{hyvän joulun toivotus}

24.12.2011
Monta postausta jäi julkaisematta. Itse asiassa 17 oli valmiina joulukuulle. Vaan jotenkin näin tuntui tänä vuonna luontevammalle; Olla läsnä täällä, tietokoneen ulkopuolella. Oman perheen ja rakkaimpien seurassa.
Joulu tuli jälleen, ja nyt nautin siitä. Kaikki valmiina ja olo levollinen. Tunnen kutinan elämäni parhaasta joulusta.
Toivotan lämmintä joulumieltä teille kaikille. Jokaiselle tänne kurkistaneelle. Nautitaan joulusta ja sen tunnelmasta.
Kiitän teitä, jokaista tänne kurkistanutta. Kiitos yhteisestä ajasta, jaetuista ajatuksista.
Rauhallista ja tunnelmallista joulua




Halauksin, 
Emilia
***

>{sinisellä hetkellä}

20.12.2011

>

Okei, ei siellä ole mitään sinistä hetkeä. Kun ei ole sitä luntakaan. Harmaata, harmaata ja harmaata, mutta mielikuvitusta tytöt ja pojat!
Tänään on koristeltu piparkakkuja. Lattiat on sokerista tahmeat, joten jonkinlainen siivous pitää vielä ehtiä tekemään.
Asu teeman väreissä, eli ihan mustikkana mennään nyt. Essu tässä vaiheessa riisuttu, olikin muuten aika tönkkösokeroitu kapistus.
Ainakin miljoona kuppia glögiä, ja sata piparia. Menee herkutteluksi koko joulukuu!
 Laita mies asialle ja lähde itse perässä. Taas tuli todistettua tuokin viisaus, kun pyysin kaupasta sokerimassaa. Toi kaksi tuubia sokerivesikuorrutetta! Tosin noottia myös kaupan henkilökunnalle, mies kun oli kysynyt oikein myyjältä neuvoa. No, laitetaan joulun piikkiin!
Joulumieli on ja pysyy. Tosin tänäänkin on lumiukkoa töllötetty, mutta pääasia, että tehoaa!
Tunnelmallista iltaa kaikille!


***

{ joulumieli on täällä }

19.12.2011
Keksin keinon. Hyvinkin yksinkertaisen: Lumiukko -elokuva!
Joka ikinen jouluaatto hiljennyn tämän samaisen animaation seuraan. Yksin, vain nenäliinat seuranani. Dvd pelasti tämän joulun, kaappasin tunnelman jo ennakolta. Itkin, vollotin ja pillitin, ja kas oikea joulutunnelma on saapunut! Katson lumiukkoa vaikka joka päivä jouluun asti, jos on tarvetta. Turtumisen vaaraa ei ole, tiedän.
Mulla on muutama sähköposti odottamssa vastailua, ja ajattelin nyt laittaa tänne yhteisesti vastausta niille, jotka kyselivät kuvien käsittelystä:
(vastailen kyllä posteihinkin)
Eli käsittelen kuvia lähinnä ihan vaan iphotolla. Myös picasa on helppo, ilmainen ja toimiva. Tosin vain sellainen yhden tason käsittelyohjelma sekin. Picasalta ostan välillä myös Picnik lisäpalvelun.
Pc:llä käytin aikoinaan ilmaista photoscape -ohjelmaa, mutta se ei macille sovi. Nyt olen löytänyt netistä ilmaisen ohjelman Pixlr-o-matic. (En muista osoitetta, josta latasin, mutta löytyy varmaan googlella.)
Ohjelmalla saa kuviin erilaisia efektejä, reunuksia ja kehyksiä. Kiva, ja tosi yksinkertainen.
Tämänkin postauksen kuvat olen käsitellyt juuri tuolla pixlr-o-maticilla.
Pidän henkilökohtaisesti luonnollisista kuvista, mutta esimerkiksi nyt otin nämä kuvat olohuoneessa, jossa samanaikaisesti paloi kirkasvalolamppu, kaksi punertavaa kasvivaloa, hehku- ja energiansäästölamppuja. Luonnollisuus oli siis alkuperäisistäkin otoksista aika kaukana (tule jo valo!).
Lisäksi koneellani makaa myös photoshop CS5, mutta olen äärimmäisen laiska käyttämään sitä, tai ylipäätään opettelemaan sen järkevää käyttöä. Photari on kuitenkin se ohjelma, jolla kuvan eri tasoja/yksittäisiä elementtejä voi muokata.
Kuvissa näkyy mun paketointi linja. Yksinkertaisella valkoisella Ikean paperilla mennään. Lisänä punavalkoinen nyöri ja kirjainleimasimet korvaamassa pakettikortit. Karkkikeppejä olen tuhonnut jo yhden tusinan. Maistuvat muuten ihanilta kuumaan kaakaoon sulatettuna!
Mummun tekemä muumi-piparkakkutalo ja maanantain asu. Kenenkäs olis taas tullut mieleen yhdistää farkut ja villatakki…!? Kyllä on omaperäistä…

Varsinainen sillisalaattipostaus!
No, näillä mennään. Ja mennään muuten leipomaan piparkakkuja! 🙂