Olipa onni, että sain eilen vaihdettua lentoni aikaisempaan ja aamuyön matkustamisen sijaan sain painua oman sängyn tuttuun ja turvalliseen syleilyyn väsyneenä, mutta hyvinkin onnellisena. Uni tulikin muuten heti, ja nukuin kuin tukki! Tämä päivä onkin sitten pyhitetty suurilta osin sille ”tilien tasaamiselle”, eli kotitöitä, kotitöitä ja ehkä vähän lisääkin kotitöitä. Rauli-myrskyn tuhot jäivät onneksi omalla tontilla pieniksi, vain yksi säpäleiksi hajonnut Bergs Potterin isompi ruukku harmittaa. Nyt täytyy tosin olla kiitollinen, että selvittiin tällä kertaa vain yhdellä kukkaruukulla, vaikkakin Bergs Potterin ruukut aiheuttivat hiukan kuolan valumista myös Tukholmassa.

Kollegoiden seurassa vietetyt päivät ovat olleet antoisia niin monella tapaa, että kaikkien ajatusten purkamiseen vaadittaisiin ehkä enemmän, kuin muutama blogipostaus, ja ihan kaikkia ei ehkä silti tarvitse edes purkaa. Olen juuri nyt äärettömän kiitollinen paitsi hyvästä ja hauskasta seurasta, myös tilaisuudesta peilata omaa ajatusmaailmaansa ja toimintaansa muiden tuntemuksiin. Naureskelin viikko sitten miehelleni, että olen selvästi tullut vanhaksi, kun Pokémon Go ja Snapchat tuntuvat omasta mielestäni vain nykyajan humputuksilta (onnistuin kuulostamaan kaikessa uppiniskaisuudessani ihan omalta isältäni, jonka mielestä aikoinaan veivattavan lankapuhelimen vaihtaminen näppäiltävään versioon oli tyystin turhanpäiväistä kotkotusta). Viikonloppu todisti kalkkeutumiseni, sillä totesin matkaseuralaiseni varsinaisiksi snäpittäriksi. Mutta hei, Maria ja Essi opettivat myös minua, eli kenties vanhakin koira voi vielä oppia uusia temppuja! Ja jos nyt en snäppitaituriksi muutu, niin tarjosin ystävilleni ainakin aihetta nauruun kaikella yksinkertaisuudellani.

Luonnollisesti tyttöjen kanssa tuli juteltua some-ilmiöistä  ihan laidasta laitaan. Ja aika samanlaisia ajatuksia meillä oli ihan jokaisella niin bloggaamisesta ja yksityisyydestä, kuin kaikista eri medioiden kautta tulleista lieveilmiöistä. Veteen piirretyt viivat konkretisoituvat kummasti kun ajatuksia saa vaihtaa ja vahvistaa kanssasiskojen seurassa. Ehkä joskus aikoinaan sitä tuli enemmänkin analysoitua vaikkapa ilkeää kommenttia, mutta tätä nykyä taitaa jo useamman bloggaajan nahka olla sen verran parkittua, että suurin osa tästä kategoriasta koetaan lähinnä huvittavana. Raskaan päivän jälkeen (punaviinilasin äärellä) meitä nauratti esimerkiksi äärettömästi Essin vanhaan reseptipostaukseen tullut kommentti ”Tuli täyttä *askaa”. Tämä ja muutama muu esimerkki naurattavat itseäni vieläkin, ja niinhän sen kuuluukin olla; Muutaman päivän yhteiselo antaa hymynaiheita vielä monen monituista vuotta, mutta todennäköisesti seuraavan viikon tirskahtelen nauramaan ihan spontaanisti pitkin päivää.

