Yksi ehdottomasti tämän syksyn parhaista vaatehankinnoista on ollut beige cashmere poncho, jota onkin tullut roikotettua hartioilla melkein tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, ja lähinnä siitä syystä, että se sopii seuraksi niin monelle asulle.
Vuosituhannen vaihteessa oli muodissa erilaiset hippiponchot, joita mullakin oli useampi. Oli isoäidinneliöitä ja hapsuja ja vaikka mitä. Noh, se oli aikansa nuorisomuotia, mutta jätti mulle henkilökohtaisesti sellaisen pienen assosiaation hippityttökasvissyöjästä ja metsänvihreistä vaatteista.

Juuri noiden muistijälkien ja mielleyhtymien vuoksi olen tainnut jättää ponchot rauhaan yli viideksitoista vuodeksi, kunnes viime keväänä päädyin kokeilemaan pientä ohutta versiota nykyajan ponchotarjonnasta. Ja, pakko muuten myöntää, että tämäkin hankinta laittoi pohtimaan, ostanko nyt taas jotakin vaatehuoneen täytettä, vai oikeasti vaatekappaleen, jota tulee käytettyä. Poncho on kuitenkin osoittautunut muistamaani käytännöllisemmäksi näppärän kokonsa ja hapsuttomuutensa myötä. Niitä teiniponchoja taidettiin myös käyttää eri tavalla (tai ne olivat itse asiassa eri mallisia), kun taas tämä yksilö on ommeltu niin, että pisimmät liehukkeet laskeutuvat käsien päälle, ja eteen ja taakse jää matalampi helma. Takin kanssa olen vain nostanut ponchon roikkumaan kaulaani, jolloin kädet jäävät täysin vapaiksi kapeitakin takinhihoja ajatellen.

By Pia’s cashmereneuleisiin ihastuin vuosi sitten, kun sain blogin kautta kauniin shaalin, jolle hankinkin kaveriksi pipon sävysävyyn. Niin pipo, kuin shaalikin, ovat olleet kovassa käytössä, ja selvinneet nyppyttömänä, joten (laatuun luottaen) hankin ponchonikin samalta merkiltä. Beige väri on tosi ihana, ja juuri sellainen kivan vaalea, että asusta ei missään nimessä tule synkkä.

Poncho siis palasi, eikä se hippityttökään kuulemma ole ihan täysin vuosien saatossa kadonnut. 🙂

Poncho|bypia’s|täältä
farkut|Please
korut|Ajlajk & Indiska

Tiistai-iltaa ihanaiset! Meillä on kuulkaas ihan aurinkokin jaksanut tänään näyttäytyä.

Tiistaita!

Ja heti kärkeen hurjasti kiitoksia tuosta eilisen postauksen vastaanotosta. Olin ehkä varautunut hiukan toisenlaiseen kommentointiin, mutta olikin tosi lohduttavaa kuulla, että ajatukseni ja tuntemukseni jakaa joku toinenkin. Ja, kuten eilen jo jossain välissä totesin, on se onni, että meitä on niin erilaisia, eikä kaikilla ole pakottavaa tarvetta asua ydinkeskustoissa, saati ruuhka-Suomessa. Erilaisuus nostattaa väillä karvoja pystyyn, mutta harva lopulta olisi valmis prässättäväksi yhteen muottiin. Niin, että täällä on nyt hyvällä omallatunnolla nautittu rauhasta ja rauhallisuudesta, kunnes taas kohdataan hälinä ja vilinä. Ehkä sitä tosiaan osaa jatkossa olla armollisempi itselleen, ja tunnistaa myös paremmin omat rajansa.

Mutta asiasta perunoihin. Tai oikeammin jouluun! Nimittäin mun Facebook ilmoitti mulle eilen vuodentakaisen muiston, jossa olin hehkuttanut ripustaneeni jo paperitähdet Vanhan Herran oviin. Joo, ihan oikeesti meillä näytti vuosi sitten 2.11. tältä! Tosin marraskuun alussa ei ollut vielä tietoakaan, saadaanko keittiöön allasta, saati tasoa, jouluksi. Eli, siinä mielessä elettiin jänniä aikoja, ja varmaan paperitähdillä oli hurjan iso henkinen vaikutus keskeneräisyyden sietoon. Oli miten oli, ja keskeneräisyyttä tai ei, mä taidan tänään kaivaa jokusen joululehden esiin ja vähän fiilistellä joululla. Siitäkin huolimatta, että ulkona on melko ”ei jouluinen” keli, ja lämpöasteetkin muistuttavat viime kesästä

Mutta voihan viitta! Samaan aikaan hurjan kätevä ja helppo lämmike, mutta silti aina jotenkin tiellä. Käyttö vaatisi ehkä hiukan opettelua ja totuttelemista, sillä näilläkin keleillä viitta olisi älyttömän hyvän esimerkiksi autolla matkatessa: Ei liian lämmin, eikä liian kylmä. Lisään siis kyseisen vaatekappaleen käytön listaani, johon kirjaan asioita, joita naisen tulisi kai keski-ikään saavuttaessa osata tehdä luontevasti. No ei vaiskaan! Haaveilen vain yhden viitan hankinnasta, mutta koska multa löytyy tämä aikoja sitten ostettu kauhatana, jossa on yhä laput paikoillaan, kyseenalaistan hiukan sitä varsinaista viitan tarvettani. Toisin sanoen, yritän nyt tehdä itselleni jonkinlaisen viittariippuvuuden oikeuttaakseni uuden hankinnan! 😉

Arskaa, arskaa! Nautitaan siitä!

housut|Day Birger et Mikkelsen
neule|By Pia’s
viitta|Lindex
kengät|Zign
koru|Pernille Corydon

Ihan pakko hehkuttaa tätä pipokauden ihanuutta. Olen ollut vähän laiska hiusteni suhteen viimeisen viikon ajan, enkä ole jaksanut tehdä kuontalolle muuta kuin pakolliset pesut. Kotona hiukset on näppärä nostaa päälaelle ison klipsin avulla, ja kotoa poistuessa pipo pelastaa tilanteen. Vähän öljyä latvoihin ja myssy korville. Talviajan helpoin kampaus! Siis jos ei tarvitse ottaa sitä pipoa pois!!! Pari kertaa olen nimittäin joutunut tilanteeseen, jossa onkin pitänyt riisua ulkovaatteet naulakkoon. Pipon alle lässähtänyt tukka on muuten vähintään yhtä nolo kaivaa esiin, kuin kokatessa tahriintunut pusero, jota ei viitsinyt vaihtaa, kun kukaan ei kuitenkaan näe sitä takin alta, tai pohjasta puhki kuluneet villasukat, joita ei vaan raaski heittää menemään. Siinä kun sitten jättää takin päältään, kengät jalastaan ja pipon päästään, onkin kaikkea muuta kuin huoliteltu olo! 🙂

Mutta, tänään on kuitenkin se ihana päivä, kun saa istahtaa kampaajantuoliin. Tosin, jos se talvi nyt tosissaan tekee tuloaan, taitaa tämä pipokauden ihanuus jatkua taas jollakin muotoa keväälle asti. 🙂

Kiitoksia muuten kaikille Nova Melina -arvontaan osallistuneille!
Arpakone suosi tällä kertaa nimerkkiä Helinä, kommentilla:
Värikylläisyyttä syksyyn..
Golden pussukka oli mun suurin suosikki! :)/12.10.2015 klo 19:54

Aurinkoista pakkaspäivää!