Maanantait ei ehkä aina ole niitä kaikkien lemppareita, mutta nyt on pakko sanoa, että itselleni tämä päivä on ollut taas sellainen huippuhyvä. Pahin päänsärky on taitettu ja takana on mukava viikonloppu. Eilinen sunnuntai oli oikein sellainen oppikirjasunnuntai, johon mahtui pitkä ulkoilu upeasta ja aurinkoisesta syyssäästä nauttien, hyvää sunnuntairuokaa, joutenoloa perheen kesken, pitkä sunnuntaisauna ja korttipeli-ilta. Pitkät unet ja maanantain sai aloittaa energisenä ja levänneenä. Ihana tunne!

Se on hassu juttu, miten paljon fiilis vaikuttaa energiaan ja tuottavuuteenkin. Olen tänään saanut älyttömän paljon aikaiseksi, ja ehtinyt pitämään sekä lounas, että kahvitauotkin. Puhunut puheluita ja sopinut tapaamisia. Vastaillut sähköposteihin ja hoidattanut asioita kirjanpitäjän luona. Harvoin on kuulkaas maanantaisin sellainen olo, että tekee mieli taputtaa itseään päähän, mutta joskus näinkin. Ja kun vertailukohtana pitää tahmeaa viime viikkoa, muutos on toki aika huikea.

Mutta tiedättekö, mikä vaikuttaa levänneen olon ja reippaan fiiliksen lisäksi aivan älyttömän paljon? No se, millaisia ihmisiä maanantai, tai mikä tahansa päivä, tuo eteesi. Olen tässä syksyn aikana miettinyt tosi paljon sitä, miten iso vaikutus muiden fiiliksellä ja käytöksellä on omaan. Kun tapaa hymyileviä ja positiivisia ihmisiä on helppo olla sellainen itsekin. Ja jos taas eteen tulee suu väärin päin kulkevia negistelijöitä, sitä miltei tuntee, kun omat energiat alkaa valumaan pois. Mä uskon, että homma toimii kuitenkin myös toisin päin: Jos oma fiilis on vähän niin ja näin, kannattaa naamalle pakottaa reipas hymy ja kun tarpeeksi on tervehtinyt ihmisiä iloisesti ja jakanut positiivista fiilistä eteenpäin, se aivan varmasti jämähtää tiukemmin kiinni itseenkin. En yksinkertaisesti voi käsittää, miten jotkut jaksavat aina olla niin himputin negatiivisia. Olen itse tosi allerginen sellaiselle suu väärinpäin kulkemiselle. Jokaisella meillä on huonot päivät ja huonot ajat, mutta se, että levittää negatiivisuutta alvariinsa ympärilleen pitäisi kieltää lailla! Onneksi mun maanantaihin on mahtunut mukavia ja positiivia ihmisiä. Olen saanut hymyillä ja nauraakin!

Parisuhdeulkoilua sillä aikaa kun lapset harrastivat, kohtalaisen siisti koti ollakseen arki-ilta ja aikainen sänky. Väittäisin täyden kympin maanantaiksi.

Tuli niin paljon omaa naamaa edelliseen postaukseen, että pakko vähän tasoittaa välillä. Maljakossa roosanauharuusuja, koska lokakuu on pinkki! 💕

Pikamoikat ennen kuin suuntaamme päiväksi mummulaan. Siitä siisteydestä ei taas ole kuin hatara muisto, mutta hain silti keittiöön kukkia ihan vain fiilistä piristämään. Keltaisia tällä kertaa, siitäkin huolimatta, että mulla ja keltaisilla kukilla on edelleen kana kynittävänä. Mutta onhan noi nyt aika nättejä kuitenkin.

Alkaa muuten muistuttamaan vähän viime kesästä nämä kelit. Kun ei oikein tiedä, että paistaisko vai eikö paistais. Ja tällainen vilukissa joutuu kaivamaan farkut esiin, sillä hellemekossa ei tarkene jos ei paista! Mutta en valita. Olen farkkutyttö, joten tämäkin sopii minulle! Niin kauan on ok, kunhan tarkenee nilkat paljaana. Vaikka nuoriso tosin veti tuohonkin uuden linjan viime talvena. Hyi hitsi!!!

Aika vähän tulee hankittua uusia vaatteita. Ne hellemekotkaan kun eivät kulu Suomen kesässä puhki. Mutta keväällä ostetut mutsifatkut on kyllä ehkä vuoden paras hankinta. Siitäkin huolimatta, että revitty polvi osuu reiteen ja lahkeet ovat auttamattomasti liian lyhyet. Mutta kesäfarkkuina ihan loistavat. Näillä kun saa huijattua muotoa vähän tasapaksumpaankin kroppaan.

 

Mun mieli on ollut tässä jo kukkauden verran kuin tämä heinkuun sää. Ei oikein tiedä paistaisko vai eikö paistais. Se on hassua, että mä kuulun siihen ihmistyyppiin, jolle masis iskee aina just kesäisin. Silloin kun kaikki muut tuntuu olevan vain yhtä hymyä. Ja vaikka tiedän toki, että aina se menee ohi, tuntuu jotenkin kauhealta haaskaukselta, että se harmaus tulee aina just kesällä. Mutta mitäpä sitä murehtimaan, kun asialle ei oikein mitään mahda. Pitää vain muistaa, että ympärillä on kaikkea tosi kivaa, ja kaikesta saa ja pitääkin nauttia sillä omalla tavalla. Ei väkisin, vaan just niin kuin itsestä tuntuu oikeilta. Eilen illalla pysähdyin kesken lenkin kuuntelemaan lehmänkellojen kalinaa. Ei liikenteen melua eikä mitään ylimääräisiä ääniä. Vaan sellainen tasainen kalkatus. Se oli aika ihana hetki, ja just sellainen mun tyylinen hetki.

Mutta nyt sinne mummulaan! Päästään nimittäin valmiiseen pöytään tänään. 🙂

 

Kivaa päivää teillekin!

Tiedä sitten johtuuko se Eino Leinon viisaudesta, vai jonkinlaisesta itsesuojeluvaistosta kenties, mutta pari viime päivää olen piilotellut teiltä yhtä tosi onnellista juttua. Niin, ehkä ajattelin että jos en iloitse julkisesti niin… Tai että jos en ylipäätään iloitse niin kovin paljon, niin sitten ei mahdollisesti satukaan niin kovasti. Mutta tyhmäähän tuo on, tiedän sen itsekin.

Eli pitemmittä puheitta, tässä hän nyt on. Meidän pieni onnemme nimeltään Taavi.

Taavi muutti meille maanantaina ja on kotiutunut loistavasti keskuuteemme. Utelias pikkukissa, joka nauttii seurasta ja väsähtelee täysinäisen vatsansa viereen pitkin päivää. Ulkonäöltään kuin tiikeri, siitäpä Taavi nimikin lopulta tuli. Sanomattakin selvää, että ollaan ihan rakastuneita koko perhe. ♡