{ mansikka brita }

01.7.2014

Kesä ja mansikat kuuluvat olennaisesti yhteen, mutta mulla on joka vuosi myös kova tarve pakastaa mansikka-aikaa myös talven varalle. Tämä samainen määrä on pussitettu jo useampana vuotena pakkaseen, ja yllensä edellisen kesän marjoja jää niin, että mummu keittää niitä sitten hilloksi tai mehuksi. Viime talvena mansikat loppuivat pakkasesta jo vuoden vaihteessa, joten mietin tässä parhaillaan, pitäisikö satsi tuplata.

No, mutta ainahan tästä määrästä riittää herkutteluunkin, ja tänään teinkin jo päivällä brita-kakun pohjat valmiiksi jäähtymään. Olen kirjoittanut pienen kakun ohjeen aikoinaan vadelmalle, sen löydätte tästä  postauksesta. Mansikkainen ohjeversio pikku-britasta päätyi aikoinaan lehtijuttuun, joka tehtiin vanhasta kodistamme.

mansikka brita

Tämä pieni kakku riittää hyvin muutamalle herkuttelijalle, mutta kaksinkertaistamalla ohjeen, saat tehtyä normaalikokoisia irtopohjavuokia hyödyntäen isommat kakkupohjat. Vastaavasti saat isommasta määrästä myös pellillisen, jonka voit jakaa kahtia, mikäli pidät enemmän suorakaiteen mallisesta kakusta.

brita kakku

Herkullisesta kakusta huolimatta, mun stressikäyrä osoittaa nyt totaalisesti kohti koillista. Just nyt voisin melkein repiä pääni irti, mutta yritän purkaa paineet tuohon mansikkakasaan, joka odottaa perkausta. Kerron teille myöhemmin, toivottavasti vaan saan kertoa sen onnellisen lopun! Pakko kai siihen on uskoa!

Ihanaa iltaa!


{ raparperi crumble }

26.6.2014

Helppo ja herkullinen raparperi crumble onnistuu jokaiselta ja maistuu varmasti. Itse pidän tästä kirpsakammasta vaihtoehdosta jopa enemmän kuin perinteisestä omena-kaurapaistoksesta.

Teen itse paistoksen hiukan ”sinnepäin” tätä vanhaa ohjetta mukaillen:

Raparperi crumble

n. 1 litra raparperia pilkottuna (voit korvata puolet esim. mansikalla)
150g voita
1,5dl fariinisokeria
5dl kaurahiutaleita
1,5dl vehnäjauhoja

Kaada raparperipalat voideltuun, matalaan mutta laakeaan, uunivuokaan. Vastaavasti voit jakaa ainekset pieniin, uunin kestäviin, annosvuokiin.
Sulata kattilassa voi, sekoita joukkoon sokeri, kaurahiutaleet ja vehnäjauhot. Kaada ja levitä murumassa raparperipalojen päälle.

paista n. 200ºc / 30-45min

raparperi crumble

Tällä ohjeella paistoksesta tulee tosi kirpsakka, mutta mansika tasoittaa raparperia oikein hyvin. Toinen vaihtoehto on käyttää raparperin palat mikrossa ja sekoittaa pehmenneeseen raparperiin sokeria. No, makuasioita. Toiset pitävät kirpeästä, toiset eivät niinkään.

Itse paistoin paistosta reilun puoli tuntia, ja jätin sen hetkeksi uuniin vetäytymään ja tein nopean kauppareissun. Lämmin paistos maistuu joko vanilijakastikkeen tai -jäätelon kanssa.

Maukasta iltaa. Meillä lämpenee juuri sauna!


{ pitsatreffit }

12.6.2014

Sohva kutsuu tänäkin iltana. Netflix ja pitsa, siinäpä ne tämäniltaisten tärskyjen tärkeimmät elementit!

Muistuttelen teitä vielä osallistumaan Netflix -arvontaan, jossa jaossa on 6 kuukauden ilmainen Netflix-jakso yhdelle onnekkaalle.
Mukaan arvontaan pääset tästä.

Tänään syödään tulista chorizopitsaa, pitsojen kunkku, jos multa kysytään. Mies tekee, minä nautin! 😉

chorizopitsa

Ai niin, me löydettiin muuten uusi hyvä sarja (tai siis meille uusi); Crossing Lines! Kertoo jostain kansainvälisen rikostuomioistuimen etsivistä, jotka selvittävät valtioiden rajoja ylittäviä rikossarjoja. Tosi hyvä! 🙂

Superia iltaa!