Myönnän, joskus tulee niitä hetkiä, kun tekisi mieli juosta ulos, ja karata yksin hiljaisen erämökin rauhaan. Jättää taakseen pyykkivuoret, ruuanlaitto, jatkuva siivoaminen ja se pahuksen kitinä ja riitely. Ja kyllä, joskus kun tuntuu, että päivän jokainen ilmoille heitetty puheenvuoro alkaa äiti sanan venytetyllä muodolla, johon jokaisen kerran äidin tulee vastata ”mitä/kerro kultaseni/niin”, jotta lause saadaan jatkumaan, toivon hetkittäin olevani isä.
Mutta hetkinä nuo esimerkit ovat kovin pieniä. Ohikiitäviä, kuten moni muukin ihmismielestä kumpuava inhimillinen ajatus. Koska oikeasti juuri näin on hyvä!
Nämä pienet kukkakimput, jotka alkavat ilmestyä keittiöömme heti leskenlehtien putkahdettua esiin, muistuttavat siitä äitiyden ihanuudesta. Joka kerta yhtä kauniita ja rakkaudella poimittuja.
En vaihtaisi pois ainuttakaan päivää, en ainuttakaan kimppua!
Muistatte varmasti, että olin lauantaina pikkuisen juhlivalla tuulella. Kyseessä oli yhdeksän naisen hilpeä illanvietto ja kokoontumisen (teko)syynä niinkin vakava asia, kuin syömätön suklaa. Suolaisemman aloituksen jälkeen juhlat olivatkin varsin suklaiset ja samalla myös äärimmäisen onnistuneet. Kuplivat juhlajuomat iltaamme tarjosi Indiedaysin ja J.P. Chenet’n yhteistyö.
Niin paljon kuin arkea ylistänkin, juhliminen on kuitenkin elämän suolaa, ja totta puhuen järjestäisin mielelläni juhlia paljon useammin. Juhliminen -sanan merkitys itselleni on tietysti vuosikymmenen saatossa muuttunut, ja itse juhlat luonnollisesi sen myötä. Hyvä ruoka, hyvä juoma, hyvä seura ja rento yhdessäolo. Siinäpä onnistuneen illan salaisuus. Ison pöydän ympärillä koko seurue mahtuu olemaan rennosti yhdessä, ja jälleen kerran kiitän mielessäni sitä, että päätimme pitää keittiön yhtenä isona tilana ja jättää saarekkeet rakentamatta.
Omaan makuuni rento juhliminen on sitä, että jokainen syö omaan tahtiinsa pitkin iltaa, eikä pöytää varsinaisesti kateta liikaa. Ylipäätään liika suunnittelu ja aikataulut usein tappavat tunnelmaa ja parhaaseen lopputulokseen päästään, kun illan antaa soljua omalla painollaan eteenpäin.
Broiler-melonisalaatin, papu-pekonihöystön ja pestoperunoiden lisäksi tarjolla oli pientä suolaista ja illan teeman mukaan tietenkin hurjasti suklaata. Vieraat saapuivat kainalossaan suklaakakkua, suklaapiirakkaa, Snickers-leivonnaisia ja erilaisia naposteltavia, ja pöydät suoraan sanottuna notkuivat herkuista.
Kuten asiaan kuuluu, illan aikana ehdittiin käsittelemään asioita miltei jokaiselta elämänalueelta. Puhuttiin toki lapsista, mutta laiettiin riviin myös komeat julkkismiehet, käsiteltiin aiheina niin kengät kuin laukutkin, sekä miesten hiustyylit. Onnistuinpa muuten kehittämään itselleni myös ylitsepääsemättömän kenkäkateuden noista ystävän puputennareista. Ihan mielettömät!
Vaikka illan tarkoitus olikin syödä pois yhdistyksen suklaavarannot, ja tehtävä kuulosti enemmän kuin helpolta, pääsimme työssämme tuskin edes yhteen kolmannekseen. Niinpä olikin ilo todeta, että ”joudumme” ottamaan vastaavan illan ensi kuussa uudelleen! 🙂
Onnistunut juhlailta tarkoittaa myös sitä, että seuraavana aamuna jaksaa nousta ylös virkeänä ja iloisena. Niinpä kokonaisuudessaan tämä ”suklaakokous” sai arvosanakseen täyden kympin isolla plussalla! Heinäkuuta odotellessa! 🙂
Alkoholilakia noudattaakseni, jätän alkoholijuomia koskevat kommentit julkaisematta.
Aurinko lämmitti jo mukavasti, vaikka enpä pitäisi pahana vielä muutaman asteen lämpenemistä. Tosin näillä keleillä saa myös jotakin aikaiseksi! Tänään lähti yksi seppelvarpu ja pöytäkuusi huitsin nevadaan ja pihan ilme muuttui taas kertaheitolla. Hassua, että se kuusi oli ärsyttänyt yhtälailla niin mieheni kuin minunkin silmiäni, mutta että kumpikin sanoo ääneen toiveensa… No nyt se on poissa! Nämä muutokset tosin tarkoittavat aina tyhjiä rumia läikkiä nurmikossa. Ensi kesänä kuitenkin kiitämme itseämme, että kuusi otettiin pois tänä kesänä.
Sillä välin kun meillä aikuisilla on ollut jos jotakin nyppimistä ja kaivamista, lapset ovat sentään osanneet ottaa rennommin. Pienen hetken jopa keskenään ihan sovussa värittelivät kirjojaan tuolla alapihalla, ja sen kunniaksihan pitää jo tarjota mehut!
Ja hei, arvatkaas mitä: Tummanpunainen jalopionini on avannut ensimmäisen nuppunsa! Voi onni ja autuus! Kuinka sitä taas lainkaan pärjäsi melkein vuoden verran ilman näitä puutarhan suomia ilontunteita!? 🙂
Mutta nyt koiran kanssa kävelylle. Kaunista kesäiltaa teillekin!
