Piti jo viikonloppuna postailla, mutta niin vain kävi, että pariin päivään mahdutettu ohjelma vei kaiken ajan. Tai no, rehellisesti sanottuna otin kyllä aikaa ihan sohvallakin laiskottelemiseen, mutta eikös se vähän vapaapäiviin kuulukin.

Me startattiin viikonloppu perjantaina ystävien luona, ja vaikka olin kovaan ääneen vannonut nukkuvani vaikka kellon ympäri, aamuaurinko herätti lauantaina jo kahdeksan jälkeen. Ja toisaalta hyvä niin, sillä päivään mahtui aamun siivoustuntien lisäksi muutakin ohjelmaa. Isän kuolemasta tuli lauantaina kuluneeksi puoli vuotta, ja haudalla käymisen lisäksi vietettiin päivää mahdollisimman mukavasti. Lähdettiin koko perhe mummun kanssa syömään, ja syötiinkin itsemme liki tainnoksiin. Tavoitteena kuitenkin oli tehdä jotain mukavaa yhdessä ja siinä onnistuimme. Ja vaikka keväällä tuntui vaikealta ajatella, että elämä vain jatkuisi ja löytäisi uomansa, niin tässä ollaan. Moni asia on muuttunut, mutta muutoksiinkin tottuu, vaikka ne joskus vähän kipeää tekevätkin.

Sunnuntai vierähti mukavasti pihatöissä. Daaliat oli nyt pakko kaivaa maasta, koska seuraaville parille viikonlopulle on muuta ohjelmaa. Monilla daaliat kukkivat vielä viime viikkoon saakka, mutta meillä pakkanen puraisi kukat jo syyskuun lopussa ja ilo loppui aika lyhyeen. Joskin tuossa juurakoita nostaessa huomasin, että suurin osa oli jo alkanut kasvattamaan uutta. Luulivat kai raukat, että kevät saapui heti perässä. Samoin helmihyasintit pilkistivät jo paikoin maasta. No, nyt on saatu kunnon pakkasasteita lämpimän syksyn perään, joten josko puutarhakin ymmärtäisi, missä mennään.
Sunnuntaina haravoidessa otin itselleni myös vähän suruaikaa. Miten monta asiaa olisi tämänkin puolen vuoden aikana ollut kiva isän kanssa jakaa. Suru tulee toki arkeenkin ja niihin pieniin hetkiin, kun mietin, että nyt isä olisi ylpeä tai mitäköhän isä sanoisi,  mutta ehkä tuo sunnuntain haravointiin yhdistetty mietiskely vain kuului tähän puolen vuoden virstanpylvääseen ja on osa prosessia. Vanha kliseinen sanonta siitä, että suru muuttaa muotoaan, pitää kyllä hyvin paikkansa. Niinhän se menee, että menetykseen kasvaa. No, mutta nyt kevään viimeiset pakkaset ovat muuttuneet syksyn ensimmäisiin pakkasiin ja siihen väliin on mahtunut kaikesta huolimatta myös hyviä päiviä.

Moni tuntuu viettävän syyslomaa tällä viikolla, mutta meillä päin syyslomaviikko on vasta ensi viikolla. Onneksi saadaan lomailla koko perhe yhdessä. Ollaan aika lailla loman tarpeessa ihan jokainen. Todettiin just viikonloppuna miehen kanssa, että viikko vielä ja senhän seisoo vaikka päällään. Eli tätä väsynyttä päälläseisontaa vielä kolme päivää jäljellä. Ja syksyn kelmeää valoa. En oikein osaa päättää rakastanko sitä vai inhoan. Joskaan sillä mielipiteelläni ei kai ole kauheasti merkitystä. Syksyn valo on mitä on – tykkäsit tai et.

Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, miten totaalisen loppu tunnen välillä olevani, ja miten viimeiset pari vuotta ovat ikään kuin kupanneet pois kaikki voimat ja jonkinlaisen luottamuksen elämään. Mutta liirumlaarum, sitähän se on. Joskus tulee niitä vuosia, kun tukka lähtee ja naama menee kurttuun kymmenenkin vuoden edestä. Sitten kuitenkin myös niillä synkimmillä pilvillä on hopeareunuksensa, ja huomaa, että lopulta on tosi paljon hyvääkin. Ja jos ei muuten huomaa, niin sohvalla Gåsmammania katsoessa viimeistään. Pillitin just viikonloppuna, että miten onkin voinut olla elämä niin persuksesta, kunnes tajusin että hitto vie, Sonjalla on rankkaa, ei minulla.

