Laitoin tuossa viime viikolla Instagramiin kesäisen kuvan ja kerroin ikävästäni vihreää ja vehreää sekä aurinkoa ja lämpöä kohtaan. Lohdutukseksi sain huomata, että en ole ikäväni kanssa yksin. Ja kuten itsellänikin, se suurin ikävä johtuu monella tästä loputtomasta marraskuusta. Kun ei ole ollut valkoisia hankia ja kaunista talvea, sitä kaipaa kauneutta sitten jollakin muulla tavoin. Henkilökohtaisesti olen luopunut talven suhteen toivosta. Ei tullut lunta, eikä tullut talvea, ja noin niin kuin tieteellisestikin me täällä lounaassa eletään yhä syksyä ja se ottaa kieltämättä vähän koville tällaiselle ei niin kovin syysfanille.  Ja nyt kun ensimmiäset silmut ovat auenneet ja osa linnuista palannut Suomeen talvilomaltaan, talvi ja pakkaset saisivat jäädäkin tulematta. Olkoonkin, että se petivaatteiden pakkastuuletus jäi tekemättä ja pakastin sulattamatta.

Jännä nähdä minkälainen tuleva kevät tulee olemaan, kun maa ei ole roudassa ja keväänmerkit näkyvät jo helmikuussa. Mutta edellisten perusteella mun lempparikuukausi on ehdottomasti toukokuu. Olen aina sanonut, että toukokuu on ikään kuin kesän perjantai. Toukokuussa luonto räjähtää loistoonsa ja jokainen päivä on vihreämpi ja värikkäämpi. Aurinko todenteolla lämmittää päivisin ja vaikka yöt ovatkin vielä arvaamattomia kesän tulo edistyy koko ajan. Odotan ihan mielettömästi sitä, että saan daaliat ja kesäkukat kasvihuoneeseen totuttelemaan ja pääsen odottamaan niiden istuttamista ulos. Ja että saan sormet multaan ja vaatteet likaiseksi.

Toukokuussa myös maljakot täyttyvät jo omavaraisesti. On purppuraomenapuu, marjaomenapensas, kuolanpioni ja syreenit. Ja tietenkin kiurunkannukset, lemmikki, tulppaanit, laukat, vuohenjuuri ja orvokit. Kasvihuonekahvit ja raparperipiirakka.

Ja just tänään kun sade piiskaa ikkunoita ja tuuli humisee talon rakenteissa, pienikin piipahdus toukokuun muistoissa tekee hyvää. Luo toivoa ja valaa uskoa. Kyllä se tästä!

Ihanaa viikonloppua!

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Joka syksy kun hankin kasan kukkasipuleita, jää niistä vähintäänkin puolet kaivamatta maahan. Yritän aina venyttää toimenpidettä jotta maa ehtisi viiletä ja sitten tulee pimeää, märkää ja kylmää. Ja joka kevät kaivan sipuleita maahan päättäen, että nämä olivat ne viimeiset talvetetut. Ei sillä, ihan hyvin nuo keväälläkin maahan laitetut sipulit ovat kasvaneet. Vähän myöhässä kukkivat ensimmäisenä vuonna, mutta sitten ihan normaalisti. Mutta koskaan ennen ei ole ollut mahdollista kaivaa kukkasipuleita maahan tammikuussa, joten pakkohan tuokin ihmeellisyys oli kokea.

Kylmä, märkä ja pimeä ovat myös syyt siihen, että meillä ei juuri harrasteta syysharavointia. Keväällä kun lehdet ovat niin paljon kevyempiä ja työ muutenkin mielekkäämpää. Ja koskaan ennen en ole tammikuussa tarttunut haravaan, mutta nyt sain kokea senkin ihanuuden. Ja tuntuihan se hyvältä. Aurinko poskilla ja raikas tuuli hiuksia hulmuttamassa. Levitin myös kompostia ja nautin vuoden ensimmäiset kasvihuonekahvit (vai voiko sanoa kevään ensimmäiset!?).

Käsitän toki, että eletään sydäntalvea ja kuukauden päästä voi maassa olla metri lunta, mutta pieni puutarhaterapia pimeän ja pitkän syksyn jälkeen teki hyvää. On kuin olisi päässyt hetkeksi kylään huhtikuulle. Ja kyllä, lisäsi se tietenkin myös keväänkaipuuta.

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Paljon pitäisi. Pitäisi istuttaa loputkin kukkasipulit. Pitäisi haravoida ja siistiä pihaa. Kaikkeen ei vain tunnu aika riittävän, se on sama juttu joka syksy. Vaikka myönnän toki, että puutarhassa puuhailu keväällä on enemmän mun heiniä.
Mutta hei, se (ehkä) keittiön pöytä! Olin menossa tiistai-iltana sitä hiomaan, mutta mies ehdotti parisuhdelenkkiä ja lupasi hoitaa pöydän. No tottakai tartuin tilaisuuteen! Puolitoista tuntia reippailua, vai pölyä ja santapaperia. Ei ollut edes vaikeaa valita. Ja sitäpaitsi, mies levitti pöytään eilen maalinpoistoaineen ja valkoinen pöydänkansi oli aika nopeasti ruskea. Isompi homma onkin ollut tuo lakka, mikä maalin alla oli. Noissa kuvissa lakka on yhä paikallaan, nyt se alkaa muutamaa paikkaa lukuunottamatta olla sekin pois. Saapa nähdä mitä tästä tulee. Mies jo varoitti, että ainakin valaisinten paikat tai valaisimet menee keittiössä uusiksi. Mutta katsotaan. Jos se ei jää keittiöön, sitä voisi koittaa mahduttaa kasvariin. Tai johonkin. Onpahan puuhailtu.

Meillä on onneksi piharakennuksen yläkerrassa tuollainen valtava tila, jossa on aika kiva puuhata huonekalujen kanssa. Kantaminen on tietenkin vaikeaa, kun rappuset on kapeat, mutta joskus voisi koittaa siivota rakennuksen niin, että ylimääräinen tila olisikin pohjakerroksessa. Mutta nämä menee taas sinne pitäisi listalle, joka ei tule loppumaan ihan hetkeen, ja piharakennus ei ole siellä kärkipäässä. Sitävastoin kasvarin vesikourut pitää puhdistaa lehdistä mitä pikemmin ja talven varalle kannattaa myös tarkistaa vuosi sitten kiristettyjen ruuvien tilanne. Lumentuloonhan tässä pitää jo valmistautua!

Lehtikaalit vielä jaksaa olla törröttää, mutta muuten kaikki alkaa olla kuollutta. Se hyvä puoli noissa sipuleissa on, että jokaisessa on lupaus keväästä. Oman pihan suloisista pikkukimpuista, joita laittaa maljakkoon keittiön pöydälle. Mikä pöytä sitten onkin keväällä kysymyksessä.

Mutta hei; Tasan kaksi kuukautta jouluaattoon! Ajattelin juoda sen kunniaksi glögiä ♡