Blogien ja snäppien lisäksi vatvottavaksi pääsi tietenkin myös Instagram, josta onkin muodostunut varsinainen runsaudensarvi lieveilmiöineen. Tässä kategoriassa huvittavimmiksi koettiin tietysti ostetut seuraajat, joita joillekin ilmestyy kymmenentuhatta ihan yhden yön aikana. Äärimmäisen nolo juttu, johon valitettavasti sortuu jo ihan liian moni tätä nykyä. (Noin yleisesti päädyimme siihen lopputulokseen ja neuvoon, että mikäli joku haluaa olla instakuuluisa, kannattaa niiden seuraajien lisäksi ostaa myös niitä tykkäyksiä kuvilleen.)

Vaikka viikonlopun aikana tuli moneen kertaan huokaistua, että mihin tämä maailma on menossa (kyllä, itse huokailin juurikin näillä sanoilla), tajusin samalla, että bloggaaminen on se mun juttu, ja tykkään tehdä tätä hommaa ihan valtavasti. Uusia ja älyttömän kauniita blogeja syntyy jatkuvasti lisää, mutta olen silti iloinen, että olen saanut seurata aitiopaikaltani miten blogit, kuten muukin sosiaalinen media, on muuttunut ammattimaisemmaksi, hiotummaksi  ja harkitummaksi. Kun on aloittanut aikoinaan niillä postimerkin kokoisilla pokkarikuvilla, osaa suhtautua myös omaan kehitykseensä armollisemmin; En ole edelleenkään ammattikuvaaja, vaan ihan tavallinen (ja ehkä vähän jo kelkasta pudonnutkin) blogia kirjoittava perheenäiti.

Mulle on aina tuottanut vaikeuksia omien vahvuuksien listaaminen, mutta kuten yleisesti väitetään, ystävät tuovat parhaat puolesi esiin. Joten jos nyt joutuisin kertomaan vahvuuteni, se olisi ehdottomasti itselleen nauramisen taito. Ja mikäli yksi ominaisuus ei jostain syystä riittäisi, lisäisin, että osaan tehdä sen yhä pissaamatta housuihini.

Aivan mahtavaa uutta viikkoa!

Elämään mahtuu kasapäin niin hyviä, kuin huonojakin aamuja. Edellä mainitut ovat yleensä niitä, joiden jälkeen koko päivästäkin tuppaa tulemaan parempi, kun taas jälkimmäisiä halutaan välttää juuri siitä syystä, että huono aloitus päivälle tuo usein mukanaan vastoinkäymisiä ja kireää pinnaa pitkin päivää. Indiedaysin ja Nespresson yhteistyön myötä kirjoitan teille nyt hiukan sitä, mikä on oma näkemykseni hyvistä ja huonoista aamuista, sekä annan omat niksini päivän parempaan aloitukseen. Enemmän Nespressosta ja suhteestani kahviin, voit lukea Rakkaudesta hyvään kahviin-postauksesta.

Huono aamu on omalla kohdallani pahimmassa tapauksessa sitä, että maitopurkki kaatuu lattialle, kiire kiristää pinnaa, ja lapsille tulee tiuskittua ihan tahtomattaan. Meillä kaikilla on hetkemme, niin hyvät kuin huonot, ja joskus aamuisin (valitettavasti) näytän itsestäni ne vähiten mairittelevat ominaisuudet. Takuuvarmasti huonoon päivänaloitukseen vaikuttaa omalla kohdallani kolme asiaa: Kiire, stressi ja väsymys.

Uskon itse siihen, että hyvää aamua pitää alkaa valmistelemaan jo illalla. Kun kodin siistii illalla viimeiseksi, ei aamulla tarvitse heti herättyään katsella tiskejä, tai lattialla ja pöydillä lojuvia romuja. Jo illalla on hyvä myös katsoa huomisen vaatteet valmiiksi, sekä pakata reput ja laukut. Tällä pienellä ennakoinnilla säästää aamun kiireessä niin aikaa, kuin hermojaankin. Lisäksi tulevaan aamuun voi varautua kunnon unilla, eli yksinkertaisesti menemällä nukkumaan ajoissa. Positiivista ajatteluakaan ei kannata unohtaa. Jos jo illalla manaa, että hitto soikoon, kun huominenkin on sitä ja tätä, mitä todennäköisemmin se tuleva päivä ei erityisen miellyttävä sitten olekaan. Manailun sijaan kannattaa siis tietoisesti suunnata ajatuksensa positiiviselle radalle: ”Huomenna on taas yksi uusi päivä, josta voin olla kiitollinen” tai ”Huomisesta tulee haastava, mutta minähän selviän siitä”.