Meillä kävi ihan ekaa kertaa siivousfirma perjantaina ja se olkoon yksi tämän vuoden suurimpia jalometallikehyksiä. Olkoonkin, että voisivat tulla jo tänään uudestaan. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että voisin tulla siivottuun kotiin ja viimein sain maistiaisen. Aika juhlava hetki, joskin siinä kohtaa toinen keittiön valaisimista roikkui vielä vain puoliksi katossa (johtoviritys hiuslenkillä kattokoukkuun ripustettuna), mikä ehkä söi ihan pikkuisen loppuvaikutelmaa. Mutta koska vielä lauantainakaan ei tarvinnut ryhtyä imuroimaan, ehdin viettää lasten kanssa kivan päivän äidin luona. Sunnuntain ihanuus oli ehdottomasti yhden yhdistyksen toiminnantarkastus. Tai ei oikeastaan, eikä millään muotoa se, vaan siihen kytketty kahvittelu ystävien seurassa.

Tälle viikolle arjen luksusta tuo kampaajakäynti (jee, jo huomenna) ja yhdet koronan vuoksi aika paljon siirtyneet kolmekymppiset, joita juhlitaan ysäriteemalla. Ja sunnuntain kuningasideana päätettiin ystävän kanssa viettää juhlien eteen vielä etkot ja virittäytyä tunnelmaan Metsoloita katsomalla. Toisin sanoen, ensi viikonlopustakaan ei voi tulla huono.

Koska arjen ylellisyyksiin kuten kampaajaan tai siivoojaan ei ihan joka päivä veny, ilo pitää ottaa irti pienemmistä asioista. Tämän viikon luksusta on ehdottomasti se, että eilisen ruokapreppauksen aikana en heittänyt lasagnea pitkin keittiötä (kuten kaksi viikkoa sitten maanantaina) tai polttanut ranteeseeni liki kolmannen asteen palovammaa (kuten viikko sitten maanantaina).

Mutta hei, nyt valmistautumaan kahvakuulaan. Sillä jos elämä on vähän kova, niin olen kyllä minäkin.

 

Aika mielettömän ihana keli näin elokuun viimeiseksi viikonlopuksi. En uskonut, että vielä tulisi kesämekkokelejä, mutta niin vain sai kiskaista kesän lempparimekon vielä ylleen. Sitten pyykin kautta mekko taas hetkeksi säilöön ja lämpöä ja aurinkoa odottamaan. Näin se taitaa valitettavasti mennä.

Meillä oli tänään aikainen herätys ja kellahdettiin lasten kanssa ajoissa nukkumaan. Siinä samalla kun laitoin kirjan pois ja sammutin valon, ihailin taivaalla tuikkivia ilotulitteita. Meidän jokimaisemassa pääsee aina osalliseksi mökkiläisten venetsialaisiin, joskin tajusin, että lähestulkoon aina olen kokenut tuon juhlan siinä unen ja valveen rajamailla.

Saatiin taas aamulla iskä kotiin ja raukka joutui heti asentelemaan kaikenlaista. Kuten esimerkiksi keittiön toisen kattovalaisimen, ja toisen vain ja ainoastaan siitä syystä, että se toinen ei ole vielä saapunut. Mutta josko ensi viikolla olisi tuokin homma tehtynä. Näin syksyn kynnyksellä tuntuu kivalta uudistaa vähän kotia ja rakentaa pesää talven varalle. Ja mitä pidemmälle syksy taittuu, sitä tärkeämmäksi tuo kaikki muuttuu. Etsin myös pitkään sopivaa valaisinta olohuoneen nurkkaan. Sellaista, joka antaisi kivasti valoa lukemiseen tai käsitöiden tekemiseen. Mielellään seinämalli, joka sopisi sohvan yläpuolelle. Yhden jo ostinkin, mutta lopulta se valaisin päätyi esikoisen huoneeseen lukuvaloksi, mutta tämä vekkivalaisin sai kunniapaikan olohuoneesta. Tykkään siitä tosi paljon.

