Surffailin tänään inspiraatiota pikkueteiseen ja kuistille, ja joksikin toviksi jumituin näihin varsin sinisiin kuviin.
Sininen on joskus vuosituhannen vaihteessa kuulunut ehdottomasti lemppariväreihini myös sisustuksessa, mutta aikaamyöden sitä näkyy meillä aina vain vähemmän ja vähemmän. Olen kuitenkin aina ihastellut esimerkiksi Tine K:n sinisävyisiä tekstiilejä ja astioita, mutta en ole kuitenkaan saanut niitä istumaan meille. Jotenkin ne vain on, no liian sinisiä tai jotain. Niinpä pikkuhiljaa harmaa on vallannut sijaa enemmän ja enemmän, ottanut tilaa siitä mustan ja valkoisen välistä.

Omaan makuuni näissäkin kuvissa on sinistä ihan liikaa, mutta huomaan löytäväni yksityiskohtia, jotka varmasti toimisivat myös meillä. Paisley- ja chevron-kuviointi, kapea raita ja pienempi, hiukan itämaiseen vivahtava kuviointi. Sävyjä sinisessä on kuten muissakin väreissä, eli kirkuvan ja kirkkaan sijaan omaan kotiin voisi rohkeammin yrittää istuttaa vaikkapa juuri sitä Tinen sävyä denim.
En ole varsinaisesti mikään kausiverhotyyppi, tai verhotyyppi ylipäätään. Meillä ei ole erikseen joulutekstiilejä tai kevätverhoja, joten sinistä pitää varmaan hivuttaa kotiin varovasti. Liika sininen tekee varmasti sellaisen kesäkotifiiliksen, että syksyn tullen kaiken sinertävän piilottaminen tuntuu välttämättömältä.

Tätä täytyy mutustella! Iskeekö sininen siellä päässä, ja mikäli iskee, iskeekö hyvällä vai pahalla?

Kuvat: Sköna hem

Olen hirvittävän iloinen, että lapseni ymmärtää juhlimisen päälle. Lasten spontaanius ja impulsiivisuus ovat muutenkin asioita, joista aikuisten pitäisi ottaa huomattavasti enemmän mallia. Me ei nimittäin vain herkuteltu keskenämme, vaan leivoimme hiukan enemmän, kutsuimme myös isovanhemmat kylään, ja lopulta nautittiin melkein kuin juhlakahvit puutarhassa.
Tälläiset pikakekkerit on oikeastaan todella vapauttavia, siivota kun ei kuitenkaan ehdi, ja kukkapenkin nokkosetkin sojottivat kunniapaikoillaan. Lapsilta voi oppia paljon, ja minä opin, että kaiken ei tarvitse olla niin huolella mietittyä tai valmisteltua – joskus rennommalla otteella saa aikaiseksi paljon hauskemman lopputuloksen!

Ihan en mene lupaamaan, että meillä synttäreitä puolivuosittain jatkossakin juhlitaan, mutta laitetaan nämä samaan kategoriaan kissan ristiäisten kanssa, jotka äitini joutui joskus lyhyellä varoitusajalla järjestämään! Arki on kuitenkin huomattavasti mukavampaa, kun välillä keksii aiheita juhlaan. Suosittelen, kokeilkaa ihmeessä!

Tasan puoli vuotta sitten elettiin tammikuuta. Keskiviikko ilta 23.1. oli jotakuinkin aika tavallinen ilta. Tavallinen, ottaen huomioon, että elettiin raskausviikkoa 40, ja odottavan aika alkoi olla hiukan liiankin pitkää.
Vaikka toivoin, en voinut millään aavistaa, että ennen kuin seuraava päivä olisi puolessa välissä, perheessämme olisi uusi tulokas – pieni tyttövauva.
Tänään 23.7. ilta on monessakin suhteessa kuin mikä tahansa ilta. Puolessa vuodessa arki on tasoittunut, ja uusi rytmi löytynyt. Aivan kuin näin olisi ollut aina! Viimeiset kuusi kuukautta ovat menneet kuin siivillä. Niin paljon on pitänyt, ja niin paljon on jäänyt tekemättä. Silti aika on ollut omalla tavallaan parempaa kuin koskaan. Tällä kertaa olen osannut nauttia, ottaa rennommin, ja myöntää oman rajallisuuteni. Olen opetellut myös riittävän hyvää vanhemmuutta, ja pyristellyt pois täydellisyyden tavoittelusta. Olen oppinut olemaan rento, tai ainakin rennompi – suunta on oikea. MLL:n sivuilta löysin hyvän kirjoituksen, joka tarttuu aiheeseen. Omaan ajatteluuni sain siitä paljon viisautta, kun vauva-arki alkoi uuvuttamaan.

Toisin kuin puoli vuotta sitten, tänään en ole kärsimätön. En odota ajan kulkevan nopeammin kuin se matkaa luonnostaan. Päinvastoin, jos voisin pysäyttää ajan kulun, tekisin sen heti. Mutta koska en ole kaikkitietävä, kaikkivoipa ja kaukaa viisas, tyydyn selaaman herkullisia leivontaohjeita; Tokihan sitä huomenna pitää puolivuotiasta juhlistaa!