{ ei pelkästään maun vuoksi }

18.2.2015

Tässä alkuvuodesta kun olen tutustunut superfoodien ihmeelliseen maailmaan, tuli uusien makujen ja reseptien lisäksi mietittyä myös erilaisten ravintoaineiden terveyshyötyjä, ja monikäyttöisyyttä. Vaikka Cocovin ja Indiedaysin kampanja noin pääsääntöisesti liittyykin superfood-resepteihin, ajattelin kuitenkin kirjoittaa noista tuotteista hiukan toisesta näkökulmasta.

Kävi nimittäin niin, että tuossa jossain kohtaa vuoden pimeintä aikaa kirjoitin väsymyksestä ja valonpuutteesta. Silloin ihana blogikollegani Maria laittoi Instagramini puolelle vinkin omasta aamun superjuomastaan, jonka avulla kuulemma kone lähti hurisemaan varsin energiseen tahtiin. Juoman pääraaka-aineet taisivat veden lisäksi olla sitruuna, maca- ja MSM-jauhe. Macasta olinkin jo joskus lueskellut, mutta MSM oli niin uusi kirjainyhdistelmä, että sehän piti googlettaa heti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten tuossa kerroin, kärsin jatkuvista säryistä, jotka söivät niin energiaa kuin mielialaakin. Näitä särkyjä olen joutunut jo vuosia kestämään, ja reumalääkärin mielipide olikin, että kyseessä olisi fibromyalgia. Tavallaan siis vaiva, johon suoranaista lääkettä tai parrannuskeinoa ei ole. Oma oloni vaihtelee paljolti sään mukaan, ja pitkät kosteankoleat syksyt ovat kohdallani pahimpia. No, kun sitten lähdin googlailemaan MSM-jauheen (metyylisulfonyylimetaani) perään, osui eteeni hurja määrä kirjoituksia MSM:n edullisesta vaikutuksesta juuri fibromyalgiaan. Olen luonteeltani skeptinen, mutta jokainen jatkuvan säryn kanssa eläjä ymmärtää, että silloin kun tarjolla on pienikin mahdollisuus parempaan oloon, pitää oljenkorteen tarttua, ja niinpä minä tartuin Cocovin OptiMSM-jauheeseen. Itseäni ei tässä kohtaa juuri kiinnostanut edes piristävän aamujuoman loihtiminen, vaan ihan puhtaasti tuon rikkiyhdisteen nauttiminen ja nopeasti. Niinpä aloitin OptiMSM:n käytön ihan vain sekoittamalla teelusikallisen jauhetta pieneen vesimäärään. Voin sanoa, että hyvää tuo ei missään tapauksessa ole, mutta kulaus kitkeränmakuista vettä on aika pieni hinta paremmasta olosta. Ja päälle kun hutaisee ison lasillisen kylmää vettä, kärsimys kestää korkeintaan sekunin kaksi. Ei siis sen pahempaa kuin esimerkiksi yskänlääkkeen ottaminen.

Entä löytyikö apua?
Ei tainnut kulua viikkoakaan, kun huomasin jo selvän parannuksen olossani. Jos iltaisin istun tunninkin sohvalla, on kipu yleensä ylös noustessa niin suuri, että jalat tahtovat lähteä alta. Pikkuhiljaa tuo nouseminen helpottui, ja saatoin jopa iltaisin nukahtaa kyljelleni. Suurin ”kokemus” oli varmaankin se, kun parin viikon päästä istuin taas illalla sohvalla ja katselin mieheni kanssa leffaa. Leffan loputtua nousin ylös, menin kontalleni lattialle ja saalistin sohvan alle pyörineen huulirasvani. Silloin todellakin tajusin, että jotain oli tapahtunut. Tuon kaltaiseen ripeään liikehdintään pitkän paikallaan olon jälkeen, en ole tainnut kyetä vuosiin. Nyt kun olen seuraillut omaa oloani, niin selvästi tunnen iltaisin ne päivät, jolloin MSM-jauheen nauttiminen on jostain syystä unohtunut. Voin siis lämpimästi suositella, mikäli joku tunnistaa tekstistä myös itseään. Varsinaisesti MSM-rikkiyhdiste sopii kuitenkin kaikille ihon ja tukikudosten kunnosta huolehtimiseen, ja liikkuvuuden ylläpitoon. Eli, ihan meidän kaikkien nivelet hyötyvät MSM-jauheen käytöstä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun nyt lähdettiin tälle vähemmän mauttomalle tielle superfoodien kanssa, ajattelin kirjoittaa vielä muutaman jutun kookosöljystä, jonka käytöstä jo aiemmassa postauksessa kyselittekin. Kookosöljy on toki terveellinen vaihtoehto keittiössä, mutta suosittelen öljyn ottamista käyttöön myös kauneudenhoidossa. Kookosöljy nimittäin on mitä ihanin meikinpoistoaine ja latvahoito hiuksille. Cocovin luomu neitsytkookosöljyssä on ihana, hiukan paahteinen tuoksu, ja se levittyy kasvoille helposti. Öljy on purkissa kiinteässä muodossa, mutta ihon lämpö pehmittää sen todella nopeasti. Oma kuiva ihoni on tykästynyt kookosöljyyn todella paljon, ja joitakin kertoja olen levittänyt sitä myös puhtaisiin kasvoin yön ajaksi ikään kuin kosteuttavaksi naamioksi. Ohut kerros imeytyy ihoon, eikä tahraa tyynyliinoja, kuten moni pelkää. Kookoksen öljy siloittaa myös ihanasti niin karheat hiukset kuin hilseilevät sääretkin. Se toimii myös loistavasti kynsinauhojen öljyämiseen ja oikeastaan kaikkeen kosteutavaan kauneudenhoitoon. Puhutaan luonnonkosmetiikasta, ja itse ainakin ajattelen, että jos käytettävä tuote on jotakin, mitä voit syödä, ollaan todellakin sanan luonto äärellä.

Kookosöljyllä on todettu myös muita hyviä vaikutuksia, ja tämä menee nyt taas osastolle ”ei ehkä maistu niin hyvälle, mutta kannattaa kokeilla”. Nimittäin kookosöljyllä purskuttelu päivittäin kaappaa suun ja nielun alueen pöpöt, ja tällä konstilla voi hyvinkin välttyä ikäviltä kausiflunssilta. Myönnän, että oma purskutteluni on vähän niin ja näin, sillä minulla on herkkä kyökkä-refleksi ja öljyn tunne suussa vaatii totuttelemista. Ajanmyötä mestariksi, pätee siis kohdallani tässä kohtaa. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aikaisemmat, ne reseptipainotteiset, Cocovi postaukset löydät täältä ja täältä. Ja hei, tuolla kampissivulla on edelleen kisa käynnissä, eli sieltä on mahdollista voittaa itselleen Cocovin tuotepaketti! Kannattaa koettaa onneaan.

Ja, nyt siskot hyvät kaikki vinkit käyttöön! Kertokaa ihmeessä, mikäli olette löytäneet superfoodeista avun johonkin vaivaan! Itseäni ainakin harmittaa vietävästi, että löysin MSM:n vasta tänä talvena. Eli hyvät vinkit jakoon!


{ it’s alive }

17.2.2015

Aurinkoiset päivät, kuten eilinen, ovat saaneet oliivipuun heräämään ja kasvattamaan uutta. Tässä kohtaa viimeistään voi kai huokaista helpotuksesta; Puu on hengissä. Laitoin eilen jo Instagramiin kuvan uusista kasvuista, ja siellä moni kommentoi oman puunsa tiputtaneen lehdet talven aikana. Niinhän ne valitettavasti usein tekee, ja omanikin on sisältä harva kuin mikä. Jos vaikka vertaa näihin syksyisiin kuviin, niin lehtiä ei taida olla jäljellä edes puolia.

oliivipuu2

Tänään ei ole auringosta tietoakaan. Ulkona on harmaata ja synkkää, eikä auriko lämmitä ikkunoiden läpi ollenkaan. Täällä on täysi kaaos, mutta jollain sairaalla tavalla mä taas nautin noista työkaluista ja jätesäkeistä lattialla. Ihme juttu, mutta ne on mulle aina merkki siitä, että jotain uutta on tulossa.

oliivipuu1

Nyt täytyy jatkaa siivoiluja ja tapetin rapsuttamista. Jos vaikka illalla pääsisi jo maalailemaan!

Kivaa tiistaita. Toivottavasti edes jossain paistaa!


{ arabia koko – arvonta }

15.2.2015

Viikonloppu lähestyy loppuaan, ja uusi viikko käynnistymistään. Arki ja viikonloppu on hyvä erotella toisistaan, ja meillä se ainakin tapahtuu ehkä helpoimmin aamupalapöydässä. Jos arkena haukataan kiireellä jotakin, niin viikonloppuna katetaan sitten vähän paremmin. Eikä ole kiire, aamupalanälkää voi hyvin kerätä jonkin aikaa.

Arabia juhlistaa tänä vuonna 10-vuotiasta Koko -astiasarjaa, ja yhteistyössä Arabian ja Indiedaysin kanssa, pääsin kokeilemaan Koko astioiden uutuussävyjä Sahramia ja Niittyä. Arabian Koko -astiasto on niitä harvoja, joita voin sanoa keräileväni. Olen aina pitänyt tästä selkeälinjaisesta muotoilusta ja se istuu yhteen muiden Arabian ja Iittalan astioiden kanssa. Valkoisia Koko-astioita meiltä löytyykin aika paljon, mutta täytyy myöntää, että näillä laina-astioilla väri-ilottelu sai pohtimaan, miksei sitä joskus voisi kattaa hieman värikkäämminkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Totuus tulee lasten suusta, ja ainakin meillä poika oli sitä mieltä, että värikäs keittiönpöytä näytti tosi hienolta. Ja kenties värikimara hiukan piristikin aamupalapöydässä. Itse näen nämä uutusvärit, Sahramin ja Niityn, myös etnisen keittiön kattausväreinä, vaikka muotoilu varsin sumalaista designia onkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ennestään meiltä löytyy Koko -sarjan valkoisia astioita. Hauskat kaatimet, S-kokoiset kulhot, jotka sopivat monenlaiseen käyttöön, niin jälkiruokakulhoksi kuin tarjoiluastiaksi. M-kokoiset kupit aluslautasineen taasen ovat älyttömän käytännöllisiä, koska ne voi kattaa niin teen juojalle, kuin latten ystävälle. Kupista voi kivasti myös kauhoa alkupalat, vaikka pienen keiton tai salaatin. XS-kokoiset kupit ovat mieheni espressokuppeja, mutta ne käyvät yhtälailla myös munakupista tai kivana lisänä kattausta, kuten esimerkiksi syyskattaus kuistilla -postauksessa. M-koikoiset valkoiset kulhot sopivat nekin tarjoiluun, mutta yhtä hyvin käyvät niin pasta-, keitto-, kuin slaattilautasena. Ylipäätään pidän koko sarjaa älyttömän monipuolisena ja monipuolisuudellaan se rikkookin kivasti vanhoja kattausmalleja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 Kuten otsikko lupaili, pieni kilpailu olisi myös teille! Mikäli Arabian Koko astiat kiinnostavat, nyt olisi mahdollisuus saada astiakaappiin Kokoa 150 euron edestä!
Kerro kommenttiboksiin mikä on sinun henkilökohtainen suosikkivärisi, Arabian Koko astiastossa, ja olet mukana arvonnassa.

Jätä kommenttisi viimeistään lauantaina 21. Helmikuuta klo 23.00 mennessä, ja varmistat voittomahdollisuutesi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tukevan aamupalan jälkeen jaksaa paremmin. Se olisi laskiaissunnuntai, joten nautitaan talvesta sen verran, kuin sitä on tarjolla!

Ihanaa ja leppoisaa sunnuntaita!