Oletteko koskaan miettineet, mikä teillä on se juttu, joka tekee päivästä hyvän? Onko se täysin putkeen mennyt 12 tuntia, jonka jälkeen voi illalla todeta, että olipa hyvä päivä? Vai voiko kenties päivä olla hyvä jo heti aamusta alkaen, ja mikä silloin tekee päivästä hyvän? Onko se odotettavissa olevia kivoja juttuja, auringonpaiste vai mitä?

Oma kelloni pirisi aamulla jo viideltä, sillä muutama rästihomma piti saattaa loppuun. Siinä ihanassa aamun hiljaisuudessa oli mukava istua keittiön sohvalla läppäri kädessä (kuten teen joka ikinen päivä), ja nauttia samalla päivän ensimmäisestä kahviannoksesta. Mutta oikeastaan jo ennen ensimmäistä hörppyä kahvista totesin mielessäni, että onpas oikeesti ihana päivä!

Itse huomaan, että omiin päiviini ja niiden paremmuuteen vaikuttaa hurjasti eilinen. Ja eilinenhän oli mitä upein sunnuntai. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja koko päivä kului puutarhatöissä. Toki välillä käytiin lämmittämässä bataattivuokaa mikrossa, mutta muuten pihatöissä meni ihan aamusta iltaan. Paljon saatiin aikaiseksi, vaikka toisaalta eihän me saatu puoliakaan edes alapihasta kuntoon. Mutta silti; Kun näkee silmiensä edessä vastaharavoidun nurmen, ja vertaa sitä siihen pihan osaan joka on ihan täysin syksyn ja talven jäljiltä, ero on valtava. Joten, vaikka aamuaikaisella ei vielä ikkunasta pystynytkään ihailemaan eilisen tuotoksia, se onnistumisen ja hyvän tuloksen fiilis oli tuolla takaraivossa. Ja se eilinen päivä oli muistissa myös lihaksissa. Nimittäin käsivarret, olkapäät, kyljet ja selkälihakset ovat nyt aivan kosketusarat! Puutarhanhoito on siis hyötyliikuntaa mitä parhaimmasta päästä ja antaa kropalle ihan erilaista treeniä kuin esimerkiksi salilla käyminen.

Mutta jos se eilinen vaikuttaa positiivisesti niin, että hyvän päivän jälkeen seuraa uusi hyvä päivä, niin entäs jos elämä meneekin ihan metsään? Onko huonon päivän jälkeen tiedossa huono päivä, ja miten jatkumo katkaistaan. Pohdin siis tätäkin, ja tulin siihen tulokseen, että huonon päivän jälkeen tulee myös hyviä päiviä, mutta silloin kyse on selkeästi enemmän omasta positiivisesta ajattelutavasta. Kun kaikki on oikeasti mennyt niin mäkeen ja pyllylleen, että takana on Huono Päivä isoilla alkukirjaimilla, tulee seuraavana aamuna (tai oikeastaan jo illalla) se fiilis, että tästä ei ole suuntaa kuin ylöspäin. Niinpä huonon päivän jälkeen oma mieli lähtee automaattisesti tekemään seuraavasta päivästä miellyttävämpää ja parempaa. Toki aina siinä ei onnistu vaikka kuinka yrittäisi. Lähimuistissani on nytkin päiviä, jotka toisensa jälkeen tuntuivat menevän pyllylleen, mutta lopulta merkittävää oli kuitenkin se, että niitä tietoisesti kuitenkin yritti parantaa.

Niinpä joka kerta kun elämä potkii päähän, ja kaikki kaatuu aamukahvista alkaen, pitäisi muistaa, että loppupeleissä sillä on iso merkitys, että väliin tulee myös niitä huonoja päiviä. Sillä eipä olisi tämäkään maanantai niin kauhean mainio, jos piha olisi kuukaudet läpeensä niin hyvin hoidetun näköinen, että näitä onnistumisen tunteita ei sitä kautta tulisi. Tai jos koskaan ei tulisi niitä huonoja päiviä, joihin parempia verrata, voisi elämä muuttua aika tasapaksuksi ja tylsäksi.