Kiire, stressi ja väsymys. Väsymys selätetään menemällä ajoissa nukkumaan, ja loput kaksi sudenkuoppaa käsitellään aamulla. Kiireeseen on nimittäin vain yksi lääke: Varaa aamun kunnolla aikaa! Kun aamuun on laskettu myös niitä ylimääräisiä minuutteja, stressiinkin on mahdollista vaikuttaa.
Meillä herätään aamulla aikaisin. Itse herään tuntia aikaisemmin kuin lapset, koska tiedän, että tarvitsen sen oman hetkeni ennen arjen aloitusta. Kutsun omaa tuntiani kahviseremoniaksi, koska siinä pääosassa on kahvi, ja rauhallinen herääminen uuteen päivään. Tunti kuulostaa pitkältä ajalta, ja ehkä jonkun mielestä myös täysin turhalta, mutta mulle itselleni se on äärettömän arvokas. Kunnon mukillinen kahvia, hiljainen talo ja oma aika. Meistä jokaisella on omat tapansa herätellä kroppa ja pää uuteen päivään, ja siihen kannattaa varata aikaa. Venyttele, käy aamulenkillä, juokse talo parikertaa ympäri tai tee muutama punnerrus. Sytytä kynttilä ja syvähengittele itsesi rauhalliseksi ennen kiireistä päivää. Ja ei, siihen ei tarvita välttämättä tuntia, toisille riittää vartti, toisille vielä vähemmän!

Tähän aikaan vuodesta, kun aamulla ei vielä ole pimeää, tykkään ihailla ihan vain maisemia. Keittiön ikkunasta näkee joelle, ja usva veden päällä on rauhoittavan kaunis. Kynttilöiden polttaminen heti aamulla juontaa juurensa esikoisen vauva-aikoihin. Huonosti nukkuvan ja koliikkia huutavan vauvan kanssa tuli noustua monesti jo neljältä, ja silloin itsensä oli vain pakotettava jaksamaan. Joulun aikaan oli luonnollista polttaa kynttilöitä, mutta lopulta pienistä lepattavista liekeistä muodostui itselleni jonkinlainen elämän jatkumisen symboli. Pakotin itseni tarttumaan uuteen päivään, vaikka mieli oli apea ja väsymys painoi maahan. Nykyisin aamulla sytytetty kynttilä on itselleni myös jonkinlainen voitonmerkki ja muistutus myös raskaista ajoista selviytymisestä.

Meillä aikaiset illat ja aamut pätevät myös lapsiin. Myöhempäänkin voisi nukkua, mutta haluan, että aamulla jää aikaa myös ihan olemiseen. Ja jokainen äiti tietää, että aamulla voi sattua ja tapahtua vaikka mitä. Mutta silloin kun kaikki menee putkeen, aamussa jää aikaa myös leikkiin, ja pidän sitä äärettömän tärkeänä. Myös tulevasta päivästä puhuminen ja lapsen ajatusten kuunteleminen kuuluvat arkiaamuun.

Oma muistilistani parempiin aamuihin kuulostaisi siis jotakuinkin tältä:

• Laita koti illalla vastaanottavaan kuntoon.
• Mene ajoissa nukkumaan ja herää riittävän aikaisin.
• Varaa aamuun aikaa heräämiselle. Rentoudu, liiku, meditoi. Ihan sama, kunhan se on itsellesi miellyttävää.
• Nauti kahvistasi, maistele sen makuja ja kuulostele kuinka heräät uuteen päivään. Syö aamupala rauhassa.
• Nauti myös pakollisista aamurutiineista. Nopeat naamiot ja kuorinnat tekevät hyvää iholle ja saavat ilmeen kirkastumaan. Ne tuovat myös välillä pientä luksusta aamuihin.
• Jos mahdollista, halaa! Halaaminen lisää hyvänolontunnetta ja piristää mieltä.

