{ juhannusvieraina }

23.6.2012

Sää hemmotteli juhannusaattona. Kyläiltiin eilinen päivä vanhemmillani ja nautittiin ulkoilmasta. Nappasin joitakin kuvia rehevästä puutarhasta. Ei jää varmasti epäselväksi, mistä rakkauteni puutarhanhoitoon kumpuaa 🙂 No, tämä vuosi nyt muiden tiluksia katsellen…

Tälle päivälle lupasi sadetta. Ehkä kuitenkin ennemän perinteinen juhannussää…

Turvallista juhannuksen jatkoa kaikille!

 


{ mitä kuuluu }

21.6.2012

Pahoittelen pientä blogihiljaisuutta. Kesäkuu on ollut kiireinen, ja vierähtänyt aivan liian nopeasti. Viimeisen viikon aikana koneen ääressä on tullut vietettyä ennätyksellisen vähän aikaa.

Uutta kotia ei edelleenkään ole löytynyt. Varteenotettavat vaihtoehdotkin ovat yhtä vähissä kuin keväällä. Olen alkanut henkisesti valmistautua syksyyn ja talveen tässä asunnossa. Kieltämättä ajatus on vaatinut jopa hurttia huumoria ollakseen edes siedettävä. No, minkäs teet!
Tähän asti tämän asunnon ”sisustaminen” on ollut lähinnä tarvittavien tavaroiden ja kalusteiden varastosta hakemista, ja jonkinlaista ”selviämistä”. Ehkä itse viihtyvyyden lisäämiseenkin kannattaisi alkaa pikkuhiljaa panostaa. Jää nähtäväksi tuoko syksy jokinlaisen pesänrakennusvietin mukanaan 🙂

Kesäkuussa olen myös sparrannut itseäni ryhtiliikkeen kanssa. Kilometrejä on tullut tossunpohjiin ja fillarinrenkaisiin. Olen vaihtanut keskiyölle venähtäneet illat kunnon yöuniin ja kello kuuden aamulenkkeihin. Fiilis on kohdallaan, ja motivaatiokin sai uutta puhtia. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

Tavalliseen tapaan juhannus jätetään juhlimatta, ja odotellaan lähinnä vain kunnon kesän alkamista. Onneksi tänään näyttää jo lupaavalta! Ehkä tässä vielä tulee kesävaatteillekin käyttöä ja rantakassin saa heittää olalle. Elän ainakin toivossa!

 

Aurinkoa ystävät!

 


{ rom1•2•3 }

18.6.2012

Hauska juttu sattui tässä taannoin, hauska jo ihan senkin vuoksi, että tämä on vallan mainio esimerkki tuuristani!
Reilu kuukausi sitten norjalainen sisustuslehti rom1•2•3, otti minuun yhteyttä, ja pyysi voida käyttää erästä Pinterestissä paljon pinnattua kuvaani. Olin toki erittäin otettu, ja suostuin tarjoukseen oitis. Vaan, kun aloin etsi iphoton uumenista alkuperäistä kuvaa, jossa resoluutio riittäisi painokelpoiseen tavaraan, tajusin, että sitä alkuperäistä kuvaa ei ole missään!!! Vaikka oikeasti olen pahimmanluokan kuvahamstraaja, ja siivoan konettani aivan liian harvoin, ei kuvia löytynyt yksinkertaisesti mistään. Damn, kylläpä harmitti!

Lehti oli kuitenkin niin halukas käyttämään kuvaa, että halusivat kuitenkin sen pienennetyn version kuvasta. No, eipä tuolla resoluutiolla tullut keskiaukeamaa valloitettua, mutta perjanaina kun postilaatikkoon kolahti itselleni täysin uusi tuttavuus sisustuslehtien saralta, löytyi tuttu kuva eräästä sivunkulmasta. Elävästi kömpi mieleeni kohtaus Monsterit Oy -leffasta, olin iloinen kuin Masi Pallopää 🙂

Siellähän se piskuinen kuva DIY-lehtilaatikosta keikkuu. Todennäköisesti jää sivunkääntäjän sormen alle 🙂

Mitä tuohon lehteen tulee, se vaikutti tosi kivalta. No, seurailen itse paljon norjalaisia sisustusblogeja, joten tyyli on tehnyt vaikutuksen ja miellyttää silmääni. Harmi, etten ole nähnyt lehteä Suomessa, tästä voisi numeron silloin tällöin jopa ostaa….

 

Aurinkoista maanantaita. Se olisi sitten juhannusviikko!