>
Hassu juttu, mutta tämä kuvapläjäys hivelee eniten omaa silmääni, vaikka tässä syksyä eletäänkin. Olkoonkin, että syksy oli lämmin ja kesti ihan jouluun asti, on se silti aika haikeaa aikaa kesän jälkeen. Aina vain enemmän pimeyttä, joten siksi vain niitä harvoja valoisia kuvia. 🙂
Tuntuu oikein äklöltä, että meinaan taas kirjoittaa ”ihanaa aikaa olivat nämäkin kuukaudet”, mutta niin se aika vaan oikeasti kultaa muistoja. Luojan kiitos, en harrasta sekasotkun ja pyykkikasojen kuvaamista blogiini. Ihan totta, varma masennushan siitä seuraisi, kun joutuisi moiset moneen kertaan katsomaan! Ja jotenkin mä luulen, että niitä on kaikilla ihan omasta takaa, joten mitäs sitä stressiä tuplaamaan…

Syyskuussa tehtiin isoja päätöksiä. Punnittiin ja puntaroitiin. Mutta oikea tie vallittiin, siitä olen varma.
Kun pää oli kaaoksen vallassa, piti kotiin saada järjestystä ja rauhaa. Vähemmän oli enemmän, ja tästä linjasta haluan pitääkin kiinni (joku blogikirppis pitäisi pystyttää…).
Mukava yhteistyö
Wishwearin kanssa, valokuvausta Canonilla, opintoja, ulkoilua, herkuttelua, syksyn makuja ja kynttilän valoa. Niistä tehtiin hyvä syksy.
***