Joka aamu kaikkia listan kohtia ei voi millään toteuttaa, mutta silloin kannattaa panostaa niihin, jotka ovat mahdollisia. Ja kaikesta huolimatta tulee niitä huonoja aamuja, pinna kiristyy ja syntyy riitoja. Elämää sekin. Yksi asia, jonka koen itse tärkeänä on se, että mikäli lapselle tai muille perheenjäsenille tulee tiuskittua, asia pitää selvittää ennen kuin lähdetään kukin omiin suuntiinsa. Silloin pitää pysähtyä, ottaa lapsi syliinsä, pyytää anteeksi käytöstään ja selittää, miksi purin ärtymystäni tiuskimiseen. Mikään ei nimittäin pilaa aamua  ja alkavaa päivää niin takuuvarmasti kuin huono mieli ja syyllisyyden tunne!

Omaan aamuiseen kahviseremoniaani kuuluu edelleen vahva kahvi. Nespresson uusi Envivo Lungo, on juurikin sitä. Mausteinen ja aromaattinen kahvi herättelee uuteen päivään, ja sopii mitä parhaiten juuri aamukahviksi. Envivo Lungo on vahvuusasteeltaan tasoa 9, ja  sen maussa on mukana tuoksuvaa metsää ja mausteisesta piparkakkua.

Mutta hei, miltäs kuulostaisi, jos voisit saada itsellesi Nespresson kahvikoneen? Ei ehkä yksinään pelasta aamuja, mutta antaa niihin uuden ulottuvuuden. Nyt siihen olisi mahdollisuus, nimittäin aamupaasauksen perään tarjolla olisi:

Lukijakilpailu

Mikä tekee aamustasi huonon, tai vastaavasti, mikä on hyvän aamun reseptisi? Vastaa kysymykseen joko kommentoimalla tätä postausta, tai Instagramissa julkaisemaani postauksen kuvaa, ja olet mukana arvonnassa. Kisaan osallistuneiden kesken
arvotaan Nespresson Lattissima Touch -kahvikone. Osallistumisaika alkaa nyt, ja päättyy sunnuntaina 4. 9. 2016.

Arvontaonnea kaikille tasapuolisesti!

Kiiltokuvamaista ja viimeisen päälle harkittua. Mielipide, joka yhdistyy usein blogeihin. Tässä lähiaikoina olen törmännyt useampaankin blogia koskevaan ajatuseen niin omassa mielessäni kuin muiden kanssa keskustellessa. Täydellisyyden tavoitteluun, elämän kiillotukseen ja siihen, mikä on aitoa.

Valehtelisin väittäessäni, ettei bloggaaminen ajoittain olisi tuonut itsellenikin tarvetta olla parempi vähän kaikessa. Kyllä se taitaa olla ihan normaalia useamman bloggaajan kohdalla, vai pitäisikö käyttää sanan normaalia sijaan ilmaisua inhimillistä. Totta kai bloggaajakin kokee paineita joko omasta ulkonäöstään tai elämästään ylipäätään. Pitäisi olla nätimpi tai hoikempi (tässä kohtaa jo nuorempikin), esitellä viimeisimmän sesongin muotia, sisustaa kotia jatkuvasti ehkä kalliimmilla design-tuotteilla tai vähintäänkin herätä joka aamu luovana ideanikkarina. Lapset pitäisi pukea niinikään design-kuoseihin, ja kenties olla vähintäänkin hiilareita ja gluteenia karttava vegaani, joka jaksaa pöristää itselleen smoothien ainakin kolmesti päivässä kotimaisista marjoista, luomuhedelmistä ja superfoodeista.

