Mulle koulujen alkaminen on aina merkinnyt syksyä. Siitäkin huolimatta, että elokuun lopullakin on usein vielä kauniita kesäisen lämpöisiä päiviä. Nyt elokuu on ollut varsin syksyinen piiskavine sateineen ja tuoksuineen. Syysperennat kukkivat, nurmikolle tipahtelee jo ensimmäsiä lehtiä, ja ilmassa on kosteankolea syksyinen tunne, vaikka aurinko välillä jaksaakin lämmittää.

Täällä koulut pyörähtivät käyntiin tänään ja arki kaikessa säännöllisyydessään starttasi monessakin perheessä. Uusi koulu ja uudet ystävät, siinäkin oli ihan tarpeeksi jännitettävää, vaikka ensimmäinen luokka jo takana onkin. Ja voi, miten liikuttavaa oli katsoa ekaluokkalaisia!

Syksy on paitsi koulujen ja opiskeluiden, myös erilaisten harrastusten alkamista. Jokavuotisina teemoina syksyisin puhuttaa liikenteen turvallisuus ja koulukiusaaminen. Asioita, joita mietitään varmasti jokaisen koululaisen perheessä. ”Ei kai lastani kiusata”, on pelko, jonka jokainen vanhempi joutuu sisällään käsittelemään. Toisaalta, yhtään sen vähäpätöisempi ei ole ajatus siitä, että ei kai oma lapseni kiusaa.

Monelle syksy on käännekohta siinä missä kalenterivuoden vaihtuminenkin. Aloitetaan alusta, puhtaalta pöydältä. Tavoitellaan parempaa elämää, laaditaan listoja ja vaaditaan itseltä enemmän – halutaan olla parempia ihmisiä. Jossain määrin tervettä kehitykseen tähtäämistä kai sekin.

Tulin aamulla hurjan iloiseksi siitä, etten nähnyt koulun pihassa yhtään lasta yksin. Jokaisella oli havaintojeni mukaan vierellään joku. Kaveri tai aikuinen. Ideaali tilanne, jonka luonnollisesti toivoisi jatkuvan. Toisaalta, ei tarvitse kuin lukaista Facebookista pari kommenttia uutisotsikon alta, ja silmät avautuvat todellisuuteen. Yhteiskunnassa, jossa aikuiset suoltavat mitä inhottavampia loukkauksiaa, tuskin kasvaa uutta sukupolvea, joka ei jossain määrin matkisi perässä. Aikuinen on julma, ja piiloutuu usein sananvapauden tai jonkin muun suuremman oikeutensa taakse, vain ja ainoastaan loukatakseen ja pönkittääkseen omaa erinomaisuuttaan.

Ajatella, miten ihanaa olisiskin, jos syksy tosiaan olisi vain arkea. Aikatauluja ja arkiruokailua, harrastuksia ja uuden oppimista. Villasukista ja kynttilöistä nauttimisen sijaan, se pitää kuitenkin vuosi toisensa jälkeen sisällään myös sitä kaikkea muuta; Yksinäisiä lapsia ja solvauksia niin aikuisen kuin lapsenkin suusta. Syksy ei tosiaan ole ihmismielessä sen kummoisempi kuin kevät, kesä tai talvikaan.

Mutta nyt se syksy on täällä. Vähän kuin uusi vuosi uusine kujeineen. Jonkinlainen mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, tehdä arjestaan uutta ja kenties toimivampaa. Itseään voi kehittää, ja uusia taitoja voi oppia opiskelemalla tai harrastamalla. Eri mieltä saa ja kuuluukin olla, mutta mölyt voi myös opetella pitämään mahassaan. Turhautuneisuuden voi ilkeilyjen sijaan purkaa työväen -tai kansalaisopistojen kursseilla, tai opettelemalla uusia taitoja itsenäisesti. Tiedä vaikka ensi keväänä koulua lopettelisi useampi iloinen ja kouluvuoteen tyytyväinen lapsi.

Toivottelen hyvää syksyä, vaikkakin elän toki toivossa, että sää hellisi vielä lämmöllä ja auringolla.

Tallenna

Tiedän. Olen vuosia kirjoittanut teille siitä kuinka rakastan ruutineja, arkea ja sitä, että elämä kulkee tasaista rytmiään. Nyt käännän takkini. Arki, se kuulostaakin jo niin tylsältä!

Täällä koulut starttaavat torstaina. Koko pitkän kesän jälkeen perheeseemme astuu arki. Arki siitäkin huolimatta, että kesälomaa on tahdittanut säännölliset harrastukset ja me aikuiset olemme tehneet töitä. Mutta koulun ja päivähoidon alkaminen tarkoittaa sitoutumista vielä muihinkin aikatauluihin. Se kutistaa olemattomaan spontaanit ideat pyöräillä jäätelölle tai lukea satua. Se jakaa perheemme elämän viikkoon ja viikonloppuun täysin toisella tavalla. Niin, lukuisissa perheissä aikuiset tekevät töitä myös viikonloppuisin.