Tähän ikään mennessä olen oppinut elämässä pari aika suurta asiaa. Ensimmäinen on se, että lähestulkoon kaikella on tarkoituksensa, ja kun toinen ovi suljetaan, toinen yleensä myös avataan. Toki joskus hirveän kriisin keskellä on mahdotonta ajatella, että tästä koskaan seuraisi mitään hyvää, mutta elämä on opettanut, että moni asia olisi jäänyt tekemättä, näkemättä, kokematta tai oppimatta, jos silloin joskus ei olisi tapahtunut niitä pahojakin asioita.
Toinen asia, jonka elämä on myös opettanut on positiivisuus. Oman mielen voima on valtava ja sen avulla on lopulta mahdollista onnistua aika monessakin asiassa. Jos lähtökohtaisesti aloittaa aina kaiken ajatuksella ”ei tästä kuitenkaan mitään tule” tai ”en mä tässä millään onnistu”, niin lopputulos on jotakuinkin aivan varmasti myös tätä luokkaa. Sen sijaan kannattaakin lähteä liikkeelle ajatuksella ”kyllä mä tähän pystyn ja hitto teen sen vielä hyvin”, ja mitä todennäköisemmin myös tulos on sen mukainen.

Tämä maanantai on siis mainio kahdestakin syystä: Siitä että takana on loistava sunnuntai ja siitä, että mieleni on sitä mieltä, että tästä päivästä tulee myös todella hyvä.
Silti tämä on ihan tavallinen maanantai; koti-/kerhopäivä, siivouspäivä, makaronilaatikkopäivä ja pyykkipäivä. Ja oikeasti sen enempää en jaksa yhdeltä maanantailta edes odottaa!

Kevätmessuilta tarttui inspiraation lisäksi mukaan myös 50 tulppaania. Ei tosin kotimaisia, mutta pakko oli ostaa kun halvalla sai. Ja kyllä ne nyt ihan kivasti maanantaipäivää kaunistaa!

Mahtavaa hyvän viikon alkua kaikille!

Ps. Tuli tuosta puutarhasta mieleen, että kiinnostaisiko teitä jonkinlainen postaus sieltä, vaikka se ei nyt vielä kukkaan ole puhjennutkaan. Mietin myös jonkinlaista postaussarjaa siten, että ottaisin kuvat tietyistä paikoista tasaisin väliajoin, jolloin kuvista olisi helppo hahmottaa kesän kulku, kasvu ja muutos. Huudelkaa HEP, jos piha-/puutarhapostaukset kiinnostaa. Saa myös sanoa STOP, jos tuntuu, että niitä tulee eteen muutenkin ihan riittävästi. 🙂

Tallenna

Keskiviikkoa ystävät!

Ehkä pakko jakaa myös täällä tämä paikallisen uutiskynnyksen ylittänyt juttu: Nimittäin meidän  liikennevalot. Kyllä, kaupunkimme on saanut ihka ensimmäiset liikennevalot, ja nekin tosin ihan väliaikaisesti siltatyömaalle, mutta juttu se on sekin! Mulla on tällä viikolla koulukuljetusvuoro (joka kolmas viikko vien omani ja pari naapurin lasta kouluun), ja olihan se aika juttu, kun maanantaiaamuna matkan varrelle olikin ilmestynyt ihan oikeat liikennevalot!

No joo, kuten jo kirjoitin, paikallinen uutiskynnys kyllä ylittyi, mutta eihän tuo nyt noin niin kuin yleisesti ole mikään kovinkaan suuri asia. Ja sehän se juuri laittoikin miettimään, että aika erilaista voi olla tavallinen arkikin, riippuen siitä missä kukakin asuu, tai missä olemme kasvaneet.