Mutta onko täydellisyyden tavoittelu ainoastaan bloggaajiin kohdistuva ongelma? Nykypäivänä kun joka tuutista tulee ulos terveellisiä elämäntapoja, (jopa vääristyneitä) kauneusihanteita, ihmisiä jotka jaksavat päivästä toiseen huippusuorituksia (ja menestyvät vielä urallaan ja parisuhteessaan), joutuu jokainen koville. Kun samaan aikaan pitäisi olla mestari ihan kaikessa ja vielä nukkua kunnon yöunet, elämä menee pakostakin solmuun – oli sitten bloggaaja tai ei. Ja mistäkö tiedän? Siitä, että olen itse sortunut tuohon ansaan jo paljon ennen kuin sana blogi oli edes kantautunut Suomeen.

Väitän, että 1990-luvun loppupuolella musiikkikanavalla tiuhaan pyörinyt Everybody’s Free (To Wear Sunscreen) (Baz Luhrmann), biisi (en tiedä, miten musikaalisesta pätkästä nyt lopulta on kyse), nousi jonkinlaiseen kulttimaineeseen. Elämänohjeineen tuo video teki tuolloin itseeni suuren vaikutuksen, ja varsinkin kohtaa ”Do not read beauty magazines, they will only make you feel ugly” on tullut sittemmin lainattua elämässä useaankin otteeseen. 1990-luvun jälkeen maailmassa ja elämässä on ehtinyt tapahtua,  mutta totuus kauneusihanteista, ja niiden kyvystä murtaa itseluottamustamme, on säilynyt tähän päivään asti. Sama pätee myös muihin ihanteisiin, sillä tuskin olen ainoa, jolle oma koti tuntuu ihan hemmetin tylsältä ja vaatimattomalta kun on hetkeksi syventynyt laadukkaan sisustuslehden antiin. Puhumattakaan niistä joulunumeroista, joissa kiirettä ja stressiä ei ole tippaakaan, vaan koti huokuu tunnelmaa, ihmiset iloa ja maailmassa on kaikki aivan helkkarin täydellisesti.

Koen siis täydellisyyden tavoittelun suhteen ponnistavani jotakuinkin samalta viivalta, kuin suurin osa ihmisistä yleensä. Se, miten jokainen sitten käsittelee tuon tunteen, ja oman elämänsä vaillinaisuuden, onkin asia erikseen. Toki tärkeää on tiedostaa, että kuva sisustuslehdessä (tai blogissa) on yleensä tarkkaan rajattu. Pidemmälläkin valotusajalla se kyseinen kuvassa näkyvä hetki on ajallisesti sekunnin pituinen. Samaan tapaan me tiedetään jokainen, että ryppyvoidemainoksen malli ei todellakaan ole meikitön, ja tarkan meikin jälkeenkin kuvaaja on poistanut mallin kasvoilta vähintäänkin ihohuokosia, ripsien tuomia varjoja, posken nukkaa ja kenties jokusen juonteen tai rypynkin.
Toisaalta, me luemme näitä inspiroivia lehtiä ja selaamme mainoksia juuri siitä syystä, että osaisimme tehdä omaan elämäämme, kotiimme tai ulkonäköömme muutoksia. Jotta löytäisimme uusimmat tehovoiteet, joilla taikoa iholta muutama vuosi pois, tai törmäisimme superruokavalioon, jolla kaikki huolemme kaikkoaisivat. Jotta saisimme vinkkejä, miten omasta kodista voisi rakentaa sen sisustuslehden sivuilla näkyvän onnellisen kodin. Niin, koska mainonnassa pelataan mielikuvilla. Yksikään talotehdas kun ei paina katalogiinsa kuvaa, jossa äiti ja isä huutavat toisilleen kodin sydämeksikin kutsutussa keittiössä, ja lapset pakenevat tilannetta surullisina omiin huoneisiinsa. Siitäkin huolimatta, että lähes jokaisessa talotehtaan talossa kai jossakin kohtaa sen elinkaarta tapahtuu myös niin. Ja miksikö? Siksi, että se on inhimillistä ja oikeaa elämää!

