Ei puutarhatöitä, eikä pyöräilyä, vaan enemmänkin lepoa ja rentoutumista.

Olen nauttinut lämpimästä ja aurinkoisesta loppuviikosta niin täysin, että blogikin on jäänyt vallan päivittämättä. Pyöräilyn lisäksi löysin itseni lapion varresta, vaikka mitään projekteja ei tälle keväälle pitänytkään ottaa. Mutta kun luonne on sellainen, että pitää saada aikaiseksi. Ja toisaalta, tuo toinen tontti on vienyt kaiken huomion kasvihuoneen vuoksi jo pari kesää, joten ehkä on ihan aikakin taas jatkaa tällä toisella puolella. Paljon on vielä tekemättä ja monet neliöt pelastamatta, mutta nyt päästään taas jo hieman pidemmälle. Monta kesää murhetta tuottanut kivikkoinen alue (jossa joskus on kai ollut perennapenkki) on nyt vihdoin raivattu ja tasoitettu. Läjä kiviä kaivettu ylös ja viimeisetkin perennat siirretty pois. Tarkoitus oli istuttaa paikalle pensasmustikkaa, mutta lopulta päädyimme siirtämään myös osan raparperista tähän aurinkoisempaan paikkaan. Kirsikan ja kriikunoiden kaveriksi istutettiin myös pari päärynäpuuta ja kun vielä edettiin yksi kymmenen metriä lähemmäs tontin rajoja, löydettiin myös loistava paikka muutamalle puutarhavadelman taimelle. Ja vaikka olo on ollut iltaisin aika totaalisen väsynyt, niin kyllähän se vain kivalta tuntuu, kun näkee kättensä jäljen. Metri metriltä päästään aina pidemmälle.

Kasvihuone on jo tovin ollut täynnä harsoa ja kieltämättä eläisin jo oikein mielelläni sitä vaihetta, kun daaliat on maassa ja kasvari kepeässä huvimajatunnelmassaan, mutta vielä pari viikkoa pitää jaksaa näin. Ja onhan se aika kiva joka päivä käydä kurkkaamassa tuonne harson alle. Puolet puutarhajutuista onkin aina sitä ihailua ja ihmettelyä. Edistymisen ja kasvun seuraamista ja luonnon ihmeellisyyden ihmettelyä. Sadepäivänäkin voi siis ihan vain käydä kasvarissa ja ihailla.

Perjantaina tuntui kuin kesä olisi vihdoin saapunut. Pihatöitä tehtiin teepaidoissa ja illalla istuttiin ystävän kanssa kasvihuoneessa ja suunniteltiin heidän kasvihuoneprojektia. Miehet grillasivat iltapalaa ja lapset puuhasivat ulkona. Eilen tehtiin pyörälenkki ja ai että, mutta harmitti, etten laittanut aamulla lyhythihaista paitaa ja luottanut shortseihin. Ehdin jo toukokuun puolivälissä pelätä, että koko kesä menee satulassa palelemiseen, mutta kyllä se kesä sieltä sitten kuitenkin saapuu. Ja mikäli säätiedotuksia on uskominen, shortseissa pääsee ajelemaan ensi viikolla useampana päivänä.

Mutta tiedättekö, mikä on ollut ihan parasta näissä viime päivissä? No se, että en ole kuunnellut tai lukenut uutisia sitäkään vähää mitä muuten olen suodattimeni läpi päästänyt. Tämän kevään suurin oivallus on ollut ehdottomasti se, että itseään ei pidä liikaa stressata maailman menolla. Pitää muistaa elää ja nauttia, vaikka ympärillä tapahtuisi kuinka.

Tänään virittäydytään vielä viimeiseen kouluviikkoon. Toisella on edessä alakoulun ensimmäisen kevään päätös ja toisella viimeisen. Erilaisuudessaan jää varmasti mieleen.

Huolimatta varsin viileästä keväästä perinteinen nimpparikimppu syntyi tänäkin vuonna omasta pihasta. Ihan ei vielä jaksaneet lemmikit aukaista nuppujaan, mutta onneksi on tulppaanit, narsissit ja kiurunkannukset. Suurin osa kevätsipuleista on yhä aukeamatta, joten värikästä kukkailoa on tiedossa vaikka kuinka.

Vaikka joka syksy olen äärettömän laiska iskemään sipuleita maahan, ja niiden istutus jää usein seuraavalle keväälle (tai tammikuulle kuten tänä vuonna), päätin jälleen kerran, että ensi keväänä haluan saada vieläkin enemmän sipulikukkia. Vaikka tulppaaneja ja narsisseja jo puskee joka puolelta puutarhaa, ei niitä kai voi koskaan olla liikaa. Lisäksi mulla on tämä cutting garden -idea. Eli leikkokukkapuutarhaa ajatellen haluan, että maljakkoon on mahdollisimman paljon erilaisia vaihtoehtoja.
Samainen cutting garden -idea toimii innoituksena myös daalioiden suhteen. Vaikka vietän mielelläni aikaa kukkivassa puutarhassa, siitä pitää riittää myös maljakkoon.

