapiiriä ihastelin juuri eilen koulun avoimet ovet -tapahtumassa. Meillä on mahdollisuus saada Musiikkiopiston palveluja naapurikunnalta ja kaupungissamme on tarjolla laaja kirjo liikuntamahdollisuuksia (jos nyt ei välttämättä vaadi spinning -tuntia tai saunajoogaa). Seurakunnan lapsityö on aktiivista ja kerhoihin pääsy helppoa. MLL, Naisvoimistelijat, 4H -yhdistys, Martat ja Kansalaisopisto lisäävät harrastusmahdollisuuksia. Kirjaston hyllystä löytyy uutuuskirjat, ja mikäli näin ei ole, kirjan saa varmasti lainaan parissa viikossa. Ylipäätään jonottaminen kaikissa sen muodoissa on pikkukaupungissa aika vähäistä.
Varsinaista lintukotoa tuskin onkaan, mutta koen myös kotikaupunkini turvalliseksi. Ihmiset ovat ystävällisiä ja leppoisia (vaikkakin Santakuntalaiseen tapaan kuuluu olla kateellinen ja ostaa mieluummin naapurikunnasta kuin omasta). Ai niin, ja hyvä suutari! Yksi kylän helmistä, kuten olen aiemminkin kertonut! Toiseen päähän kylää (taajama-alue) ehtii autolla muutamassa minuutissa. Siitäkin huolimatta, että siltaremontti on yhä kesken, ja kaupunkimme katukuvaa värittää edelleen ne liikennevalot – ja näin syksyisin myös traktorit.

Nyt olisi tietysti ihan mahtavaa kuulla siitä, millaisissa kaupungeissa te asutte. Tyytyväisinä, vai tyytymättöminä, alkuperäisasukkaana, paluumuuttajana vai uudisraivaajana?

Ihanaa perjantai-iltaa kaikille. Täällä mennään leppoisissa merkeissä, ja ainakin sämpylätaikina odottelee leipojaansa.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna