Hejsan ihanaiset! Vaikka tämä kotihiiri viettääkin suurimman osan kesäilloistaan kotona kynnenalusiaan puhdistellen, tekee toki välillä ihan hyvää katsoa kohti kesäyötä vähän toisenlaisesta kulmasta. Olkoon siis tämä, kaupallisessa yhteistyössä Black Tower Ice:n kanssa tehty postaus, oodi niille erilaisille kesäilloille!
Silloin joskus nuorempana (tarkoitan aikaa ennen lapsia, nuori olen yhä!), illanvietot alkoivat aina tyttöjen kesken yhteisellä laittautumisella. Tiedättehän, vähän meikkiä ja hiuksia, kippistelyä ja naurua. Myöhemmin tuollekin ajanvietteelle joku keksi ihan terminkin, ja alettiin puhua etkoista. Siinä vaiheessa kun etko -sana kiiri tänne asti, minä kuitenkin elin jo ihan erilaista elämää. Vuodet vierivät, ja viikonloppuillat muuttuivat. Ei ollutkaan enää lauantai-iltoja tyttöjen kesken, ei yhteistä meikkaamista, eikä hiusten kihartamista. Elämään tuli uusi vaihe ja nuo ajat jäivät jonnekin muistojen kultakansiin.
Olin lähestulkoon unohtanut mitä se yhteinen iltaan valmistautuminen voi olla, kunnes pari viikkoa sitten muistot palasivat mieleeni. Poksahdus ja lasien kilinää. Hiusten kihartamista, pinnien lainaamista, rajausten tummuuden arviointia, viime hetken asuarvontaa ja tietenkin iloista naurua. Tuntui hauskalta palata takaisin sinne jonnekin, ja huomata, että taito on yhä tallessa. Oikeastaan harmittamaan jäikin vain se, että niihin ”etkoihin” ei saatu varattua enempää aikaa! Nimittäin toisin kuin silloin kymmenen vuotta sitten, kun juhlimaan lähdettiin vasta puolilta öin, alkavat juhlat nykyisin jo aikaisin alkuillasta.
Kun valoisa kesäyö yleensä suljetaan nukkumaan mennessä sinne pimentävän rullakaihtimen taakse, tuntui ihanalta saada nauttia lähes yöttömästä yöstä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Olipa tuo samainen viikonloppu varmasti se tämän kesän viikonlopuista lämpiminkin, eikä yökään tuntunut viileältä edes paljaisiin sääriin.
Black Tower Ice -kuohuviini nautitaan viinilasista jääpalojen kera ja sen makeahko maku pitää sisällään omenaa, päärynää ja sitrusta. 100%:n luomuviini ihastuttaa myös tuotantomenetelmillään. Jäinen malja sopii erityisesti lämpimien kesäiltojen skoolaukseen – niin tyttöjen kesken, kuin vähän romanttisemmissakin tunnelmissa.
Vaikka juhliin valmistautuminen oli mukavaa sekin, toivon kuitenkin, että tämä kesä antaa vielä lämpimiä kelejä, jolloin kesäillan ihanuudesta saa nauttia myös omassa pihassa. Valoisissa öissä on toki oma taikansa, mutta ei tunnelmaa latista laisinkaan kesäyöhön hentoa valoa luovat lyhdyt. Kesässä ja sen öissä on aina oma taikansa!
Hellurei ja torstaita! Tänään valokuvataan, eli tervetuloa Emilian pieneen kamerakouluun! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa ja sisällöltään se avaa kamerakäsitteitä ja kameran säätöjä, sekä pikkuisen objektiivien eroja. Postauksen kuvien alta löydät aina siihen käytetyn objektiivin, valotuksen säädön, ISO-arvon, sekä f-luvun.
Kuten olen kertonutkin, aloittaessani bloggaamista, käytössäni oli melkoisen kookas Olympus pokkari ja homma kosahti heti alkuun siihen, etten osannut laittaa kuvia tietokoneelle. Vuosien myötä sekin taito on tullut opittua, ja onpa pokkarikin vaihtunut digijärkkäriin. Puhumattakaan siitä, että kuvat eivät enää päädy blogiin suoraan kamerasta, vaan käyvät aina läpi jonkinlaisen säätämisen. Vaikka valokuvaus onkin osa työtäni, siitä on tullut myös äärettömän tärkeä harrastus, johon olen innostanut niin äitini, kuin esikoisemmekin.
Olen jo useamman vuoden kuvannut Olympuksen OM-D E-M10 kameralla, josta sain nyt käyttööni uuden MARK II version. Pidän itse kameran koosta, sillä se on helppo kuljettaa mukana ja kuvanjälki on erinomaista. Niin, ja mainittakoon sekin, että rakastan tuota kameran muotoilua ja ulkonäköä; kuin vanha kamera ulkokuoreltaan, mutta sisältä ihan parasta tätä päivää. Suurena plussana on tullut myös kameran sisäänrakennettu WiFi, joka mahdollistaa kameran kuvien tuomisen puhelimeen vaikka autossa. En oikein ole innostunut noista puhelimien kameroista, joten vaikkapa Instagramiin niitä puhelimella räpsittyjä kuvia tulee laitettua harvemmin. Mieluummin kuva kameralla, siirto puhelimeen ja avot!
Mitä tulee objektiiveihin, kuvaan oikeastaan vallan kiinteän polttovälin objektiiveilla – kuvasin sitten Canonilla tai Olympuksella. Olympukselta käytössäni on ollut 45 mm f/1.8 ja 25mm f/1.8, sekä tietenkin kittiobjektiivi, jota harvemmin käytän. Uusimpana Olympus-objektiiveihini liittyi 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi.
Kiinteä polttoväli tarkoittaa siis sitä, että objektiivilla ei voi zoomata. Polttoväli (eli nuo 25mm, 45mm ja 30mm..) kertoo kuinka paljon kuvaan mahtuu jos seisot vaikkapa kahden metrin päässä kohteestasi. Toisin sanoen, jalat ovat kiinteän polttovälin objektiiveille se zoomi. Tämä toimii tietenkin ulkona oikein hyvin, mutta sisällä kuvatessa seinät tulevat usein vastaan, ja siksipä niitä objektiiveja onkin tullut hommattua vähän eri tarkoituksiin. Kiinteän polttovälin objektiivit ovat kuitenkin tehoiltaan huomattavasti parempia ja niissä aukon saa yleensä zoomiobjektiiveja suuremmaksi. On toki älyttömän hyviä suuren aukon zoomiputkiakin, mutta tuo optiikka tuo yleensä myös hintalappuun melkoisen kookkaan numeron. 🙂
30mm F3.5 +0,3 ISO 200
Nykyisin aika monelta löytyy jo järjestelmäkamera, mutta valitettavasti niissä käytetään usein automaattiasetuksia. Tuossa juuri viikonloppuna olimme juhlimassa, ja annoin tämän kyseisen kameran eräälle herrasmiehelle, ja vakuutin, että säädöt ja muut on kunnossa. Hänen pitäisi siis vain kohdistaa kamera naisporukkaamme ja painaa nappia. No, ensimmäiset kuvat onnistuivatkin ihan hyvin, kunnes kuvaajamme oli alkanut miettiä, että hän saisi varmasti vielä parempia kuvia automaattiasetuksella. Ja ne viimeiset kuvat olivatkin sitten ihan toista maata… Noin pähkinänkuoressa voisi sanoa, että järjestelmäkameraan on turha hassata rahojaan, mikäli asetusten säätäminen ei lainkaan kiinnosta.
Mitä tulee itse kuvaamisen opetteluun, pätee tähänkin sama vanha viisaus, kuten niin moneen muuhunkin asiaan: Kukaan ei ole seppä syntyessään! Pyörällä ajon oppii pyöräilemällä, samoin on kuvaamisen kanssa – vain tekemällä oppii! Onneksi nykyaikana ei tarvitse kehittää kuvia, vaan onnistumisensa ja kuvien erot voi katsoa vaikka heti. Tässä postauksessa annan nyt muutaman vinkin aloittelevalle kuvaajalle. Eli jos sinulta löytyy hurjan kallis pokkari (=automaattiasetuksilla toimiva järkkäri), tai olet harkinnut järjestelmäkameran hankkimista, näillä vinkeillä pääset kuvaamisessa alkuun! Nyt siis käytetään Olympuksen kamerassa asetusta A (Canonilla Av), joka mahdollistaa niin ISOn, valotuksen kuin aukonkin säädön. Tämä on huomattavasti täysmanuaalia nopeampi ja varmempi tapa ottaa onnistuneita kuvia. Tässä asetuksessa valotuksen säätö on enemmänkin valotuksen korjausta, sillä kamera ottaa jo aukon koossa huomioon suljinajan.
30mm F3.5 +0,3 ISO 200
Aloitetaan nyt kuitenkin niistä kameran säädöistä! RAW RAW ja RAW! Kuvaan itse aina RAW-kuvia, sillä niissä säätövaraa on huomattavasti tavallista jpg-tiedostoa enemmän. Yli- tai alivalottunut kuva on mahdollista pelastaa vielä RAW-muodosta, mutta jpg-laatuna siihen harvemmin pystyy. RAW on myös raakakuva, eli juuri sitä, mitä kamera kuvaa. Kuvankäsittely tuo kuvaan eloa, ja useimmiten kuvankäsittelyohjelmat jo automaattisesti ”parantelevat” raakakuvaa. Tämän jälkeen tulee ISO -arvo, f-luku ja suljinaika/valotusaika. Pyhä kolminaisuus, joka muodostaa valokuvan!
25mm F1.8 -0,7 ISO 250
ISO -arvo: ISO-arvo on oikeastaan sama asia, kuin vanhoissa filmikameroissa filmin herkkyyttä kuvaava ISO-/ASA-luku. Nykyisin ISO-arvoa voi kuitenkin säätää vaikka joka kuvalle erikseen, mutta kyse on kuitenkin samasta ”valoherkkyydestä”, eli siitä, kuinka paljon valoa tarvitaan kuvan valottumiseen.
ISO kannattaa aina pitää mahdollisimman alhaisena. Kun valoa on vähäisesti, ISO-arvoa, eli valoherkkyyttä, voi tietenkin nostaa, sillä silloin pienempikin valon määrä riittää kuvaamiseen. Mitä suurempi ISO-arvo kuitenkin on, sitä rakeisempi tulee myös kuvastasi. Talviaikaan sisällä kuvatessa tässä onkin se taistelu rakeisen ja tärähtäneen kuvan välillä: Nostamalla ISO-arvoa, saat kätesi pysymään suljinajan verran vakaana, mutta kuva on todennäköisesti rakeinen. Jos taas pidät kiinni kovin pienestä ISO-arvosta, kuvasi todennäköisesti tärähtävät pilalle. Helpointa on tietenkin kuvata liikkumatonta kohdetta jalustalta, mutta joskus niitä kuvia haluaisi ottaa muissakin tilanteissa. Tällöin useimmiten rakeinen kuva on parempi vaihtoehto, kuin se, ettei kuvaa saisi ollenkaan. Ideaali tilanne olisi kuitenkin se, että valotusaika ja ISO voitaisiin molemmat pitää mahdollisimman pienenä.
Suljinaika/valotusaika: Suljin on se kameran osa, joka aukeaa ja sulkeutuu kuvaa otettaessa. Suljinaika/valotusaika määrää siis sen, kuinka kauan valoa pääsee kameran kennolle. Pimeässä tarvitaan pidempää valotusaikaa ja luonnollisesti valossa lyhyempää. Ideaali tilanne on tietenkin se, että kuva ei ole yli- eikä alivalottunut. Harvoin valotus kuitenkaan osuu aivan täydellisesti nappiin, mutta kuten sanottu, kuvankäsittely pelastaa. Esimerkiksi valkoiset kukat saattavat palaa muuten hyvin valottuneessa kuvassa puhki, joten silloin kuvankäsittelyssä voi esimerkiksi laskea vain valkoisten kohtien valoa. Toisaalta tästä samaisesta seikasta hyötyy mm. kiinteistövälittäjä, sillä vähän likaisempikin valkoinen seinä tai keittiön valkoiset kaapinovet näyttävät kirkkaan valkoisilta. 😉
Tällä asetuksella kuvatessa valotusta ”korjataan”, ja tästä johtuen löydät kuvien alta valotuksen tietona +/- -korjauslukeman.
Aukko eli f-luku: Aukko sitten taasen on kameran objektiivissa se reikä, josta valo pääsee läpi. Aukkoa säätämällä kuvan tunnelma ja syväterävyys muuttuvat. Mitä suuremmaksi aukon säädät, sitä pienemmäksi f-luku muuttuu. Pienin f-luku (eli suurin mahdollinen aukko) onkin se, joka mainitaan aina objektiivin kyljessä, siinä polttovälin perässä. Esimerkkinä tässä postauksessa käyttämäni objektiivit Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 -objektiivijaOlympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi. Ensimmäisessä aukon saa säädettyä niinkin suureksi, kuin 1.8 ja jälkimmäisessä suurin aukko eli pienin f-luku on 3.5 .
Itse kuvaan usein mahdollisimman suurella aukolla, eli säädän kameraan pienimmän f-luvun, jonka objektiivi antaa. Tällöin kuvattava kohde piirtyy kauniisti esiin taustasta. Oikein läheltä kuvattaessa kovin pieni f-luku ei kuitenkaan välttämättä ole paras mahdollinen, sillä aukon suuruus korostuu läheltä kuvattaessa. Samaan tapaan syväterävyys korostuu kun kuvattava kohde on kunnolla taustasta irti.
F-luvulla on kuitenkin suuri merkitys myös suljinaikaan/valotukseen, ja sitä myöden tietenkin myös ISO-arvoon. Nimittäin mitä suurempi aukko (pienempi f-luku), sitä enemmän kameraan pääsee valoa ja sitä pienempi suljinaika kuvaamiseen riittää. Tästä syystä puhutaan yleensä valovoimaisesta objektiivista kun puhutaan suureen aukkoon (eli pieneen f-lukuun) taipuvasta objektiivista.
45mm F1.8 +0,3 ISO 200 Mitä lähempää kuva on otettu, sitä voimakkaampi on aukon luoma syväterävyys.
30mm F3.5 o,0 ISO 200 , toisessa ja viimeisessä kuvassa kuitenkin ISO 320, sillä käteni tärisi kohdistaessa.
Makrokuvaus sitten taasen on pienten yksityiskohtien kuvaamista. Ne voivat toki sisällöltään olla ihan mitä vain, mutta itselleni makro-objektiivi on ehdottomasti se ”kukkaobjektiivi”. Makro-objektiiviksi kutsutaan objektiivia, jonka suurennussuhde on vähintään 1:1. Suurennussuhde kertoo mikä on kuvattavan kohteen luonnollisen koon suhde sen kokoon kameran kennolla. Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivissa on erittäin korkea 1,25:1 suurennussuhde, eli noin 1,4 cm pitkä kohde täyttää koko kuva-alan. Makro-objektiivissa myös lähin tarkennusetäisyys on tärkeä, sillä tavallisella objektiivilla pääsee harvoin näin lähelle kuvattavaa kohdetta. Tuossa 45millisessä objektiivissa lähin tarkennusetäisyys on 0,5m ja tässä makrossa se on vain 0.095 m. Koska makro-objektiivi on myös inan kaveriaan pidempi, sillä pääsee oikeastaan aivan ”iholle”. Lähin tarkennusetäisyys kun mitataan kameran kennolta, ei objektiivin etulasista.
25mm F1.8 -1,7 ISO 200
Kuten tämän postauksen kuvista huomaat, 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivi sopii kuitenkin myös yleiskuvakseen, eli sillä ei missään nimessä tarvitse kuvata vain ja ainoastaan pieniä yksityiskohtia. Ja vaikka tässä objektiivissa f-luvun saakin ”vain” siihen 3.5, lähikuvissa se on jo älyttömän paljon!
Kaksi edellistä kuvaa:
Ensimmäisenä Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO –objektiivilla otettu kuva ( 30mm F3.5 o,0 ISO 200) ja toisena täysin samasta paikastaOlympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 -objektiivilla otettu versio ( 45mm F1.8 +0,3 ISO 200).
Kuvapari havainnollistaa objektiivien polttovälin eron, mutta myös tuon aukon eli f-luvun merkityksen. Toisessa kuvassa syväterävyys on huomattavasti selkeämpi ja tausta jää kauniin utuiseksi. Jos kuitenkin tuohon alempaan kuvaan olisi halunnut mahduttaa kaiken sen, mikä näkyy ensimmäisessä kuvassa, olisi kameran pitänyt olla huomattavasti kauempana. Syväterävyys on kuitenkin suurimmillaan silloin kun kuvataan läheltä ja kuvattava kohde on tarpeeksi kaukana taustasta.
Vaikka makro-objektiivi siis soveltuukin oikein hyvin yleiskuvaukseen, pidän kuitenkin itse enemmän tämänkaltaisessa kuvassa 45millisen objektiivin eduista.
25mm F1.8 -0,7 ISO 250
Kuvissa Olympus OM-D E-M10 MARK II -kamera ja Olympus M.ZUIKO DIGITAL ED 30mm 1:3.5 MACRO-objektiivi, sekä Olympus M.ZUIKO DIGITAL 45 mm f/1.8 objektiivi.
30mm F3.5 o,0 ISO 200
Valokuva rakentuu siis nimensä mukaan valosta. Kesä on ihanaa aikaa kuvata, sillä sisälläkin on pilvisenä päivänä useimmiten enemmän valoa, kuin marraskuun päivien valoisimpina tunteina. Silti valo itsessään ei ole onnistuneen kuvan tae. Päinvastoinkin oikeastaan! Kesällä ulkona kuvattaessa valo voi olla liiankin suoraa, ja tästä syystä keskipäivän auringossa ei yleensä napsaista niitä parhaita otoksia. Kirkas valo tuo mukanaan kovat varjot, ja tämä on syy siihenkin, että itse kuvailen mieluummin tuolla meidän alapihalla, kuin porottavalla yläpihalla. Kesälläkin ne parhaat kuvat tulevat varjossa tai vastaavasti aamulla tai illalla, kun valo ei tule suoraan ylhäältä päin. Ilta- ja aamuauringonsäteissä on huomattavasti keskipäivän porotusta kauniimpi tunnelma. Myös vastavaloon kuvaamisessa tärkeää on, mistä kulmasta valo tulee.
Sisällä kuvatessa parhaat kuvat tulevat nekin luonnonvalossa. Sammuta siis lamput, ja pyri kuvaamaan sisustusta talvellakin päivän valoisimpaan aikaan. Joo, tiedän, talvella se tunti tuntuu tooosi lyhyeltä. Lähikuvatessa/makrokuvatessa valoa tarvitaan enemmän. Pienten yksityiskohtien tallentaminen kameraan onnistuu siis huomattavasti paremmin kesällä, joten ”kukkaobjektiivi” ei ole täysin tuulesta temmattu nimi. Toki makrolla voi kuvata myös talvella sisätiloissa, mutta silloin luonnonvalo harvoin riittää ja apuun tarvitaankin lisävalot.
Ihmisiä kuvatessa muista aina kohdistaa itseäsi lähimpään silmään, jolloin kuvasta tulee skarppi isommallakin aukolla. Olympuksen kameraan on valittavissa myös kasvojentunnistus, jonka avulla aloittelevakin kuvaaja saa helposti napsaistua kuvan ystävästään tai perheestään, tai vaikka nopeasti liikkuvaisista lapsista.
Kuten kuvaamisen, myös kuvien käsittelyn oppii vain tekemällä ja kokeilemalla. Kuten jo itse kuvissa, myös jälkikäsittelyssä jokaisella on oma tyylinsä. Mikään ei ole kiellettyä, ja oma tyyli löytyy kokeilemalla rohkeasti. Jotkut pitävät kuvien rakeisuudesta, toiset haluavat silottaa kaiken pois. Osa pitää kylläisemmistä väreistä, osa sitten vähän vähemmän kylläisistä. Kuvan tyyli muuttuu myös paljon kuvan taustan avulla. Kesällä tummanvihreä puutarha antaa ihanan taustan, ja mietinkin juuri, että voi kun tuon saman saisi säilymään myös talvella. Parhaillaan valokuvaus onkin juuri sitä, oikeiden fiilisten ja tunnelmien hakemista.
30mm F3.5 +0,3 ISO 200
Mikäli kamerasi kaipaa päivitystä, tai kuvauskärpänen puraisi, Olympuksella on kesän kunniaksi loistavat tarjoukset! Olympuksen omassa verkkokaupassa sekä Verkkokauppa.comissa on heinäkuun puoleen väliin asti voimassa Olympus-tuotteiden erikoisalennus, jonka lisäksi Olympukselta saa ostetuista tuotteista cashback hyvityksen (50/70€) Lisätietoa cashback-diilistä löydät täältä.
15.7. asti voimassa olevan tarjouksen myötä nämä postauksessa esitelemäni tuotteetkin saa nyt kesähinnoin: OM-D E-M10 Mark II R KIT / 499,90€ 45mm f1.8 / 189,90€ 30mm Macro / 199,90€
Kaunista torstain jatkoa! Muistakaahan tallentaa kesän tunnelmat kuviksi!
Perjantaita ystäväiset! Ihan loistava kesäsää – varsinkin kun pysyy tuulelta suojassa. 🙂
Tässä viime vuosina fillarilla kulkeminen on ollut itselleni joko urheilua, tai sitten lasten kanssa pyöräilyä niin, että pienempi jälkikasvusta istuu takanani ja isompi ajelee itse. Sellainen yksin tehty ”huviajelu” on jäänyt väistämättä vähemmälle, ja vanha kunnon cruiserini on hautautunut autotallin perukoille. Tämä polkupyörä ei edusta lajinsa ylintä kärkeä, mutta koska polkupyörällä on värikäs historia ja hauska tarina kerrottavanaan, siitä on tullut itselleni kovin tärkeä.
Kahdeksan vuotta sitten, kun muutimme tänne mieheni synnyinkaupunkiin ja teimme muuttoa edelliseen kotiimme, tyhjensi taloaan saman kadun varrella yksi keski-ikäinen pariskunta. Tuon talon mies sitten siellä autotallia raivatessaan kauppasi tätä punaista paholaista minun miehelleni, joka tietysti osti kun halvalla sattui saamaan. Pyörä on kuulemma raskas ajaa, mutta minä voisin tykätä, ja niinhän minä tykkäsinkin! Ja tykkäsi muuten joku muukin. Punainen fillarini on nimittäin yritetty varastaa kolmesti, mutta mainittakoon, että vain kahdesti siinä onnistuttu.
Sinä päivänä kun edellinen koiramme kuoli, olin niin surusta sekaisin, että cruiseri jäi yöksi pihalle lukitsematta. No, aamulla sitä ei tietenkään löytynyt mistään, kunnes mieheni bongasi sen läheisen kerrostalon pihasta. Pyörä saatiin takaisin, ja kaikki oli hyvin. Parin päivän päästä mieheni tuli keskellä yötä kotiin, ja kerrostalossa asunut nuorimies jäi verekseltään kiinni autotallimme ovelta. Pelästyi raukka niin, että ryntäsi pakoon, eikä tiettävästi havitellut fillariani enää toista kolmatta kertaa. Seuraavana kesänä kuitenkin appiukkoni soitti ja kysyi, onko punainen polkupyöräni yhä tallessa. Nopea vilkaisu pihaan ja totesimme, että pyörä on kadonnut. Jälleen kerran, ja vielä keskellä kirkasta päivää! Onneksi appiukkoni oli bongannut cruiserini läheisen bussipysäkin pusikosta, jonne lainaaja sen oli hätäpäissään viskaissut. Pyörä takakonttiin, ja jälleen se oli turvallisesti kotona.
Noina kesinä kun asuimme vanhassa kodissamme pyöräilimme paljon, ja minä opettelin tuntemaan kotikaupunkiani. Koska esikoisen istuin oli kiinnitettynä paremman polkupyöräni taakse, fillaroimme usein iltaisin niin, että mieheni kuskasi esikoista ja minä sotkotin cruiserilla perässä. Kun Alma sitten liittyi kokoonpanoomme, koira otettiin mukaan pyöräretkille, ja siitä syystä punainen cruiserini sai myös korin. Ensin rottinkisen, jonka pentu istuessaan kalvoi äkkiä rumaksi ja sitten lopulta metallisen, joka pehmustettiin mukavaksi matkustajalle. Alma nautti ajeluista ja halusi aina mukaan. Lopulta koira kuitenkin kasvoi sen verran isoksi, että tavallinen pyöränkori jäi auttamatta liian pieneksi.
Klaaran synnyttyä hankimme polkupyörääni (siihen ”parempaan”) peräkärryn, ja lopulta lasten kanssa pyöräily onkin ollut sitä, että toinen ajaa itse ja toinen istuu takanani siinä samaisessa istuimessa jossa veljensäkin aikoinaan matkusti. Cruiseri ei ole pariin kesään tainnut saada paistatella auringossa, kunnes tänään kannoin sen ulos tallista, ja punainen paholaiseni sai taas ilmaa renkaisiinsa.
Meillä majoittuu tänä viikonloppuna mieheni vieraita, ja illalla talomme valtaa isompi miesjoukko. Vastavuoroisesti minä pakenen ystäväni luokse perjantai-iltaa istumaan ja juonia punomaan. Mukaan lähtee myös viinipullo, jonka avaamista on jo tovi yritetty, mutta korkki on pysynyt visusti kiinni. Josko siitä tänään saisimme kaadettua molemmille lasilliset. Siihen ainakin tähdätään!
Mitä cruiseriin tulee, ajattelin antaa sille taas uuden elämän ja ulkoiluttaa sitä ahkerammin. Rottinkinen kori nyt ainakin pitää hankkia. Sellainen, kukkakimpun ja viinipullon mentävä ainakin. Ruskeat renkaat, kädensijat ja satulakin voisivat piristää fillaria, mutta katsotaan nyt!
Joku saattaisi sanoa pyörääni huono-onniseksi, mutta väitän, että tällä pyörällä on ollut onnea huomattavasti enemmän kuin monella kanssasisarellaan. Ja kuten homma menee niin monen muunkin asian kanssa, tässäkin tapauksessa ne tunnesiteet syntyvät muistoista.
