Niin paljon, kuin nyt voi äitiporukalla syömään lähtemistä ulkona käymiseksi kutsua. Mutta mun omassa mittapuussa se on ulos lähtemistä, ja olen siitä aika innoissani!
Vaikka odotankin hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa, lasken rentoutumiseen myös laittautumisen. Yksin kotona, rauhassa meikkailua ja hiustenlaittoa. Kivaa!
Löysin Lindexiltä kivan perusmallisen valkoisen topin, jossa ihastuin noihin pieniin ”kauluksiin”. Niskassa on myös söpö nappisuljenta, mielestäni tosi nätti. Valkoisen topin seuraksi valitsin risat farkut ja luottokorkkareiksi jalassa muotoutuneet Ted Bakerin nudet yksilöt. Kynsiin kesän kunniaksi kirkuvaa korallia, ja tukka vaihtelun vuoksi auki 🙂


Sain mahdollisuuden myös itse valita tuotteita Sokoksen verkkokaupasta, ja mainitsemieni kesäkosmetiikka-tuotteiden lisäksi napsautin ostoskoriin Remingtonin Pearl Pro Curl kihartimen, josta kyselin teiltä kokemuksia jo Kauniit kiharat -postauksessa. Kihartimen käyttö vaatii vielä harjoittelua, eikä tekniikka todellakaan ollut ihan niin helppo, kuin miltä se näytti kaikissa niissä videoissa, jotka netistä löysin. No, mutta nyt tutustutaan toisiimme. Kiharan koko ja jälki kuitenkin ovat juuri sitä, mitä tarkoitin ja hain; Rento ja huoleton kesälaine!
Onnittelut myös Anniinalle, joka voitti lahjakortin! Olet saanut lahjakortin sähköpostiisi.

Hauskaa lauantai iltaa naiset (ja miehetkin)!











