Pakkaspäiviä

28.2.2018

Hurrrr!
Tänään on oikeastaan ensimmäisen kerran tuntunut siltä, että pakkaset saisivat riittää. Tähän asti olen nauttinut kylmästä talvisäästä ja aurinkoisen kirkkaasta kelistä, mutta aamulla kun mittari näytti taas yli 25 astetta pakkasta, ja nenä meinasi jäätyä sijoilleen, jouduin toteamaan, että talven ihanuudellakin on rajansa. Pohdin muuten siinä samalla, että kun meitä suomalaisia usein moititaan tyylittömiksi ihmisiksi, niin ei ainakaan tuo oma viime aikainen näpäjäätikkölookkini ole väitettä päässyt kumoamaan. Pukiessa kun ei tule katsottua enää, että mitkä housut on kivat tai muodikkaat. Ratkaisevinta on se, minkä alle mahtuu vähintäänkin yksi alukerros, ja mieluiten kaksi tai kolme. Villasukat tietenkin reilusti sääriä suojaamaan ja jalassa vaelluskengät. Myönnetään, että tyyli ja tyylikkyys eivät ole aamuisin ihan ensimmäisenä mielessäni. Ja pakkasta saa ja kuuluu toki olla helmikuussa ja maaliskuussakin, mutta se 10 astetta tuntuisi nyt oikein mukavalta!

Pysytään siis sisätiloissa kuvienkin suhteen. Ei mitään uutta, saati ihmeelistä. Mutta jos jotakin niin edelleen rakastan tätä valon paluuta! Jokainen päivä on edellistä pidempi, ja jopa aamuisin saa lähteä liikkeelle auringonnousua ihaillen. Jos siis suomalaisia moititaan myös synkkyydestä, niin kyllä tämä lisääntyvä valo sitä ainakin sulattaa!

Suloista iltaa myös teille. Omaani kuuluu paljon kuumaa juotavaa, parit villasukat, aikainen sänky ja tietenkin hyvä kirja. ♡


eteinen

26.2.2018

Maanantaita!
Arki on palannut, ja toisin kuin ehkä olisi voinut kuvitella, maanantai tuntuu oikeastaan ihan kivalta.

Eilen juhlittiin tosiaan kaverisynttäreitä, jotka siirtyivät tammikuun lopusta näinkin pitkälle. Sen sijaan, että meillä olisi ollut pinkkiä lattiasta kattoon ja vaivoin valittu kattaus samassa sävyssä, päädyinkin laittamaan pöytään valkoiset lautaset, ”jotkin kirjavat lautasliinat” (mitkä meiltä sattui löytymään) ja värikkäät paperipillit eivät käyneet edes mielessä, kun ajattelin pillimehujen olevan se helpoin vaihtoehto. Täytyy sanoa, että aika pitkälle on tultu niistä esikoisen ensimmäisistä kaverisynttäreistä, joihin tilasin lautasliinat ranskasta ja koti täytettiin heliumpalloilla. Hei oikeasti, miksi ihmeessä olen koskaan vaatinut itseltäni tuollaisia, ja tehnyt noinkin yksinkertaisesta asiasta niin mahdottoman hankalan! Ja kun tuolloin mies yritti hienovaraisesti vihjata, että vähempikin riittää, pidin häntä likipitäen hulluna. Vaikka myönnetään nyt sekin, että eilen vaaleanpunaisten pompomien ja sävysävyyn mietityn kattauksen puuttumiseen vaikutti myös se, että suurin osa juhlavieraista oli näissäkin kemuissa poikia. Ja vaikka päivänsankari osaa ihan suvereeni prinsessa ollakin, ei hän niin kauheasti niiden koristeiden perään sitten lopulta ole. Kuten ei varmasti se esikoinenkaan aikoinaan, mutta kesti jokusen vuoden ymmärtää tämäkin tosiasia. Että lastenjuhlissa pääasia on se, että lapsilla on hauskaa. Piste. Ja hauskaahan oli, varsinkin kun pikkupojat löysivät heti Niilon vanhat Nerf-pyssyt. Olin ehkä jopa helpottunut, koska en olisi tainnut selvitä mistään prinsessasynttäreistä. 😀