Olen ostanut nuo kolme puristekristallimaljakkoa kirppikseltä ihan tätä nimenomaista tarkoitusta ajatellen: Jotta saan oman pihan kukkia maljakkoon. Myös vanhat kannut toimivat kauniisti maljakkoina.

Nykyään on saatavilla erilaisia kehikkoja ja kukkatukia maljakkoon (jopa Aalto-vaasiin!), mutta tuo omani on mummun vanha Riihimäen Lasin kukkatuki (näitä on muuten aika hyvin myynnissä nettikirppiksillä nyt kun selaisin) ja hurmaa kivalla vintagelookillaan. Siihen kun laittaa ensin muutaman kukan tukevasti, loput pystyy asettelemaan jo helpommin. Näin välttyy siltä ikävältä ongelmalta, kun sitomaton kimppu valahtaa maljakon reunoille. Oman pihan kukista ja luonnonkista saa myös näyttäviä asetelmia ruukkuihin ihan vaikka vain kanaverkkoa hyödyntämällä.

Pienen cutting gardenin voi perustaa myös parvekkeelle. Daaliat menestyvät oikein hyvin myös ruukuissa.

Kun viime syksynä puutarha näytti taas kuolevan pystyyn, tuntui oman pihan kimppujen aika äärettömän kaukaiselta ajatukselta. Vaan tässä sitä taas ollaan! Kenties kaupan leikkokukien äärellä seuraavan kerran vasta syksyllä. Toivon todella!

Ihan periaatteestakin vastustan ikkunoiden pesemistä liian kylmällä säällä. Ei nappaa yhtään, jos pitää vielä palellakin. Niinpä kasvarin ikkunat on ulkopuolelta yhä likaiset, ja minä itse viihdyn lasiseinien sisäpuolella. Mieli lapsellisen malttamattomana. Kun nyt tulisi oikein kunnolla lämpöä ja puskisi vihreää. Täällä mä olisin ihan valmiina.
Mummulan vintiltä löytyi tuollainen tumma pöytä, jossa on vielä kivan kokoiset jatkopalatkin. Siinä se nyt nököttää valmiina ottamaan ylleen daaliat, tomaatit, chilit ja kaikki muutkin kylvökset. Mutta ensin orvokkeja. Niiden ruukuttaminen on listalla seuraavaksi.

Luin jostakin, että tämän korona-asian (ja kotiin eristäytymisen) kanssakin ihmisellä on jonkinlaiset vaiheet asian käsittelemiseksi. En nyt muista niitä sen tarkemmin, mutta itse huomaan viimeisen viikon aikana päässeeni taas johonkin uuteen vaiheeseen. Pääsi ihan itku kun hain koululta Klaaran eskarin lisätehtävänipun. Siellä oli nimittäin myös säkkiin pakattuna vaihtovaatteet ja sisäkengät. Jäi vain tyhjä naulakko. Tai sitten se on vaan se perus itkeminen, mikä aina tulee lukuvuoden päätteeksi. Nyt se vain tuli aikaisemmin kuin olin osannut varautua. Ja kun sitten annoin hanojen aueta, itkin ikävää mun jumppaystävää ja niitä meidän viikoittaisia treffejä kohtaan. Ja oikeastaan vähän kaikkea kohtaan. Niitä ihan tavallisia arkisia juttuja. Että pääsen taas istumaan lapsuudenkotini keinutuoliin ja juomaan äidin kanssa cokista. Mutta ei auta itku markkinoilla. Nyt vaan pitää kaivaa elämästä kaikki positiivinen esiin. Onneksi on kevät ja ollaan terveitä. Ja Isä Brownin uusi kausi alkoi ja ulkona paistaa aurinko.

Mulla on jo toista päivää ihan mieletön päänsärky, eikä ajatus oikein kulje. Vaikka pääkivun saa aamulenkillä hetkeksi kadotettuakin, särky löytää perille taas iltapäiväksi. Ajattelin tänään illalla kokeilla vanhaa kunnon sauvakävelyä (jos onnistun löytämään sauvani). Josko se laittaisi veren kiertämään myös hartiaseudulla. Mutta nyt hetkeksi vaakatasoon, ja silmät kiinni ennen kuin alkaa oikein kunnolla leiskua.

Ihanaa keskiviikkoa!