Tarvitseeko tähän edes lisätä sanoja?
Hyvää äitienpäivää!
Hei ihanat. Mulla on ollut aivan loistava lauantaipäivä. Sain kutsun Nougatin Sannan järjestämään Tine K -blogitapaamiseen. Mahtava tilaisuus, jossa pääsi tapaamaan suurenmoisia naisia upeiden blogien takaa. Paikalla oli myös arvon Mrs Jones ja valokuvaaja Krista Keltanen. Tapahtumapaikkana oli naiskolmikon ”työhuone” upeassa Balderin talossa. Ihan mieletön tila täynnä tunnelmaa (kyselin majoittumismahdollisuuksia).
Pääsimme tutustumaan Tine K:n mallistoon, ja hypistelemään ihanuuksia. Paikanpäällä oli myös upea Anita Schytte Tine K:lta, joka kertoi tuotemerkin tarinaa ja syntyä.
Kaikin tavoin erittäin onnistunut tilaisuus! Kiitos siis järjestäjille ja Tine K:lle! Ja kiitokset myös blogi-siskoille!
Kuvia tuli napsittua yli 300, joten voitte olla varmoja, että niitä tulee esiintymään täällä blogissa aika pitkään. Tässä vasta tapahtuman tarjoilu- ja tunnelmapuolta, yksityiskohtia Tinen jutuista myöhemmin!










Vielä olisi reilu pari tuntia kotimatkaa jäljellä. Yksi lusittu, ja takamus jo puutunut!
Perjantai illan kunniaksi herkkuja mahan täydeltä. Lopun keiton jatkeeksi leivoin foccaciaa. Parasta leipää maan päällä!
Oikeesti mulla ei ole tähän mitään ohjetta, ja teen leivän aina mututuntumalla. Ja joka kerta siitä tullee erilaista.
Jos nyt jotain raapaisen tähän, niin ohje saattaisi näyttää hyvinkin tältä:
***
3 dl vettä
1 vajaa pussi kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
0,5-1 dl oliiviöljyä
5-6 dl vehnäjauhoja (taisin laittaa nyt hiukan liikaa)
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Voitele pinta oliiviöljyllä, töki mustia kivettömiä oliiveja taikinaan ja ripottele päälle kunnolla sormisuolaa.
225°C / 15min
Sivele leivän pintaan heti uunista ottamisen jälkeen rosmariinilla maustettua oliiviöljyä.
***
Huomiseksi tiedossa kiva päivä Helsingissä. Siitä sitten lisää toisella kertaa. Nyt hauskat perjantai illat, ja tsemppiä Suomi!