Viime viikolla uudistin myös itseäni, kun pidin torstaina iltapäivän vapaata ja ajelin Raumalle microblading-käsittelyyn. Ja vitsit, miten skarppi olo tulikin, kun kulmat saivat oikean muodon. Nythän nuo ovat tummimmillaan ja väri vaalenee tästä pikkuhiljaa kulmien parannuttua, mutta tiedän jo tässä vaiheessa, että nämä on ihan superihanat. En ole mikään meikkaaja, ja taitoni päättyvät oikeastaan siihen meikkivoiteen levitykseen ja ripsivärin lisäämiseen, joten skarpit kulmat tekevät ihmeitä. Ja sain muuten taas instan stoorien jälkeen ihan mielettömästi niitä ”pitäisikö” tai uskaltaisikohan” viestejä. Ja sanon todella, että kyllä pitäisi ja kyllä kannattaa uskaltaa. Olen aina kadehtinut ihmisten kulmakarvoja (minulle ei siunattu kovinkaan kummoisia) ja näiden kanssa pystyn oikein hyvin hyväksymään oman tilanteeni. Itse koen, että kulmakarvat ovat ehkä se tärkein osa meikkiä, ja koska en lopulta ole niinkään meikatun näköisten kulmien ystävä, microblading on ainoa ratkaisu. Käsittelyllähän saadaan myös sellaisia meikatumman näköisiä kulmia, mutta itse liputan luonnolliselle ja huomamattomalle lopputulokselle. Enkä muuten edes tiennyt, että sille toivomalleni tyylille on ihan oma terminsäkin: fluffy brows! No nytpä tiedän. 🙂

Jos pitkän harkinnan jälkeen päädyt kulmien microblading-käsittelyyn, kannattaa tekijä kuitenkin valita tarkkaan. Itse olin tosiaan Raumalla, Eveliina Braggen luona, ja Eveliina on ihan Suomen parhaita tekijöitä. En ollut ensikertalainen ja tiesin kohtalaisen hyvin, mitä halusin, mutta silti suunnittelu ja asioiden läpikäynti on se, joka tuossa työssä ottaa eniten aikaa. Se on millipeliä, jotta kulmista tulee symmetriset ja tässä kohtaa kannattaa tosiaan valita tekijä, joka osaa hommansa. Jos itse jännität kovasti, niin Eveltä saa myös ihan konsultaatiokäynnin, jossa voidaan aluksi suunnitella tosi tarkkaan mitä tehdään ja sitten pääsee kevyemmin mielin toimenpiteeseen.

Moni myös pelkää sellaisia sinertäviä viiruja kulmakarvojen joukossa, mutta oikeastihan nämä tekniikkat ja värit on muuttneet ihan superpaljon viimeisten vuosien aikana. PhiBrows microblading-värit pysyvät just sellaisina, eikä ne muutu sen enempää sinivihreiksi kuin punaisiksikaan. Ja mitä tulee kulmiin muuten, niin nykyään voidaan oikeasti tehdä aivan superhyperohutta karvaa, joten lopputuloksesta saadaan varmasti luonnollinen. Kyse ei myöskään ole tatuoinnista, joten ikuista kaveria kulmakarvoista ei saa, vaikka haluaisikin. Ja mikä parasta, lopputulos vaatii kaksi käsittelyä, joten jos ekassa käsittelyssä koet, että kulmat ei ole ihan just sitä, mitä haluat, tai kaipaat lisää väriä tai jotain muuta, vahvistuksessa on helppo vielä vaihtaa suuntaa ja tehdä hiukan leveämmät tai vaikka enemmän fluffyt kulmat. Itse esimerkiksi halusin vähän paksummat, mutta mentiin tosi varovasti tämä kierros ja sovittiin, että levennetään sitten lisää, jos olen yhä sitä mieltä loppuvuodesta. Eli ylilyöntejä ei kannata pelätä. Kun on hyvä ja luotettava tekijä, homma kyllä sujuu! Itse luotin niin täysin Eveliinan taitoon, että olisin käsittelyn loppupuolella voinut vaikka nukahtaa niille sijoilleni. 

Pari viikkoa pitäisi nyt vältellä kovaa hikoilua, saunomista, pitkiä kuumia suihkuja ja uimista, mutta sitten kulmat on taas huolettomammat kuin ikinä. Alkuun pitää tietty myös rasvailla tuota ihoa, mutta sekään ei ole varsin vaativaa homma. Taidan taas värjäyttää myös ripset, jotta saan maksimoitua meikkaamisen helppouden.

Ai niin, jaoin ennen-jälkeen -kuvan kulmista ig:n stooreissa torstaina, mutta jos et nähnyt sitä (tai ylipäätään haluat sen nähdä), niin kurkkaa se tuolta Eveliinan Instagramista. Tällä hetkellä kuva on Even feedillä heti kolmantena.

Mutta nyt luumupiiraan tekoon! Ihanaa sunnuntaita myös sulle!