En tiedä teistä, mutta itselleni tämä pimeys ja taivaalta putoava suhju ovat kuin tervanjuontia. Väkisinkin tulee sellainen velton tahmea fiilis, eikä päivät tunnu lähtevän käyntiin. Sitä ikään kuin odottaa valoa, vaikka hyvin tietää, että ei se siitä aamu kymmenestä tällaisina päivinä enää parane. Nyt voisin ilomielin ottaa kuuluisat tuvan ja porstuan täyteen lunta ja jäätä. Tai muuttaa muumilaaksoon ja painua peiton alle.

Vaikka joo, eiköhän yksi suuri syy tahmeuteen ole tuo flunssa, joka laittoi yleiskunnon ja henkisen kapasiteetin  jollakin tapaa koetukselle. Tai lähinnä se, että kun ei ole päässyt liikkumaan, niin sitten tulee vain veltto olo. Odotan siis melko kovasti, että pääsen taas tänään hikoilemaan. Se laittaa elämän jollakin tapaa raiteilleen. Niin kivaa kuin hyggeily ja kotona hengailu onkin, niin kyllä ihminen on tehty liikkumaan. Kaipaan jo aamulenkkejä, sitä että saa haistattaa pitkät koko perhanan syksylle. Ja hei, viime yö oli pitkästä aikaa ensimmäinen, kun en herännyt yskimään, ja taidan huomenna jo uskaltautua lenkille! Kyllä se tästä, ja kohta näytän tälle velttoudelle, että mistä se kana oikeasti pissii!

Ai että, tulipa heti paljon parempi olo kun sai purettua uhonsa sanoiksi. Kiitos ja anteeksi! 😀

Eikä siis siinä hyggeilyssäkään mitään vikaan, en mä takkiani ole kääntämässä. Mutta elämässä pitää olla joku tasapaino, ja mulle se tasapaino tulee selvästikin sellaisen fyysisen suorittamisen ja hiljentymisen ja nollaamisen yhdistelmästä. Allekirjoitan kyllä ihan täysin, että liikunta on osaltaan paras apu kaamosmasennukseen. Sen verran kun täällä Lounais-Suomessa nyt varsinaista kaamosta onkaan. 🙂

Katselin tuossa juuri postauksia viime marraskuulta. Vähän, että miten se joulu alkoi vuosi sitten hiipiä elämään. Totesin, että ollaan siinä pisteessä, kun niitä joulukoristeita voisi alkaa kaivamaan esiin ja ”joulunodotuskuusen” voisi ehkä myös koristella seuraavan viikon aikana. Hyasintit on meillä päin olleet kiven alla vielä marraskuun loppuun asti, sen suhteen toivoisin tänä vuonna parannusta. Mutta kyllä se tästä!

Mites teidän tahmeus? Lähteekö se pelkästään sillä joulun fiilistelyllä vai tarvitaanko siihen jotain muutakin?

Heipsan!

Marraskuu on pyöräytetty käyntiin ja viikonloppu ja pyhäinpäivä kolkuttelevat jo ovella. Perjantaille on vielä pikasiivous ja lakanoiden vaihto, sitten loppu onkin kynttilätunnelmaa. Aikaisin sänkyyn, tai ainakin kirjan kanssa pötköttelemään.

Huomisiin juhliinkin alkaa olla asu jo kasassa, ja flunssakin on taittunut satunnaisiin yskänpuuskiin. Aion ottaa marraskuun haltuuni ja elää ihan täysiä!
Tuossa just mietin, että kilpparileikkauksestakin tulee tasan viikon päästä vuosi. Vaikka operaatio mikään iso ollutkaan, se katkaisi mun joulunodotusta ja rajoitti kuitenkin jonkin hetken elämää. Ja vaikka silloin heti leikkauksen jälkeen ajattelin, että arpi tulee olemaan osa ulkonäköäni aina ja iankaikkisesti, niin eipä sitä arpea todellakaan enää huomaa. En edes itse huomaa peilin edessä kuin ihan katsomalla, enkä usko, että se kenenkään muunkaan silmiin pistää. Olenkin sanonut, että jos joskus harkitsisin kasvojen kohotusta tai jotain muuta kauneusleikkausta, niin palkkaisin heti saman kirurgin. Niin teki nättiä jälkeä, että ei voi valittaa.

