Onhan tämä oikeasti aika kauheeta! Lattioilla pyörii villakoirat, keittiön pöydälle on kasaantunut posti, puhtaat ja viikatut pyykit ja kasa kaikkea muuta mahdollista roinaa. Eteisessä vastassa on läjä kenkiä, puoli hiekkalaatikollista santaa ja lattiat on läikikkäänä vedestä, jota valuu niin lasten vaatteista, kuin vesipyssyistäkin. Ruokahuoltokin pyörii lähinnä yhden kriteerin varassa. Laatusanojen ”terveellinen” tai ”täysipainoinen” rinnalla, nopeus on nyt valttia.

Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun… Mutta nyt on se aika vuodesta, kun tämä äiti haluaa tonkia multaa, ulkoiluttaa taimiaan ja raivata pihaa niin paljon, kuin nyt kaiken pakollisen arkisen ohessa suinkin on mahdollista.

Tänään on uhkarohkeasti siirrelty pioneja, kantattu kukkamaiden reunoja, taisteltu voikukkia vastaan ja kartoitettu kovien pakkasten tuottamia tuhoja. Ja ostinpa itselleni myös äitienpäiväkukkasenkin.

Realistina ymmärrän, että niitä sadepäiviäkin saadaan vielä, joten antaa asioiden olla sisällä vähän huonommalla kantilla, ja siivotaan taas kun pihatöiltä ehditään!

Ihanaa, aurinkoista ja sopivan rentoa perjantai-iltaa!

No niin.
Nyt olisi tuo yläkerran aulan konkreettinen muutos kalkkimaalauksen jälkeen kuvana. Tästä tilanteesta siis lähdettiin liikkeelle, ja aika iso fiilisero mielestäni tuli koko aulaan. Katon muoto, ovet, listat ja karmit; Kaikki nousevat esiin harmaalta pohjalta, ja tila on paljon ”ryhdikkäämpi”.

Kun tammikuussa 2013 sain ”cozy corneriini” vihdoin Ikean korituolin (postaukseen pääset tästä), ajattelin, ettei pikkuisesta aulatilasta voisi koskaan tulla kauniimpi. Laskettu aika lähestyi, ja tämä oli oikeastaan viimeinen ponnistus, johon ennen vauvan syntymää enää jaksoin panostaa. Olihan koko syksy eletty vähintäänkin poikkeusoloissa ja tehty pitkiä ja raskaita päiviä. Kun kirjakaapit sitten piti myöhemmin siirtää yläkerran aulaan, ja Ikean valkoinen lipasto löysi tiensä myöhemmin käyttöön otettuun eteiseen, muistan jotenkin jopa surreeni sen ihanan taian raukeamista, jota olin niin innoissani vaalinut vauvahuuruiset hetkeni. Myöhemmin kuitenkin olen ollut todella tyytyväinen, että eteisessä on tilava lipasto, johon mahtuu koko perheen pipot ja huivit, sekä lasten vaihtopuvut ym. tarpeelliset lapsiperheen kamat. Silti jotenkin tuo kirjakaappien pakkosijoitus (mulle jotenkin henkisesti niin rakkaaseen) aulan nurkaan on närästänyt suoraan sanottuna ihan valtavasti! Jossain kohtaa myönnän jopa miettineeni niistä luopumista, vaikka oikeasti kaapeista tykkäänkin valtavasti.

Valkoiseen lipastoon, ja siihen viime hetkien odotushurmoksessa tehtyyn corneriin, liittyi selvästikin jotain enemmän henkistä kiintymistä, ja myönnän, että tykkään kyllä kotini tästäkin nurkasta nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pieniä muutoksia, eikä varsinaisesti ainakaan voi väittää, että sisustustyylini olisi muuttunut. Luonnonsävyt ja -materiaalit, sekä tietenkin vaaleus, kiehtovat yhä kaikki. Toisten mielestä romanttista, toisten mielestä jotain muuta.

Ennen, jälkeen ja nyt.

Mutta nyt äkkiä pötyä pöytään, ja sitten nauttimaan keväästä! Ihanaa iltaa kaikille!

Tallenna

Miten voikin yhden pienen aulan laittaminen taas sekoittaa koko talon. Eli ei, meillä ei sen isompaa vappusiivousta varmaan suoriteta, tai ainakaan ei ihan koko taloa saada millään seesteisen siistiksi. Sitä vastoin, toivon todella, että viikonloppuna olisi aikaa saattaa tämäkin projekti loppuun!

Nyt olisi kaksi kerrosta kalkkimaalia seinillä ja ovet ja listatkin on jo sudittu kertaalleen. Järjestys ei taaskaan ole ihan loogisin, mutta seuraavaksi vuorossa olisi katon ja paneeliseinän maalaus. Mutta ehkä siinä vaiheessa kun saan repiä nämä maalarinteipit hittoon listojen ympäriltä, ollaan jo voitonpuolella! Tai ainakin tavarat saa heittää takaisin paikalleen ja muutkin huoneet palaavat normaalin järjestykseensä.

Kalklitirin San Saccaria todettiin aikanaan liian vaaleaksi olkkariin, mutta hämärässä aulassa se toimii paremmin kuin hyvin. Sävy erottuu paljon selkeämmin vasten valkoista, kuin miten se nousi esiin valoisassa pianohuoneessa. Katto, lattia, listat ja portaiden paneeliseinä jäävät valkoisiksi, joten kokonaisuudesta ei tullut lainkaan tunkkainen, vaikka luonnonvaloa tuleekin vain maakuuhuoneista.

Sanotaan, että valkoinen väri avartaa, mutta nyt väitän kyllä, että aula näyttää jopa suuremmalta, kun se sai hiukan kontrastia seinilleen.

Työn alla ja pahasti vaiheessa. Mutta hyvä siitä tulee!

Huisia vappuaatonaattoa!

Tallenna