En usko suinkaan olevani ainoa, joka näin elokuussa uhraa ajatuksen arjelle. Samat asiat pyörivät mielessä monessa suomalaiskodissa. Mutta miksi arki ei enää kulostakaan niin juhlavalta ja seesteiseltä? Miksi en enää yhtä kipeästi kaipaa elämääni säännöllisyyttä ja rutiineja? Viime päivät olen miettinyt kovastikin vastausta kysymykseeni, mutten ole sitä keksinyt. Olenko muuttunut laiskaksi? Ahdistaako kiireiset aamut tai täyteen ahdetut illat? Tavallaan totta kai, mutta jokainen aamu on tasan niin kiireinen kun siitä tehdään, ja illat juuri niin täynnä kun niihin tahtoo ahtaa menoja. Ei, en luopuisi niistä. Kaikki se puuduttavakin arkinen aherrus on mielestäni yhä oleellinen osa elämää.

Pitkän arkipohdintani jälkeen havahduin oivaltamaan muutoksen itsessäni. Tämä kesä on ollut hyvä ja kohdellut lempeästi, mutta se on myös opettanut. Olen nimittäin oppinut olemaan, ja tarkoitan vain olemaan. Olen oppinut nauttimaan päivistä joiden agenda ei ole suunniteltu viikkoa etukäteen. Olen oppinut jättämään asioita tuonnemmaksi ilman huonoa omaatuntoa ja oppinut nauttimaan rutiinittomasta elämästä. Kyllä, olen oppinut ottamaan Rennosti isolla ärrällä!

Tämä viikko pitää sisällään monenlaista palaveria, suunnittelua tulevan syksyn varalle. Ja vaikka en edelleenkään täysin ymmärrä muuttunutta näkemystäni arjesta,  lohduttaudun sillä, että arkisen aherruksenkin keskellä voi ottaa rennosti. Suorittamisen sijaan voi vain elää.

Jos arki on ollut ennenkin hyvää, kuinka hyvää siitä saakaan kun osaa myös vain olla! Niin, pitääkö arjen olla lempeä, vai pitääkö meidän olla lempeitä arjelle?

Suloista maanantai-iltaa arkensa jo aloittaneille, ja kaikille niille, joilla se vielä on edessä!

Olen viimeisten muutaman yön ajan nähnyt mitä sekavampia unia. Tosin sikäli kun kykenen muistamaan, on kaikki uneni olleet jossain määrin sekavia, kuten asiaan kuuluukin. Siitä huolimatta, että öitäni ovat värittäneet eräänlaiset elokuvanpätkät, tunnen nukkuneeni kunnolla, ja herääväni aamulla levänneenä. Joskus kuulee, että ihminen näkee (ja muistaa nähneensä) paljon unia stressaantuneena, mutta en koe olevani sitäkään. Mielentilani on varsin kesäinen ja keveä. Ja kenties siitä juuri on kysekin. Aivot ovat jotakuinkin narikassa, ja elämästä on rento ote, mutta alitajunta raksuttaa sitä ja tätä. Nimittäin on hassua, että ne kaikki pienet unelmat, haaveet ja tavoitteet, jotka välillä kumpuavat mieleeni päiväsaikaan, näyttelevätkin suurta roolia öisissä näytelmissä. Ja vaikka asiat tuntuvat vähäpätöisen pieniltäkin pitkin päivää, huomaan, että öisissä unissani kuljen hyvinkin määrätietoisesti kohti unelmiani ja tavoitteitani.

Niinpä tässä samalla kun pureskelen aamupalaani kaikessa rauhassa ja ylhäisessä yksinäisyydessäni (hiljaisuus antaa mahdollisuuden ajattelemiselle), tulin pureskelleeksi uniasiaanikin ja totesin, että kenties kaikki ne pieniltä tuntuvat ajatukset ovatkin itselleni paljon tärkeämpiä, kuin haluan todellisuudessa uskoakaan. Eihän ne muuten näyttelisi niin suurta roolia yön aikana!?

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut unista tai varsinkaan niiden tulkitsemisesta. Jossain määrin pidän jälkimmäistä hömpötyksenä. Mutta jos otetaan esimerkki, että ajattelet päivällä ”pitäisi lopettaa tämä kesäinen grilliherkuttelu, tai kolesterolini pomppaa pilviin”, ja yöllisessä unessasi kärsit sydän- ja verisuonisairauksista, voisi olettaa, että uni konkretisoi pelkosi ja samalla osoittaa halusi muuttaa elämisesi suuntaa ainakin ruokavalion osalta.

Nykyisin on kai kovastikin trendikästä tehdä jonkinlaista bullet journal -kalenterimuistikirjaa. Niinpä ajattelin, että voisin itsekin väsätä Moleskine -kalenterini väliin muutaman sivun verran ajatuksia selkeyttäviä listauksia. Niitä haaveita, unelmia, tavoitteita, ja pelkoja. Ehkä silloin kun asiat kirjoittaa ylös isompina otsikkoina ja jakaa osiin pienempinä välitavoitteina, ne saavat ansaitsemansa huomion.

Olisi kiva kuulla, harrastatteko te jonkinlaista ajatusten kartoittamista ihan kirjallisesti. Minä en nimittäin ole koskaan jaksanut vaivautua, mutta kenties tämä yksinäinen aamuhetki teki ihan hyvää! Ajattelin ainakin koittaa. 🙂

Kivaa päivää kaikille!