Kuvissa meidän eteinen. Ei lankaan niin käytännöllinen kuin nykyiset suuret eteiset lämpimine klinkkerilattioineen ja tilavine säilytysjärjestelmineen. Puhumattakaan taloista, joissa on omalle väelle sisäänkäynti kodinhoitotilojen kautta. Mutta kaikkea ei kai voi saada. Siis sekä uutta, että vanhaa taloa yhtäaikaa. Ja onhan tämä sentään parempi, kuin vanha kunnon suomalainen tuulikaappi. Sellainen meillä nimittäin on toisella ovella, ja se onkin syy siihen, että meillä kaikki kulkee tätä kautta. Niin vieraat, kuin omakin väki. Kenkähylly ja seinänaulakko ovat Ikean vanhaa Leksvik -sarjaa, ja olen perinyt ne aikoinaan siskoltani. Valkoinen maali tosin on sudittu niihin jälkikäteen. Lipasto on sekin saman valmistajan, kuten myös pystynaulakko, jonka yksi sarvi kurkkaa kuudennen kuvan peilistä. Lipasto nielee kohtuullisen määrän lasten ulkovaatteita ja asusteita, ja omat kaulahuivini pidän korikassissa lipaston päällä. Pystynaulakko taasen toimii oman väen naulakkona. Koska huoneessa on näiden lisäksi kolme oviaukkoa, ei tilaan paljon muuta pysty laittamaankaan. Ja samasta syystä eteinen tuntuu ihan avaraltakin, koska kaksi ovista pidetään auki ja kolmannessa on iso ikkuna valoisalle kuistille. Mutta se lämmin klinkkerilattia olisi kyllä ylellisyys, jonka toivoisin joskus saavani.

Jos tuossa vuoden vaihduttua kerroinkin, että sisustuskärpänen nukkuu makoisaa talviunta, on viime päivät kyllä herättäneet sen ihan kunnolla eloon. Tekisi mieli pitää ihan kunnon siivouspäivä ja rymsteerata paikat uuteen uskoon muutenkin. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten aloitan nyt ensin sillä ideoinnilla!

Oikein ihanaa uutta viikkoa ja suloista lomaa kaikille lomalaisille!


Sunnuntaifiilis lauantaina

24.2.2018

En tiedä, johtuneeko tämä sunnuntaifiilis siitä, että olen koko viikon ollut sekaisin päivistä, vai kenties ylipäätään lasten lomaviikosta. Tai ehkä sittenkin kyse on siitä, että hyvästeltiin tänään siskontyttö kotimatkalleen. Joka tapauksessa tämän päivän toimettomuus ja kiireettömyys vihjaavat sunnuntaista. Ja kiva niin, sillä sunnuntait ovat yleensä niitä viikon parhaita päiviä!

Tänään vaihdoin pyjaman takaisin päälleni jo puolen päivän jälkeen, ja vedin jalkoihini äidiltä saamani uudet villasukat. Kamiinassa rätisee tuli ja patteritkin hohkaavat mukavasti lämpöä. Tämän viikkoisen kirkkauden jälkeen oikeastaan tuntuu ihan kivaltakin, kun ehtii oikein nauttia illan hämärtymisestä. Paljon kynttilöitä ja raukeaa tunnelmaa. Ne tasapainottavat mukavasti aivoja. Ja tänään mennään muuten aikaisin nukkumaan! Niitä hurjia lauantai-iltojen huveja tässä iässä.

Nostin makuuhuoneen kaapin päälle perunanarsissin. Nyt kun siinä on vasta pari kukkaa auki, tuoksu ei vielä häiritse. Useamman kukan avauduttua makuuhuone ei ole ehkä se paras paikka. Mutta siirrellään taas kun se aika tulee. Nyt tuo on kuitenkin niin karun kaunista katseltavaa.

Huomenna koti täyttyykin äänistä kun päästään vihdoin juhlimaan sairastelun vuoksi peruttuja kaverisynttäreitä.  Oikein mukava tapa lopetella lomaviikkoa ja valmistautua arkeen!

Toivottelen teille suloista lauantain jatkoa! ♡