Ensimmäinen kosketukseni keskustelupalstoihin oli joskus vuosituhannen alussa, kun etsin tietoa eräästä koirarodusta. Ajauduin melko tunnetulle palstalle, missä pohdittiin kyseisen rodun aktiivisuutta ja ulkoiluttamisen tarvetta. Keskustelupalstojen syvin olemus aukesi mulle myös tuolloin (ja valitettavasti tämä mielipide jäi jokseenkin pysyväksi), kun luin noita ihmisten kirjoittamia juttuja – ja mitä kamalampia vastauksia niihin. Mieleen jäi pätkä, jossa joku koiranomistaja kirjoitti, ettei koe kauheasti stressiä koiransa lenkittämisestä, vaan kulkee lemmikkinsä kanssa päivittäin jalan kauppaan ja takaisin, ja se riittää oikein hyvin pienten pissatusten lisäksi.
No tästähän joku sitten sai vettä myllyynsä ja oikein kunnolla: Miten edesvastuutonta edes hankkia koiraa, jos ei viitsi Valintataloa pidemmälle perheenjäsentään viedä. Ja markettien pihat ovat koiralle vaarallisia, samoin mahdolliset häkit, joihin ihmiset tunkevat ties mitä myrkytettyä ja koira kärsii… No, tiedätte sen sävyn, millä näille palstoille kirjoitellaan.
Keskustelu kuivui lopulta kasaan, kun kauppareissulle koiransa mukaan ottava osapuoli kertoi asuvansa 12 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta. Hiljaisella kylänraitilla ei oikeastaan ollut koiralle mitään vaara, ja halutessaan karvakuono sai myös odottaa isäntäänsä sisällä.
Niin, aika usein me tuomitaan toistemme tekemisiä, tapoja, ja jopa ulkoista olemusta, melko heppoisin perustein. Vedetään niin johtopäätöksiä, kuin hernettä nenään, vaikka ei oikeastaan tiedetä koko asiasta yhtään mitään. Läski, ruma, outo, hullu, laiska… Tuttuja sanoja kaikille; loukkaavia, lokeroivia ja alentavia. Kun ihmisen ulkokuoren, ja päällepäin näkyvän käytöksen takana, on kuitenkin aina jotain paljon suurempaa.

No, entä miksi me sitten tuomitaan? Miksi me ollaan aina nimittelemässä ja herjaamassa? Miksi jonkun toisen elämää on niin helppo tarkastella ja vielä helpompaa on löytää siitä vikoja? Entä miksi joku jatkuvasti arvostelee sinua? Nälvii, loukkaa ja halventaa?
Onko minussa, sinussa tai meissä jotain niin pahasti vialla, että siitä pitää jatkuvasti muistutella? Tai voivatko ihmiset ihan oikeasti olla niin paljon toistaan huonompia ja vähempiarvoisia, että kaikkeen tuohon on jopa jonkinlainen oikeutus?

No ei tietenkään, eikös vaan!? Määrittämällä liikaa toisia, me määritämme oikeastaan vain itseämme, ja tuomitseminen kertoo aina enemmän tuomitsijasta kuin sen kohteesta. Se kertoo tuomitsijan omasta rajallisuudesta, huonosta itsetunnosta ja tarpeista, eikä loukkauksilla oikeastaan ole mitään tekemistä kenenkään huonommuuden kanssa, vaan niissä on enemmänkin kyse jonkun tarpeesta parantaa omaa huonoa oloaan. Kenties tarve tuhota toisen onnea vain koska oma elämä juuri sillä hetkellä potkii päähän ja tuntuu pahalta. Niin, kun kenelläkään ei saisi mennä paremmin kuin itsellä…

Entä miten ne liikennevalot liittyvät ihmisen tuomitsevaan luonteeseen? Voi kun edes tietäisin! Taisin jopa eksyä aiheesta vähän liiankin kauas. Mutta toisaalta, jonkinlainen viivytyssysteemi voisi olla paikallaan meillä ihmisilläkin. Paitsi ettemme sortuisi rumiin sammakoihin, myös siinä, miten paljon annamme ilkeyden loukata. Voi kun aina pysähtyisimmekin ennen kuin pahoitamme mielemme, ja muistuttaisimme itseämme että olemme hyviä juuri tällaisina. Yleensä kun ilkeys syntyy juuri pahasta olosta ja omasta epäonnistumisen tunteesta, eikä kenenkään virheistä tai huonommuudesta.