Niinpä jäin miettimään kysymystä, johon hetki sitten törmäsin: ”Eikö ole raskasta olla bloggaaja, kun koko ajan on se paine olla jotenkin parempi?” Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että se on tasan niin raskasta kuin siitä itselleen raskasta tekee. Toisaalta se voi olla huomattavasti helpompaa, kuin olla ”ei bloggaaja”, jonka naapurissa asuu ne ”Markku ja Ritva”, joilla on korttelin upein talo ja kalliimmat autot. Ritva kun on kuvankaunis, treenattu ja näyttää korkeintaan parikymppiseltä, ja Markkukin tulee aina kotiin jäätävän suuren kukkakimpun kanssa. Niiden elämä kun on varmasti ihan älyttömän täydellistä ja luonnollisesti sitä itsekin haluaisi vaihtaa paikkaa Ritvan kanssa.

Me aikuisetkin sorrumme joskus prinsessahaaveiluun, samoin kuin pienet tytöt. Siitäkin huolimatta, että meistä harva olisi lopulta valmis vaihtamaan paikkaa oikean kuninkaallisen kanssa, koska tiedämme miten siniverisyys myös velvoittaa. Silti noukimme elämästä sieltä täältä jotakin, jolla luomme itsellemme paineita. Koemme hirveitä paineita olla kuin se naapurin täydellinen Ritva, vaikka tuskin tiedämme hänen onnellisuudestaan tai naapureiden avioliiton tilasta yhtään mitään.

Blogin ei tarvitse olla vain niitä silmänräpäyksen mittaisia hetkiä. Se voi olla myös kivoja kuvia yhdistettynä elämänmakuiseen tekstiin. Harvemmin sen kuuluukaan olla kovin henkilökohtainen; jokaisella meillä on se henkilökohtaisempi elämämme, jota emme jaa aivan kaikille. Silti blogeja lukiessa pitää muistaa, että jokaisessa perheessä on myös omat huolensa ja murheensa – siitäkin huolimatta, että niitä ei luetella koko kansan luettavaksi.
Mediana blogit voivat kuitenkin olla lukijalle hankalia, sillä jokaisella bloggaajalla on oma tyylinsä. Toinen avaa parisuhdetta tai lastenkasvatusta, toinen vaikenee perheestään kokonaan. Joku esittelee kotiaan, toinen vain ja ainoastaan hotelliyöpymisiä. Silti talotehtaiden esitteet noudattavat samaa linjaa, samoin kuin ryppyvoidemainokset ja sisustuslehdet. Pitää siis muistaa, että vaikka kirjoittaja ei koskaan mainitsisi puolisoa tai lapsia, sellaiset voi hyvinkin olla olemassa. Bloggaaja, joka ei koskaan kuvaa ruokaa tai tee ruoka-aiheisia postauksia, syö hänkin todennäköisesti päivittäin. Se mitä blogista itselleen irrottaa, kannattaa siis aina valitan kunkin blogin ja bloggaajan tyylin mukaan. Itse tykkään välillä kirjoittaa myös joistakin arjen rösöistä, kuten vaikka mainita, että aamulla väsytti/ketutti, ja olisin halunnut jäädä peiton alle koko päiväksi. Voin mainita flunssan tai pyykinpesun, koska haluan pitää blogini jollain tasolla inhimillisenä, vaikka en kuvaakaan pyykkikasoja tai tee videopostausta lapsen nenähuuhtelusta. Sillä ihan kuten jokaisessa taloudessa, meilläkin tehdään ja eletään niitä ihan tavallisia juttuja. Joku kokee sen valittamisena, toinen samaistuu, maistaa arjen.

Paine täydellisen (tai vähintään paremman) elämän tavoitteluun iskee meille kaikille silloin tällöin. Silloin kannattaa muistaa, että säröjä ja rösöisyyttä on ihan kaikkialla ja epätäydellisyys kuuluu oikeaan elämään.