Folklorea omenatarhassa
Röyhelöshortseissa hassuttelua
Äiti, me ollaan kuin siskokset! Näin tuumasi Klaara kun pukeuduimme samanlaisiin röyhelöshortseihin. Jos jotakin olen oppinut tyttölapsen äitinä, niin ainakin sen, että olen jollekin näissä jutuissa esikuva. Ja samaan aikaan kun tuo esikuvana oleminen tietenkin pelottaa kaiken vastuunsa vuoksi, se tuntuu myös ihanalle. Toki ymmärrän myös, että tämäkin vaihe menee joskus ohi (ainakin hetkellisesti), joten juuri nyt on hyvä aika nauttia siitä, että tyttäreni haluaa olla jollakin tavalla kaltaiseni. Saimme Klaaran kanssa kunnian toimia teille Elloksen Mother & Child -kampanjan malleina ja tänään siis äidin ja tyttären yhteisiä asukuvia. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ellos:n kanssa.
Kuusi vuotta sitten, kun olin raskaana, mulla oli selvä tunne, että toinen lapsistamme tulisi olemaan tyttö. Tämä siitäkin huolimatta, että kaikki väittivät vatsani olevan selkeä ”poikamaha”, emmekä missään vaiheessa oikeasti tienneet tulevan lapsemme sukupuolta. En tiedä, johtuiko tuo vahva tunteeni siitä, että raskausaika oli niin erilaista kuin esikoista odottaessa, vai yksinkertaisesti jostakin äidinvaistosta, mutta kun kätilö ilmoitti lapsen sukupuolen, asia oli itselleni jo täysin selvä. Vaikka koko raskausajan tein henkistä työtä sen suhteen, että saisin tyttären, koin asian kuitenkin jollakin tapaa vaikeaksi. Ei sillä, että tyttölapsi olisi jotenkin vähemmän ihana asia, vaan ehkä juurikin sen vastuun vuoksi. Että miten pystyisin koskaan säästämään tyttäreni omilta kokemuksilta ja kasvattamaan lapseni terveeksi ja itseään ja omaa vartaloaan kunnioittavaksi naiseksi. Osaltaan kai kaikki se tyllin ja vaalenpunaisen vastustaminen johtui juuri tuosta. Toisaalta olin kai ehtinyt esikoisen kanssa profiloitua omasta mielestäni poikalapsen äidiksi. Mutta ihan kuten äidiksi kasvaminen muutenkin ottaa aikaa ja tapahtuu pikkuhiljaa, totuin rooliini ja itse asiassa jo sairaalassa näpyttelin tilaukseen kaksi ensimmäistä mekkoa. Nuo mekot ovat meillä edelleen tallessa, koska niillä on pelkästään vaatteita suurempi merkitys itselleni.
Koen olevani äärimmäisen onnekas siitä, että saan olla äiti niin tytölle, kuin pojallekin. Vaikka äitiys on aina äitiyttä lapsen sukupuolesta piittaamatta, ja lapsi on lapsi sukupuoleen katsomatta, on toki lapsissani myös eroja. Silti kaikkein tärkeintä on se, että saan olla lohduttava syli tai kainalo molemmille ja puhaltaa pipin pois haavoista. Sillä vielä, lasten ollessa kuitenkin pieniä, minä voin oikeasti puhaltaa ne haavat paremmaksi. Ja vaikka lasten kasvaessa myös haavojen luonne muuttuu, toivon että pystyn siihen jatkossakin.
En tiedä olenko koskaan, ainakaan ihan tietoisesti, pukenut itseäni ja lastani samanlaisiin vaatteisiin. Ja nyt siis puhutaan ihan samanlaisista vaatteista. Silti kuulen usein, että tehän olette Klaaran kanssa ihan samikset! Ja tottakai, sillä aivan varmasti tyylini vaikuttaa myös siihen, millaisia vaatteita lapselleni ostan. Ja tässä kohtaa luonnollisesti enemmän tuo vaikutus näkyy minun ja tyttäreni tyylissä. Me voidaan molemmat olla tyllihameessa tai tikkitakissa ja farkuissa. Ei kuitenkaan koskaan ihan täysin samanlaisissa vaatteissa. Ja mun mielestä lasten kanssa samaan tyylin pukeuduttaessa tärkeintä ei ole se, onko vaatteet ihan toistensa toisintoa, vaan kyse enemmänkin tyylistä ja fiiliksestä. Ei lasten ja aikuisten kuulukaan näyttää samalta, vaikka toki se, että lapsille on saatavana jotakin ihan muuta kuin omassa lapsuudessani, on ainoastaan pelkkää plussaa! Tykkäsin kovasti tuosta Elloksen Mother & Child -kampanjan sivusta ja hengestä. Ihana äiti-tytärtunnelma, vaikka siellä ei juuri samoja vaatetta äideille ja tyttärille olekaan. Samaa tyyliä kuitenkin!
Noissa ensimmäisissä, omenatarhakuvissa, mulla on Deborah-mekko ja Klaaralla saman henkinen, lasten Alma-mekko. Molemmat sinistä puuvillakambrikkia ja sopivasti folklore tyylisiä. Sellaisia tyttömäisiä hippimekkoja, joista meillä tykätään. Tyyliltään tosi samikset, vaikka täydelliset yhtäläisyydet jäävätkin kankaaseen ja koristenauhaan jolla mekkoja on viimeistelty.
Toisessa asussa on sitten nuo röyhelöshortsit – samaa sinistä puuvillakangasta kuin mekotkin. Minulla Karmen-shortsit ja Klaaralla Ines-shortsit. Pikkuisen erilaiset malliltaan ja röyhelöiltään. Ehdottomasti kauneimmat kesäpöksyt, jotka tiedän! Mutta koska samanlainen alaosa on mielestäni riittävä tiimipukeutumiseen, valitsin meille ihan erityyliset yläosat. Tuo minun Aviva-pusero on astetta naisellisempi (ja aikuismaisempi) kuin Klaaran Greta-pusero.
Minä harvoin saan enää puhuttua lapsia kuviini, sillä he ovat jokseenkin aika kyllästyneitä siihen, että tahtoisin jatkuvasti kuvailla. Meillä on läjäpäin lasten ilveilykuvia, jotka toki nekin tallettavat jotakin lastemme persoonista perhealbumin kätköihin. Tämän postauksen kuviin Klaara kuitenkin halusi enemmän kuin mielellään. Pelkästään jo vaatteet, joihin tyttö ihastui, olivat toki iso tekijä, mutta suurin innoittaja oli kuitenkin yhtenäinen pukeutuminen äidin kanssa. Tajusin oikeastaan vasta nyt, miten tärkeää tuo tyttärelleni on. Se, että ollaan iskälle ne iskän tytöt. Molemmat yhtä tärkeitä ja kauniita.
Alma-mekko ja Deborah-mekko, Aviva-pusero, Karmen-shortsit, Ines-shortsit ja Greta-pusero kaikki Ellokselta. Elloksen Mother & Child -kampanjan sivulla lisää ideoita ja fiiliksiä!
Suloista viikonlopun aloitusta! ♡