Mutta, jottei kävisi liian raskaaksi tämä päivitys, kevenetään sitä hiukan hömpälllä! Support your local -college on ollut pitkään haavelistallani, mutta tuntuu, että olen aina onnistunut nukkumaan onneni ohi, ja jäljelle on jäänyt vain eioota. Nyt vihdoin onnisti, ja tämä tulee kyllä olemaan kevään luottopusero kaikessa helppoudessaan ja rentoudessaan. Pusero löytyi lopulta täältä ja farkut ovat viime keväältä Lindexin valikoimista

Mutta hei, vielä loppuun yksi pyyntö!

Blogini on ehdolla ”Vuoden tyylikkämmäksi blogiksi” Inspiration Blog Awards -kilpailussa, ja toivoisin kovasti saavani äänenne.
(Vuoden tyylikkäin blogi on niin ulkoasultaan kuin sisällöltään laadukas. Kuvat voisivat olla suoraan aikakausilehden sivuilta, ja aiheet ovat aina hyvällä maulla valittuja.)

On toki suuri kunnia olla jo ihan vain ehdolla, mutta toki jokainen antamanne ääni on tärkeä. Äänestykseen pääsette alla olevan kuvakkeen/linkin kautta.

Kiitos. ♡

Tallenna

Muistan tässä taannoin nähneeni telkkarista mainoksen, jossa puhuttiin suomalaisista. Mainos taisi kertoa suomalaisten mausta, mutta siinä mainittiin myös, että tämä on kansa joka ”haaveilee viettävänsä lottovoiton jälkeen ihan tavallista elämää”. En järin paljoa katsoa teeveetä, mutta tuo mainos oli mielestäni hauska, ja jäi mieleeni. Kenties juuri siitä syystä, etten juuri näitä kaupallisia pätkiä nykyisin katsele.

Nähtyäni tuon mainoksen, olen sittemmin ajautunut muutamankin kerran lottovoittoaiheeseen keskusteluun. Tiedättehän, niitä kun kukin kohdallaan miettii, mitä tekisit, jos pankkitilille ropsahtaisi ylimääräiset muutama kymmenenmiljoonaa. Esille on noussut haaveita ja unelmia, mutta samalla roima annos sijoituspohdintaa ja viisautta siitä, miten raha laitetaan poikimaan.

Samaan aikaan eletään maailmassa, jossa naistenlehdet rohkaisevat ”seuraamaan unelmia” ja ”toteuttamaan haaveita”. Meille kerrotaan ihmisistä, jotka muuttavat elämänsä suuntaa, vaihtavat ammattia ja opiskelevat eläkepäivillään. Rohkaisevia tarinoita, jotka väkisinkin saavat jokaisen pohtimaan omaa elämäntilannettaan ja onnellisuuttaan.

Kaikista näistä edellä mainituista ärsykkeistä johtuen, tai sitten vaan (aika ajoin) vilkkaan ajatusmaailmani seurauksena, istahdin tässä joku päivä alas ja jäin pohtimaan, mikä merkitys rahalla oikeasti on unelmiimme, rohkeuteemme, tai siihen, miten otamme elämässä riskejä. Että onko oikeasti jokaisen täysin mahdollista samaistu naistenlehdessä esiteltyyn suunnanvaihtajaan, vai tarvitaanko siihen se lottovoitto ja aimo annos löysää pankkitilillä?