Täällä paistoi eilen ihan oikein arska ja oli pakko kuvata kasvihuone marraskuisessa maisemassa. Tähän on sitten kiva verrata kevään tullen näkymän muutosta. Vaikka eihän tämä nyt vielä mikään hirveän rujo kuva ole, ruohokin jopa vihertää. Mutta se on ihan erilaista vihertämistä, kuin se kevään vihertäminen, josta tykkään huomattavasti enemmän.

Kirjakaappiprojekti on edelleen kesken, joskin suurin osa kirjoista jo lasien takana. Tämä homma vaatisi oikeaa inspiraatiota, jota ei näytä tulevan sitten millään. 😀
Lintumekko Ellokselta.

Huomasin eilen, että Cmorelle oli tullut jo Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja toisaalta tekisi kauheasti mieli kurkata, miltä filmatisointi näyttää. Mutta ehkä säästän sitä vielä spessumpaan hetkeen. Jos vaikka koko juttu sitten yhteen soittoon ison poppariläjän kanssa.

 

Mutta nyt oikein ihanaa ja levollista viikonloppua!

Voihan mikä puhuri!

Parin aurinkoisemman pakkaspäivän jälkeen tuuli tuntuu vain yltyvän ja keli muuttuvan ihan kamalaksi. Tai no, marraskuisemmaksi. Mutta hei, mitä pahempi keli ulkona, sen mukavampi ja kotoisampi olo sisällä!

Flunssa, joka iski Ahvenanmaalta palauduttuani on ollut älyttömän sitkeää sorttia. Ääni on edelleen painuksissa ja tänään piti vastoin kaikkia ennakkosuunnitelmiani todeta, että ei minusta ole edelleenkään jumpalle. Eilinen lenkki purevassa viimassa laittoin taas yskittämään siihen malliin, että totesin parhaaksi yrittää nyt vain saada tauti taittumaan huilaamalla. Ja pitäähän sitä olla lauantaina iskussa, kuten ystäväkin totesi. Tiedossa on nimittäin kivaa juhlintaa halloween-teemalla. Oktoberfest-teemabileet jo jouduin jättämään välistä, joten näitä en kyllä aiokaan missata! Onneksi loppuvuoteen mahtuu vielä pikkujoulustelua, synttärihulinoita ja kulttuuririentoja. Ihanaa kun on aina jotakin mitä kohti mennä, niin ei ala arjen harmaus ahdistamaan. 🙂

Meillä ei oikein ole ollut tapana koristella halloweenia kotiin. Joskus on ollut joku kurpitsalyhty tai muuta pientä, mutta lapsia ei tunnu tänä vuonna kiinnostavan. Molemmilla on naamiaisia tälle viikolle, joten puvut on olleet nyt tärkeämpää kuin mitkään koristeet. Ja oikeastaan sopii itsellenikin ihan hyvin. Olen tässä kohtaa jo enemmän kallellaan joulua kohti. Tosin oma asunikin viikonlopuksi on vielä melkoisen iso kysymysmerkki, mutta luotan siihen, että saan jonkin todella hyvän oivalluksen vielä ennen lauantaita!

Yksi ystäväni totesi, kun kävimme läpi näitä loppuvuoden kiinnekohtia, että ”sitten sulla on sitä kynttilöiden polttamista, joten et sä enää paljon muuta ehdikään”. Taidan todella olla tällä kynttilänpolton saralla kohtalaisen aktiivi. Siksi siis kynttilöitä tänäänkin. 🙂

Mutta nyt hakemaan yksi tanssija kotiin. Ihanaa iltaa! ♡