Jos nyt ajatellaan sellainen hypoteettinen tilanne, että pankkitililläsi (tai hyvin sijoitettuna) lepäisi huomenna sellainen rahamäärä, että tietäisit eleleväsi sillä huoletta lopun elämääsi, ja jälkikasvunkin tulevaisuus olisi turvattu, mitä oikeasti tekisit? Enkä nyt siis tarkoita niitä nopeita unelmien toteutuksia, kuten uutta kotia, autoa tai lomamatkaa, vaan ihan sitä koko elämääsi? Menisitkö nykyiseen työhösi silti täynnä intoa, vai haaveilisitko jostain vallan muusta? Nostaisit niin sanotusti kytkintä tämänhetkisestä elämästäsi ja antaisit palaa aivan täysin erilaiseen suuntaan?

Jos taloudellinen elämäsi olisi täysin turvattu, jättäisitkö nykyisen palkkatyösi ja istuisit koulun penkille itseäsi sivistämään? Laittaisit pystyyn unelmiesi yrityksen, koska mahdollinen tappio ei ajaisi sinua vararikkoon? Jättäisitkö hyväpalkkaisen työsi ja siirtyisit johonkin, kenties huomattavasti alhaisemmin palkattuun toimeen, jossa kuitenkin saisit toteuttaa enemmän itseäsi? Vapaaehtoistyötä, jotakin humanitaarista avunantoa ja erilaiseen maailmaan tutustumista, muuttaisitko harrastuksesi työksi tai ryhtyisit vaikkapa kirjailijaksi tai maanviljelijäksi? Vai löytyisikö takataskustasi nippu menolippuja ja silmien edestä valloittamaton maailma? Soittelisit loppuelämäsi lempi instrumenttiasi vain omaksi iloksesi, tai kiertäisit maailmaa lintuja bongaillen?

Lyhykäisyydessään kysymykseni kai on se, mitä sinä tahtoisit oikeasti tehdä, ja kuinka paljon se olisi erilaista verrattuna nykyiseen elämääsi? Vai onko se unelmien elämä juuri tässä ja nyt? Olisitko kansaa, joka haluaa jatkaa ihan tavallista elämää, vai olisitko jotakin aivan muuta?

Pallottelin itse näillä ajatuksilla parikin päivää, ja tajusin, että lopulta omat unelmani olisivat melko tavallisia, ja olisin jotakuinkin sellainen keskiverto suomalainen. Haluaisin käydä töissä ja elää jonkinlaista tasaista arkea. Olisin varmasti yrittäjä, ja käyttäisin palkkatyövoimaa sen verran, että ehtisin myös harrastaa ja viettää vapaa-aikaa. Järjestötoimintaa ja vapaaehtoistyötä, siinäpä ne.
Niin, ehkä haaveilen siis aika tavallisesta arjesta, josta mulla olisi vain varaa pitää vapaapäiviä tarpeen tai toiveiden mukaan.

Ja, tultuani näinkin ”tylsään” johtopäätökseen, jäin pohtimaan, mikä merkitys sillä rahalla oikeasti on rohkeutemme ja unelmiemme suhteen? Onko unelmien tiellä oikeasti vain se, että lottovoitto ei osunutkaan kohdalle, vai kenties enemmän se, että pelkäämme yksinkertaisesti epäonnistuvamme? Onko onni kiinni rahasta, tai tuoko raha automaattisesti onnen?

Tänään onni löytyy tuuletetuista vuodevaatteista, perjantai-illasta, tuoreista tulppaaneista, kynttilöistä,  lapsen riemusta ja ilosta sekä eilisen nakkisopan jämistä. Onni on palavan puun rätinä ja pakkasen pauke nurkissa. Se on villasukissa, suklaassa ja siinä, että mikään ei oikeasti ole huonosti.

Ps. Voitin muuten joulun alla 9,60 euroa. Aloittelijan tuuria, kuulemma, joten jätin harrastuksen vielä kun olin voitolla! 🙂

Tallenna